Media ja viihde ›

Jokos Nicholas Schaffnerin Pink Floydin odysseia -eli tuore suomennos Pink Floydin tarinasta- on luettu? Itselläni on vielä kesken, mutta kommentoin silti...
 
Monien elämäkertojen tapaan bändin varhaisvuosiin on käytetty hurjan paljon sivuja. Syd Barret saa kenkää ja vuosi vaihtuu -68:ksi vasta sivun 200 paikkeilla. Kun kirjassa on 500 sivua, niin tämä tuntuu vähän turhan paljolta. Olkoonkin, että Piper at the gates of dawn on monien mielestän parasta mitä Floyd on saanut aikaan ja että Barret oli monen mielestä se itse Pink. No, ei pitäisi arvostella kun kirja on vielä kesken. Ehkä jäljelle jäänyt nelikko paljastuu niin mielenkiinnottomiksi persoonallisuuksiksi, että vuodet 1968-2006 (tosin kirja taisi olla kirjoitettu jo -91) saadaan hyvinkin pakettiin 300:lla sivulla.
 
Muuten kirja on semmoista vähän kuivahkon asiallista tekstiä. Ei mikään Dylanin muistelmat tasoltaan, mutta ihan kelvollista luettavaa.
 
http://youtube.com/watch?v=MLRBgsHHKYo

Syd Barret saa kenkää ja vuosi vaihtuu -68:ksi vasta sivun 200 paikkeilla. Kun kirjassa on 500 sivua, niin tämä tuntuu vähän turhan paljolta
 
Kirjaa en ole vielä lukenut mutta juuri tätä olen pelännyt ennalta kaikkein eniten kuten aina uutta musiikkiyhtyeestä kertovaa kirjaa hankkiessani. Beatlesista varsinkin saa aina lukea puoli kirjaa juttuja Hampurista, kun 60-luvun loppu olisi kuitenkin sitä mielenkiintoisinta aikaa.
 
Itseäni kiinnostaa Pink Floydin kohdalla eniten Piperin ja Dark side of the moonin välinen aika. Noh, kaipa tuo tulee joka tapauksessa hankittua.

Kirjastosta lainattuna odottaa hyllyssä lukuvuoroa. Eli raporttia siis lähiaikoina tulossa, jahka saa opiskeluun liittyvät teokset pois alta.

Kirjaa en ole vielä lukenut mutta juuri tätä olen pelännyt ennalta kaikkein eniten kuten aina uutta musiikkiyhtyeestä kertovaa kirjaa hankkiessani. Beatlesista varsinkin saa aina lukea puoli kirjaa juttuja Hampurista, kun 60-luvun loppu olisi kuitenkin sitä mielenkiintoisinta aikaa.
 
Tämä on vakiovitsaus lähes missä tahansa elämäkertakirjassa, muissakin kuin musiikkiaiheisissa. Lapsuuteen, nuoruuteen ja yleensäkin pohjustamiseen käytetään aikaa "huippuvuosien" kustannuksella.
 
PF:n odysseia muuttui kiinnostavammaksi tuon 200:n sivun jälkeen, kun kirjailija pääsi musiikin ja levytysten kimppuun jättäen mielenterveysongelmien vatvomisen vähemmälle. Nyt kirjaa ei malttaisi jättää kesken millään.
 
EDIT: Kaikella kunnioituksella Syd Barretia, Piper at the gates of dawnia ja etenkin Arnold Laynea ja See Emily playta kohtaan. Tuo jankkaaminen Barretin tragedian ympärillä musiikkijuttujen kustannuksella alkoi vain tympiä. Kirjan aloitusluku kertoi kuitenkin jo melkein kaiken tarvittavan henkilöhistorian bändin tuosta vaiheesta. Minun mielestäni.
 
Joskus 90-luvun puolessa välissä oli muuten Rare -lehdessä erittäin hyvä Harri Huhtasen kirjoittama kolmiosainen Pink Floyd -juttu. Kannattaa hankkia käsiinsä, jos ei jaksa tämmöistä tiiliskiveä lukea.

Joskus 90-luvun puolessa välissä oli muuten Rare -lehdessä erittäin hyvä Harri Huhtasen kirjoittama kolmiosainen Pink Floyd -juttu. Kannattaa hankkia käsiinsä, jos ei jaksa tämmöistä tiiliskiveä lukea.
 
Ei kai kyseessä ole tämä?
http://www.rytmi.com/vanharytmi/rytmi302/302pinkfloyd1.html
 
e. Eipä ole, teksti näkyy olevan Jarkko Niemisen. Mutta tuossakin ihan kelpo kolmiosainen Pink Floyd historiikki.

Ei kai kyseessä ole tämä?
http://www.rytmi.com/vanharytmi/rytmi302/302pinkfloyd1.html
 
Ei, vaan tämä oli Raressa. Siinä keskityttiin lähinnä levyihin ja niihinkin keräilijän näkökulmasta, mutta mahdottomasti mielenkiintoista tietoa siinä oli "normaalillekin" musadiggarille. Esim. Division bellin syntyvaiheista oli mielenkiintoista tarinaa.
 
Hyvä juttu tuo Rytmistä löytyväkin.

Tämä on vakiovitsaus lähes missä tahansa elämäkertakirjassa, muissakin kuin musiikkiaiheisissa. Lapsuuteen, nuoruuteen ja yleensäkin pohjustamiseen käytetään aikaa "huippuvuosien" kustannuksella.
 
PF:n odysseia muuttui kiinnostavammaksi tuon 200:n sivun jälkeen, kun kirjailija pääsi musiikin ja levytysten kimppuun jättäen mielenterveysongelmien vatvomisen vähemmälle. Nyt kirjaa ei malttaisi jättää kesken millään.
 
EDIT: Kaikella kunnioituksella Syd Barretia, Piper at the gates of dawnia ja etenkin Arnold Laynea ja See Emily playta kohtaan. Tuo jankkaaminen Barretin tragedian ympärillä musiikkijuttujen kustannuksella alkoi vain tympiä. Kirjan aloitusluku kertoi kuitenkin jo melkein kaiken tarvittavan henkilöhistorian bändin tuosta vaiheesta. Minun mielestäni.

 
Tässä oli se Kenkkusen sanomana. En tiedä, kirja oli jotenkin hankalalukuinen, jotenkin kolmansien henkilöiden kautta kerrottu liikaa. Yritti kyllä olla tasapuolinen Waters vs. muut. Jotain kuitenkin koko ajan puuttui, enkä oikein osaa määritellä mitä. Se definitiivinen Pink Floyd -historia vielä on tulematta.
 
Kyllähän esim. Dark Side of the Moon -pläjäyksen tekeminen olisi tarvinnut enemmän taustoittamista, juttuja, ajankuvaa, triviaa kirjaiijalta.
 
Hyvää oli, että kirjailija osasi (uskalsi) olla kriittinen useita levy kohtaan.
 
Minun mielestänikin.

Nyt löytyy minultakin tuo kirja. En ole vielä alottanut lukemaan. Suosittelen Nick Masonin Inside Out kirjaa kaikille.

Nyt löytyy minultakin tuo kirja. En ole vielä alottanut lukemaan. Suosittelen Nick Masonin Inside Out kirjaa kaikille.
 
Joo, tuosta mainitaan odysseiassakin.

Jotain kuitenkin koko ajan puuttui, enkä oikein osaa määritellä mitä. Se definitiivinen Pink Floyd -historia vielä on tulematta.
 
Niin. Ehkä kaikkien bändihistoriikkien ja muusikoista kertovien elämäkertakirjojen pitäisi jakautua selkeästi kahteen osaan: Toinen sisältäisi historian, tapahtumat, toinen kuvaukset levytyssessioista, analyysit musiikista. Siitäkin huolimatta, että joku viisas on sanonut "musiikista puhumisen olevan samaa kuin kuvaisi arkkitehtuuria tanssimalla." Minusta se musiikin ruotiminen on vain niin hemmetin hauskaa ja avartavaa, mitä pikkutarkemmin sen parempi. Useasti sellainen avaa ihan uusia näkökulmia jo täysin tutuiksi luulemiini levyihin. Tietysti samoin voi käydä myös jo pelkän historiikinkin kautta; jos esim. joku ei ennen tämän kirjan lukemista ole tiennyt Barretista mitään, niin varmasti kuuntelee nyt toisin korvin Piper at the gates of dawnia ja ehkä jopa Wish you were hereä.

"musiikista puhumisen olevan samaa kuin kuvaisi arkkitehtuuria tanssimalla."
 
Tämä varsinkin käy Pink Floydin kohdalla oivallisesti.

Huom! Olet kirjoittamassa yli 2479 päivää vanhaan ketjuun!
 
Enkä ole. Nostan, koska m-netti on ollut sekaisin näköjään.

glx405
01.01.2000 03:10:05
 
aikakone on keksitty kai sitten :o

Kaikella kunnioituksella Syd Barretia, Piper at the gates of dawnia ja etenkin Arnold Laynea ja See Emily playta kohtaan. Tuo jankkaaminen Barretin tragedian ympärillä musiikkijuttujen kustannuksella alkoi vain tympiä.
 
Sain tuossa hetki sitten luettua tämän opuksen ja olen ihan samaa mielipuolta. Enemmän olisin toivonut juttua "kultakaudesta". Muuten ihan hyvin kirjoitettu (ja suomennettu), mutta balanssi oli liiaksi takapainoinen. Noista skismoista jos oman mielipiteen voi heittää, niin sympatiani ovat kovasti Roger-herran puolella, vaikka hän niitä tuskin kaipaakaan.
 
Joskus 90-luvun puolessa välissä oli muuten Rare -lehdessä erittäin hyvä Harri Huhtasen kirjoittama kolmiosainen Pink Floyd -juttu. Kannattaa hankkia käsiinsä, jos ei jaksa tämmöistä tiiliskiveä lukea.
 
Pitääkin kaivaa kaapista ja lukea uusiksi pitkästä aikaa. Jokainen numero tuota lehteä löytyy, ihan niihin hienoihin kansioihin laiteltuna, (paitsi se viimeinen paksumpi, jota sinne ei voinut ängetä) ynnä ne eepeet myös (joita_piti_tulla useampikin kuin ne kaksi).

Mikä tämä Rare-lehti oikeastaan on/oli? Se on minulta täysin kipittänyt silmien ohi. Netissäkin oli vain viitteitä, näin nopeasti vilkaistuna.
 
Lehti kulki nimikkeen "Levynkeräilijän erikoislehti" alla ja ilmestyi säännöllisen epäsäännöllisesti muutaman vuoden ajan 90-luvun alussa. Primus moottorina toimi herra nimeltä Jari Räsänen, jonka apuna lehteä teki lukuisa joukko hyviä kirjoittajia. Pääasia oli bändeistä ja niiden levyistä kertominen. Sekä ulkomaisista että kotimaisista orkestereista oli juttuja, välillä pidempiä stooreja ja välillä lyhyempiä rykäisyjä. Kahden eka numeron mukana tuli tosiaan vinyyli-ep:t, joissa oli lähinnä kotimaisten pienbändien biisejä (esim. Two Witches, Maaseudun tulevaisuus ja Kaaos).
 
Lehteä sai tilata ja myös ostaa irtonumeroina sekalaisista paikoista (mm. Kemin Kirjadivarista jonne sen hommasin myyntiin). Hyvä lehti niin kauan kun sitä kesti, loppui pitkälti liian pieneen levikkiin, sekä tekijäkaartin muihin kiireisiin. Tässä pari juttua, jotka löysin netistä.
Moog Konttinen: http://www.perunamaa.net/sarjakuvarock/moog/lehdet/rare.html (sivun lopussa kuva lehden kannesta)
Ypö-Viis: http://koti.mbnet.fi/gabbahey/ypoviis/ypoviis_6urotek.htm
 
Meni muuten aika lahjakkaasti ohi otsikon, mutta kun nyt kysyttiin... :-)
Kenkkunen voi lisäillä muistojaan, nämä nyt täältä päästä näin aamuvarhaisella.
 
E: Huuto.netissä joskus näkee vanhoja numeroita myynnissä, sieltä ainakin voi bongailla mikäli kiinnostus heräsi. Ja divareista myös luonnollisesti. Lehden alkusivuilla oli mainittuna kaikki irtonumeromyyntipaikat, niissä voi olla vielä joitain jäljelläkin jos tuuri käy.
 
http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=41090475
http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=40535648

Meni muuten aika lahjakkaasti ohi otsikon, mutta kun nyt kysyttiin... :-)
Kenkkunen voi lisäillä muistojaan, nämä nyt täältä päästä näin aamuvarhaisella.
 
Eipä oikeestaan oo juuri lisättävää. Joitakin numeroita tuli osteltua aikanaan kun tuolloin pidin majaani etelän hektisessä ja kylmässä kaupungissa; siellä jossa ei asu oikeita ihmisiä, mutta jossa esim. lehtien tarjonta oli toista kuin täällä raukoilla rajoilla. Tuosta Pink Floyd -jutusta oli itselleni paljon iloa, kun bändistä silloin innostuin. Jonkun verran menee muistoissa sekaisin Rare ja Vinylmania, enkä ole aina ihan varma kummassa lehdessä mikäkin mieleen jäänyt juttu oli.
 
Raren jutut keskittyivät luonnollisesti levyihin ja aika paljon niissä oli sellaista nippelitietoa kaiken maailman erikoispainoksista ynnä muista jolla ei ole juurikaan merkitystä kaltaiselleni keskivertokuluttajalle.

Tuosta Moogista tuli mieleen, että tais olla Raressa hänen omaan vauhdikkaaseen tyyliinsä runoilema Troggs -artikkeli. Näin very off-topic...