Studiotyöskentely ›

Mulla ei oo mitään kysymystä. Tää on vaan tälläistä pohdiskelua joka toivottavasti synnyttää keskustelua. Jos asiasta on jauhettu ni lukkoa vaan.
 
Usein kun äänitetään, niin neuvotaan ottamaan narulle mahdollisimman valmista jälkeä(yllättäen). Eli ei ajatella, että korjaan tuon huonolta kuulostavan jutun sitten miksaus vaiheessa. Mikkivalinnoilla ja mikkien sijoittelulla yms. pyritään tämä saamaan yleensä aikaan. Plussana soittajien hyvä fiilis siitä kun "soundaa heti hyvälle".
 
Miksausvaiheessa taas neuvotaan, että pitää miksata kokonaisuutta. "Älä sitä bassaria aina solona miksaa!" Pitää siis kuunnella miten se soundi istuu siihen kokonaiskuvaan. Miten se bassari muuttaa basson soundia ja miten se basso kitaraa jne. Miltä ne kaikki kuulostaa yhdessä.
 
Nämä on hyviä neuvoja, mitä itsekkin pyrin soveltamaan. Entäs kun ajatellaan näitä kahta asiaa yhdessä. Nykyään kun on kaikki mahdollista, otetaan mieluusti kaikki soittimet erikseen. Harvoin tulee livänä äänitettyä. Ei voi tietenkään yleistää, livenäkin vedetään. Mutta itse ainakin tulee aina äänitys vaiheessa hinkkattua sitä bassaria solona, eikä mietitä äänittäessä, että mikä sen suhde tulee olemaan bassoon, tai niiden suhde kitaraan jne. Puhumattakaan siitä, että ois mahdollisuutta kuunnella siinä vaiheessa miltä ne kuulostaa yhdessä.
 
Tää taas tällästä, että mä oon tajunnu jotain mikä on muille ollu aina selvää pässin lihaa. Onko se livenä veto siis sittenkin parempi ku kaikki erikseen? Onhan se yhteissoiton vuorovaikutuskin jotain, mitä ei voi korvata.
 
Olen avautunut!

Onko se livenä veto siis sittenkin parempi ku kaikki erikseen? Onhan se yhteissoiton vuorovaikutuskin jotain, mitä ei voi korvata.
 
On parempi, eikä vain yhteensoittamisen takia. Myös ne aavistuksenomaiset tai vähän kuuluvammatkin vuodot parantavat entisestään soundia, kunhan kaikki soittavat oikein.
 
TJEU Dr Feelgood - Down By The Jetty

Tosi tilannekohtaisia juttuja nämä. Kokenut ja kauan yhdessä soittanut pumppu, joka on viidettätoista kertaa studiossa, soittaa äkkiä parhaat otot kimpassa ja kertalaakista. Kun sitten sen jälkeen tahkotaan lisä-ottoja yhdessä ja erikseen, niin usein lopulta huomataan että ne ekat otot skulaa parhaiten.
 
Jos taas kyseessä on esim. sessio johon tilataan muusikot sieltä sun täältä, niin aika vetohan se olisi pistää ne soittamaan "livenä" purkkiin. Saa olla jätkät/muijat aika Colaiuta osastoa notta tuollainen oikeasti toimisi paremmin kuin se tuttu ja turvallinen rummut-bassot ja lopuksi hiluvinkuttimet... tyyli.
 
Optimaalinen tilannehan lienisi, että sisään soitettava materiaali olisi niin ihanaa ja kutaa kamaa, ettei sille jälkeenpäin tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Lieköhän kukaan koskaan päässyt lähellekään moista:o) Mutta lienee ihan "tervettä" pitää ko. ajatus jonkinlaisena lähtökohtana. Vanha totuus, shit in - shit out.
 
Vastailin egoistisesti valikoiden siihen mikä pisti omat nystyrät liikekannalle, mutta eipä tuo ole mitään uutta:-)

Tosi tilannekohtaisia juttuja nämä. Kokenut ja kauan yhdessä soittanut pumppu, joka on viidettätoista kertaa studiossa, soittaa äkkiä parhaat otot kimpassa ja kertalaakista.
 
Kun taas huono demobändi livenä voisi olla tuskaa. Ne virheet on vaikea korjata jälkikäteen, jos kaikki vuotaa.
 
Kivi, laittaisitko livenä soitettaessa kaikki samaan huoneeseen, vaikka tarjolla olisi kitara- ja bassokamoille oma huone?

Kun taas huono demobändi livenä voisi olla tuskaa. Ne virheet on vaikea korjata jälkikäteen, jos kaikki vuotaa.
 
Usein näistä paistaakin se raita kerrallaan -soitetun fiilis.

Kivi, laittaisitko livenä soitettaessa kaikki samaan huoneeseen, vaikka tarjolla olisi kitara- ja bassokamoille oma huone?
 
Jos bändi olisi todella hyvä, tai vaikka huonompikin mutta levyn henkeen kuuluisi korostaa ennemmin kokonaisuutta kuin yksilösuorituksia, niin laittaisin. Toki yrittäisin pitää vuodot minimissä matalilla sermeillä ym, mutta kannattaa muistaa että käytännössä kaikki ennen 1970-lukua äänitetyt levyt on tehty kokonaan tai enimmin osin yhdessä tilassa.
 
Mä olen jo monta vuotta haaveillut tehdä levyä monomankalla ja yhdellä mikillä, soittajia siirrellen ja teippimerkkejä lattiaan laittaen.

Meidän bändi äänitti livenä. Ihan mieletön fiilis! Minusta tuntuu että tää äänityshomma on tullut tiensä päähän, kun kaikki tehdään liian puhtaasti, menee henki ja maku pois. Mitä mieltä olette?

Mitä mieltä olette?
 
Joihinkin juttuihin vaan kertakaikkiaan sopii se eloton meininki paremmin. Joskus haetaan sellaista kuollutta ja ahdistavaa soundimaailmaa. Ei siitä tule mitään, ellei soittimet tule erittäin erottelevasti ja konemaisesti. Kuunnelkaa vaikka Meshuggahia referenssiksi.
 
Mun mielestä vain lopputuloksella on väliä, jos tehdään oikein viimeisen päälle. Pikkuiset harjoitusdemot on lähes poikkeuksetta kivempi tykittää livenä sisään ainakin jossain määrin.

Meidän bändi äänitti livenä. Ihan mieletön fiilis! Minusta tuntuu että tää äänityshomma on tullut tiensä päähän, kun kaikki tehdään liian puhtaasti, menee henki ja maku pois. Mitä mieltä olette?
 
Toi on kyllä totta, mutta sitten taas toisaalta niin tapauskohtaista. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, minkälaista musiikkia tehdään (musagenre) ja minkälainen tunnereaktio kuulijassa halutaan saada aikaiseksi. Nightwishin tms. superhiottu saundi toimii omalla tavallaan tosi hyvin, mutta taas joku yhdellä mikillä äänitetty bändikokonaisuus voi saada aikaan oikealla hetkellä paljon suuremmat kylmät väreet. Näissä musahommissa on usein mahdoton sanoa, että joku on oikein tai väärin. Kyse on kuitenkin tunteen välittämisestä kuulijalle.
 
edit: panovirhe holopainen taas...

Tehdään ajatusleikki jossa Robert Bressonin puhuessa elokuvista (kinematografiasta) vaihdetaankin elokuvan ja kuvien näkemisen tilalle ääni, musiikki ja kuuleminen silloin kun se on tarpeen.
 
"Kyky käyttää hyvin välineitäni vähenee kun niiden määrä kasvaa"
 
"Äänitysvaihe. Asettua intensiivisen tietämättömyyden ja uteliaisuuden tilaan ja silti kuulla asiat ennakolta."
 
"Äänellä ei ole absoluuttista arvoa. Äänet ja musiikki saavat voimansa vain siinä käytössä johon sinä ne määräät."
 
"Ei taitava, mutta valpas"
 
"Mikrofonin alituinen vaihtainen on sama kuin vaihtaisi kaiken aikaa kuulokojetta"
 
""Ei pidä etsiä, pitää odottaa"
 
Huomiokykyä (havaintojen täsmällisyyttä)
 
"Ei kaunista äänitystä, kauniita ääniä, vaan välttämätöntä äänitystä, välttämättömiä ääniä."
 
"Hyvien äänien kokonaisuus voi olla ällöttävä"
 
"Korvinkuultavat panoroinnit eivät vastaa korvan liikettä. Se merkitsee korvan irrottamista ruumiista." (älä käytä mikrofonia kuin luutaa)
 
"Äänitysvaihe on kuin menoa sovittuun tapaamiseen. Ei mitään odottamatonta jota et olisi salaa odottanut".
 
"Äänitysvaiheessa ei tehdä mitään lopullista. Silloin tehdään valmisteluja."
 
"Useita ottoja samasta asiasta, niin kuin maalari joka maalaa useita kankaista tai tekee useita piirroksia ja joka kerta etenee kohti täsmällisyyttä."
 
"Tiedä yhtä vähän siitä, mitä tulet saamaan kuin kalastaja onkivapansa varressa (kala joka ilmestyy tyhjästä)"
 
"Kuule ensimmäisenä se minkä kuulet niin kuin kuulet"
 
"Silmä on pinnallinen, korva syvällinen ja luova. Veturin pillin vihellys painaa meihin kuvan kokonaisesta asemasta."

Joistain edellisistä voin olla eri mieltä, mutta:
 
"Äänellä ei ole absoluuttista arvoa. Äänet ja musiikki saavat voimansa vain siinä käytössä johon sinä ne määräät."
 
Toi osu mielestäni erittäin oikeaan.

Tehdään ajatusleikki jossa Robert Bressonin puhuessa elokuvista (kinematografiasta) vaihdetaankin elokuvan ja kuvien näkemisen tilalle ääni, musiikki ja kuuleminen silloin kun se on tarpeen.
 
PLUS. Hieno oivallus. Mistä lähteestä? Erillisistä lausunnoista vai jostain yhdestä ja samasta manifestista?

Tehdään ajatusleikki jossa Robert Bressonin puhuessa elokuvista (kinematografiasta) vaihdetaankin elokuvan ja kuvien näkemisen tilalle ääni, musiikki ja kuuleminen silloin kun se on tarpeen.
 
Loistava ajatusrata. Plussaa.
 
Mä olen kanssa joskus Eisensteiniä ('Film form', 'Film sense'...) lukiessa miettinyt miten ne sen teesit soveltuisi muualle, ja kerran ajatusleikkinä irrotin Michael Rabigerin teoksessaan 'Directing the documentary' esittämät teesit ja käytin niitä sarjakuvakerronnan dogmeina. Miksipä ne ei sopisi musiikkiinkin...

Olisi mahtavaa päästä vertaamaan Jim Steinmanin rennolla kädellä tuottamia versioita Def Leppardin Hysteria-levyn biiseistä Mutt Langen vimpanpäälle hiottuhin. "Ja se oli siinä, seuraava biisi", sanoi Steinman, kun bändi omasta mielestään vasta viritteli. Olivat siis tottuneet Langen jonkinverran tarkempaan työskentelytyyliin edellisen levyn äänityksissä.
 
Näin voitaisiin ratkaista tämä ikuinen kiistanaihe lopullisesti. ;-)

Olisi mahtavaa päästä vertaamaan Jim Steinmanin rennolla kädellä tuottamia versioita Def Leppardin Hysteria-levyn biiseistä Mutt Langen vimpanpäälle hiottuhin. "Ja se oli siinä, seuraava biisi", sanoi Steinman, kun bändi omasta mielestään vasta viritteli. Olivat siis tottuneet Langen jonkinverran tarkempaan työskentelytyyliin edellisen levyn äänityksissä.
 
Näin voitaisiin ratkaista tämä ikuinen kiistanaihe lopullisesti. ;-)
 
Eikös tästä ollut just dokumentti Yle Teemalla?
 
Katselin sitä kyllä kiinnostuneena, mutta mun kirjoissani Def Leppard on ainoastaan vastaus arvoitukseen: "Yhdeksän kättä ja täyttä pa**aa, mikä se on?"
:-D

Eikös tästä ollut just dokumentti Yle Teemalla?
 
Kyllä. Pyörittävät uusintana tätä "Making of..." sarjaa. Kannattaa katsoa.

Mistä lähteestä? Erillisistä lausunnoista vai jostain yhdestä ja samasta manifestista?
 
Käsiini osui liikkuvan kuvan opetuksen sitaattikokoelma joka on ilmeisesti koostettu laajahkoista Bresson-tutkielmista..

Mä taas olen aina jotenkin digannu Mutt Langen/Trevor Hornin koulukunnan jäljestä, siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi) että sitä on joissain piireissä pidetty kaiken epäaitouden ja tuotteistamisen perikuvana.

Muistan kun Hysteria tuli ulos ja kaikki rockpiirit Suomessa dumasivat sen yhteen hiileen, mä diggasin siitä silti, enkä oikein koskaan osannut digata niitä juttuja joita siihen aikaan olisi pitänyt piireissä digata.

Mutta siis, makuasioitahan nämä, niinkuin sekin miten hommat pitäisi tehdä studiossa. Itseasiassa, mitään ei pidä tehdä ainostaan siksi että niin kuuluu tehdä.
 
Kyllä mä siitä tuotannosta diggaan. Kommenttini kohdistui itse musaan.
:-D
 
Mulla on vähän skitsofreeninen tapa suhtautua musiikkiin. Sillä, mitä mä arvostan tai diggaan tai pidän esimerkillisenä tekniseltä kannalta, tai omassa genressään, tai omassa konseptissaan, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa pidänkö mä itse musiikista.
 
Loppujen lopuksi hyvin harvat jutut ovat 'mun' musiikkiani, mä en oikein ole passiivisena kuuntelijana kovin hyvä. Sen sijaan jos musaa saa tehdä hands-on, tai sen toteuttamiseen pääsee vaikuttamaan, sitten kaikki kiinnostaa.
 
En mä diggaa penkkiurheilustakaan, en voi kuvitella mitään tylsempää kuin katsoa jotain peliä televisiosta tai katsomon penkiltä. Sen sijaan hokkarit jalassa ja veren maku suussa painamisen ymmärrän nykyään jo oikein hyvin, tai nahkakuulan perässä juoksemisen. Suosittelen lajien omakohtaista kokeilemista kaikille penkkiurheilijoille.

En mä diggaa penkkiurheilustakaan, en voi kuvitella mitään tylsempää kuin katsoa jotain peliä televisiosta tai katsomon penkiltä. Sen sijaan hokkarit jalassa ja veren maku suussa painamisen ymmärrän nykyään jo oikein hyvin, tai nahkakuulan perässä juoksemisen. Suosittelen lajien omakohtaista kokeilemista kaikille penkkiurheilijoille.
 
Pidän musiikista, sekä kuutelusta ja tekemisestä.
 
Silti, penkkiurheilukin on parasta. Penkkiurheilun juju on sen draaman kaaressa. Sitä ei voi tietää tai ennustaa.
 
Pari esimerkkiä.
 
Jalkapallon MM-loppuottelu. Muuten niin rauhallinen Zidane provosoituu uransa viimeisessä ottelussa, saa punaisen kortin ja joutuu ulos. Ranska häviää pelin, Italia on maailman mestari.
 
Jalkapallon MM-karsinta Hollanti-Suomi. Häviöllä Hollanti on ulkona kisosta ja Suomi mukana karsinnoissa.
Saavun myöhässä paikalle, löydän paikkani katsomossa, istun alas ja katson ensinmäistä kertaa kentälle.
Suomi tekee maalin. Koko Hollantilainen katsomo hiljenee (45000 ihmistä). Pikkuruinen suomikatsomo karjuu hulluna.
 
Molemmat omanlaatuisiaan ja hienoja hetkiä, joiden kaltaisia on vaikea saavuttaa esim. kuulttuurin saralla, jossa draaman kaaren voi enemmän tai vähemmän ennakoida.