Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Minä en ihan tajua, mitä tarkoittaa "tonaalisesti perusteltu musiikin rakentaminen", mutta yritän silti vastata. Minä olen ainakin sävellystunneilla harjoitellut erilaisten "perinteisten" tilanteiden käyttöä atonaalisella materiaalilla, mm. rakentanut harmoniakulkuja, joihin lisännyt pidätyksiä ja tehnyt melodioita, joissa on soinnun säveliä seka erilaisia loma- ja sivusäveliä. Tällaisiako meinasit?
 
Tarkoitan tuolla termillä perinteistä tapaa tehdä musiikkia (vaikka sävelmateriaali olisi tietyllä tasolla modernia), jossa kaikki selkeä dissonanssi ja muut vastaavat modernimmassa musassa hyväksytyt ilmiöt vaativat äärimmäisen hyvät perusteet tai niitä karsastetaan/karsastettiin kovasti. Ymmärräkkö yhtään?
 
Perinteisten tilanteiden käyttöä atonaalisella materiaalilla, siistiä. Onko kukaan vaatinut ensin samojen tilanteiden harjoittelemista tonaalisella materiaalilla?
 
Kyllä pannaan, mutta kuka pannaan tekemään mitäkin, riippuu opettajasta ja oppilaasta itsestään todella paljon. Näitäkin tehdessä siis yleensä mietitään sitä, että miten jotkut vanhat tonaalisuudelle perustuvat muodot voidaan tuoda atonaaliseen musiikkiin.
 
Kuinka tiukkaa opiskelu on? Mitä kaikkia erilaisia oppijaksoja pakollisiin opintoihin kuuluu? Ai niin, mitä teistä valmistuu, ts. mihin valmistuneet sijoittuvat opintojen jälkeen?
 
Pyritäänkö enää sävellysten kokonaisvaltaiseen näkemiseen/kuulemiseen, eli suoraan kappaleen "kaatamiseen" paperille, vai tehdäänkö suurin osa työstä tekniikalla/aivoilla?
 
BTW, onko joku pohtinut mitä atonaalinen musiikki voisi tuoda tonaaliselle musiikille, nyt kun atonaliikkaa on jo tutkittu pidempään?
 
Sharkman muuten, Nevanlinna on sanonut minulle (humalassa tosin), että kannattaa säveltää myös omia juttuja, ei pelkästään "läksyjä". :)
 
Mun kysymykset saattaa kuulostaa hiukka oudoilta, mutta yritän käyttää tilaisuutta hyväksi ja kysyä niitä kysymyksiä joita en ole päässyt ikinä asianomaisilta kysymään, jostain syystä unohtunut. Toisaalta myöskin tällaiset kysymykset koetaan usein hiukan loukkaavina ja johdattelevina, siksikin niiden kysyminen on jonkin verran vaikeaa. Mutta ihan kiinnostuksesta kysyn, en vittuillakseni.

Tarkoitan tuolla termillä perinteistä tapaa tehdä musiikkia (vaikka sävelmateriaali olisi tietyllä tasolla modernia), jossa kaikki selkeä dissonanssi ja muut vastaavat modernimmassa musassa hyväksytyt ilmiöt vaativat äärimmäisen hyvät perusteet tai niitä karsastetaan/karsastettiin kovasti. Ymmärräkkö yhtään?
 
Luulenpa ymmärtäväni ainakin jotenkuten. Kyllä eri säveltäjät säveltävät hyvin erilaisia materiaaleja käyttäen. Dissonanssin käsitekin on niin monimutkainen, itse en enää tietyissä tilanteissa kuule suuta sekuntia dissonoivana. Jossain tilanteessa terssit saattavat kuulostaa dissonoivilta, koska ne poikkeavat ympäröivästä materiaalista. Tällaisten tilanteiden tutkiminen ja säveltäminen onkin yksi uuden musiikin haasteista. Löytää uusia tapoja luoda jännitteitä ja purkaa niitä.
 
Perinteisten tilanteiden käyttöä atonaalisella materiaalilla, siistiä. Onko kukaan vaatinut ensin samojen tilanteiden harjoittelemista tonaalisella materiaalilla?
 
Tuota harjoitellaan juuri siellä satsiopissa, jonka Sharkman jo mainitsikin. Satsioppia opiskellaan 3-4 vuotta ja siellä tehdään erilaisten historiallisten tyylien mukaisia kappaleita. Itse painiskelen juuri Bachin fuugien parissa.
 
Kuinka tiukkaa opiskelu on? Mitä kaikkia erilaisia oppijaksoja pakollisiin opintoihin kuuluu?
 
Ensimmäiset pari vuotta on aika pitkälti määrättyjä. Pakollisiin opintoihin kuuluu mm. neljä analyysikurssia (joissa opiskellaan erilaisia analyysimenetelmiä eri aikakausien musiikin analysoimiseen), satsioppia, länsimaisen taidemusiikin historiaa yhteensä vähintään kuusi kurssia, säveltapailua vähintään säveltapailu b:hen asti, yhden soittimen hallitseminen vähintään noin c-kurssitasoisesti. Säveltäjille pakollisia ovat tietenkin myös sävellystunnit ja -tutkinnot. Opintojen aikana tehdään kaksi sävellystutkintoa, sävellys I noin kolmen vuoden opiskelun jälkeen ja sävellys II opintojen lopuksi. Sävellystutkintoihin jätetään kappaleita arvioitaviksi. Kappaleiden tulee olla erilaisille kokoonpanoille. Muita kriteerejä kappaleille ei ole (siis esim. kestoja tai esteettisiä arvoja ei ole määritelty).
 
Ai niin, mitä teistä valmistuu, ts. mihin valmistuneet sijoittuvat opintojen jälkeen?
 
Meistä tulee musiikin maistereita. Monet säveltäjät työllistävät itsensä mm. opettajina ja musiikkifestivaalien organisaatioissa ja säveltävät siinä ohessa.
 
Pyritäänkö enää sävellysten kokonaisvaltaiseen näkemiseen/kuulemiseen, eli suoraan kappaleen "kaatamiseen" paperille, vai tehdäänkö suurin osa työstä tekniikalla/aivoilla?
 
Minä en pysty irrottamaan säveltämistä aivoistani. Jos jollekulle säveltäminen on helppoa, valmiin kappaleen paperille kaatamista, niin hän tuskin sävellysopintoja tarvitsee. Opiskelun tarkoituksena on oppia niin hyvä tekniikka, ettei sitä tarvitse sitten myöhemmin enää ihmeemmin ajatella. Sellaiset säveltäjät, jotka ovat tyytyväisiä heti ensimmäiseen versioon sävellyksestä, ovat harvassa ja ovat aina olleet harvassa. Mozart oli poikkeus, se kannattaa muistaa.
 
BTW, onko joku pohtinut mitä atonaalinen musiikki voisi tuoda tonaaliselle musiikille, nyt kun atonaliikkaa on jo tutkittu pidempään?
 
Tätä mä en tajunnut.
 
Mun kysymykset saattaa kuulostaa hiukka oudoilta, mutta yritän käyttää tilaisuutta hyväksi ja kysyä niitä kysymyksiä joita en ole päässyt ikinä asianomaisilta kysymään, jostain syystä unohtunut. Toisaalta myöskin tällaiset kysymykset koetaan usein hiukan loukkaavina ja johdattelevina, siksikin niiden kysyminen on jonkin verran vaikeaa. Mutta ihan kiinnostuksesta kysyn, en vittuillakseni.
 
Saa sitä kysyä. Siittä vaan. :)

Luulenpa ymmärtäväni ainakin jotenkuten. Kyllä eri säveltäjät säveltävät hyvin erilaisia materiaaleja käyttäen. Dissonanssin käsitekin on niin monimutkainen, itse en enää tietyissä tilanteissa kuule suuta sekuntia dissonoivana. Jossain tilanteessa terssit saattavat kuulostaa dissonoivilta, koska ne poikkeavat ympäröivästä materiaalista. Tällaisten tilanteiden tutkiminen ja säveltäminen onkin yksi uuden musiikin haasteista. Löytää uusia tapoja luoda jännitteitä ja purkaa niitä.
 
Näin on närhenmunat. Ei niitä dominanttien suuria sekunteja bluesissakaan pureta;)
 
Tuota harjoitellaan juuri siellä satsiopissa, jonka Sharkman jo mainitsikin. Satsioppia opiskellaan 3-4 vuotta ja siellä tehdään erilaisten historiallisten tyylien mukaisia kappaleita. Itse painiskelen juuri Bachin fuugien parissa.
 
Ensimmäiset pari vuotta on aika pitkälti määrättyjä. Pakollisiin opintoihin kuuluu mm. neljä analyysikurssia (joissa opiskellaan erilaisia analyysimenetelmiä eri aikakausien musiikin analysoimiseen), satsioppia, länsimaisen taidemusiikin historiaa yhteensä vähintään kuusi kurssia, säveltapailua vähintään säveltapailu b:hen asti, yhden soittimen hallitseminen vähintään noin c-kurssitasoisesti. Säveltäjille pakollisia ovat tietenkin myös sävellystunnit ja -tutkinnot. Opintojen aikana tehdään kaksi sävellystutkintoa, sävellys I noin kolmen vuoden opiskelun jälkeen ja sävellys II opintojen lopuksi. Sävellystutkintoihin jätetään kappaleita arvioitaviksi. Kappaleiden tulee olla erilaisille kokoonpanoille. Muita kriteerejä kappaleille ei ole (siis esim. kestoja tai esteettisiä arvoja ei ole määritelty).
 
Minkälaista yhteistyötä Akatemia tekee yliopiston kanssa opintojen ristiinpoimimisen suhteen? Akatemiahan nimellisesti kuitenkin käsittääkseni luetaan yliopiston piiriin kuuluvaksi? Voivatko esim. musatieteilijät ottaa opintosuunnitelmaansa sävellysopintoja tms.?
 
Meistä tulee musiikin maistereita. Monet säveltäjät työllistävät itsensä mm. opettajina ja musiikkifestivaalien organisaatioissa ja säveltävät siinä ohessa.
 
Minä en pysty irrottamaan säveltämistä aivoistani. Jos jollekulle säveltäminen on helppoa, valmiin kappaleen paperille kaatamista, niin hän tuskin sävellysopintoja tarvitsee. Opiskelun tarkoituksena on oppia niin hyvä tekniikka, ettei sitä tarvitse sitten myöhemmin enää ihmeemmin ajatella. Sellaiset säveltäjät, jotka ovat tyytyväisiä heti ensimmäiseen versioon sävellyksestä, ovat harvassa ja ovat aina olleet harvassa. Mozart oli poikkeus, se kannattaa muistaa.
 
Okei. Joo siis oli Mozart poikkeus, mutta kyllä mä ainakin koen noita sävellyksen kaatamisen hetkiä useinkin, Mozartilla musikaalinen ymmärrys oli vaan hiukka korkeammalla kuin meistä useimmilla.
Ajattelinkin että pyritäänkö sävellysopinnoissa myös tietyllä tavalla vahvistamaan valmiin kuulemista ja älyllisen ja kokemuksellisen säveltämisen yhdistämistä?
 
Tätä mä en tajunnut.
 
Tarkoitan sitä, että atonaalisen musiikin keinoja yhdistettäisiin pääasiassa tonaaliseen materiaaliin, ei pelkästään tietyllä tavalla keinotekoisesti toisinpäin, niin että sävellettäisiin tonaalisessa yhteydessä keksittyjen muotorakenteiden ja muiden rajattujen alueiden puitteissa atonaalista musiikkia. Eli käytännössä niin että rajaus ei olisi tonaalinen-atonaalinen vaan ylipäänsä vapaasti virtaava musiikki jossa yksi jännitteen rakentamisen keino olisi atonaalisen ja tonaalisen kudoksen kontrasti.
 
Saa sitä kysyä. Siittä vaan. :)
 
Dänks. Mukava kun joku vastaakin.

Onko joku pohtinut mitä atonaalinen musiikki voisi tuoda tonaaliselle musiikille, nyt kun atonaliikkaa on jo tutkittu pidempään ? jne., jne., jne.
 
Ööö... ....joo... ...tota... ei.... ...siis tajua tosta yhtään mitään.

Dissonanssin käsitekin on niin monimutkainen... jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne...
 
Outoa. Säveltäminen alkaa kuulostaa lähinnä tähtitieteeltä, kun noita juttuja lukee. Ei se sitä kyllä mielestäni ole. Sen kun ottaa soittimen käteen ja antaa mennä. Jos jotain syntyy, niin on syntyy. Jos ei, niin ei.
 
Väkisin tekemällä ja asettamalla jyrkät raamit, jossa pitää pysyä, ei välttämättä saa parasta tulosta.

Tarkoitan sitä, että atonaalisen musiikin keinoja yhdistettäisiin pääasiassa tonaaliseen materiaaliin, ei pelkästään tietyllä tavalla keinotekoisesti toisinpäin, niin että sävellettäisiin tonaalisessa yhteydessä keksittyjen muotorakenteiden ja muiden rajattujen alueiden puitteissa atonaalista musiikkia. Eli käytännössä niin että rajaus ei olisi tonaalinen-atonaalinen vaan ylipäänsä vapaasti virtaava musiikki jossa yksi jännitteen rakentamisen keino olisi atonaalisen ja tonaalisen kudoksen kontrasti.
 
Onko raja näiden kahden välillä ehdoton vai joustava? Onko korvamme niin tottunut kuulemaan perinteisen tonaalisen musiikin harmonisen rakenteen, että jos sävellyksessä on x % tonaalista materiaalia, niin se kuunnellaan sitä kautta? Eli jos aloitan kappaleen Ukko Nooan melodialla, niin kuulija tulkitsee kappaleen tonaaliseksi vaikka loppu olisi täysin atoonalinen.
 
Eli voidaanko tätä rajaa rikkoa palaamatta tonaalisuuteen?

Minkälaista yhteistyötä Akatemia tekee yliopiston kanssa opintojen ristiinpoimimisen suhteen? Akatemiahan nimellisesti kuitenkin käsittääkseni luetaan yliopiston piiriin kuuluvaksi? Voivatko esim. musatieteilijät ottaa opintosuunnitelmaansa sävellysopintoja tms.?
 
Sibelius-Akatemia on ihan oma yliopistonsa, se ei siis mitenkään liity Helsingin yliopistoon tai mihinkään muuhunkaan yliopistoon. Suomen yliopistoissahan on käytössä ns. JOO-sopimus, joka mahdollistaa joidenkin opintokokonaisuuksien opiskelua toisessa yliopistossa. Helsingin yliopiston musiikkitieteen opiskelijat voivat siis tämän JOO-sopimuksen kautta opiskella myös akatemiassa. Tiedän pari musiikkitieteilijää, jotka ovat opiskelleet meillä mm. analyysi- ja historia-aineita. Sävellyksen opetus on yksityisopetusta, jonka takia niitä tunteja on vaikea ulkopuolisen saada (maksaa rahaa). Toisaalta, Helsingin musiikkitieteen laitoksella on ihan oma sävellyksen opettaja, joten tarvetta tulla akatemiaan sitä opiskelemaan, ei oikeastaan ole.
 
Okei. Joo siis oli Mozart poikkeus, mutta kyllä mä ainakin koen noita sävellyksen kaatamisen hetkiä useinkin, Mozartilla musikaalinen ymmärrys oli vaan hiukka korkeammalla kuin meistä useimmilla.
Ajattelinkin että pyritäänkö sävellysopinnoissa myös tietyllä tavalla vahvistamaan valmiin kuulemista ja älyllisen ja kokemuksellisen säveltämisen yhdistämistä?
 
Kuulostaa kauhean hienolta. :) Mutta siis perusajatuksena kyllä, juuri siihen pyritään. Sävellyksen opiskelussa yksi tärkeimpiä asioita on korvien avaaminen ja herkistäminen erilaisille harmonioille. Ei siis ole tarkoitus oppia tekemään rakenteiltaan mahdollisimman monimutkaista musiikkia, vaan löytää ne itselle sopivimmat työkalut ja kehittyä niiden käyttäkänä mahdollisimman hyväksi.
 
Tarkoitan sitä, että atonaalisen musiikin keinoja yhdistettäisiin pääasiassa tonaaliseen materiaaliin, ei pelkästään tietyllä tavalla keinotekoisesti toisinpäin, niin että sävellettäisiin tonaalisessa yhteydessä keksittyjen muotorakenteiden ja muiden rajattujen alueiden puitteissa atonaalista musiikkia. Eli käytännössä niin että rajaus ei olisi tonaalinen-atonaalinen vaan ylipäänsä vapaasti virtaava musiikki jossa yksi jännitteen rakentamisen keino olisi atonaalisen ja tonaalisen kudoksen kontrasti.
 
Periaatteessa kyllä tällä hetkellä löytyy aika paljonkin tuohon suuntaan säveltäviä. Esimerkiksi Jouni Kaipaisen musiikista löytyy kappaleita, joissa seilataan atonaalisesta tonaaliseen. Tuon kaltaisten kappaleiden säveltäminen on todella haastavaa, koska usein tonaaliset piirteet alkavat vaikuttaa atonaalisessa kontekstissa koomisilta.

Outoa. Säveltäminen alkaa kuulostaa lähinnä tähtitieteeltä, kun noita juttuja lukee. Ei se sitä kyllä mielestäni ole. Sen kun ottaa soittimen käteen ja antaa mennä. Jos jotain syntyy, niin on syntyy. Jos ei, niin ei.
 
Väkisin tekemällä ja asettamalla jyrkät raamit, jossa pitää pysyä, ei välttämättä saa parasta tulosta.
 
Tiedät varmaan sellaisen kappaleen, kun Beethovenin 5. sinfonia? Se ns. Kohtalon sinfonia, jonka ensimmäisessä osassa on se todella yksinkertainen teema: "tatata taa". Tuota teemaa Beethoven kehitteli todella kauan, siitä on olemassa satoja luonnoksia. Nyt, melkein 200 vuotta teoksen valmistumisen jälkeen se on yksi tunnetuimpia sävellyksia kautta aikojen. Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä, missä kontekstissa nyt oikein keskustellaan.

Onko raja näiden kahden välillä ehdoton vai joustava? Onko korvamme niin tottunut kuulemaan perinteisen tonaalisen musiikin harmonisen rakenteen, että jos sävellyksessä on x % tonaalista materiaalia, niin se kuunnellaan sitä kautta? Eli jos aloitan kappaleen Ukko Nooan melodialla, niin kuulija tulkitsee kappaleen tonaaliseksi vaikka loppu olisi täysin atoonalinen.
 
Eli voidaanko tätä rajaa rikkoa palaamatta tonaalisuuteen?
 
Se kuuluisa harmaa alue... Nämä jutut on kyllä kauhean tapauskohtaisia. 1900-luvun alussa, kun musiikki alkoi etääntyä tonaalisuudesta, sävellettiin paljon musiikkia, joka on jossain määrin tonaalista, mutta toisaalta taas ei. Ehkä esikuvia tällaisen "harmaan alueen" musiikin säveltämiseen tulisikin etsiä sieltä.

1900-luvun alussa, kun musiikki alkoi etääntyä tonaalisuudesta, sävellettiin paljon musiikkia, joka on jossain määrin tonaalista, mutta toisaalta taas ei. Ehkä esikuvia tällaisen "harmaan alueen" musiikin säveltämiseen tulisikin etsiä sieltä.
 
Atonaalisuuden ja tonaalisuuden sekoittaminen olisikin, ei uusi keksintö, vaan paluuta 100-vuotta vanhaan hämähäkinseittien peittämään musiikin (esi)historiaan. Vai olisiko puhtaan atonaalisuuden kauhut kokeneilla säveltäjillä ehkä uusi näkökulma tonaalisuuteen? Voisiko uusi säveltäjäsukupolvi rakentaa jotain uutta, eikä toistaa jo aiemmin tehtyä?

Atonaalisuuden ja tonaalisuuden sekoittaminen olisikin, ei uusi keksintö, vaan paluuta 100-vuotta vanhaan hämähäkinseittien peittämään musiikin (esi)historiaan. Vai olisiko puhtaan atonaalisuuden kauhut kokeneilla säveltäjillä ehkä uusi näkökulma tonaalisuuteen? Voisiko uusi säveltäjäsukupolvi rakentaa jotain uutta, eikä toistaa jo aiemmin tehtyä?
 
Mä ajattelin niin, että lähestyisi tonaalisuutta samaan tapaan, kuin sata vuotta sitten lähestyttiin atonaalisuutta. Ei siis lähtisi suoranaisesti matkimaan vanhaa, vaan miettisi miten uudenlaista sävelmateriaalia on sata vuotta sitten musiikkiin tuotu ja soveltaisi sitten omalla tavallaan sitä käytäntöön ja nykyaikaan.

Tiedät varmaan sellaisen kappaleen, kun Beethovenin 5. sinfonia? Se ns. Kohtalon sinfonia, jonka ensimmäisessä osassa on se todella yksinkertainen teema: "tatata taa". Tuota teemaa Beethoven kehitteli todella kauan, siitä on olemassa satoja luonnoksia. Nyt, melkein 200 vuotta teoksen valmistumisen jälkeen se on yksi tunnetuimpia sävellyksia kautta aikojen. Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä, missä kontekstissa nyt oikein keskustellaan.
 
Lainaanpa itseäni.
 
Tässä legenda johtaa legendaarista sinfoniaa: http://video.google.com/videoplay?docid=-2219310962212012112