Tuottaminen ja sovittaminen ›

Pitkähkö keskustelu taisi suurimmaksi osaksi johtua siitä, että osa porukasta puhui alavireestä, kun taas toiset lasketusta vireestä. Itse en musiikin teoriasta ja termistöstä kovin hyvin ole perillä, mutta alavireellä täällä kai haettiin sitä että normivirettä lasketaan samanpaksuisia kieliä käyttäen ja saavutetaan ehkä hieman erilaista saundia ja tuntumaa? Lasketussa vireessä tuo kielien löysyys sitten kompensoidaan vaihtamalla tilalle vähän tukevampaa kielisettiä.
 
Omien soittimien ja eri vireiden kanssa oon kyllä suosiolla vaihtanut sopivaa kielisettiä kehiin, että saan sen sopivan tiukkuuden mukaan. Ja tokihan ne aina ovat vireessä olleet intonaatiota myöten. Luulis että esim intonaation säätämisessä loppuu herkästi säätövara, jos yrittää virittää kielisettiä vireeseen mikä ei kyseiselle setille sovi. Eli siis ohutta settiä liian matalaan vireeseen taikka paksuja kieliä liian korkeaan.
 
Aikaisemmin todettiinkin, että kitarahan on luonnostaan epävireinen soitin. Tätähän esimerkiksi nämä Earvana-satulat pyrkivät korjaamaan.
 
24,75" skaalaisella kitaralla tosin H- (tai B mites se nyt sit on) ja A#-vireet vaativat omaan makuun niin paksut kielet, ettei soittaminen tuntunut enää niin mukavalta. Nykyisin liikun siellä perus E-vireen ja drop C#-vireen välillä (mukaanlukien drop D, ja D#-vire). Viimeaikoina tuo E-vireestä puoli sävelaskelta laskettu D# on tuntunut omimmalta.
 
Tuota voimankäyttöä ja vireen heilahtelua käytetään usein tehokeinonakin, ensimmäisenä tulee joku Apulannan kohtuu tuore mäiske, jonka kertsissä H-kieli saa kyytiä ja heittää vireille häränpyllyä.
 
Sitten lainaus jostain threadin alkupuolelta:
Yksi nimeltämainitsematon suomalainen pop/rockbändi joka keräsi viime kesänä useita listaviikkoja nyyhkybiisillä, vetää drop C#:llä. Ja hyvin toimii. Eikä biisi oo särömerta nähnytkään.
 
Voisin veikata kyseessä olevan Happoradio. Voin olla väärässäkin :)