Bänditoiminta ›

nsinä
 
25 vuotta (enemmän, kuin sun ikäs??) oon tehnyt mitä erilaisimpia keikkoja sivu- ja päätoimisesti sekä 14 vuotta (toivottavasti ei enemmän, kuin sun ikäs??) teollisuuden kauppaa ennenkuin otin loparit ja jäin päätoimiseksi freelance-muusikoksi.
 
Ihan vaan oikeesti neuvona: Lyökää ensin pöytään kaikki muut argumentit ja vasta ihan VIIMEISENÄ puhukaa hinnasta. Mieluummin niin, että on neuvottelunvaraakin.
 
Toki käsitän senki, että kovin idealistisesti omaa genreensä suhtautuvilla ja varsinkin sellaisilla, joilla suhteellisuuden taju oman bändin tasosta muihin markkinoillaoleviin on hämärtynyt voi varsinainen raaka myyntityö olla "vääräoppisten kouhotusta".
 
Kylmä totuus vaan on, että myyminen vaati ihan yhtäläillä ammattitaitoa, kuin soittaminenkin. Tää on nähty niin vitun monta kertaa.
 
Joo eli et tajunnut hevon vittua. Etkä voikaan, koska sulla ei näytä olevan kokemusta.
 
Mutta ei kannata kumminkaan hermostua. Oisit onnellinen, että saat työstäsi liksaa, koska se on ainoo, mitä saat ja sä oisit todella tyhmä, jos et ottaisi palkkaa työnteostasi.
 
Ja Baronille: sähän oot hyvä jannu, mutta kuten Arva sanoi, sä soitat sitä samaa huttua harrastukseksi (tai puoliammatiksi), mitä muut soittaa ammatikseen. Sulla on kuitenkin niin paljon selkärankaa, ettet tiputa hintatasoa vain saadaksesi keikkaa, niinkuin melko monet viikonloppuhumppaajat tekevät ja syövät siten ammattilaisten leipää. Sitä sä et mun tietääkseni tee.
 
Sen sijaan, kun omaa musaa tekevä, siis taidetta tekevä, bändi haluaa läpimurtoa, on se juttu ihan eri. Ei ole mitään pikkujouluhävyttömyyksiä tai Kultaisia korvarenkaita myytävänä vaan oma juttu, joka on saatava läpi. Jos siinä jutussa on läpimenomahdollisuudet eli se on tarpeeksi hyvä, ei sitä ole kukaan aiemmin kuullut. Mitäs silloin myydään? Silloin promotaan.
 
Jos pääsee niin pitkälle, että kysytään Lontooseen klubikeikalle, on oltava rahaa maksaakseen mestasta ja se on saatava joko lämppäreiltä, omasta pussista (sitä ne levy-yhtiöennakotkin ovat) tai jostain tukisysteemistä. Sama koskee klubirundaamista. Keikkaliksoja ei oikeasti ole vaan siihen juttuun kannattaa lähteä, jos mahdollisuus (eli siis levyjakelu) on kunnossa ja jos rundilta haluaa rahaa, on se tehtävä esimerkiksi paitakaupalla.
 
Voi toki lähteä ihan vain harrastuspohjalta matkustamaankin ja sekin on avartavaa, mutta ei tässä siitä sen enempää.
 
Ja vaikka taas Suomessa menestyksen koittaessa tulot tulevat aika pitkälle keikkaliksoista, ei alussa näin ole vaan suosio on rakennettava. Toki sen voi saada yhdellä hitilläkin, mutta se ei todennäköisesti kestä. Varmempaa on luoda oma, uskollinen yleisö.
 
Esimerkiksi esihistoriallisilla ajoilla joku Neljä Ruusua teki vuosina -88-89 varmaan parisataa akustista vetoa joka ainoassa eteen osuneessa baarissa ja siitä seurauksena vuonna -90 pohja oli valmis, kun ilmestyi Sukellus -single. Silloin bändi aloitti hillittömän keikkailun ja tuli Haloo, joka räjäytti pankin, joka varmistettiin hillittömällä keikkailulla ja lopullisesti homma sementöityi Popuskonnolla, jonka tiimoilta bändi teki seitsemän viikon rundin yhdellä vapaapäivällä.
 
Mutta pohjalla oli siis aivan mieletön Suomen ristiin rastiin rassaaminen pakulla, laulukamoilla ja soittopaikkoina kaikki huoltoasemakuppilat ja tinatuopit, mitä Suomesta löytyi. Eipä niistä paljoa tota pätäkkää lähde, mutta nythän näyttää siltä, että ammatillisesti kannatti. Koulua siinä ei käyty ja mun mielestäni sellainen varmstelu ei toimikaan, vaikka monet ovat varmaan eri mieltä.
 
Myytiinkö siinä tuotetta vai hintaa, sen saa Isojussin kaltaiset "myyntitykit" päättää.
Samoin kuin kaikista muistakin satsauksista, mitä bändit ovat kautta aikojen tehneet. Bowien eka Amerikan rundi, HIM:in veitsi-kurkulla -satsaus Saksaan, Waltarin Berliiniin muutto, Pistepirkkojen kärsivällinen kuukausien mittaisten klubirundien teko Euroopassa ja kärsivällinen kaiken tekemisen omaan päätösvaltaan haaliminen ja samaan aikaan musiikillinen tinkimättömyys. No, bändi vietti 25-vuotisjuhlia taannoin loppuunmyydyllä Tavalla.
 
Mutta täytyy ottaa huomioon, että voi olla, että homma ei taloudellisesti toimikaan. Joko se on taiteellisesti yksinkertaisesti liian huono tai sitten sattuu väärään tilanteeseen. Nämäkin kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tulevat saamaan ansaitsemansa kuuntelijat, joten taiteellisesti kaikki saavat ennemmin tai myöhemmin ansaitsemansa kohtalon. Mutta ihmiskohtalo voi olla tyly, jos on satsannut kymmenen vuotta bändiin ja homma ei toimikaan.
 
Tää on musta oikeasti iso rasite näissä keskusteluissa, että puhutaan aivan eri asioista samoilla pihoilla ja niistä sitten joku vielä viitsii lähtee vääntään. Jos voitaisiin sopia, että tehdään ero (1) oman musan, oman ilmaisun eli taiteenteon ja (2) muun välillä. Esimerkiksi tällä hetkellä on jo paljon noita rockcover -pumppuja, jotak musta aika usein sijoittavat itsensä väärään viitekehykseen ns. aitojen rockbändien jengiin.
 
Onhan se tietysti makeempaa, mutta kun se ei vain ole niin eikä myöskään johda liksallisesti mihinkään. Jos nekin miettisivät itseänsä kylmästi viihdyttäjinä niin silloin se rahakas viitekehys löytyisi sieltä, missä tarvitaan näköispainosta rockbändistä eli yrityskekkereistä. Osa ei tietysti kykene sinnekään, mutta niille jää sitten loputon virta syntyviä ja kuolevia kaljakuppiloita.
 
Toisaalta jokainenhan viime pelissä tekee tyylillään, joten en nyt niitä kuvitelmia olisi keneltäkään riistämässä. Mutta minusta keskustelu asioista voisi olla hedelmällisempää, jos keskustelussa edes pyrittäisiin puhumaan asioista asioina.