Aihe: Kitara ja vahvistin noin 700e
1 2
Axe83
24.10.2006 11:11:48
 
 
Tarkoitus olis aloittaa taas hieman jäissä ollutta sähkökitaran soittoharrastusta. Akustista olen soitellut jo pitemmän aikaa, mutta en vielä mikään pro ole.
 
Tällä hetkellä on tullut soiteltua lähinnä oman bändiviritelmän biisejä, jotka pääasiassa koostuvat viitossoinnuilla riffittelyistä, joten säröä tulisi irrota jonkin verran, mutta mitään älytöntä Slipknot-säröä ei ole kuitenkaan tarkoitus saada aikaiseksi. Tietysti olisi hyvä, jos clean kanavallakin tekisi jotain:) Vahvistin tulisi lähinnä kotikäyttöön, mutta bänditreenimahdollisuus olisi hyvä olla.
 
Vaihtoehdot olisivat nämä:
 
1. Kaapista löytyisi jokunen vuosi sitten käytettynä ostettu Wahburn BT2, josta en ainakaan silloin hirveitä soittohaluja saanut irti. Tähän pakettiin olisi mahdollista ostaa
joku säröpedaali ja sitten uusi vahvistin.
 
2. Uuden kitaran ja uuden vahvistimen osto.
 
-Kitaraksi olen kaavaillut jotain Les Paul tyyppistä.
Esimerkiksi Ibanezin ARC 300 tuntui mukavalta soittaa, mutta sen soundista en osaa mitään sanoa. http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-189359.html
 
Myös joku Epiphonen Les Paul on harkinnassa, esimerkiksi tommonen setti
http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-193656.html
 
-Vahvistimeksi olen miettinyt Rolandin Cube 30:stä tai sitten Hughess & Kettner Edition Blue:ta.
 
Kitara ja vahvistin ehdotuksia otetaan vastaan.
 
Miltäs kuulostaa?
Jucciz
24.10.2006 11:24:21
Yritä löytää jostain tuommoinen mainitsemasi Ibanez käytettynä ja sen kaveriksi Hughes & Kettner Edition Tube. Hyvällä tsäkällä 700e riittää ja soundista ei homman pitäisi jäädä kiinni.
 
Nuo Ibanezin Artcore-sarjan kitarat ovat kyllä hinta/laatu-suhteeltaan mainioita soittimia.
>-)))> #11
« Rojuja · Soitteluita »
KUNU
24.10.2006 11:33:10 (muokattu 24.10.2006 17:14:06)
Moro
 
Itse tekisin seuraavasti: Ostaisin jonkun 600 euron hintaisen kitaran ja sitten Rolandin Micro Cube vahvistimen, koska et tarvitse kotisoitossa isompaa vahvistinta. Puhuit tuossa, että bändimahdollisuus olisi hyvä, sinuna säästäisin rahaa isompaa vahvistimeen ja ostaisin sitten kun bädihommat ovat ajankohtaisemmat. Koska tuo Rolandin Cube30 on ainakin minun mielestäni liian pieni bändihommiin, jää jalkoihin rumpalille.
 
Onko tuommoinen Les Paul runkomalli ehdoton?
Jos ei niin itse katsoin Ibanez fanina tämmöistä mallia:
http://www.thomann.de/thoiw3_ibanez_rgt42_dx_bp_prodinfo.html
Pitäisi saada Levytukusta johonkin 650 euroon hintaa, jos oikein muistan.
 
Käytettynä kannattaa toki katsoa kitaroitan, itse olen ostanu 2 kitaraa käytettynä ja ovat toimineen todella hyvin.
dropD
24.10.2006 12:01:01
 
 
Varmaan tuo katsomasi Iba on kelpo peli. Tärkeintähän on, että kitara tuntuu omaan käteen hyvältä. Jos tuo rungon muoto ei ole välttämätön, niin kannattaa kokeilla myös Iban SZ-malleja esim. http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-189379.html
 
Nuo T-kaupan hinnat tuntuvat aika korkeilta eli kannattaa kysellä vaikka levytukusta. Saatat saada huomattavasti edullisemmin.
 
Kotikäyttöön microcube on riittävä. Jos kuitenkin meinaat bändin kanssa soitella, isompi perussoudinen vehjes on parempi. Esim juurikin tuo H&K edition blue 60W versiona. Hinta/laatu kohdallaan.
Axe83
24.10.2006 12:45:06
 
 
Kiitoksia vastauksista.
 
Taidatte olla oikeassa, et toi Microcube taitaa olla tällä hetkellä järkevin valinta, koska "bändissä" on tällä hetkellä vain kosketinsoiittaja ja minä. Sitten jos ja kun bänditreenit isommalla kokoonpanolla ovat ajankohtaiset, pitänee isompi vehje sitten hommata.
 
Vielä semmonen toivomus, että jos ehdotatte jotain kitaraa, niin toivoisin hieman arviota esimerkiksi suhteutettuna siihen ARC 300:een.
Esimerkiksi tyyliin paremmat mikrofonit. Saisin enemmän vertailupintaa. Nyt voin vertailla vain hintaa ja ulkonäköä. Tarkoitus olisi nimenomaan saada hyvä soitin kohtuuhintaan.
Tietysti käyn vielä kyseisiä keppejä itse kokeilemassa, mutta olisi hyvä pystyä jo tässä vaiheessa raakkaamaan kitaroita listalta poiskin:)
dropD
24.10.2006 14:08:05
 
 
Vielä semmonen toivomus, että jos ehdotatte jotain kitaraa, niin toivoisin hieman arviota esimerkiksi suhteutettuna siihen ARC 300:een.
 
Ei ole tuosta ARC:stä kokemusta, mutta samat mikit ja kaulaprofiili mulla löytyy semihollow AS-83:sta. Mikit (ARC ja SZ) ovat kovin erityyppiset. Keskinäisestä paremmuudesta on vaikea sanoa. SZ:ssa kuumemmat (mutu) ja tummempisoundiset. ACH1&2 ovat ainakin tuossa puoliakustisessa kirkkaamman, purevamman ja erottelevamman kuuloiset. IMO paremmat...
 
Oleellisemmat erot löytyy minusta kaulaprofiilista ja skaalasta:
 
- SZ:n kaula hivenen tukevampi (hyvä vai huono, kokeile)
- SZ pidempi skaalainen 25" vs. 24 3/4" (samoilla kielillä napakampi tatsi)
- SZ:n kaulaliitos sulavampi (sanoisin loistava)
 
Kokeilemalla tuo selviää. Toivottavasti noista oli edes jotain apua. Kumpainenkin on epäilemättä kelpo keppi ja antaa vastinetta rahalle. Muista kuitenkin tinkiä.
Werde
24.10.2006 14:43:14
Jos ei niin itse katsoin Ibanez fanina tämmöistä mallia:
http://www.thomann.de/thoiw3_ibanez_rgt42_dx_bp_prodinfo.html
Pitäisi saada Levytukusta johonkin 650 euroon hintaa, jos oikein muistan.

 
Minä taas kehottaisin pysymään tuosta mallista mahdollisimman kaukana. Talla on Ibanezin heikointa mallia, ja tuon kyseisen EdgePro2:sen tilalle ei ilman puutöitä saa parempaa. Myös mikit ovat luvattoman heikot tuon hintaluokan kitaraan.
Sleepless
24.10.2006 15:25:55 (muokattu 24.10.2006 15:40:59)
2. Uuden kitaran ja uuden vahvistimen osto.
 
-Kitaraksi olen kaavaillut jotain Les Paul tyyppistä.
Esimerkiksi Ibanezin ARC 300 tuntui mukavalta soittaa, mutta sen soundista en osaa mitään sanoa. http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-189359.html
 
Myös joku Epiphonen Les Paul on harkinnassa, esimerkiksi tommonen setti
http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-193656.html
 
Miltäs kuulostaa?

 
Itse hankin tänään tuollaisen ARC300:n ja en voi kuin suositella. Hintaansa nähden erittäin hyvin tehty kitara. Ei häpeä yhtään kalliimmillekaan LP kopsuille.. Tässä sentään on koko runko mahonkia, toisin kuin esim. Epin LP standardissa joka on jo vähän kalliimpi kuin tämä. Plussaa myös kaulan erittäin hienoista abaloniupotuksista ja jämäkän oloisista metalliosista. Jos ei ole pakko olla perinne lespa niin suosittelen tätä!
 
Myös Ibanezin AR300 kannattaa tsekata.
http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-182247.html
 
Vahvistimena mulla toimii Kustomin Tube 12, joka on kotikäyttöön loistava peli. Maksaa n.100e eli alle budjetin menee. Etuasteessa oleva putki soundaa oikeasti hyvältä eikä soundi ole tukkoinen. Vahvistin tottelee efektipedaaleja hyvin ja vähän säröjä boostaamalla saa tosi meheviä soundeja. Yli jäävällä rahalla voisitkin ostaa vaikka pari erityyppistä säröä tai kaikua. Nämä ei mene hukkaan, koska myöhemmin tarvitset niitä kuitenkin reeniksellä isomman vahvarin kanssa.
Hiljaa hyvä tulee.
Axe83
24.10.2006 15:29:08 (muokattu 24.10.2006 15:30:27)
 
 
No niin, kävin sitten postauksistanne inspiroituneena kummassakin paikallisessa musiikkiliikkeessä pyörimässä.
 
ARC 300;sta ei ollut tällä hetkellä kummassakaan liikkeessä.
Hypistelin myös sitä Ibanezin SZ sarjalaista, se tuntui ihan mukavalta ja hienolta kitaralta.
 
Ensimmäisessä paikassa tarjosivat ESP:n EC-200QM:ää mustana Microcubella, piuhalla ja laukulla varustettuna 665e
Ilmeisesti tämä, mutta mustana
http://www.thomann.de/thoiw3_espltd_ec200qm_stbk_prodinfo.html
 
Toisessa epäilyttävän kuuloista ( ei nimi kitaraa pahenna :) Hagström Swedeä
pussin Microcuben, hihnan ja piuhan kanssa hintaan 690e . Tästä kitarasta tykkäsin tatsin perusteella.
http://www.thomann.de/thoiw3_hagstrom_swede_tc_prodinfo.html Eri värinen:)
 
Hyvältä kitaralta tuntui, mut oli jonkin verran painava.
 
Sitten myös Ibanezin ARC 300 irtoaisi hintaan 500e microcubella, pussilla, hihnalla ja piuhalla varustettuna.
Bookkeeper
24.10.2006 15:29:14
KUNUn ehdotus oli minusta hyvä: ensin kunnon kitara, sitten kun tulee tarvetta, bändikäyttöön soveltuva vahvistin. Rolandin Micro Cube on halpa ja varsin kätevä kotikäyttöön. Loppurahoilla saa sitten mainion soittopelin - vaikka tuo Yamaha AES620.
 
Fasun tarjous ei muuten ole hassumpi...
 
http://www.f-music.com/tuotteet.php?nimikekoodi=AES620TDR
 
http://www.thomann.de/thoiw3_yamaha_aes620_tdr_prodinfo.html
 
Esim. tämä setti n. 600 €. Jää 100 € säästöön putkicomboa varten ;-)
"I am like a cross between Hendrix and Mozart...only better!" - Siggi Björnstrupp
Sleepless
24.10.2006 15:35:33 (muokattu 24.10.2006 16:36:51)
No niin, kävin sitten postauksistanne inspiroituneena kummassakin paikallisessa musiikkiliikkeessä pyörimässä.
 
ARC 300;sta ei ollut tällä hetkellä kummassakaan liikkeessä.
Hypistelin myös sitä Ibanezin SZ sarjalaista, se tuntui ihan mukavalta ja hienolta kitaralta.

 
Ilmeisesti se ARC100 malli on riisuttu versio tuosta ARC300 eli jos sitä on mahdollistaa päästä testaamaan niin saat kuvan millainen tuo ARC300 on. ARC100 mallista puuttuu ainakin loimuvaahtera kansi ja ne abaloniupotukset kaulasta. Noita ARC100 malleja luulisi olevan melkein jokaisessa Ibanezia myyvässä liikkeessä.
Hiljaa hyvä tulee.
H-endrix
24.10.2006 18:57:58
meinaan ostaa ibanezin sähkiksen (400€) ja marshallin vahvarin (260€ tai 400€) mut jos tiiätte parempii vaihto ehtoja kun toi ja ehkä edullisempi. Soitan kotona.
Axe83
24.10.2006 19:18:02
 
 
Oisko kellään kokemusta noista Hagströmin Swedestä ja ESP:n EC-200 qm:stä?
Ilmesesti tossa ESP:ssä on runko tehty Agathiksesta ja se ei kuulemma ole kovin "hyvää" puuta...
 
Se Yamahan AES, mitä tarjositte saattais olla hyväkin kitara, mutta ei vaan miellytä silmää yhtään, ainakaan kuvissa.
Billsner
24.10.2006 21:04:37
Ilmesesti tossa ESP:ssä on runko tehty Agathiksesta ja se ei kuulemma ole kovin "hyvää" puuta...
 
Mm. huonekalupuuksi haukuttu tuota agathista. Mulla on pari agathisrunkoista kitaraa. Liimakaulainen Tokai Les Paul-kopioni soi erittäin hyvin kun taas pulttikaulainen Ibanez vähän huonommin.
 
Luota korvaasi sanon minä.
Assembled in blasphemy
Axe83
28.10.2006 19:58:17 (muokattu 28.10.2006 19:59:19)
 
 
Nostetaas vielä tätä aihetta.
 
Tällä hetkellä kiinnostuksen kohteina ovat:
 
Ibanez Arc 300
http://media.zzounds.com/media/bran … d2286ee7571350cb163aeff14e20048.jpg
 
Hagström Swede
http://www.elderly.com/new_instruments/items/SWEDE-WHT.htm
 
Tuo Swede ainakin hakkaa tuon ARC:n ulkonäönsä puolesta. Molemmista irtosi mukavan kuuloinen soundi. Swede on jonkinverran painavampi, mutta samalla jämäkämmän oloinen.
 
Jos jollakin olis noista kitaroita vähän pitemmän ajan kokemuksia, niin olisi ainakin kiva tietää miten nuo pysyvät vireessä tai sitten muita huomioita, jotka tulevat esille kun kitaraa käyttää pidemmän aikaa. Onko esimerkiksi Swede niin paljon parempi, että kannattaa siitä maksaa lähes 200e enemmän?
 
On tässä viime aikoina tullut GAS-termi tutuksi:)
Muuki
29.10.2006 01:25:03
meinaan ostaa ibanezin sähkiksen (400€) ja marshallin vahvarin (260€ tai 400€) mut jos tiiätte parempii vaihto ehtoja kun toi ja ehkä edullisempi. Soitan kotona.
 
Jos hevisäröt kiinnostaa niin minä suosittelen kyllä lämpimästi tätä vahvistimeksi
http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-190598.html

Jos vaan budjetti taipuu siis. Käytettynäkin voipi löytää.

Testasin tuota yhden tutun luona, siis ihan mielettömät säröt lähti, saahan siitä cleania ja muutakin mutta näin päällisin puolin tuo särökanava jäi mieleen.
Europe on maailman paras bändi.
Axe83
05.01.2007 20:37:59
 
 
Päivitetääs tätä ketjua hieman.
 
Ostin sitten valkoisen Hagstrom Sweden ja Cube 20x:n.
 
Molempia pystyn suosittelemaan varauksetta omassa hintaluokassaan. Swede mielestäni pesee vastaavat Epiphonet ja Cube 20x pistää pikkuveli Microcuben kyykkyyn. Kuvia voin laittaa profiiliin, kuhan löydän kameran jostain ja ehkä myöhemmin jonkinlaista artikkelia luvassa.
Muuki
05.01.2007 21:08:24
Oli tuohon kamojen hankintaan tietty omakin ketju, no offence..
Europe on maailman paras bändi.
brn2sk8
05.01.2007 21:53:14
Onnee uuden kitaran johdosta, ja uuden vahvistimen :) Ite aattelin tota samaa kysymystä vähän aikaa sitten, ja kävin toosi monia vaihtoehtoja läpi... "Minkä kitaran sitä ostais?" mietin joka päivä n. kahden viikon ajan... Se oli selvää että budjetti on siinä 500e paikkeilla, eli ihan kunnon kepin kummiskin voisin ostaa sillä rahalla, ja mallikin oli vähän jo mielessä... Ensin ajattelin epiphonen flying v:tä, sitten les paulia, en missään vaiheessa tele tai stratocasteria, koska stratocasteri mulla jo on, ja tele on mielestäni ihan ruma... Sitten päädyin lopulta tähän Jacksonin JS30KE:hen... Vahvistimena on behringerin ac 108, ja itseliitettyjä lisäkaiuttimia muutama, jotka toi ihme kyllä lisää ääntä siihen kun soittaa... Ihan ensin ajattelin sitä Ibanezin GRG170DX:ää, koska siinä on todella hyväsoittoinen kaula ja muutenkin melkolailla mun tyylinen vehje, mutta sitten päädyin tohon Jacksoniin... Pääasiassa hain kitaralta vain 24 nauhaa, hienoa ulkonäköä ja kavereiden kehuja, ja toi täytti ne kaikki, ja hintakin on ääärimmmäisen edullinen... Ei oo vielä tullut postiin, mutta jahka tulee niin soitan siitä kaiken pihalle... Ajattelin ostaa seuraavaks Hyvän vahvistimen ja varmaan digitechin metalmasterin, kun olen melko lailla tuohon metallimusiikkiin päin :)
The KKK took my baby away...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)