 bigmasi03.11.2006 11:22:58 | |
|---|---|
sori, jos loukkaan jotain jo heti topicissa pyytämällä fiksua keskustelua, mutta toistan nyt kuitenkin kysymykseni tosta toisesta nopeus-topicista.. Ihan ensiksi.. en ole nopea kitaristi, mutta haluaisin olla hieman nopeampi, koska muutama biisiaihio päässäni vaatisi sitä. Olenkin miettinyt sopivaa tapaa yhdistää uusien ideoiden ja nopeuden harjoittelua. Kunhan saan takaisin lainasta Suuren Kitarakirjani niin ajattelin soittaa hitaasti metronomin tahdissa (pikkuhiljaa nopeutta tietenkin lisäillen) kaikki mahdolliset asteikot mitä kirjasta löytyy. Aloitan sillä tempolla, jolla pystyn soittamaan kaikki asteikot suht puhtaasti ja mietin sitten nopeuden lisäämistä. Pääpointtina kuitenkin se, että jokaisella tempolla haluaisin osata soittaa kaikki asteikot. Ei pelkästään ns. nopeasti soitettavia arpeggioita tms. Muutamaan biisiin kun haluaisin mielenkiintoisia "soolo"/välikohta/juoksutuksia vahvasti efektoituna. Kuulostaako järkevältä? Niin ja mitään aikarajaa mulla ei ole. Ihan sama meneekö siihen tunti vai tuhat vuotta. Se ei tarkoita ettenkö voisi soittaa ja tehdä musiikkia koko treenaamisen ajan. Olisiko vinkkejä treenaamiseen vai tuntuuko "suunnitelmani" järkevältä. Haluaisin siis tosiaan oppia hieman nopeammaksi, en supernopeaksi. Ikää on jo päälle 30 joten mikään ynkkatyyli ei varmaan enää taipuisi millään opiskelulla. Ps. katsotaan nyt sitten kuinka kauan jaksan kun tuo nopeus ei ole itselleni mikään pääasia. Sitä olisi vaan säveltämisen kannalta mukava oppia.. Ai niin, ja musiikkityyli on sellasta progerockia (toisinaan myös punkahtavaa), joten nopeat ja hitaat biisit/kohdat kuuluvat kaikki tuohon genreen. | |
 Torniojaws03.11.2006 11:32:19 | |
Edelleen sanon, että helpoin ja hyödyllisin tapa säveltämisen kannalta on opetella soittamaan samankaltaisia kappaleita kuin mitä itse haluat tehdä. Samalla opit kappaleiden rakenteita ja voit soveltaa niitä omiin kappaleisiisi. | |
| bigmasi 03.11.2006 12:22:18 | |
Edelleen sanon, että helpoin ja hyödyllisin tapa säveltämisen kannalta on opetella soittamaan samankaltaisia kappaleita kuin mitä itse haluat tehdä. Samalla opit kappaleiden rakenteita ja voit soveltaa niitä omiin kappaleisiisi. tuossa on kyllä sinänsä pointtia, mutta jotenkin omalla kohdalla ns. covereiden soittaminen vaikka ihan treenimielessä tuntuu hiukan kummalliselta. Mulla kitarointi on oikeastaan puhtaasti luomisentarpeeseen perustuvaa. Noh, joo. taitaa olla aika tyhmää ajatella, ettei vois soittaa muiden kipaleita, mutta sellanen nyt kuitenkin on fiilis. Kuuntelen kyllä paljon musaa ja vieläpä ihan oppimielessä, mutta omat biisit vie kuitenkin treeniajasta suurimman siivun. Otan kuitenkin ohjeestasi onkeeni. Kokeilinhan tuossa taannoin jo opetella Jimi Pagen sooloa biisissä Achilles last stand. Kyllähän sekin jo jotain opetti vaikken jaksanut opetella sitä loppuun asti kun aloin jo duunailemaan omaa sooloa yhteen biisiin, heh. (sitäpaitsi se olikin mulle liian nopea soolo) Taidan olla aika kärsimätön opettelemaan mitään muuta kuin itse tekemiäni kipaleita (siitä saan parhaimmat fibat joten se ei voi olla väärin) kiitos vinkistä, ehkäpä otan sen Achilles Last Standin uudelleen käsittelyyn... Siinä on kuitenkin niin uskomaton "henki" siinä soolossa, että kai sen tekninen hallitseminen opettaisi ainakin paljon siitä miten hienosti voi nopeat ja hitaat kohdat yhdistää... Huomasin kyllä eilen jauhaessani telkkarin ääressä 1-2-3-4 harjoitusta, että on siitäkin apua. Ainakin ihan sormien lihaksia ajatellen kun alkoi pikkurillin lihas mennä samalla lailla jumiin kun vaikka käsivarret salilla käydessä. Kai se on salilla käyntiin verrattavaa, että treenien välissä lihakset kehittyy sietämään sitä soittoa paremmin... kuvittelisin. Ehkä tänä iltana se pikkurilli ei mene ihan niin jumiin? Huomasin just, että jaarittelen ihan pirusti. Miksi? | |
 oiva tumpeloinen03.11.2006 12:30:36 | |
Edelleen sanon, että helpoin ja hyödyllisin tapa säveltämisen kannalta on opetella soittamaan samankaltaisia kappaleita kuin mitä itse haluat tehdä. Samalla opit kappaleiden rakenteita ja voit soveltaa niitä omiin kappaleisiisi. Mä en välttämättä ajattelisi ihan noin. Tuossa on todella suuri vaara jämähtää aina vain samoihin kuvioihin. Nopeudenkin kehittymisen kannalta on vähän niin ja näin; usein ajan mittaan niitä biisejä aletaan tekemään omien rajoitusten perusteella. Sen takia mä treenimielessä näkisinkin aika hyväksi tavaksi opetella muiden tekeleitä. Sieltä oppii biisien rakenteita, joita ei välttämättä olisi tullut itse ajateltua. Teknisestikin ne ovat usein paljon kehittävämpiä. Jos soitat 1:1 jonkun biisin, niin sun pitää opetella sieltä myös sinulle hankalat kohdat, eikä oikaista niitä helpommasta päästä, kuten omien biisien kanssa usein tulee tehtyä. Jokainen tietenkin omalla tavallaan, mutta mä olen huomannut tuon tavan paljon kehittävämmäksi teknisessä mielessä. Omaan luomisvimmaansa tuo omien biisien tekeminen on varmastikin parempi keino. | |
 Anhedonia03.11.2006 14:22:30 | |
..tjaa...luulempa että kitarankin soittonopeus sooloissa on aika paljon kiinni geneettisistä lahjoista ( lihasnopeus) , jotkut ihmiset vain ovat hitaampia ja jotkut nopeampia, ja sormet on omissaan lihaksissa, ja sitten samas muodossa. Ihmisiä on 3 eri aihiota, ektoformi ...mesoformi ja endoformi. Yleensä hermostuneet ja vilkkaat ihmiset ovat nopeita, ja taas tosin päin, rauhalliset ja loivat taas hitaita. Voit helposti tehdä testin kuinka nopea oikein olet? Ota suora, sileä 20 euron seteli ja anna jonkun pudottaa se sormiesi välitse ( jätä etusromen ja peukalon väliin n. 8 cm) , siten että setelin alareuna on aivan sormiesi yläpuolella. Jos saat 5 pudotuksesta kiinni vähintään 4, olet jo nopea. Mutta taasen..kitaraahan voi soittaa hitaastikin...esim. E. Clapton = Slowhand.. Terveisin 5 kiinni. | |
 Hammermul03.11.2006 14:25:08 | |
Mutta taasen..kitaraahan voi soittaa hitaastikin...esim. E. Clapton = Slowhand.. Eikös se Slowhand-nimi tullut alunperin siitä, että se oli niin hidas virittämään kitaraansa? Näin muistan ainakin bändikavereiden kertoneen jossain dokkarissa. Mutta eihän se mikään tiluttelija olekaan. yarr | |
| Bookkeeper 03.11.2006 14:28:28 | |
Huomasin kyllä eilen jauhaessani telkkarin ääressä 1-2-3-4 harjoitusta, että on siitäkin apua. Ainakin ihan sormien lihaksia ajatellen kun alkoi pikkurillin lihas mennä samalla lailla jumiin kun vaikka käsivarret salilla käydessä. Kai se on salilla käyntiin verrattavaa, että treenien välissä lihakset kehittyy sietämään sitä soittoa paremmin... kuvittelisin. Ehkä tänä iltana se pikkurilli ei mene ihan niin jumiin? Voi tietysti olla että asia on noin, mutta soittotekniikkaa varmaan kannattaa tarkistaa? Oma tekniikka on täysin hunningolla, eli tää menee mutu-pohjalle...mutta mä kokeilisin seuraavaa: - Tsekkaa että painat kieliä aivan nauhan vierestä ja (vasemman) käden asento on mukava. Varmista että peukalo antaa hyvin tukea. Rentous on kaiken a ja o. - Kokeile painaa kieliä aina vain kevyemmin, niin kauan että lakkaa soimasta. Etsit sellaisen "pisteen" missä ne soi puhtaasti minimaalisella voimalla. - Kun soitat vaikka sitä 1-2-3-4 treeniä, pyri koko ajan pitämään näpit niin lähellä otelautaa kuin mahdollista. Pienempi liike = parempi. Kun sujuu hyvin, nosta tempoa! "I am like a cross between Hendrix and Mozart...only better!" - Siggi Björnstrupp | |
 le pargo03.11.2006 14:29:27 | |
Jos saat 5 pudotuksesta kiinni vähintään 4, olet jo nopea. ..tai muuten vaan niin prrrkeleen tarkka rahan perään.. | |
| TheLemon 03.11.2006 14:30:19 (muokattu 03.11.2006 15:47:06) | |
Kaikki on oikeanlaisesta treenaamisesta kiinni, tosin kaikilla tulee jossain vaiheessa "se" raja varmaan vastaan.. Metronomi on kaiken a ja o :d. Edit. tästä on kyl jo aika monta ketjua liikkeellä. "Her face is cracked from smiling, all the fears that she's been hiding." | |
| drlecter 03.11.2006 14:38:38 (muokattu 03.11.2006 14:39:10) | |
Troy Stetina - Speed Mechanics For Lead Guitar Hommaa toi kirja. Olen nyt käynyt opuksen treenejä läpi. Mukavasti se antoi motivaatiota treenaamiseen. Minusta kaiken A ja O on se että oppii ensiksi mitä ja miten kannattaa harjoitella. 10 vuotta puutaheinää soittaneen kokemuksella tämän sanon. e: siinähän se tuli yllä. | |
 Räkkipeli03.11.2006 14:45:28 | |
Minusta harjoitteleminen, oli se sitten nopeutta tai soiton puhtautta, onnistuu helpoimmin juuri sillä että soittaa niitä covereita, vaikka kaikenlaisia. Ensin harjoittelee kuviot ulkoa, sitten reenaa sitä niin paljon että voi soittaa kaikki jo yhteen pätkään edes hitaalla temmolla. sitten kun on valmis ni levy soimaan taustalle ja sitä hinkkaamaan. Toi on yksi. Sit on hyvä jos on joku tekniikka kirja ja vaikka CD siinä mukana. Tottakai sävellystaitoa kannattaa harjoittaa sillä että soittelee paljon itsekseen jotain omaa ja on avoimin mielin siinä, ei takerru siihen "ei toi kuulostakkaan hyvältä" vaan antaa mennä. Erikoistekniikoita(sweep/tapping/nopeat tilutukset) harjoittelisin toistoilla. Sormien liikeradat pitää tulla tutuiksi. Täytyy myös muistaa että kaikki ei tule hetkessä vaikka kuinka treenaisi, vaan suuri osa tuloksista tulee ajan kanssa. Jonain päivänä ihmiskunta kuolee, ja musiikkia ei enää soiteta. | |
| kimurantti1 03.11.2006 15:58:23 (muokattu 03.11.2006 16:45:27) | |
usein ajan mittaan niitä biisejä aletaan tekemään omien rajoitusten perusteella. Tässäpä se onkin. Pitää säveltää sitä mitä haluaa, ei sitä mitä pystyy heti soittamaan. Jos ei mene, niin sitten treenataan. Ainakin tällä periaatteella me biisejä väännettiin aikanaan progehevibändin kanssa. Se oli kivaa puuhaa se. :-) Mutta molempi parempi. Mun mielestä aivan korvaamatonta tyylitajun, ja myöhemmin oman tyylin kehittämisessä, on plokata ja opetella sellaisia juttuja levyiltä, jotka kuulostaa omaan korvaan hemmetin makeilta. Ja mielummin vielä eri tyylisiltä soittajilta (muiltakin kuin kitaristeilta). Vaikka omiin biiseihin voi tehdä vaikka kuinka vaikeita juttuja, niin toisten soittajien kuunteleminen ja matkiminen kehittää musiikillista sanavarastoa aivan toisella tavalla. Plokkaaminen pakottaa ihan oikeasti kuuntelemaan mitä siinä kohdassa oikein tapahtuu. Kun oppii kuuntelemaan levyltä mitä ja miten joku soittaa, oppii kuuntelemaan myös omaa soittoaan. Oman soiton kuunteleminen on paljon vaikeampaa, kun pitää samalla keskittyä itse soittamiseen. Plokkaaminen ja nuottikorvan kehittyminen auttaa myös säveltämisessä, kun tietää miltä mikäkin kuulostaa tai miten joku päässä kuulemansa juttu siirretään otelaudalle. Ei tarvitsekaan enää yrityksen ja erehdyksen kautta kokeilla. Tästä ei olekaan enää pitkä matka improvisointiin. Kun tietää miten fraasit siirretään päästä otelaudalle, improvisointi muuttuu satunnaisesta kokeilusta ja "roiskimisesta" ihan oikeasti luovaksi ja tarkoituksen mukaiseksi toiminnaksi. Sitten kun on saanut sen jutun plokattua, alkaa itse käytännön osuus. Pitää opetella miten sormien pitää liikkua soittaakseen jonkun jutun tietyllä tavalla. Tätä voi toki omillakin biiseillään harjoitella, mutta silloin se on ennemminkin sitä kokeilua. Tämähän ei suoraan liity nopeuden kehittämiseen, mutta on mun kantani siitä, kannattaako toisten biisejä treenata. Allekirjoitukset ovat samanlaisia kuin asennepaidat - aivan per***stä. Ovat muka tarkoittavinaan jotain syvällistä, mutta oikeastaan kertovat vain käyttäjänsä tarpeesta herättää huomiota ja olla jotenkin hauska. Ihan niin kuin tämäkin... | |
| Bookkeeper 03.11.2006 16:22:41 (muokattu 03.11.2006 16:38:40) | |
kimurantti1, hyvä kirjoitus! Olen täysin samaa mieltä: kannattaa treenata eri instrumenteille sävellettyä musaa. Jos tuntuu, että soitto rajoittuu yhteen asemaan, ei kun klassisia pianokappaleita soittamaan. Joutuu pakolla ulos niistä perinteisistä kitarasormituksista. Fonisteilta tai torvisoittajilta yleensä voi oppia paljon fraseerauksesta (kuunneltavaa, Danny Gatton: Funhouse). Uutta eloa vibraan tai bendeihin? Laulajien matkiminen kitaralla on paitsi hyödyllistä, myös hauskaa. Jne. "I am like a cross between Hendrix and Mozart...only better!" - Siggi Björnstrupp | |
| pes 03.11.2006 16:52:04 (muokattu 03.11.2006 17:01:13) | |
Uutta eloa vibraan tai bendeihin? Laulajien matkiminen kitaralla on paitsi hyödyllistä, myös hauskaa. Jne. Ja todella vaikeaa. helppo se on suulla wouvatella mutta kun se pitäisi saada kitaralla ulos tuleekin ongelmia. Sama homma on jos päässä soi joku sointupohjainen/moniääninen teema, niin löytää se kitaralla. Täytyy tässä nyt sanoa että jokainen itselleni uusi kitaristi jonka biisejä treenaan saan niistä jotain uutta soittooni. Liian vähän on tullut ploggailtua muiden juttuja ja on tullut keskityttyä vaan muutamaan bändiin/musatyyliin joka on ollut virhe. 1234 treenejä en ole koskaan tehnyt, mutta niitäkin nykyisin silloin tällöin kokeillut, ainakin sormet lämpenee ja huomaa ettei oikein onnistu(mutta tarviiko niiden kaikkien onnistuakaan). Täytyy sanoa että aina kun soittaa jonkun uuden tyypin juttuja tulee ahaa elämyksiä, sekä uuden tyylistä musaa soittaessa. Ilman metronomia kandee varmaan soitella myös (välillä) ettei hitaus rajoita tulkintaa, säätää sen sit joskus kuntoon tai karsii vähän nopeudesta. teoriata soinnuista/skaaloista ei varmaan oo haittaa (moodeistakin??). treenit jatkuu...(oon vaan vähän laiska) | |
 John Titor03.11.2006 16:58:06 (muokattu 03.11.2006 16:58:33) | |
Tässäpä se onkin. Pitää säveltää sitä mitä haluaa, ei sitä mitä pystyy heti soittamaan. Jos ei mene, niin sitten treenataan. Ainakin tällä periaatteella me biisejä väännettiin aikanaan progehevibändin kanssa. Se oli kivaa puuhaa se. :-) Mutta molempi parempi. Mun mielestä aivan korvaamatonta tyylitajun, ja myöhemmin oman tyylin kehittämisessä, on plokata ja opetella sellaisia juttuja levyiltä, jotka kuulostaa omaan korvaan hemmetin makeilta. Ja mielummin vielä eri tyylisiltä soittajilta (muiltakin kuin kitaristeilta). Vaikka omiin biiseihin voi tehdä vaikka kuinka vaikeita juttuja, niin toisten soittajien kuunteleminen ja matkiminen kehittää musiikillista sanavarastoa aivan toisella tavalla. Plokkaaminen pakottaa ihan oikeasti kuuntelemaan mitä siinä kohdassa oikein tapahtuu. Kun oppii kuuntelemaan levyltä mitä ja miten joku soittaa, oppii kuuntelemaan myös omaa soittoaan. Oman soiton kuunteleminen on paljon vaikeampaa, kun pitää samalla keskittyä itse soittamiseen. Plokkaaminen ja nuottikorvan kehittyminen auttaa myös säveltämisessä, kun tietää miltä mikäkin kuulostaa tai miten joku päässä kuulemansa juttu siirretään otelaudalle. Ei tarvitsekaan enää yrityksen ja erehdyksen kautta kokeilla. Tästä ei olekaan enää pitkä matka improvisointiin. Kun tietää miten fraasit siirretään päästä otelaudalle, improvisointi muuttuu satunnaisesta kokeilusta ja "roiskimisesta" ihan oikeasti luovaksi ja tarkoituksen mukaiseksi toiminnaksi. Sitten kun on saanut sen jutun plokattua, alkaa itse käytännön osuus. Pitää opetella miten sormien pitää liikkua soittaakseen jonkun jutun tietyllä tavalla. Tätä voi toki omillakin biiseillään harjoitella, mutta silloin se on ennemminkin sitä kokeilua. Tämähän ei suoraan liity nopeuden kehittämiseen, mutta on mun kantani siitä, kannattaako toisten biisejä treenata. Se muiden soiton ylösottaminen auttaa myös siihen, että pääsee ulos niistä kitaralle ominaisista jutuista. Kitara on helposti hirvittävän epämusikaalinen, palikka soitin, jos ei asiaa lähesty musiikin kautta vaan perinteisten kitaransoittoon keskittyvien harjoitusten kautta. Jos nopeaa soittoa haluaa haltuun, kannattaa kuunnella esim. tilukeyboardisteja (Rudess, Johansson, Andersson jne). Ne soittavat usein äärettömän paljon musikaalisempia, selkeämpiä ja siten käyttökelpoisempia juttuja kuin kitaristit. Ja jos saa lähtemään niiden jutut, saa aivan varmasti lähtemään myös kitaristien jutut. Jos pelkästään runsas hidas harjoittelu riittäisi kehittämään nopean tekniikan, B. B. King pystyisi soittamaan jo 32-osia tempossa 300. | |
| kimurantti1 03.11.2006 17:06:16 | |
Fonisteilta tai torvisoittajilta yleensä voi oppia paljon fraseerauksesta Jep. Esimerkiksi puhaltimilla kun pystyy vaikuttamaan äänen syttymiseen, ja se on olennainen osa niillä fraseerausta. Kitaralla äänen syttymiseen ei pysty juurikaan mahdollisimman samalta ja fiilis samaksi, kuin puhaltimilla. Niin kuin kitarallakin, on myös puhaltimilla luontevampaa soittaa tietynlaisia fraaseja. Monet puhaltimilla soitetut nopeammat fraasit ovat aivan luonnottomia soittaa kitaralla, ja toisin päin. Jos niitä kuitenkin jaksaa plokata ja treenata, voi saada aivan erilaisen näkökulman fraasien rakennukseen, kun ei enää pysytäkään ns. kitaristisen lähestymistavan piirissä. Ja nepä ovat myös älyttömän haastavia treenattavia, joten palvelee sikäli myös soittamisen teknistä puolta. Uutta eloa vibraan tai bendeihin? Laulajien matkiminen kitaralla on paitsi hyödyllistä, myös hauskaa. Jne. Ehdottomasti! Ja jälleen kerran sama toisinpäin: Yrittää laulaa fraaseja, joita kuulee päässään, eli vaikka improvisoida laulamalla. Monet isommatkin starat tekevät niin soittaessaan, ja sillä on ihan selkeä tarkoituskin. Monet soittajat (muutkin kuin kitaristit) sortuvat etenkin improvisoinnissa siihen, että soittavat sormilla, eivätkä korvilla. Tarkoittaa käytännössä sitä, että soitetaan ikäänkuin satunnaisia ääniä ja toivotaan että se kuulostaa hyvältä. Kun laulaa soittamaansa fraasia, samalla hahmottaa päässään paremmin mitä soittaa. Jos laulamista oppii käyttämään tällä tavalla hyödyksi, soitosta tulee jotenkin tarkoituksen mukaisempaa, ja fraasit kuulostavat siltä kuin niillä olisi joku päämäärä. Laulamisesta on hyötyä myös esim. nuottien luvussa. Helpottaa kovasti niiden lukua ja soittamista, kun pystyy solfaamaan päässään miltä jonkun jutun suurinpiirtein pitäisi kuulostaa. Monet arastelevat laulamista, minäkin toisinaan, vaikka bändissä stemmoja laulankin. Myös päänsä sisällä pystyy laulamaan, jos ihan oikeasti ei uskalla antaa mennä ja kokeilla juttuja. Kun tästä arastelusta pääsee eroon, itse laulaminenkin alkaa tuntua luontevammalta. Tätä tehdäkseen ei tarvitse olla ammattilaulaja, eikä edes omata miellyttävää lauluääntä. Tarkoitushan on hahmottaa musiikkia päässään, eikä välttämättä toimia bändin lead-laulajana. Allekirjoitukset ovat samanlaisia kuin asennepaidat - aivan per***stä. Ovat muka tarkoittavinaan jotain syvällistä, mutta oikeastaan kertovat vain käyttäjänsä tarpeesta herättää huomiota ja olla jotenkin hauska. Ihan niin kuin tämäkin... | |
| ogre 03.11.2006 17:08:36 | |
..tjaa...luulempa että kitarankin soittonopeus sooloissa on aika paljon kiinni geneettisistä lahjoista ( lihasnopeus) , jotkut ihmiset vain ovat hitaampia ja jotkut nopeampia, ja sormet on omissaan lihaksissa, ja sitten samas muodossa. Ihmisiä on 3 eri aihiota, ektoformi ...mesoformi ja endoformi. Höpsis pöpsis sanon minä! =) On sitä lihavaa ja laihaa kitaristia maat ja mannut täynnä. Eikä kitarointi varsinaisesti urheilua ole. Enemmän se nopeus on kontrollikysymys kuin se että kumpi on tikannut enemmän sustanolia käsivarteen kitaratreeneissä että on überabsit. Kognitio ja motoriikka, siinä kyllä kaksi ampiaispesää mitkä on sitten mun mielestä ihan eri juttu. | |
| bigmasi 03.11.2006 17:13:26 | |
Kitara on helposti hirvittävän epämusikaalinen, palikka soitin, jos ei asiaa lähesty musiikin kautta vaan perinteisten kitaransoittoon keskittyvien harjoitusten kautta. Loistavasti pantu...öh... siis sanottu itseasiassa aika monikin vinkeistä ja ajatuksista kuulostaa erittäin varteenotettavalta. Itsellä toi tekniikka- ja nopeustreeni on nyt ollu pinnalla koska olen huomannut olevani teknisesti aika hemmetin alkutaipaleella ja sekös häiritsee kun innostus on kovempi kuin osaaminen. Oon kyllä huomannu kuuntelevani aika suppea-alaisesti musiikkia, josta vaikutteita haen. Ehkä tekniikan vuoksi (ja miksei sävellyspuolenkin) kannattaisi kuunnella muutakin. Lähinnä olen kuunnellut putkeen Pink Floydia, Led Zeppelinia, Kometaa, A Framesia ja Flaming Lipsia ja koittanut sitten sekoittaa päässäni sopan, joka alkaa pikkuhiljaa bändinkin kesken saamaan muotoaan konkreettisesti. Sain kyllä näistä kirjoituksista yhden varsin mielekkään idean. Pitää kuunnella Diamanda Galasia kitaransoitto mielessä. Siis Diamanda Galas on 4 (vai oliko jopa kuuden) oktaavin äänialan omaava välillä aivan mielipuolelta kuulostava laulajanainen ja pianisti. Ehkä tuosta hulluudesta voisi jotain saada poimittua kitaraan ja sävellykseen. Hmmm, ja soundeihin... Niin, ja kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta... Voisin ehkä johdattaa jutustelua hieman lisää tuohon suuntaan, eli kuinka kauas "kitaramusiikista" olette eksyneet etsiessänne luovuuden lähteitä ja muistuuko mieleen esimerkkejä | |
| kimurantti1 03.11.2006 17:14:26 (muokattu 03.11.2006 17:24:15) | |
Se muiden soiton ylösottaminen auttaa myös siihen, että pääsee ulos niistä kitaralle ominaisista jutuista. Kitara on helposti hirvittävän epämusikaalinen, palikka soitin, jos ei asiaa lähesty musiikin kautta vaan perinteisten kitaransoittoon keskittyvien harjoitusten kautta. Ensimmäisen lauseen voin allekirjoittaa, toistä en ihan suoraan. Kyllä tuon voi yleistää ihan kaikkiin soittimiin. Jos ajattelee soittoaan liian instrumenttilähtöisesti, jämähtää helposti paikalleen, ja se vaara on ihan millä tahansa soittimella, ei pelkästään kitaralla. Ja nimenomaan nuo alla mainitsemasi kosketinsoittajat on mun mielestä hyvä esimerkki siitä. Jos nopeaa soittoa haluaa haltuun, kannattaa kuunnella esim. tilukeyboardisteja (Rudess, Johansson, Andersson jne). Ne soittavat usein äärettömän paljon musikaalisempia, selkeämpiä ja siten käyttökelpoisempia juttuja kuin kitaristit. Ja jos saa lähtemään niiden jutut, saa aivan varmasti lähtemään myös kitaristien jutut. Tästä mä en ole samaa mieltäi. Mun mielestä tuo kolmikko, suurimman osan muiden hevikosketinsoittajien (jos nyt näin väkisin halutaan lokeroida) ohella, on aivan älyttömän tyylitajuttomia soittajia. Kannattaa plokata ja apinoida sellaisten tyyppien soittoa, joka kuulostaa omaan korvaan hyvältä, riippumatta instrumentista. Makunsa toki kullakin, mutta mua ei hevigenren kiipparistit ole ikinä säväyttäneet. Sen takia en heidän soolojaan paljoa jaksakaan noteerata, kun mun mielestä eivät millään tavalla eroa tusinatiluttajakitaristeista. Niissä ei ainakaan mulle ole mitään plokkaamisen arvoista. Jos tästä genrestä jotain esimerkillistä haluaa, niin Michael Romeo oli mulle aikanaan tosi kova juttu. Allekirjoitukset ovat samanlaisia kuin asennepaidat - aivan per***stä. Ovat muka tarkoittavinaan jotain syvällistä, mutta oikeastaan kertovat vain käyttäjänsä tarpeesta herättää huomiota ja olla jotenkin hauska. Ihan niin kuin tämäkin... | |
| bigmasi 03.11.2006 17:17:44 | |
Yrittää laulaa fraaseja, joita kuulee päässään, eli vaikka improvisoida laulamalla. Jos laulamista oppii käyttämään tällä tavalla hyödyksi, soitosta tulee jotenkin tarkoituksen mukaisempaa, ja fraasit kuulostavat siltä kuin niillä olisi joku päämäärä. tätä pitää kyllä kokeilla. Siis niin, että laulaa ensin ajatuksensa pihalle ja muuttaa ne sitten kitaralla soitettaviksi. Ehkä sitä tulee jotenkin alitajuisesti joskus tehtyäkin, mutta pitääpä kokeilla ihan ajatuksella... kiitos. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)