Studiotyöskentely ›

Hyvän soundin ymmärtämisestä
 
"Makuasioista ei voi kiistellä"-lause näyttäsi soveltuvan hyvin soundillisiin keskusteluihin. Jokainen meistä on ollut tilanteessa, jossa mielipiteet uuden levyn kitarasoundista poikkeavat toisistaan tai ovat jopa täysin vastakkaiset kuin keskustelukumppanilla.
Yksi pitää soundia hyvänää, toinen ei.
Olisko kyse makuasioista pitämisen mielessää: minä pidän tästä, sin et?
Monissa kiistoissa ei varmaankaan olekaan kyse muusta kuin omista mieltymyksistä, mutta kysymys onkin, palautuvatko arvoasetelmat pelkiksi pitämisarvoasetelmiksi. Onko tilanteita jossa henkilö on esimerkiksi selvästi väärässä arvoasetelmassaan?
 
Oletetaan, että henkilö antaa kielteisen arovostelman Eric Johnsonin soundista. "Eric Johnsonin soundi on huono." Hyvin mahdollinen, mutta myös yksioikoinen väite. Vaaditaan välittömiä perusteluja, jotta se saisi minkäänlaista sisältöä. Eikä perusteluksi sovellu puhujan toteamus siitä, ettei pidä soundista. Vastakysymys: "Ymmärrän, ettet pidä soundista, mutta miksi se on huono?" tulee nopeasti mieleen.
Hyvän soundin käsite arvottaisi kokonaisuuden (skittasoundi, miksaus, levy...) sisäisten osien summaa puhtaasti subjektiivisen näkemyksen mukaisesti. Näkemykseen vaikuttaa kokijan henkilökohtaiset ominaisuudet, mieltymykset, kokemukset ja esimerkiksi kulttuuri.
 
Soundiobjektivismissa etsitään hyvälle soundille yleispäteviä kriteerejä.
Soundiobjektivismi yrittää siis osoittaa, että on olemassa aivan tiettyjä ominaisuuksia, jotka tekevät soundista hyvän. Esimerkiksi harmonisuuteen viitataan tällaisena piirteenä; myös monimuotoisuus, voimakkuus, yhtenäisyys ja uudenlaisuus ovat seikkoja, joita on pidetty arvokkaina soundiominaisuuksina. Se, että näihin ominaisuuksiin viitataan positiivisen arvoasetelman perusteluina ei vielä riitä; niiden pitäisi olla kaikissa tapauksissa arvoa lisääviä.
Eivätkö kuitenkin monimuotoisuus ja voimakkuus ole joskus sekavuutta, yhtenäisyys ja harmonisuus tylsyyttä tai soundillisten jännitteiden puutetta?
On siis vaikeaa määritellä ominaisuuksia, jotka tekevät soundista kaikissa yhteyksissä hyvän.
Yleisen soundinmääritelemisen ongelmana on myös eri soundien heterogeenisuus.
 
Soundirelativismi esittää soundit suhteelisena kuhunkin soundilliseen viitekehykseen.
Soundien erilaisuuden korostaminen on johtanut myös näkemykseen, että jokainen soundi on hyvä tavallaan. Jokainen soundi on "sui generis", omaa lajiaan, ja hyvyys määrittyy vain niistä itsestään.
Tällaisen individualismin ongelma on, että soundit jakautuvat melko selkeästi eri soundinlajeihin musiikki tyylin mukaisesti. Juuri musiikkityylit antavat yhden perusteen luoda soundillisia kategorioita soundien hyvyyden määrittelyyn. Yksittäisen soundin hyvyys juontuu ainakin osittain siitä, kuinka hyvin se sopii kyseiseen musiikkityyliin ja kuinka hyvin se palvelee tyylillistä ilmaisua.
Musiikkityylien myötä huomio kiinnittyy helposti keskeiseen taustavaikuttajaan - aikaan.
Vaikka musiikissa ei yhtävahvoja erityisiä aikauteen sitoutuneita tyylisuuntauksia ole, soundillisesti aikakauden ihanteet, käytetössä olleet laitteet ja tunnetut soittotekniikat vaikuttavat ratkaisevasti soundiin. Tästä voidaan ajatella, että soundien keskenäinen vertailu tulisi suorittaa erityisesti aikalaissoundien joukossa. Toki hyvin antoisia vertailuja voidaan tehdä myös laajemmalti jolloin saadaan mahdollisesti selville esimerkiksi keskenäisiä yhtäläisyyksiä.
 
Kuolemattomat klassikot ja nykysoundit
Klassikoiden olemassa olo viittaa siihen, että soundimaailmassa on joitakin yleisesti hyväksyttyjä arvoja. Legendaariset soundit ovat oman kategoriansa arvojen tihentymiä.
Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä enemmän epävarmuutta tulee mukaan. Onko Metallica jo klassikko? Scoopattu Mesa soundi on laajalti kopioitu ja haluttu, mutta mahdotonta ei ole etteikö ajallinen perspektiivi -"ajan testi"- muuttaisi kuvaa. Sadan vuoden päästä nähdään paljon selkeämmin mikä esimerkiksi Dimebag Darrellin kitarasoundin vaikutus oli.