Tulipa tuossa mieleen, että säröarsenaalia vois kasvattaa jollakin lo-fi -särösaundilla. Siis saundin pitäis olla aikalailla ehkäpä enemmän tai vähemmän keskiäänivoittoinen, mutta ennenkaikkea rupinen. Tommosen vois ostaa (jos lähtee halvalla) tai sitte tehdä itse. Jos lähtee rakentelulinjalle, niin sittenhän varmasti sitä vois kokeilla muokkailla "tohtorisykerönä", että kuinka rumaa saundia on mahdollista saada. Aikasemmin on tullut tehtyä vaan joitakin vimpaimia tarkasti valmiiden ohjeiden mukaisesti, mutta tälläsellä tapauksella ois varmaan hyvä lähteä liikkeelle kokeiluihin mitä omaa saa sattumalta aikaan, kun ei oikein tarkaan edes tiedä mitä on hakemassa. Yrityksen ja erehdyksen kautta.. Saa siis ehdotella kaavioita pohjaksi kuin myös moisia valmiita kapistuksia (jos semmosia on). PS. Kappas, tässä kirjoitellessa alkoi tuntumaan vahvasti siltä, että rakentaminen ois hyvä juttu, joten enpä lähettänytkään kitarakamaosastoon, vaan copypastasin tämän tänne rakennuspuolelle. Mikään ei ole pakko |
Aki 24.10.2006 23:26:14 | |
---|
Pistä kaksi diodia rinnan vastakkaisiin suuntiin tonekonkan tilalle. En ole itse kokeillut, mutta pikkulinnut kertoivat että siitä tulee aika lo-fi särö. :o) Diodien kynnysjännite pitää kait olla aika matala, en osaa tarkemmin auttaa mikä malli sopisi. "Every being in the universe knows right from wrong."
-Prot, 2001 |
Murgo 25.10.2006 07:02:19 (muokattu 25.10.2006 07:04:55) | |
---|
Katselehan tuolta elektroniikkalinkkejä-FAQ:sta, siellä on parikin sivustoa joilta löytyy rakenteluohjeita. Esim. GeneralGuitarGadgetsissa on vaikka minkälaisten häröttimien helppotajuisia reseptejä. Tämä voisi olla jotain sinnepäi mitä haet noi niinkuin kuvauksen perusteella "saa kitarasi kuulostamaan halvalta radiolta". http://www.generalguitargadgets.com … task=view&id=155&Itemid=189Värkkäily on nastaa! |
Tympee Huttunen 25.10.2006 08:34:24 | |
---|
Lofo Mofo on tosiaan tuo generalguitargadgetsin rupinen vehje. Klikkaamalla tuota mun Pedaaliåäö-linkkiä tuosta alhaalta pääset sen rakentamisen yksityiskohtaiseen selostamiseen. En tiedä, onko toi soundi nyt ihan ns. vanha radio, mutta rupinen se kyllä on. |
Joel Harald 25.10.2006 12:17:06 | |
---|
Lofomofon soundi on kovin rupinen ja säröytyy hieman liikaa. Tai siis riippuu käyttötarkoituksesta. Itse etsin sellasta lofi-soundia meiän toiselle kitaristille mutta Lofomofosta sitä ei löytynyt... |
Tympee Huttunen 25.10.2006 12:37:45 (muokattu 25.10.2006 12:38:31) | |
---|
Eikö tollasen "aidon" radiosoundin saa parhaiten ihan eq:lla? Kaikki alapäät ja middlet pois ja treble kaakkoon pedaaleista ja vahvistimesta? Riippuu tietenkin eq:n laajuudesta jne. Edit: Nyt joku kokeilee ja toteaa "kuulostaa ihan paskalta". Niin sen kuuluukin:) |
Joel Harald 25.10.2006 15:01:08 | |
---|
Eikö tollasen "aidon" radiosoundin saa parhaiten ihan eq:lla? Kaikki alapäät ja middlet pois ja treble kaakkoon pedaaleista ja vahvistimesta? Riippuu tietenkin eq:n laajuudesta jne. Olen samaa mieltä. |
Mike M. Hiirenloukku 25.10.2006 18:01:44 | |
---|
Kuulostaa ihan paskalta ;) Semmosta laitetta oon itse miettiny, joka ei oo varsinaisesti tuommonen lofi särötin, vaan laite joka "piirun verran" huonontaa soundia. Sitten kun tämän polkaisee päältää niin taas mennään jotta jytisee. Periaatteessahan myös tämän kyllä voi hoitaa hyvinkin helposti equlla... That's the spirit - Tuo on pirtua. |
Murgo 26.10.2006 06:46:20 (muokattu 26.10.2006 06:54:08) | |
---|
Kuulostaa ihan paskalta ;) Semmosta laitetta oon itse miettiny, joka ei oo varsinaisesti tuommonen lofi särötin, vaan laite joka "piirun verran" huonontaa soundia. Sitten kun tämän polkaisee päältää niin taas mennään jotta jytisee. Periaatteessahan myös tämän kyllä voi hoitaa hyvinkin helposti equlla... Kitarakamapuolella oli juttua tuollaisesta "äänenhuonontajasta". http://muusikoiden.net/keskustelu/p … 5&t=39545&o=0&#p6136392 Siellä on kytkentäkaaviokin. Edit: Täällä kun usein puhutaan että kuulostaa ihan paskalta, niin miltä se paska oikeasti kuulostaa? Eikös joskus ollut bändi nimeltä Paska? Soundista ei kyllä ole havaintoa. :) Värkkäily on nastaa! |
Mike M. Hiirenloukku 26.10.2006 11:27:51 (muokattu 26.10.2006 11:28:54) | |
---|
En tiedä onko tuo Pulliaisen keksintö sitä mitä minä oon hakemassa, mutta testaamisen arvonen asia - varsinkin kun taitaa miljoonalaatikosta löytyä kaikki testaukseen tarvittava. Taitaa muuten olla sarjassa "liian yksinkertaisia ajateltavaksi" tuo laitos. Ei olisi kyllä tullu mieleen ees testata... EDT: Silmään sattuva yhdyssanahäiriö. That's the spirit - Tuo on pirtua. |