Yleistä keskustelua musiikista ›

Ostin levyn. Kuuntelimme sitä yhdessä paremman puoliskoni kanssa. Hän kuunteli hyviä biisejä. Minä hyviä fillejä, modulaatioita, introja, sooloja.
 
Olimme elokuvissa. Minä katsoin hyvää leffaa. Hän katsoi leikkausta, puvustusta, valaistusta, erikoisefektejä.
 
Kriitikko kritisoi oman tasonsa mukaan - asiaansa perehtynyt löytää taiteesta - onpa se sitten musiikkia tai jotain muuta - asioita, joita asiaan perehtymätön ei huomaa tai ei ole edes tullut ajatelleeksi.
 
Mitäs näistä.
 
Edit: MIB **/*****
 
Erittäin hyvin kirjoitettu. Tämä on juuri se pointti, minkä vuoksi itsekin usein ajattelen olevani onnekas siinä suhteessa, että rakastan musiikkia, mutta en ymmärrä sitä. Pystyn kuuntelemaan biisin biisinä, enkä taidokkaana suorituksena. Minulta menee ohi yltiöpäisen upeasti toteutetut rytmiikat, omaperäiset sovitukselliset ratkaisut, huikaisevat soolot ja ennenkuulemattomat sävellysratkaisut. Kuulen vain, onko biisi minusta hyvä. Se voi olla hyvä joko kaikkine käsittämättömine suorituksineen tai ilman niitä. Yks hailee. Toiset saavat kiksinsä niistä taidokkaista ratkaisuista ja se on heidän ilonsa. Minä kuulen samassa biisissä kokonaisuuden. Jos se puhuttelee minua niin sitten se on hyvä. Parhaimmillaan nämä kaikki saadaan laitettua yksiin kuoriin huomaamatta, mutta pahimmillaan "biisi" on vain ja ainoastaan niiden vaikeiden suoritusten esittelyä ja tehty lähinnä muusikkomuusikoille kadehdittavaksi. Harvoin niistä sellaisista on maailmanluokan klassikkoja tullut.
(Jestas mikä diibadaabapuserrus, kaivakaapa tästä se ydin esille sitten).

että rakastan musiikkia, mutta en ymmärrä sitä. Pystyn kuuntelemaan biisin biisinä, enkä taidokkaana suorituksena. ).
Ei biisiä tai muutakaan taidetta pidä ymmärtää sisällön puolesta. Siitä joko pitää tai ei pidä tai se jättää neutraaliksi. Teknisen suorituksen arviointi on taas eri juttu ja siihen pystyy suurin osa kuulijoista/katselijoista.

Lukekaapa esimerkiksi Petri Silaksen Soundiin kirjoittamana arvio A Perfect Circlen Thirteenth Step -albumista. Kiinnittäkää huomiota miten monessa kohtaa puhutaan itse levystä ja miten monesta kohtaa että ketä siinä soittaa. Tuntuu että KAIKKI arvostelijat vihaavat projektibändejä.
 
Linkki:
http://www.soundi.fi/arviot_06.html
 
Ja sieltä A Perfect Circle.
 
Varsin huvittavaa kun arvostelija vertaa projektia TOOLiin kokoajan vaikka APC ei todellakaan ole Keenanin perustama bändi vaan Billy Howerdelin. Ja vitutko siitä ketä siinä on soittamassa kun musiikki on kuitenkin aivan mielettömän hyvää. Twiggykin soittaa prokkiksessa omalla syntymänimellään jossa ei ole yhtään mainosarvoa. Arvostelijasetä voisi ottaa asioista joskus hieman selvääkin ettei tulisi tälläisiä asiantuntemattomia lauseita.
 
Teksti oli suoraa haukkumista kokoajan, mutta kolmea tähteä vähempää tämä ei uskaltanut antaa. Ja levy ansaitsisi 5 tähteä, selkeästi. Pistää vihaksi.
 
Oliko se soundin vanha demosetä joka sanoi Nightwishin demoarvostelussa että "Tästä bändistä ei tule ikinä mitään." Hmmmm........no tuliko siitä?
 
EDIT: Lainaus arvostelusta: "Musiikillisesti, tekstuaalisesti ja konseptinsa tasolla Thirteenth Step jatkaa edeltäjänsä linjoilla" -Mahtoikohan arvostelija edes kuunnella tuota levyä??

Ei biisiä tai muutakaan taidetta pidä ymmärtää sisällön puolesta. Siitä joko pitää tai ei pidä tai se jättää neutraaliksi. Teknisen suorituksen arviointi on taas eri juttu ja siihen pystyy suurin osa kuulijoista/katselijoista.
 
Aika ohkaseksi menee, jos taiteen tulkinta rajataan vaihtoehtoihin "en mä tiedä, pidin", "en mä tiedä, en pitänyt" tai "en mä tiedä". Kyllä tieto ja ymmärrys avaavat aivan toisella tavalla. Antavat jopa ehkä kestävämpääkin arvoa.
 
Jos puolestansa tekninen suoritus sieltä pönköttää niin ihmiselvästi esillä, että teoksen kokija arvioi sitä, ei siinä teoksessa ole kyllä sisältöäkään. Tai se ainoa sisältö on tekninen suoritus.
 
Ammattimiehet tietysti voivat katsoa sisällöllisesti köyhempiäkin teoksia sillä silmällä, että mitäs tästä opitaan/ollaan oppimatta. Mutta kyllä vahva taideteos vie ammattimiehenkin mennessään.

Ukko: Ei biisiä tai muutakaan taidetta pidä ymmärtää sisällön puolesta. Siitä joko pitää tai ei pidä tai se jättää neutraaliksi.
 
Tää meni kyllä multa ohi ja pahasti. Miksei sitä pidä ymmärtää sisältönsä puolesta? Eikö sen sisällöllä ole mitään merkitystä? Tarkennusta, kiitos.
 
EDIT: Oukei, käsittätte biisin "sisällön" noin. Selveni jo. Mä käsitän sisällön jonkun verran eri tavalla.
 
Teknisen suorituksen arviointi on taas eri juttu ja siihen pystyy suurin osa kuulijoista/katselijoista.
 
Karmea ajatus, että musiikkia arvioitaisiin lähinnä "teknisenä suorituksena". Mutta tuskin sitäkään tarkoit.

Lukekaapa esimerkiksi Petri Silaksen Soundiin kirjoittamana arvio A Perfect Circlen Thirteenth Step -albumista.
 
Tuohon arvosteluun kiinnitin minäkin huomiota. Petri Silas on minusta aiemmin ollut yksi asiallisimmista Soundin kriitikoista, mutta tässä kyllä mentiin metsään oikein kunnolla. Ei siksi, koska arvio oli negatiivissävytteinen vaan, koska siinä ei puhuttu levyn musiikista käytännössä ollenkaan, vaan pelkästään levyn tekijöiden (lue: Silaksen mielestä vain Keenan) taustoista, jotka nekin olivat huonosti hallussa.

Mun mielestä kriitikon ei tietenkään tarvitse olla "muusikko" kirjoittaakseen musiikista, itseasiassa päinvastoin. Suurin osa lukijoistakaan ei ole muusikoita.
 
Haluaisin perustaa sellaisen musiikkilehden, jossa arvostelijoille ('kriitikoille') annetaan juuri siihen musiikkityyliin, jota kriitikko vihaa yli kaiken, lukeutuvat levyt. Olisi ainakin hauskaa luettavaa. Itse kuulun siihen ihmisryhmään, jonka mielestä hauskimmat arvostelut ovat juuri niitä, joissa arvostelija lyö arvioimansa levyn maanrakoon.

MUTTA, mun mielestä isoin ongelma tulee eteen silloin kun kriitikko kirjoittaa aiheesta, josta hän ei tiedä oikeastaan mitään.
 
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että mä en saa enää kirjoittaa muusikoiden.nettiin?

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että mä en saa enää kirjoittaa muusikoiden.nettiin?
 
Ilmeisesti, pahoittelen... Eikö olisi tarpeen perustaa lehti jossa arvostellaan arvosteluja niin saisivat kriitikot tietää miltä tuntuu kun heitetään ulostetta niskaan oikein olan takaa:
 
Kriitikkokriitikoiden.net
Ja samanniminen lehti...

Ei biisiä tai muutakaan taidetta pidä ymmärtää sisällön puolesta. Siitä joko pitää tai ei pidä tai se jättää neutraaliksi. Teknisen suorituksen arviointi on taas eri juttu ja siihen pystyy suurin osa kuulijoista/katselijoista.
 
Sanoisin kärjistäen, että toi taidepläjäyksen subjektiivinen käsittäminen ei rajoitu pelkästään akselille hyvä/huono. Olen huomannut valtavia eroja siinä musiikin tulkintaprosessissa, jonka läpi ihmiset suodattavat tuoreena kuulemaansa musiikkia. Mä en pysty kovin helposti omaksumaan kappaletta, näytelmää tai kirjaa, jos joudun olemaan pimennossa tai kaukana sen tulkinnasta. Se ei haittaa, jos homma aukeaa pikkuhiljaa. Taiteellisen sisällön arvioinnissa on muutama muukin aspekti, kuin pidän/en/en tiedä, mitä kello on? Siinä touhussa ei mulle ole mitään mustavalkoista, harmaatahan se on niin saatanan monella sävyllä. Ja sitten mistä siinä kappaleessa sitten pitää, mikä kohta tai minkälainen näkökulma? Soittaako sitä kenties ihan itse ja juuri sitä parasta stemmaa tai juttua tai sooloa? Tai oliko mukana aivan vitun hyvä rumpali, ai kun se soittaa nautittavasti, ja kato, nyt me jammaillaan tässä, heitellään juttuja puolin ja toisin, no nyt mä pistän fes-lokrista tohon... tän se Benson kirjotti kun kissa kuoli ja kyllä sitä varmaan vitutti ja se Misse jäi Cadillacin pyörän alle just TÄSSÄ kohdassa kun tulee tää pidätys...
 
Käsistähän se lähti mutta pointti oli, että me arvostetaan ja arvioidaan biiseissä paljon muutakin, kun mille se maistu. Jotkut vähemmän, jotkut enemmän. Jotkut yhtä, toiset toista.