Yleistä keskustelua musiikista ›

Tämän threadin kirjoitin lähinnä gimmel-keskustelun ja mikael "kaikki on paskaa" fräntin inspiroimana. (Mikael Fränti on siis hesarin elokuva-arvostelija).
 
Tänä aamuna luin hesarin NYT-liitteestä, kuinka arvostelija oli antanut Men in Black elokuvalle kolme tähteä. Tämä oli mielestäni suuri vääryys, sillä lajityypin edustajana ko. elokuva on mielestäni lähes täydellinen mestariteos. Ongelma on siinä, että elokuva-arvostelijat arvioivat kaikkia elokuvia ns. taide-elokuva kriiteerien mukaisesti. Mielestäni tämä on vääristynyttä, sillä hyvin pieni osa elokuvista on taiteellisesti kunnianhimoisia ja suuri osa elokuvista on tarkoitettu pelkästään viihteeksi. Kun minä menen katsomaan uusinta Arska elokuvaa (vaikka tuskin menen) en oleta enkä kaipaakaan siltä mitään syväluotaavuutta.
 
Sama ongelma on musiikin kanssa. Kaikkea musiikkia ei kertakaikkiaan voi arvioida samojen kriteerien mukaan. Esimerkiksi parjattu Gimmel. Mielestäni gimmelistä parjaaminen on latteaa, sillä se ei kerta kaikkiaan yritä olla mitään muuta kuin se on. Kaikki hyvin tietää, että gimmel on tehty viihteeksi ja rahasammoksi. Miksi sitä siis pitäisi arvioida muilla kriteereillä? Eikö gimmel viihteenä ole olemassaolonsa oikeuttanut. Tuskinpa ne ihmiset jotka sen levyn ostaa tuskissaan sitä kuuntelee.
 
On siis musiikkia, joka on tehty kotibileittein taustamusiikiksi. Sitten on musiikkia, joka on taiteellisesti kunnianhimoista. Musiikkia, joka pyrkii haastamaan kuulijan, etsimään uusia ilmaisumuotoja. Musiikkia joka vaatii kuulijan kaiken huomion. Musiikin "tosiharrastajat" suosivat nimenomaan tällaista musiikkia, minä mukaanlukien.
 
Mutta minulla lienee oikeus myös välillä pistää tiktakin levy soimaan ja nauttia siitä muotovaliosta popmusiikista joka täysin häpeilemättä, konstailematta ja teeskentelemättä on juuri mitä se on. Viihdettä.
 
Ja eikö olisi hirveää, jos gimmel tyyppistä musiikkia ei olisi? Mitä meille "tosimuusikoille" jäisi sitten jos kaikki kuuntelisivat 'oikeaa' musiikkia. Meidän 'oma juttu' varastettaisiin. Ja mitä elämä oikeasti olisi ilman sitä 'omaa juttua', hä?
 
Ja älkää teeskennelkö. Kyllähän meistä kaikista on oikeasti yksinkertaisesti kivaa snobbailla sillä, että kuuntelemme 'oikeaa' musiikkia. Mielestäni ihmiset määrittävät oman identiteettinsä juuri näiden 'omien juttujensa' kautta.

Itseasiassa Men in Black sai kaksi tähteä NYT-liitteen arvostelussa. Muuten on kyllä täyttä asiaa tuo pukin teksti. Toisaalta on kuitenkin otettava huomioon se, että levyn arvostelija on tod. näköisesti kuullut huomattavasti useamman samaa tyylilajia edustavan kappaleen kuin normaali musiikin kuluttaja, ja näin ollen tämä arvioija tuskin löytääkään arvioimastaan kappaleesta sitä, minkä joka "normaali ihminen" saattaa löytää. Ehkäpä sellainen amatööriarvio-systeemi voisi olla hyvä tälläisille peruspoppibiletysmusiikille. Eipähän pääsisi arvioijan "elitistinen" näkemys ainakaan vaivaamaan.

Olen yhtä mieltä siitä, että myös viihteellä (aivottomallakin) on paikkansa ja että lajityyppi ja kohderyhmä tulisi jossain määrin ottaa huomioon arvosteluja tehdessä. Toisaalta vastustan myös täydelliseen relativismiin vaipumista, ts. huono on huonoa, eikä sitä voi selittää sillä että "no ei sen nyt ole tarkoituskaan olla mitään taidetta". Minä pidän roskaviihteestä siinä kuin naapurikin, mutta ei se silti tarkoita että kaikki menee läpi. Jos viihde-elokuva ei viihdytä minua, se on silloin huono. Ja jos musiikki on täysin ideatonta, huonosti tehtyä rahastusta, niin ei se siitä paremmaksi muutu kun sanotaan että "se on vaan taustamusaa.". Taustamusaakin voi tehdä hyvin.
 
En muutenkaan hirveästi pidä kriitikkojen parjaamisesta. Näinä suurten mediakonsernien aikana mainoksen ja journalismin raja on koko ajan häviämässä, joten kyllä minä olen tyytyväinen siitä että joku vielä voi ja rohkenee tuoda esiin oman mielipiteensä eikä vain myötäile myyntilukuja tyyliin "tämä on hyvä kun ihmiset tätä ostaa (ja sitä tuottaa samaan konserniin kuuluva levy-yhtiö)"

Mikael Fräntin maku vastaa hämmästyttävässä määrin elokuvakritiikin virallista älykkökantaa. Sattumaa tai ei, näppärä kirjoittaja pystyisi tod näk kirjoittamaan aivan vakuuttavaa Fräntiä elokuvia näkemättäkään, kunhan lajityyppi ja joku ulkomainen arvostelu on nähty.
 
Pitkin hampain mun on myönnettävä, että joissakin aniharvoissa elokuvissa oon Fräntin kanssa samaa mieltä - joissakin mustavalkoisissa elokuvaklassikoissa. Silloinkin mulle tulee mieleen, että Fränti ei ehkä itse pidä niistä erityisesti, mutta kun alan perusteokset niitä suitsuttavat, ei oikein kehtaa haukkuakaan.
 
Sen sijaan Men in Black on aivan taatusti p***aa!
 
Amerikkalaisista uudemmista ison budjetin elokuvista ei mua oo juuri sytyttänyt kuin Starship Troopers ratkihauskoine natsianalogioineen (vielä riemastuttavampaa, että jenkkiyleisö ei todella tajunnut) ja se jenkkivesitys Lintuhäkistä missä oli Robin Williams, muuten viimeisen parinkymmenen vuoden lempileffat ovat kaikki siellä halpa- tai keskihintaisella tuotanto-osastolla; Bagdad Cafe, Delicatessen, Kadonneiden lasten saari, Enkelin kosketus, kaikki Wim Wendersin elokuvat, kaikki Almodovarin elokuvat, El Mariachi, Cohenin veljesten elokuvat... siltikään en voi sietää Fräntin arvioita.
 
Toisin kuin Ylläri, en näe että Fränti olisi rohkeasti omaa mieltään.

Koskaan ei kriitikko saisi saanoa, tämä on huonoa tai hyvää tms. Sanoma kuvastaa vain kriitikon omia mieltymyksiä eikä täytä tehtäväänsä. Kriitikon tulisi vain ilmaista mitä on kyseessä ja sen tekninen suoritus pääpiirteittäin. Ja jotain muuta olennaista mutta EI KOSKAAN omia mieltymyksiä.

Koskaan ei kriitikko saisi saanoa, tämä on huonoa tai hyvää tms. Sanoma kuvastaa vain kriitikon omia mieltymyksiä eikä täytä tehtäväänsä. Kriitikon tulisi vain ilmaista mitä on kyseessä ja sen tekninen suoritus pääpiirteittäin. Ja jotain muuta olennaista mutta EI KOSKAAN omia mieltymyksiä.
 
Kriitikon pitää pyrkiä objektiivisuuteen, mutta ei suinkaan hinnalla millä hyvänsä. Sellainen kritiikki mitä sä peräänkuulutat, Ukko, ei oo kritiikkiä vaan tuote-esittelyä. Kyllä kriitikolla saa ja pitää olla oma mielipide, jonka kritiikin lukija voi suhteuttaa henkilöön, ja sillä tavalla päättää olevansa samaa tai eri mieltä.
 
Tästä on vuosien mittaan taitettu peistä ja halottu hiusta Kritiikin Uutisia (Suomen Arvostelijain Liiton, SARV:in pää-äänenkannattaja) -lehden sivuilla enemmän kuin kukaan jaksaa ymmärtää. Eikä yksiselitteistä vastausta ole. On vain eri kullttuureista lähteviä arvosteluperinteitä.

Amerikkalaisista uudemmista ison budjetin elokuvista ei mua oo juuri sytyttänyt kuin Starship Troopers ratkihauskoine natsianalogioineen (vielä riemastuttavampaa, että jenkkiyleisö ei todella tajunnut).
 
Tässä olemme Kiven kanssa samoilla linjoilla. Elokuvahan on suorastaan nerokas. Eihän se mikään toimintaelokuva todellakaan olekaan: se on vain toimintaelokuvaksi naamioitu tutkielma fasistisesta yhteiskunnasta. Hyvin ymmärrettävää kyllä ettei se hirtehinen huumorin taso, joka siinä on avaudu kaikille. Monet todellakin näkevät siinä vain aivottoman toimintaelokuva.
 
Erityisen huvittava siinä on mielestäni tämä temaattinen muunnelma klassisesta rakkauseepoksesta, joka menee normaalisti näin:
 
"poika ja tyttö saavat toisensa. Sitten he ajautuvat erilleen ja löytävät hetkellisen lohdun vieraasta sylistä. Lopussa he kuitenkin huomaavat erheensä ja palaavat yhteen."
 
Starship Troopers versio edellisestä taas menee näin:
 
"poika ja tyttö saavat toisensa. Sitten he ajautuvat erilleen ja löytävät hetkellisen lohdun vieraasta sylistä. Lopussa heidän uusille heiloilleen käy kuitenkin lievästi ilmaistuna köpelösti: toisen repii kahtia jättimäinen avaruushyönteinen ja toiselta imee vaginan näköinen avaruustoukka aivot päästä. Ja näin tyttö ja poika saavat jälleen toisensa."
 
Love beats all. Even gigantic space-insects.
Would you like to know more?

Toisin kuin Ylläri, en näe että Fränti olisi rohkeasti omaa mieltään.
 
Niin no, viittasin lausahduksellani kriitikoihin yleensä, en yksin Fräntiin.
 
Kriitikoissakin on eroja, eivätkä heidän juttunsa ole mitään jumalan sanaa. Mielipiteitähän nekin vain ovat. Jokainen voi itse valita kenen mielipiteitä lukee tai kuuntelee. Itse tykkään lukea hyvin kirjoitettuja ja perusteltuja arvosteluja, sellaisia jotka kykenevät tuomaan esiin mielenkiintoisia näkökulmia kohteeseensa. Se onko kriitikko samaa mieltä kanssani ei ole olennaista. Kyllä ihmisellä ptää sen verran itsetuntoa olla ettei hernettä vedä nenään jos se oma suosikkibiisi tai -leffa ei olekaan kaikkien muiden mielestä maaimankaikkkeuden suurin nerouden tiivistymä.
 
Miksiköhän muuten elokuvakriitikot tuntuvat olevan muita useammin elitistisyytösten kohteena. Eihän rockkriitikoitakaan sanota omaa egoa paisutteleviksi teeskentelijöiksi, vaikka ne kaikki tykkäävät Elviksestä, Beatlesista, Zeppelinistä, Hendrixistä sun muista. Eikä klasarikriitikoita epäillä salaliitosta:"ei ne oikeasti tykkää Bachista".

Katsokaa elokuva ja jättäkää kritiikki lukematta.

Luin tuon mun threadin aloituksen uudestaan... Hösh, kuulosti ihan lukiolaisen kirjoittamalta aineelta.

Luin tuon mun threadin aloituksen uudestaan... Hösh, kuulosti ihan lukiolaisen kirjoittamalta aineelta.
 
Ei ole syytä halveerata hyvin koulutetun ihmisen kykyä kirjoittaa aineita. hähähääh.
 
Jpukin osakkeet nousi kovasti mun pörssissä tuosta kirjoituksesta. Keskustelu on muutenkin parhaimpia täällä. Oo siis ylpeä avauksestasi.
 
Kriitikolta jotenkin edellyttäis alansa huippuosaamista. Kajavakin ärsytti suunnattomasti kunnes se teki itte todella laadukasta. Jotenkin lunasti ktitiikkiinsä oikeuden kun pystyi itse johonkin. Tämä oli nyt vain mun mielikuva asiasta. En tarkasti muista.
 
Tuo oman navan kautta ajattelu, mihin me kaikki aina sorrutaan, ärsyttää. Jokainen esittää sen oman mielipiteensä ainoana oikeana. Kun joskus pääsis siihen että vois samaistua toisinajattelijaan ja tunnustaa että hänelle tämä oli parasta (viihdettä, taidetta jne,) vaikka en sitä itse arvostakkaan.
 
Olemme kovin erilaisia. Tuo nauttii tuosta ja tämä tästä. Miksi siitä riita pitää aina saada. Valinnanvaraa nykyään alkaa jo olla.

On siis musiikkia, joka on tehty kotibileittein taustamusiikiksi. Sitten on musiikkia, joka on taiteellisesti kunnianhimoista...
 
tää on kyllä mitä suurimmassa määrin totta. helpoin toi on ymmärtää jos ajattelee itsensä DJ:ks: soittasitko sielä baarissa sitä samaa musaa mitä kuuntelet kotona yksin luurit päässä, olutpullo kädessä ja tippa linssissä? et tietenkään. et ainakaan kovin kauaa... efekti on sama jos elokuviin laitettaisiin aina taustalle sen oman lempibändin (sinänsä varmasti loistavia) biisejä: menis sekä leffa että musa helposti piloille.

Koskaan ei kriitikko saisi saanoa, tämä on huonoa tai hyvää tms. Sanoma kuvastaa vain kriitikon omia mieltymyksiä eikä täytä tehtäväänsä.
 
No mä ajattelen tasan toisin. Mä lähden siitä, että kriitikko ei ole mikään auktoriteetti, vaan valistunut käyttäjä. Analogia vaikka tietokoneohjelmiin auttaa: on valaisevampaa lukea käyttäjän kommentteja jostain ohjelmasta kuin valmistajan manuaalia JOS JO ON AUTTAVASTI PERILLÄ KONTEKSTISTA.
 
Mutta siis tosiaan käyttäjän kannalta; eli siis kuulijan, katsojan tai lukijan. Ei kriitikon tartte olla mikään kritisoimansa aiheen tekijä. Ei se Kajavan kritiikkejä hievauttanut mihinkään suuntaan, että hän ohjasi jotain.
 
Semmonen tekijävaatimus on mun mielestäni sitä samaa auktoriteettiuskovaisuutta. Jonkun tarttee kertoa, onko tämä nyt hyvä ja jos sillä jollain on tarpeeksi ansioluetteloa, niin siihen voi luottaa eikä tartte niin paljon ajatella itse.
 
Eli siis mä ajattelen niin, että kriitikko on valistunut käyttäjä, aika pitkälle.

Ei kriitikon tartte olla mikään kritisoimansa aiheen tekijä. Ei se Kajavan kritiikkejä hievauttanut mihinkään suuntaan, että hän ohjasi jotain.
 
Tuosta on olemassa ihan vanha suomalainen sananlaskukin:
"Ei tarvitse olla lehmä sanoakseen, että maito on hapanta"

Kriitikon pitää pyrkiä objektiivisuuteen, mutta ei suinkaan hinnalla millä hyvänsä. Sellainen kritiikki mitä sä peräänkuulutat, Ukko, ei oo kritiikkiä vaan tuote-esittelyä. .
 
Ollaan väärillä jäljillä jos kriitikon sana on se ainoa oikea mediassa julki tuotu totuus. Olet varmasti Kivi sitä mieltä että arvostelu on mennyt oikeaan jos arvon kriitikko teilaa bändisi tuotoksen sanomalla sitä paskaksi sen kummemmin perustelematta vain siitä syystä että ko. tyyli ei satu tätä miellyttämään vaikka se olisi kuinka upeasti toteutettu. Näinkö se meni ? Jos lähdetään toteuttamaan kritiikkiä julkisessa painetussa sanassa taiteen suhteen, täytyisi kriitikkoja olla yhtä arvosteltavaa kohden useampi jotta se keskiverto arvostelu sieltä olisi poimittavissa ja kritiikillä olisi jotain todellista merkitystä.

Olet varmasti Kivi sitä mieltä että arvostelu on mennyt oikeaan jos arvon kriitikko teilaa bändisi tuotoksen sanomalla sitä paskaksi sen kummemmin perustelematta vain siitä syystä että ko. tyyli ei satu tätä miellyttämään vaikka se olisi kuinka upeasti toteutettu. Näinkö se meni ?
 
Suhun voi aina luottaa, Ukko:-)
 
Näkee, että sä et ole työskennellyt kriitikkona - mä olen, ja se ei ole ollut helppoa. Perustelemattomuus ei suinkaan oo synonyymi (vaikea sana, mahdatko ymmärtää?) sille, että sanoo oman mielipiteensä.
 
Perustelu pitää aina olla, muuten kyseessä on mielipidekirjoitus (ja niissäkin olis hyvä perustella jonkun verran).
 
Nykyisillä liksoilla ja käytössä olevilla palstamillimetreillä ei oo usein sille yhdellekään kriitikolle tilaa. Arvosteluja julkaistaan sen mukaan, mitkä ovat _pakollisia_ arvosteltavia, kaikki mikä olisi vain kiva saada mukaan, jää pois. Ja tuntemattomista puhutaan vain silloin, jos on ilmeinen mahdollisuus päästä historiaan uuden tyylin löytäjänä.
 
Miltä susta tuntuisi kuulla, että joku on lukenut aivan perusteltua ja rakentavaa kritiikkiäsi niin masentuneena, että on riistänyt hengen itseltään - miten selität hysteerikolle, että vainaja (kuten luovat ihmiset usein, alasta riippumatta) oli valmiiksi tasapainoton, eikä päätös varmasti johtunut parista varomattomasta sanasta pienilevikkisen lehden palstalla? Yksi hyvä syy lisää perustella aina sanomisensa tarkasti.
 
Ja siltikään ympäripyöreys ja hymistely eivät palvele ketään.

Vähän vaikea juttu kyllä tämä...Kritiikki on mun mielestä aina aika subjektiivista, jos vähänkään aika sanoa muuta kun biisin nimet ja esittäjät.

Toisaalta myös tämä ajatus, että kriitikko pitää itseään "taiteilijana" pitänee myös paikkansa. Tunnen paljon toimittajia, muitakin kuin musiikki-sellaisia, ja kyllä suurimmalla osalla heistä on yksi yhteinen piirre, nimittäin kohtuullisen hyvin kehittynyt ego. Ehkä se jotekin kuuluu niihin ominaisuuksiin, joita ammattiin vaaditaan. Tavallaan sellainen asenne että tiedetään paremmin kuin kansa. Tämä ei useinkaan ole kaukana ylimielisyydestä ja jonkunlaisesta tunteesta että tiedetään enemmän kuin oikeasti tiedetäänkään.

Mun mielestä kriitikon ei tietenkään tarvitse olla "muusikko" kirjoittaakseen musiikista, itseasiassa päinvastoin. Suurin osa lukijoistakaan ei ole muusikoita.

MUTTA, mun mielestä isoin ongelma tulee eteen silloin kun kriitikko kirjoittaa aiheesta, josta hän ei tiedä oikeastaan mitään. Ainakin musta on nimenomaan kriitikon kannalta kiusallista lukea tekstiä, josta huomaa että mies on aiheesta pihalla kuin lumiukko. Häneltä puuttuvat kokonaan työkalut arvioida sitä. Ja tässä tapauksessa kriitikko näyttää vähän typerältä, mikä ei liene tarkoitus.

Mulla on kokemusta tuosta tavallaan siinä, että aikoinaan kun opiskelin klassista musaa, tuli aivan liikaa kuultua joidenkin sen alan tyyppien vähätteleviä kommentteja rokista, ja selvästi huomasi etteivät tyypit vaan ymmärtäneet yhtään mistä puhuvat. Ja on valitettavaa että myös rock-kriitikot tekevät aivan samaa.

Jos lähdetään toteuttamaan kritiikkiä julkisessa painetussa sanassa taiteen suhteen, täytyisi kriitikkoja olla yhtä arvosteltavaa kohden useampi jotta se keskiverto arvostelu sieltä olisi poimittavissa ja kritiikillä olisi jotain todellista merkitystä.
 
Just joo. Pitäisi löytyä keskiarvo, luotettava vastaus, auktoriteetin komento: tämä on hyvä tai huono!
 
Mistähän se mahtaa johtua tämä suunnaton tarve saada käskyjä? Miksei voi vain tässäkin asiassa lukea valistuneen käyttäjän mielipiteitä ja tehdä itse omat ratkaisunsa?
 
Kritiikkiäkin täytyy osata lukea niinkuin mitä muuta tahansa tuotosta, sanomalehtiäkin ja myös koulukirjoja. Ei juoru-uutisistakaan saa mitään irti, jos ei tunne kontekstia edes auttavasti.

Tämän threadin kirjoitin lähinnä gimmel-keskustelun ja mikael "kaikki on paskaa" fräntin inspiroimana. (Mikael Fränti on siis hesarin elokuva-arvostelija).

 
Ai Fränti paha, vai? No niin on, mutta Tapani Maskula Turun Sanomista on, hmmm, aika tinkimätön. Pitkän ajan keskiarvo tuosta Nyt-liittestä laskettuna on varmaan jotain 1,4 tähteä/elokuva.