Studiotyöskentely ›

Mistä johtuu että ihmisellä on tämä kyky erottaa esim. hyvä kitarasoundi huonosta? Tai miksi kaiun lisääminen saa laulun usein kuulostamaan paremmalta? Jotain biologisia selityksiä näillekkin varmaan on, mutta onko kukaan koskaan miettinyt asiaa sen tarkemmin?

"Mikäli bändisi etsii studiota jossa nauhoittaa kappaleitaan, ota minuun yhteyttä."
 
Hyviä kyssäreitä jäbällä.

Mistä johtuu että ihmisellä on tämä kyky erottaa esim. hyvä kitarasoundi huonosta?
 
Kokemus ja monien kitarasoundien kuunteleminen on ainakin yksi. Jos et ole koskaan kuullut parempaa, niin silloinhan se paras kuulemasi on siihen asti paras, kunnes kuulet jotain parempaa. Selkeää, eikö? ;) Sen lisäksi jollakin vaan on korvaa hyvälle soundille ja jollakin taas ei. Tiedä mistä tuo sitten oikeasti johtuu...
 
Tai miksi kaiun lisääminen saa laulun usein kuulostamaan paremmalta?
 
Kaiun lisääminen heikon laulajan suoritukseen vaikeuttaa virheiden kuulemista. Jos on todella hyvä laulaja, niin ei varmaankaan parannus niin paljoa kuulu. Lisäksi kuiva laulu kuulostaa usein liian kovalta ja kliiniseltä, kaiku tuo pehmeyttä ja tilan tuntua mukaan, jolloin laulu ei ole niin "in your face".

Mistä johtuu että ihmisellä on tämä kyky erottaa esim. hyvä kitarasoundi huonosta? Tai miksi kaiun lisääminen saa laulun usein kuulostamaan paremmalta? Jotain biologisia selityksiä näillekkin varmaan on, mutta onko kukaan koskaan miettinyt asiaa sen tarkemmin?
 
Mä veikkaisin, et joku on joskus miettinyt.

Mistä johtuu että ihmisellä on tämä kyky erottaa esim. hyvä kitarasoundi huonosta?
 
Onko? Musta tuntuu, että aika harvalla kitaransoittajalla on kykyä erottaa hyvä kitarasoundi, sen sijaan ihmisen kuulo ja järki on sillai rakennettu, että laajempi ja tasapainoisempi soundi kuulostaa paremmalta kuin kapea ja piikikäs.
 
Mutta se laaja ja tasapainoinen soundi jota Line6:t, Zoomit ja V-ampit preseteissään tarjoaa, ei kylläkään ole hyvä kitarasoundi jos mennään tekemään tallennetta jolla on muitakin äänilähteitä kuin se kitara, ja sama vika on järjestään kaikilla makuuhuonekitaristeilla.
 
Oikeasti se levyllä parhaan kuuloinen kitarasoundi on yleensä yksinään kuultuna aivan liian kirkas, botneton, kaiuton ja särötön.
 
Tai miksi kaiun lisääminen saa laulun usein kuulostamaan paremmalta? Jotain biologisia selityksiä näillekkin varmaan on, mutta onko kukaan koskaan miettinyt asiaa sen tarkemmin?
 
Ei kaiun lisääminen saa laulua kuulostamaan paremmalta. Kaiun lisääminen siirtää laulua taaemmas tilassa, jolloin huonosta laulusta on helpompi olla välittämättä. Jos laulu on hyvin tehty ja kohdilleen laulettu, se on parhaimmillaan ilman kaikua, tai hyvin pienellä tilalla.
 
Tylysti yleistäen ja pelkistäen nyrkkisääntönä voisikin pitää, että jos laulun kaiku kuuluu selvästi, silloin laulussa on vikaa joka on pitänyt peittää kaiulla.

Mistä johtuu että ihmisellä on tämä kyky erottaa esim. hyvä kitarasoundi huonosta?
 
Mä taas joskus epäilen koko juttua...

Mistä johtuu että ihmisellä on tämä kyky erottaa esim. hyvä kitarasoundi huonosta? Tai miksi kaiun lisääminen saa laulun usein kuulostamaan paremmalta? Jotain biologisia selityksiä näillekkin varmaan on, mutta onko kukaan koskaan miettinyt asiaa sen tarkemmin?
 
Olipa absurdi kysymys. Erottaminen hyvä huonosta ei ole kyky. Sitä kutsutaan mielipiteeksi, joka taas muodostuu ympäristön ja maailmankatsomuksen summasta, sekä kokemuksesta.
 
Soita naapurin mummolle kahta kitararaitaa ja kysy kumpi on parempi, ja jos oot eri mieltä, niin perustele väitteesi. Kumpi on oikeassa jos vastausta pohditaan pelkästään hyvä / huono -ajattelullla?
 
..sitä minäkin.

Erottaminen hyvä huonosta ei ole kyky. Sitä kutsutaan mielipiteeksi, joka taas muodostuu ympäristön ja maailmankatsomuksen summasta, sekä kokemuksesta.
 
No jaa.
 
Kyllähän korva harjaantuu kuulemaan mikä on "kitaran" soundia ja mikä taas on raidalla olevaa "kuraa" kun hommia tekee, ja sen erottaminen ei vaan kaikilta tunnu luonnistuvan jostain syystä.
 
...

"Kyky erottaa hyvä soundi."
 
Tehdäämpä yksinkertainen havainnollistava koe:
 
Oletetaan, että käytössä on perushyvä vahvistin.
Laitetaan siihen mieleinen saundi (tässä esimerkissä tietysti hi-gain särö loivalla).
Tämän jälkeen käydään kävelyllä, kahvilla, pizzalla...
Palattuasi ÄLÄ soita. Käännä säröä reilusti, eli väh. 2/3 pienemmälle.
Tämän jälkeen kun aloitat soittamisen, tuntuu aluksi työläältä saada soundiin munaa.
Kuitenkin, useimmissa tapauksissa n. 20minuutin soittamisen jälkeen olet samaistunut ja tottunut tähän "ihan paskaan" soundiin, ja alat oikeastaan pitää siitä.
 
Palauta nyt lähtökohtaiset asetukset (särö alkuperäiseen kohtaansa).
Eikö se tunnutkin nyt kauhean tumpulta ja voimattomalta?
 
Tällä voidaan "leikkimielisesti todistaa", ettei ole olemassa mitään objektiivista hyvän soundin käsitettä.

Voimme myös ottaa aimo kasan iskelmälevyjä 80 luvulta lähän päivään, haukkua niitten kahden markan synasoundit ja elämää suuremmat tikitaalihallikaiut ja vertailla tämän subjektin valossa levyjen myyntilukuja.
(Mitä jos enemmistö MEISTÄ onkin väärässä :)

Ne jotka on sanonut täällä "kokemus" on mun mielestä oikealla suunnalla. Hyvää kun ei oikeen voi pitää määritteenä itessään niin täytyy lähteä olettamuksesta, että hyvä on yhtäkuin toimiva tarvittavassa yhteydessä. Tää tulee mun mielestä vain kokemuksen kautta. Kokemusta on se, että on kuunnellut paljon äänitteitä ja muiden saundeja, analysoinut kuunteluita ja tiloja, todennut jotkut yhdistelmät tai asiat toimivammiksi ja yleisesti miellyttävämmäksi kuin toiset ja tutkinut miten itse pystyy toteuttamaan näitä preferenssejä vastaavia asioita.
 
Mä työskentelin hetki sitten kolme päivää sellaisella kuuntelulla joka muutti mun näkemyksen hyvästä kuuntelusta. Se ei vielä riittänyt että kuuntelin kyseisillä vehkeillä vähän kaikkea. Lisäksi kuuntelin itselleni soinniltaan tuttuja muiden tekemiä töitä sekä omia töitäni jotka olin tehnyt tutulla kuuntelulla ja analysoin havaintoni. Siitä muodostui kokemus joka taas muodostaa osan mun näkemystä hyvästä kuuntelusta... Näin esimerkkinä.

"Kyky erottaa hyvä soundi."
 
Tehdäämpä yksinkertainen havainnollistava koe:
 
Oletetaan, että käytössä on perushyvä vahvistin.
Laitetaan siihen mieleinen saundi (tässä esimerkissä tietysti hi-gain särö loivalla).
Tämän jälkeen käydään kävelyllä, kahvilla, pizzalla...
Palattuasi ÄLÄ soita. Käännä säröä reilusti, eli väh. 2/3 pienemmälle.
Tämän jälkeen kun aloitat soittamisen, tuntuu aluksi työläältä saada soundiin munaa.
Kuitenkin, useimmissa tapauksissa n. 20minuutin soittamisen jälkeen olet samaistunut ja tottunut tähän "ihan paskaan" soundiin, ja alat oikeastaan pitää siitä.
 
Palauta nyt lähtökohtaiset asetukset (särö alkuperäiseen kohtaansa).
Eikö se tunnutkin nyt kauhean tumpulta ja voimattomalta?
 
Tällä voidaan "leikkimielisesti todistaa", ettei ole olemassa mitään objektiivista hyvän soundin käsitettä.
 
Tuo toimii kyllä oikeasti. Itsellä kävi juuri niin, että vähennettyä säröä reippaasti koitin palata takaisin isompaan särömäärään. Eihän sitä kuunnellut 'susikaan' enää sitten eikä ollut hyvä soittaa.
 
Mutta sanoisin hyvän olevan sitä mikä sopii kaiken muun kanssa yhteen. Yksinään kitarasoundi voi olla hyvä, vaikkei se musiikin kanssa sopisi yhteen ollenkaan. Toisaalta taas "huono" soundi saattaa sopia vaikka mihinkä, ja se tekee siitä hyvän soundin.
 
Tai siis mitä? En nyt kyllä tiedä itekkään mitä höpötän.

Tai siis mitä? En nyt kyllä tiedä itekkään mitä höpötän.
 
Mä luulen että sä yrität sanoa tätä: hyvä soundi on muun ääneksen joukkoon sopiva ja kokonaisuutta tukeva, asiayhteydestä riippumatta. Sängynlaitakitaristin soundi on hyvä siihen tarkoitukseen, muut soundit hyviä muualle.
 
EDIT: Täytyy lisätä, että toivoisin kovasti oppivani tuon jalon taidon. Siis ymmärtämään hyvää soundia. Niitä pieniä osasia josta kokonaisuudet rakentuvat, miten niitä rakennetaan ja miksi niitä täytyy rakentaa juuri sillä tavalla. Sitä mä miksaamis- ja äänittämisharrastukseltani henkilökohtaisella tasolla haen.

Voimme myös ottaa aimo kasan iskelmälevyjä 80 luvulta lähän päivään, haukkua niitten kahden markan synasoundit ja elämää suuremmat tikitaalihallikaiut ja vertailla tämän subjektin valossa levyjen myyntilukuja.
(Mitä jos enemmistö MEISTÄ onkin väärässä :)
 
Mielestäni tietty soundin ajattomuus liittyy tähän hyvä soundin ongelmaan. Tietyllä tavalla, erityisesti jos musiikki sisältää paljon elektroniikkaa joudumme kohtaamaan tämä Kraftwerkin lanseeraamaan man machine käsitteen, eli miten se koneisto on erottamaton osa sitä tuotantoprosessia. Kuitenkin jotkut osaavat tavallaan irroittaa sen tuotannon ajasta ajattomaksi, pop-puolelta esim. Depeche Moden vanha tuotanto.
 
Toinen asia minkä näin puuhastelijana olen huomannut on oman suhtautumisen kehittyminen, alussa tuli haettua enemmän sellaista kokonaisvaltaista "hyvyyttä", joka useimmiten kuullosti paskalta, kun taas nykyään enemmän painoarvoa saavat yksittäiset hyvät soundit ja erottelu; tietenkin kokonaisuutta unohtamatta.

Tätä mä en nyt ihan hiffannut. Mikä jäi ymmärtämättä, kun sä mainitsit kokonaisuuden hieromisen tuottaneen paskaa ja yksittäisten soundien näppäily parempaa? Mulla ainakin ajattelu kehittyy kokoajan päinvastoin oman ymmärrykseni mukaan: pyrin yhä kauemmas ajattelemasta asioita yksittäisinä elementteinä ja näkemään/kuulemaan kokonaisuuksia.
 
Varmaan tarkoitetaan samaa, mutta puhutaan nyt jotenkin eri kieltä. Jos näet homman eri tavalla, niin selitä ihmeessä tarkemmin.

Mitä tarkoitetaan hyvällä soundilla ? Sehän on kuuntelijasta aika pitkälti kiinni.

Mitä tarkoitetaan hyvällä soundilla ?
 
Mä vastasin tavallaan vähän suppeasti jo siihen, mikä mun mielestä on hyvä soundi: muun ääneksen joukkoon sopiva ja kokonaisuutta tukeva, asiayhteydestä riippumatta.

Tätä mä en nyt ihan hiffannut. Mikä jäi ymmärtämättä, kun sä mainitsit kokonaisuuden hieromisen tuottaneen paskaa ja yksittäisten soundien näppäily parempaa? Mulla ainakin ajattelu kehittyy kokoajan päinvastoin oman ymmärrykseni mukaan: pyrin yhä kauemmas ajattelemasta asioita yksittäisinä elementteinä ja näkemään/kuulemaan kokonaisuuksia.
 
Varmaan tarkoitetaan samaa, mutta puhutaan nyt jotenkin eri kieltä. Jos näet homman eri tavalla, niin selitä ihmeessä tarkemmin.
 
Tarkoitin sitä, että hyvä kokonaisuus ei koostu huonoista osista. Esim. jos mättää joka paikkaa ihan homona efektejä luullen, että tämä tulee kuulostamaan hyvältä on lopputulos forssan maksalaatikkoa. Kun taas alusta asti hillitsee itsensä ja antaa niille yksityiskohdille mahdollisuuden niin päästään kohti Saarioisten maksalaatikkoa, missä rusinatkin ovat hyviä.
Tämä on nyt vaikeaa :) Pannaan vielä näin, että joskus yksittäin täyteläinen ja hyvä saundi tappaa koko miksauksen, kun taas yksittäisenä aivan banaanisoundi saattaakin olla se järkevästi leikkaava juttu siellä miksauksessa. Ja näitten lupaavien banaanien tunnistuskyky paranee kokemuksen myötä.

Tämä on nyt vaikeaa :)
 
Mua lähinnä ihmetyttää sun tulkinta siitä, että toi on niinkuin yksittäisistä asioista lähtevä tapa. Mä näkisin saman asian ponnistavan enemmänkin kokonaisuudesta käsin, koska yksittäisiä asioita hierotaan kokonaisuuden ehdoilla. Jos tuosta unohdetaan se kokonaisuus ja hierotaan yksittäisiä asioita, tulee Forssan maksalaatikkoa. Joka sekin on kyllä ihan jees mättöä... :D