Laulaminen ›

Siitä olen samaa mieltä, että jos ei halua laulaa klassista, niin ei kannata hakeutua klasariopettajalle.
 
Ainakaan sellaiselle, joka ei itse tajua eikä halua tajuta minkään muun kuin klasarin päälle. Itselle sattunut onneksi tärkeimmiksi opettajiksi sellaisia, jotka ovat tehneet muutakin kuin klasaria ja opiskelleet sillä tavoin että ymmärtävät eri tyylien eroja. Osaavat kohdentaa sitten sitä "yleistä tekniikkaa" enemmän kuin vaan tyylikikkoja.
 
Toki klasariopettaja saa annettua arvokkaita vinkkejä oikeaan hengitystapaan ja tukeen, mutta varsinkin alussa on minusta tärkeää saada laulaa itselle mukavia kappaleita. Toisaalta myöhemmin kannattaa kokeilla myös jotain itselle vähän vieraampia tyylejä, niistä voi oppia yllättävän paljon.
 
Kyllä.
 
Onneksi asiat harvoin ovat mustavalkoisia.

Tuli tässä mieleen kun oma opettaja suorastaan toivoo tai "pakottaa" ottamaan kaikki tunnit vähintään nauhalle. Ainakin tuo kertoo minun mielestäni hyvin paljon hänen itsevarmuudestaan opettamansa asian suhteen... Voisi siis olla hyvä kikka kysyä opettajalta SOpiiko että äänitän tuntini että voin kertailla kotona???
Itse kuvaan Videokameralla tuntini. Kuulemma tunnista ei jää muistiin kuin 30%, niin voipi sitte videolta kertailla... Vaikka ei tämäkään varmaan ihan näin mustavalkoinen asia ole kun ihmiset on erilaisia, toiset voi vaivaantua äänityksestä vaikka muuten puhuisivat asiaa, mutta en tiedä sitten meneekö se asia luihin ja ytimiin hissuttelemalla.
 
Onko missään netissä video-opetusta jonkun tunneista tms. Jos olisin parempi laulaja niin kehtaisin laittaa varmaan jakoon omiakin. Mutta ei nyt vielä tällä klasarikokemuksella. Ehkä joskus voipi pistää vuosien varrelta sopivia, joita voipi sitten naureskella... Mutta eikös tällä alalla pidäkin osata olla esillä ja arvioitavissa koko ajan? ....Näin voisi verrata eri opettajien tunteja... Video kyllä paljastaa helvetisti enemmän kuin nauha. Se ei anna armoa, toisaalta myös vähän vääristääkin ja nyanssit katoilee, mutta ei nyt puututa siihen.

Minä en edes tiedä millainen olisi minun klassinen lauluääneni. Tai mitä koko sana edes tarkoittaa.
 
Kuvittelen kuitenkin että siitä on silloin riisuttu persoona ja lämmin tulkinta pois.
Sellaista en halua
 
Tapani Kansa on ainakin hyvin totisen oloinen yrittäessään laulaa klasaria.
 
Toisaalta suomen parhaita mieslaulajia iskelmässä, Jari Sillanpää on aloittanut uransa karaokessa. Eikös ole myös laulanut oopperassa?
 
Ja ehkä suomen paras naisiskelmäartisi, Arja koriseva, on myös laulanut vakavampaakin musiikkia.
 
Eli mielestäni ei todellakaan kannata ottaa asioita liian mustavalkoisina. Varsinkaan aloittelijan.
Ja tähän pätee edelleen että nämä asiat pitää selvittää heti alussa, sekä koko ajan olla tuntosarvet pystyssä.
 
Mitä tulee tuohon nauhoittamiseen, itse ainakin jännitän nauhoittamista.
Jos koetan laulaa ja soittaa kitaraa nauhalle, varmaan alkaa mennä pieleen. Sitten itsetunto romahtaa kun kuulee vaan nämä virheensä monikertaisiana.
 
Karaokessa laulamista en selvinpäinkään jännitä enää lainkaan.
Mutta en tiedä mistä johtuu tämä mikrofonikammo äänittäessä, usein olen kuitenkin koettanut äänittää täysin avamattomalla äänelllä ja jo heti alussa tajuaa, kuinka naurettavalle kuulostaa.
 
Minä olen sitä mieltä, että tunnilta haetaan vaan aina sopivan kokoiset eväät yhteen kertaan, että jaksaa ne pureskella kunnolla ennen seuraavalle tunnille menoa. Ei siinä kannata itsetuntoaan pilata katsomalla epäkypsää esitystään uusintoina.
 
Nauhoittaa sitten vaikka joskus kotona jotain kun on hyvät fiilikset ja tuntuu että nyt irtoaa. Sillä toki täytyy itsekin joskus seurata miten edistyy.

Tuosta voi olla juu monta mieltä.. mielestäni nauhalta kuulee sen karun totuuden. Ja sen mitä pitäis parantaa :) Aika monesti se totuus kuulostaa karulta jos ei oo itteensä paljoo nauhottanu, haha =)

Nauhoittamisesta. Toissa kesänä sairaalassa fysiatrisella osastolla nauhoitettiin kävelyäni, koska olen selkävaivainen.
 
Kun sitten näin itseni televisiokuvasta, huomasin että olen lihava.
 
Sitä ennen olin aina luullut että olen vain pelkästään painava. Mutta en lihava.
 
En pidä itsestäni teeveessä, ja tuohon sitten vielä laulua päälle.
 
Videoikoon ken tahtoo.
 
Minä haluan elää illuusuiossa, että olen sharmikas mies karaokelavalla.
 
Hittoon viedoekamerat.

hahahahaha... No kyä se pavarottikin on lihava....Ei se charmiin tai karismaan vaikuta ainakaan sen kohdalla. Pavarotti ei olisi pavarotti kyllä laihana. Ja muutenkin oopperassa isot miehet tuntuu pääsevän paremmin esille. Mitä pidempi ja isompi, sitä näyttävämpi lavalla, jos ei muuten ole mikään tom cruise. Pääasia että on näyttävä... kevyessä musiikissa saattaa olla päin vastoin...Että pitäis olla semmoinen antti tuisku...

Omaa laulua kannattaa äänittää siksi, että ihminen on itselleen usein erittäin hyvä tuomari. Välttämättä itse ei tiedä, mitä omille puutteilleen pystyy tekemään, mutta tätä varten ovatkin opettajat. Opettajalle mennään sitten kysymään, miksi äänestä puuttuu jotain tai miksi jotain on liikaa ja mitä asialle voidaan tehdä.
 
Sitten tuohon opettajan valintaan; ei sitä tosiaan heti alussa voi tietää, onko opettaja hyvä vai ei. Eri tilanteisiin sopivat erilaiset opettajat. Itseltäni ensimmäinen opettaja ei näin jälkeen päin muistellen paljoa vaatinut, paitsi ennen tutkintoa. Toisaalta se ei haitannut, koska en todellakaan tähdännyt laululla ammattiin, toisin kuin nyt. Siitä eteenpäin jokainen opettaja on ollut edeltäjäänsä parempi, tavalla tai toisella. Toisaalta opettajavalintaan vaikuttaa myös oppija itse. Toiset tarvitsevat enemmän kannustusta ja rohkaisua, kun taas toiset pitää tiputtaa taivaalta, tai ottaa ainakin ajoittain maan päälle tallustamaan. Itse pidän enemmän näistä jälkimmäisistä, vaikka välillä onkin ollut tippa linssissä, kun tuntuu, että "mitään en osaa ja tuokin tietää sen". Laulajan pään sisällä on vain oltava sellainen itseluottamus, että malttaa odottaa niitä kehuja ja toivookin, että niitä tulee vasta kun on oikeasti aihetta. Näin siis ainakin jos homman haluaa ottaa vakavasti. Hyvällä opettajalla on myös monia erilaisia konsteja käytössään erilaisilla oppijoille. Näin jumituksia ja "toivottomia" tilanteita ei juuri pääse syntymään.
 
Ensimmäinen todella hyvä opettajani oli hyvä ehkä juuri siksi, että hänestä oli tullut juuri se, miksi itse halusin. Hän tiesi miten eteenpäin päästään ja hänen avullaan eteneminen olikin hämmästyttävän nopeaa verrattuna aiempiin opettajiin. Yhteinen sävel hänen ja hänen seuraajansa kanssa on löytynyt parin ensimmäisen tunnin aikana.

Kun tuon edellisen viestin kirjoitin, tuli sen jälkeen mieleeni että nuorempana tosiaan tuli aika paljon laulettua mahtipontisesti, mahdollisimman suurella voluumilla.
 
Silloin en sen kummemmin harrastanut laulamista, kunhan joskus huvikseni mölisin, en tosiaankaan aikonut alkaa harrastamaan laulamista sen kummemin.
 
Vasta reilu pari vuotta sitten olen alkanut karaokessa laulamaan, samoin joskus tuttuni, jotka ovat musikaalisia ja harrastavat sitä yhdessä aktiivisesti, ovat kehuneet ääntäni. Samoin moni muukin tuttuni. Vaan eipä siihen tuttujen kehuihin paljoa voi luottaa.
 
Itse en ole kovastikaan samaa mieltä, mutta nyt kun olen innostunut aktiivisesti sitä harrastamaan, (autossa yksin ajaessa olen kyllä lauleskellut jo parikymmentä vuotta), voi olla että alakoulun seiska laulussa olisi jo kasi.
 
Hienoa olisi, jos kovalla treenaamisella saisin joskus kouluarvosanaksi 9. Mutta mene ja tiedä. (Eikä se arvosana ole minulle tärkein, vaan se fiilis mikä itselle ja kuulijalle tulee).
 
Mutta kun näitä juttuja lukee, tekee alitajunta työtä huomaamatta. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että ehkä sittenkin paras tapa löytää oma äänensä olisi laulaa jotain mahtipontista, (tuuli se taivutti koivun larvan tms.. :=)...).
 
Siis jos sen oman äänen sittenkin löytää siten että joutuu laulamaan niin kybällä että ei voi enää matkia ketään.
 
Kai laulussa pätee sama kuin soittamisessa. Ensin pitää oppia asia oikein.
Sen jälkeen sitten sillä voi kikkailla ja improvisoida.
 
Laulunopettajani sanoi että auto huono paikka laulaa, kun istuu penkillä lysyssä, mutta toisaalta, jos pitkiä matkoja ajelee, parhaiten aika kuluu lauleskellessa. Kertyyhän siinä harjoitustakin.
 
Ei kai autossa laulamisesta hallaakaan kovasti ole?
 
Toki on eron huomaa kun laulaa ääni avattuna, niin oikeassa ryhdissä kuin vain osaa.
 
Vielä tuosta äänittämisestä. Totta kai pitää äänittää että voi kontrolloida kehitystään ja virheitään.
 
Mutta itse pyrin tekemään äänityksen silloin kun tuntuu että nyt kulkee.
(Eipä oo hetkeen tuntunut).
 
Se ääni ja musiikkihan kun on päässä, sieltä se vaan valutetaan joko äänihuulien kautta ilmoille laulaen. Tai sitten vaikka se valutetaan käsien kautta kitaran kieliin.
 
Itse kun olen näin amatööri, on esim. soittamisessani on valtavia eroja fiiliksen mukaan. Samaa laulussakin.
 
Toista ovat ammattilaiset jotka tekee tämän rutiinilla, oli fiilis mikä tahansa.

Laulunopettajani sanoi että auto huono paikka laulaa, kun istuu penkillä lysyssä, mutta toisaalta, jos pitkiä matkoja ajelee, parhaiten aika kuluu lauleskellessa. Kertyyhän siinä harjoitustakin.
 
Ei kai autossa laulamisesta hallaakaan kovasti ole?
 
Autossa laulamisessa on se ongelma, että siellä on usein aika kova meteli, joten sitä ei huomaakaan, kun tulee laulettua aika kovaa. Ja kun asento on huono, tekniikka voi kärsiä. Ja niinpä sitä saattaa vahingossa tulla huutaneeksi äänensä käheäksi. Eli kyllä siitä voi olla ihan haitaakin.
Mutta kun tuon taustahälymetelin voimakkuuden tiedostaa, niin voihan sitä laulaa ja kivaahan se on. Mulla on tapana alottaa hengitysharjotuksilla, joilla saa etsittyä tuntumaa kroppaan ja löytää tuen, vaikka asento olisikin huono. Ja keskityn laulamaan mahdollimman hiljaa tai ainakin kasvattamaan volumea ihan tietoisesti. Olen huomannut, että esim. rekkarirajat on helpompi häivyttää just hiljaa laulaessa ja toimii parhaiten jostain syystä just autossa.
Mulla muuten aikasemmin oli se ongelma, että kun innostuin laulamaan, niin auton vauhti muuttui aina sen mukaan, miten suurella volumella tuli laulettua. Nykyisessä autossa on onneksi vakionopeudensäädin ;)

Joo kyllä väärin laulamisesta on aina enemmän haitta kuin hyötyä, mutta ei nyt pidä säikähtää ja lopettaa laulamista, vaan pitää pyrkiä treenaamaan oikein.

Mikäs se toi rekkariraja on? Liittyneekö jotenkin edellä ajavan auton rekkareihin, ja siihen mitens hyvin ne näkyy.... :)
 
Kai liene joku laulutermi, kiinnostais tietää.
 
Tänään oli synkeä päivä ja kauhea keli tiellä. Olin kotona harjoitellut laulamista ja ääni oli hyvin auki kun lähdin autolla liikkeelle.
 
Jatkoin harjoittelemaani laulua samalla kun ajelin aika hiljakseen, joten autokaan ei pitänyt pahaa melua. Tuntui että laulu kulki hyvin ja ääni tulee kuten pitääkin.
 
Siellä missä kävin, kastui jalkani pikkukengissä ja sain kylmää. Takaisin päin ajellessa huomasin että eihän laulu soi nuotilleen ollenkaan. Katsoin parhaaksi vaieta. Varmaan autonikin oli samaa mieltä.
 
Eli ilmeisesti tässä ajetaan takaa sitä (minun Nissan Vanette on meluisa auto jos ajaa yli 80 kymppiä), että jos ei melussa kunnolla keskity omaan ääneensä, eikä sitä kuule kunnolla, voi laulaa pahasti pieleen, samoin asentohan ei ole ollenkeen sama kuin seistessä.
 
Minusta on aina ollut kiva laulaa kerrostalosaunojen kaikuvissa tiloissa. Ääni lähtee yhtä kevyesti kuin sähkökitarassa, sitä on helppo säätää ja kuule miten kaiku vastaa.
 
Siksi kai noita suihkulaulajia on paljon, vaikka muulloin ei laulatakaan.
 
Autossa kai juuri päin vastoin, ääntään ei kuule, joten ei välttämättä tiedä mitä mölinää suusta tulee ja autokin saattaa silloin syödä enempi tiisseliä harmissaan.
 
Ite joudun ainakin tankkaamaan aivan liian usein ja aivan liian paljon.
 
Eli tulinpa siihen tulokseen, että jos autossa laulaa, pitää olla tarkkana miten sen tekee.
 
Minä kun harrastan keksimistä, niin keksin juuri tässä näin, että kun minulla on kuulosuojainradio, pitäisi siihen kytkeä laulumikki ja sitten kuulisi oman äänensä hienosti ja auton melu ei häiritsisi.
Vielä kun lisäisi tuon saunakaiun vaikka.
 
Karaokepaikoissakin on joskus ongelmana, että omaa ääntään eikä säestystä tahdo kuulla muulta mölinältä. Hankalaa silloin. Pahimmillaan voi vaikka pakrahtaa naama punaiseksi.

Mikäs se toi rekkariraja on? Liittyneekö jotenkin edellä ajavan auton rekkareihin, ja siihen mitens hyvin ne näkyy.... :)
 
Kai liene joku laulutermi, kiinnostais tietää.
 
Hehee, ei liity autoihin se rekkariraja, jota tarkoitin. En tiedä osaanko selittää kunnolla, kun en ole pedagogi, joten muut korjatkoon, jos olen hakoteillä. Mutta laulajilla sanotaan olevan äänirekistereitä, jotka eroavat toisistaan sen mukaan, miten äänihuulet värähtelevät ja missä ne resonoi. Esim. rintarekisterissä äänihuulet värähtelee kokonaan toisiaan vasten ja päärekisterissä vaan reunoiltaan, jolloin äänestä tulee ohenteinen. Rintarekkari resonoi tukevammin rinnassa ja päärekkari päässä. Päärekkarista puhutaan myös falsettina.
 
Rekistereitä on muitakin, kuten huilurekisteri, narinarekisteri jne. Rekisterirajan huomaa vaikka silloin, kun laulaa asteikkoa alhaalta ylös ja joutuu jossain kohtaa ohentamaan äänen rintarekisteristä päärekisteriin ja kun tullaan asteikkoa takaisin alas, niin toisin päin. Hyvillä laulajilla tuo vaihdos menee kuin itsestään, eikä kuulu. Mutta jos ääntä ei ole kunnolla tuettu, niin raja saattaa kuulua todella selvästi.
 
Tästä oli muistaakseni enemmänkin keskustelua Vokalisti-foorumilla, mutta en nyt ehdi tarkistaa: http://www.armleg.com/vokalisti/index.php?mforum=vokalisti

Joo. Kyllähän minäkin sitä rekkaririrajaa tuommoiseksi vähän hunttailin. Mutta esim. Janne Tulkki kun laulaa "Yksinäinen pitkä tie". Lähtee laulu f# ja käy alimmillaan e:ssä jossa Tulkin ääni soi puhtaasti Em soinnun kanssa.
Tämä liene lauletaan sillä rintarekisterillä. Itse olen tuota laulua tykännyt juuri tuon alarekisterin takia apinoida.Tulkki + Em soi hienosti, (itekkin sen kohdan saan laulu+kitara kuulostamaan kivalta, mutta eipä vielä juuri muuta tuosta laulusta sitten kehtaa kuunnellakaan).
Vaimo käskee sitä kuitenkin aina karaokessa laulamaan, vaikka itse olen kauan tajunnut että kun mennään yläpäässä C:hen asti, en saa ääntäni soimaan, koska pitäisi käsittääkseni mennä a:n jälkeen päärekisteriin ja ääneni (kun sitten menin ja äänitin), ei vain kuulosta lähellekään siltä mitä pitäisi. Tosin ensin pitää saada se paremmin toimiva rekisterikin paremmaksi.
 
Janne Tulkin ääni (ehkä tehokeinona), vaihtuu selkeästi rintarekisteristä päärekisteriin, aivan kuin nappulasta kääntäisi eri äänenvärin. Se on tuossa biisissä myös hienoa. Olisi varmaan paljon aneemisemman ilman tuota rekisterirajaa, ainakin minusta.
 
Mutta kun olen pohtinut tuota laulamista, sehän on hyvin pitkälti apinoimista sekin, sillä kyllähän myös sävelkin, ainakin suurelta osin "apinoidaan", vaikka siinä kyllä toimii liene muutkin lainalaisuudet, kuin pelkkä imitointi.
 
Mutta kun joskus ihmeteltiin, miten hyvin Charles Chaplin esitti jonkun, (en muista minkä) kuuluisan taiteilijan vaikean kappaleen jossain elokuvassaan, oli joku ihmetellyt Chaplinille, että miten hän osaa niin hyvin laulaa.
Chaplin vastasi: "Enhän minä osaa ollenkaan laulaa, minä vain imitoin tuota laulajaa".
 
Itse kun olen alkanut enemmän pohtia tuota laulamisen sielunelämää, olen ajatellut, että perustuuko minunkin laulamiseni enemmän imitoimiseen kuin laulamisen osaamiseen. Imitoimista harrastin joskus enemmänkin, mutta liene tämä karu markkinatalous on karsinut moiset leikkiverisyydet aika anhittomiin.
 
Eli tuntuu että kun koettaa laulaa ihan omalla äänellään laulua, on se oma ääni ensinnäkin tietenkin huonompi kuin esim. Tulkin ääni, mutta samoin tuntuu, kuin myös sävelen kanssa on enemmän tyhjän päällä ilman imitointia.
 
Luulen myös että tuo laulaminen jää taka-alalle siinä kun opettelee jotain uutta vaikeampaa kappaletta soittamaan ja soittamiseen pitää kovasti keskittyä.
 
Onkin paljon helpompi soittaa kun laulamisen sijasta viheltää sävelmää säestyksen mukana.
 
Mutta mahtaako laulamisen kokonaisuudelle olla suorastaan haittaa jos se jää soittamisen varjoon silloin, kun soitto ei ole vielä selkäytimessä ja siihen pitää liikaa keskittyä.
 
Toisaalta taas helpossa kappaleessa kuten "Norjalainen villapaita" joka on hyvin helppo soittaa kun ei juuri muuta kuin C ja G, säestys tukeekin laulua ja antaa näin potkua koko esitykselle.
---------------------------------------------------------------------
 
Sitten Markku vielä pohdiskelee, mitkä ovat mielestään tärkeimpiä asioita musiikin esittämisessä, siis kun soitetaan tai lauletaan, tahi molempia yhtaikaa:
 
-Tärkeintä on että sitä musiikkia on päässä tallennetuna sellaisessa muodossa että se kuulostaa hyvältä esitettynä. Jos pää on tyhjä, tai siellä on huonoa musiikkia, ei se matkalla suuhun tai kitaraan sen paremmaksi voi muuttua.
 
- Sen jälkeen musiikki pitää saada päästä ulos, oli instrumenttina suu tahi soitin. Molempiin musiikki tulee hermoja pitkin, eli nämä hermotukset pitää saada toimimaan notkeana viestintävälineenä.
Laulaminen on kyllä mielestäni ihmiselle luontaisempaa kuin soittaminen, joten sen moni osaa melko hyvin jo ilman mitään harjoitteluakin.
Toisaalta nuoteista kai voi oppia mekaanisesti soittamaan täysin ilman nuottikorvaa olevakin, jos vaan omaa rytmitajua, sekä osaa tarpeeksi hyvin lukea nuotteja.
Tosin en tiedä viitsiikö täysin nuottikorvaton opetella moista, koska ei todennäköisesti osaa nauttiakaan musiikista. (Paitsi jos vanhemmat ostaa flyygelin ja pakottaa soittamaan, tai muuten ei mopoa tai heppaa osteta).
 
- Eli mielestäni voi laulua ja soittamista pitää molempia jonkinlaisina instrumentteina, jotka pitää saada soimaan halutulla tavalla. Se vaatii aina harjoittelua, toisilta enemmän, toiset oppii helpommin.
 
- Rytmitajua sekä nuottikorvaa tarvitaan jo siinä vaiheessa, kun musiikki tallennetaan päähän (tosin tuo imitointiajatus häiritsee tätä teoriaani, haluisin siihen kommentointia), sekä siinä, että esitettäessä saa oikean äänen tulemaan oikessa rytmissä, sekä samalla pystyy kontrolloimaan miten menee.
 
-Kovaa harjoittelua, lahjakkuudesta riippuen, tarvitaan siinä, että saa nämä instrumenti soimaan halutulla tavalla, sekä niin kuin pitääkin.
Mutta esim. mielestäni ei voi suoraan verrata soittotaitoa ja sen oppimista musikaalisuuteen, soittaminen kun on kuitenkin niin teknistä, että on valtavia eroja kuinka hyvin ja kuinka nopeasti oppii. Itse mielestäni olen melko hidas oppimaan jo ikänikin puolesta, mutta kova into ja motivaatio korvaa näppäryyttä, sekä ketteriä sormia, joilla klopit aina päihittävät kalkkipäät esim. matopelissä.
 
-Nuorukaisena motivaatio tuohon soittamiseen jäi, kun luulin että ihmisiä on kahdenlaisia: Niitä jotka osaavat soittaa, sekä niitä jotka eivät osaa soittaa. En tullut koskaan ajatelleeksi miten paljon ne, jotka jo osasivat soittaa, olivat sitä harjoitelleet. Eli ajattelin että olen huono, ja myin puoliakustisen Ibazezin pois, joka tänä päivänä kuulemma ois n. 1500 € arvoinen peli.
 
Vasta jokunen vuosi sitten opettelin Partisaanivalssin säestämään soinnuilla, kun olin eka kertaa muutaman kuukauden selästäni välilevysairaslomalla. Ja vasta puolitoista vuotta olen ollut hurahtanut musiikkiin kuin viinan ikään.
Nyt tuntuu että oppimisvauhtikin kiihtyy koko ajan, kun sormet löytää jo aika kasan sointuja rutiinilla, kun näkee ne nuoteissa.
Tosin vielä on pitkä matka että yhtään vaikeampaa kappaletta osaisi suoraan ja puhtaasti nuoteista soittaa. Tuo "Norjalainen Villapaita" liene lähes ainoa jota ei tarvinnut yhtään opetella (vaan tuskin se Antero Jakoilalle kelpaisi, hän kuulemma kun näkee jo eka soinnusta tuleeko miehestä koskaan soittajaa vai ei. Luulen että Jakoilan tuomio minulle olisi tyly).
Vaan enpä ole Anteron bandiin pyrkimässäkään.
 
Jaahas, mitenkäs tämä liittyy laulunopettajan hakemiseen. No, sillä ei väliä, kun olen jo omani löytänyt, sekä jo innolla odottelen huomista tuntia, pelkään vaan että läksyt on huonosti opittu....
 
Omia ajatuksiani tuossa vaan koetin selkeyttää, niitä saa ihan romuttaa tai olla samaa mieltä, sekä mieluusti antaa jotain uutta pohdittavaa minullekin.
 
Pääasia minulla ainakin harrastelijana, että vaikka haluaakin oppia hyvin ja oikein, ei pidä ottaa liian ryppyotsaisesti, vaan musiikin ja opettelemisen pitää olla kivaa ja hauskaa (toki on pakko ponnistella ja puurtaakin, niin kuin esim. bodaamisessakin, mutta se on sitten kuitenkin palkitsevaa lopuksi).

on kans vaara että analysoi asioita liikaa.. koska oikeasti noi resonanssit, breikit etc pitää oppia tuntemaan ja siihen menee vuosia. iha paskan sama tietääkö miten äänihuulet värähtelee etc jos ei noita tuntemuksia osaa.. mutta jooo on kai se kiva tietää noista ni voi joskus vaikka vähän pätee :) kaipa niistä soundin valinnassa hyötyy, mutta kyllä kaiken saman voi tunteakkin ja sen perusteella muodostaa haluaman soundin

No minusta ainakin tuntuu jos asioita liikaa analysoi ja pilkkoo osiin, niin siitä voi mennä fiilikset, ainakin joksikin aikaa.
 
Itse olen vasta pari viikkoa sitten kuullut että äänihuulet on poikittain ihmisen kurkussa.
 
En mieluusti ajattele paljoa äänihuulia kun kuuntelen musiikkia, paljon mieluummin katson kauniin naislaulajan kasvoissa sijaitsevia söpöjä huulia ja ajattelen niitä.
 
Minusta ei esim. olisi lääkäriksi, olisi etovaa katsella ihmisen sisäkaluja suolikipossa jossain leikkaussalissa.
 
Minun mielestäni ihminen ei ole sisältä kaunis.
 
Mutta tuo rintarekisteri ja päärekisteri on aika selkeitä käsitteitä, uskon että jos ne ymmärtäisi ja osaisi, helpottaisi se laulamisen opiskelua niin että se minkä oppimiseen menisi ilman mitään oppia ja analysointia viisi vuotta, tai ei koskaan oppisi, voi ehkä opettajan avulla oppia vuodessa.
 
"Saman voi tunteakkin", niin, kai jos on tarpeeksi lahjakas, sujuu kaikki varmaan paljon helpommin ilman mitään oppia ja opastustakin, mutta kun kaikki ei ole niin lahjakkaita, auttaa tuo teoriapuoli asioiden oppimista ja ymmärtämistä. Saa edes jonkinlaisia tikapuita mille astua oppimisen ohdakkeisella tiellä.
 
Voi kyllä olla että en oikein tajunnut, mitä tuolla kommentillasi tahdoit sanoa.

sitä tahdoin sanoa, että äärimmäisen harva osaa lukeman perusteella ymmärtää mitä meinaa esim "laulaa palleasta".. kaikilla on tietty oma käsitys asiasta, mutta eri asia onko sitten oikein. kyllä juu omasta mielestä tuntemukseen perustuu koko laulujuttu.. miltä tuntuu ku laulaa niin, että kurkku pysyy rentona, resonanssi edessä etc miltä tuntuu passagio, laulaa alarekisterin alimmat äänet soivasti.. onhan tuosta teoriasta toki hyötyä juu, mutta ei mitään väliä osaako sitä jos ei ole treenannut noita tuntemuksia kuntoon, ne kuitenki ratkaseee