Kimiä vain harmitti kun Shcumi palkittiin pitkästä, loistavasta ja menestyksekkäästä urasta, aivan päinvastaisesta siis kuin hänen omansa. Eikä hän kuulemma ollutkaan yhtään haikeilla mielillä lähtiessään Mclaren tallista, minkä takia hän sitten meni sinne ylipäätään jos ei kerran miellytä? No, Kimi ei ole menestynyt "urheilusuorituksillaan" ja jos Luoja suo, niin ei tule ikinä menestymäänkään. Ferrarin alamäki alkoi, ainakin toisen kuskin osalta(kin) ja Alfonso spiikkaa Mersun voittoihin viimevuosien kuskisekoilujen jälkeen. |
Lennu 24.10.2006 13:25:42 | |
---|
Teitä vaan sapettaa, kun Kimi on niin kaunis ja menestynyt ja rikas. Maistuis varmaan teillekin, hähähä. Kimi voittaa, Kimi määrää. G#maj Ab |
Tympee Huttunen 24.10.2006 13:31:28 | |
---|
Kimi kävi paskalla, koska oli paskahätä. Sille ei voi mitään, jos hätä on Schumin juhlan aikaan. |
Klassikko 24.10.2006 14:11:23 | |
---|
Mitäpä Kimi olisi tuossa tilanteessa, kun Brundle tuli kyselemään, sitten lööpit estääkseen muka voinut vastata? Jos olisi todennut "Olin kakkaa- massa," lööpeissä olisi hehkutettu, kuinka KIMI RINNASTI ITSENSÄ JA ENSI KAUDEN TALLITOVERINSA ULOSTEESEEN! Jos taas Kimi olisi sanonut olleensa kakilla, koko Suomen kansa olisi halunnut tietää, miksi ja miten KIMI VIIHTYI BIG BROTHER -KILPAILIJAN SEURASSA HETKEÄ ENNEN KISAA! "I'd love to talk philosophy, but I gotta take a piss. Man, that philosophy runs right through ya..." (David Lee Roth) |
Jani The Rock 24.10.2006 14:16:04 | |
---|
Kimi kävi paskalla, koska oli paskahätä. Sille ei voi mitään, jos hätä on Schumin juhlan aikaan. Kyllä. Hätä ei lue lakia. Ja kisan aikana ei oikeen viitti kurvata varikolle käymään paskareissulla, jos maha alkaa möyryämään. Muistan jonkun kisan, jossa Häkkisen Mika suorastaan juoksi palkintopallilta paskahuusiin. Nahkarotseja ja bootseja myynnissä Torilla! Check `em out & be cool! |
slowdive 24.10.2006 14:22:59 | |
---|
Muistan jonkun kisan, jossa Häkkisen Mika suorastaan juoksi palkintopallilta paskahuusiin. Yleensähän Häkkinen voitti koska on niin tajuttoman kova tupakkimies. Siinä 300km/h on huono polttaa (ja se palaa itsekseen loppuun ennen kuin ehtii edes imaista) ja puolitoista tuntia ilman röökiä oli jo sietokyvyn rajoilla joten nappi lautaan vaan niin saa pikemmin spaddun huuleen. "One good thing about music, when it hits you, you feel no pain." (Bob Marley) |
mie 24.10.2006 22:16:27 | |
---|
|
M-Juhana 26.10.2006 11:16:28 | |
---|
Miten mulla on sellainen tuntu, että kun Schumacher, Brawn ja Todt lähtevät Ferrarin kilpaorganisaatiosta, niin se ei enää ole voittajaauto..... |
Tympee Huttunen 26.10.2006 12:52:13 | |
---|
Miten mulla on sellainen tuntu, että kun Schumacher, Brawn ja Todt lähtevät Ferrarin kilpaorganisaatiosta, niin se ei enää ole voittajaauto..... Eivät he lähde organisaatiosta. He siirtyvät korkeampiin tehtäviin. Brawn saattaa pitää välivuoden toki, mutta eiköhän auton nopeus ole aina se valtti ollut. Helppoa se on tehdä taktiikoita nopeimmalla autolla. Auto on tällä hetkellä jopa sekunnin muita nopeampi. Moottorikehitys lyödään jäihin, eikä muitakaan suuria muutoksia liene luvassa. Muut kärkitallit taas joutuvat vaihtamaan rengastoimittajaa. Ferrari lähtee ehdottomasti parhaimmilla eväillä ensi kauteen. Ihme on, ellei Massa tai Räikkönen vie mestaruutta. |
M-Juhana 26.10.2006 18:18:41 (muokattu 26.10.2006 18:35:51) | |
---|
Eivät he lähde organisaatiosta. Nimen omaan lähtevät kilpaorganisaatiosta. Eivät ole GP viikonloppuna johtamassa tallia ja taktiikaa. Vaikka Ferrarilla on ollut hyvä auto, niin jokainen on nähnyt kuinka monta kisaa hoidettiin kotiin ihan varikkotaktiikalla mm. Ferrari ei nimittänyt vielä tallipäällikköä 26.10.2006 06:12 Toisin kuin keskiviikkoiltana laajasti Suomessa uutisoitiin, ei Ferrarin F1-talli ole vielä nimittänyt uutta tallipäällikköään ensi vuodelle. Jean Todt, joka toimi aiemmin sekä tallipäällikkönä että toimitusjohtajana, ylennettiin keskiviikkona Ferrarin pääjohtajaksi. Todt ei näin ollen enää kierrä kaikkia kisoja, eikä osallistu F1-tallin toiminnan jokapäiväiseen johtamiseen. Todtia ennen Ferrarin pääjohtajana toimi Luca di Montezemolo, joka on myös Ferrarin pääomistajan Fiatin pääjohtaja. MTV3) |
M-Juhana 27.10.2006 08:34:20 (muokattu 27.10.2006 08:35:59) | |
---|
Toi mun edellinen epäilykseni senkuin vahvenee...... Ross Brawn lähtee Ferrarilta Julkaistu 27.10.2006 06:14 (päivitetty 06:37) Rata-autoilun F1-sarjassa kilpailevan Ferrarin teknisenä johtajana pitkään toiminut Ross Brawn jättää italialaistallin lokakuun lopussa. Brawnin tilalle tekniseksi johtajaksi astuu 42-vuotias Mario Almondo, joka on työskennellyt Ferrarilla vuodesta 1991. Aiemmin huhuttiin, että Brawn pitäisi vain vuoden sapattivapaan, mutta Ferrarin torstai-iltana julkistamassa tiedotteessa ei puhuttu Brawnin enää palaavan tehtäväänsä. Ferrarin mukaan Brawn haluaa käyttää aikaansa aikaisempaa enemmän henkilökohtaisiin asioihinsa. Ferrari-talli menettää myös moottoripuolen johtajansa, kun Paolo Martinelli siirtyy emoyhtiö Fiatin palvelukseen. Näin kaksi tärkeintä teknistä pomoa lähtevät Ferrarilta. Brawn ja Martinelli olivat keskeisessä asemassa Ferrarin viime vuosien menestyksessä. Heidän aikanaan talli voitti kuusi valmistajien ja viisi kuljettajien MM-titteliä. Almondo vastaa jatkossa sekä Brawnin että Martinellin entisistä tehtävistä. Almondon alaisuudessa moottorinpuolen johtajana toimii jatkossa 48-vuotias Gilles Simon, joka työskenteli aikaisemmin Martinellin alaisuudessa Ferrarin F1-moottorien parissa. Ferrarin tämänvuotisen F1-auton suunnittelijan Aldo Costan vastuulla on jatkossa F1-tallin autopuolen johtaminen. Costa toimii tehtävässään Almondon alaisuudessa. Ferrari ilmoitti samassa yhteydessä, että Stefano Domenicali ottaa tallin urheilujohtajan roolin, eli hän on käytännössä siirtymässä vastaamaan Ferrarin pääjohtajaksi keskiviikkona nimitetty Jean Todtin aiemmin hoitamista tallipäällikön tehtävistä. Ferrari ilmoitti kuitenkin torstaina, että Todt jatkaa vielä väliaikaisesti myös F1-tallin nokkamiehenä. Ferrarin ensi kauden kuljettajina ajavat Kimi Räikkönen ja brasilialainen Felipe Massa. (MTV3-STT-Reuters) Kun Shumi lähti, niin rotat jättävät uppoavan laivan....:-) -i've seen the grand ole opry, and i've met Johnny Cash,
if that ain't country, i'll kiss your ass- David Allan Coe |
RocknRoll 27.10.2006 11:24:01 | |
---|
Kun Shumi lähti, niin rotat jättävät uppoavan laivan....:-) Oliko tuo nyt jokin shokkiuutinen? Kyllä järjen käyttö on sallittua heilläkin. |
Tympee Huttunen 27.10.2006 11:28:29 | |
---|
No, heidän sijaisensa tulevat Ferrarin sisältä ja varmasti ovat päteviä miehiä. Nuorennusleikkaus on Ferrarilla meneillään. Paljon pahempi paikka on McLarenilla, jonka nykyisellä autolla ei voiteta mestaruuksia. Lisäksi suunnitteluportaasta on lähtenyt porukka lätkimään. |
Lennu 27.10.2006 11:37:03 | |
---|
No, heidän sijaisensa tulevat Ferrarin sisältä ja varmasti ovat päteviä miehiä. Nuorennusleikkaus on Ferrarilla meneillään. Paljon pahempi paikka on McLarenilla, jonka nykyisellä autolla ei voiteta mestaruuksia. Lisäksi suunnitteluportaasta on lähtenyt porukka lätkimään. Eiku fefe palkkaa Adrian Neweyn niille pilaamaan sen auton. Sit harmittas. " Hunsvotti on vallaton pikkukersa; "on se aikamoinen hunsvotti tuo teidän Teemu". Sana tulee saksan kielen yhdyssanasta Hundsfott, joka tarkoittaa koiranvittua. Kiva tapa nimitellä lapsia." |
Sinap 27.10.2006 12:17:44 | |
---|
No, heidän sijaisensa tulevat Ferrarin sisältä ja varmasti ovat päteviä miehiä. Nuorennusleikkaus on Ferrarilla meneillään. Näinhän se asian laita on. Mun mielestä asian voi kääntää jopa positiiviseksi. Ferrarilla ollaan intohimoisia työn suhteen ja jokaisella on haluja näyttää pätevyytensä ja ansaita kunniansa. Brownin lähtöä ei tosin noin vain paikata. "Siinähän se tuubi onkin." |
Jani The Rock 27.10.2006 12:23:15 | |
---|
Näinhän se asian laita on. Mun mielestä asian voi kääntää jopa positiiviseksi. Ferrarilla ollaan intohimoisia työn suhteen ja jokaisella on haluja näyttää pätevyytensä ja ansaita kunniansa. Brownin lähtöä ei tosin noin vain paikata. Jep, ja jossain vaiheessa tää nuorennusleikkaus olis kuitenkin ollut pakko tehdä. Tää on hyvä breikki sille, kun muillakin talleilla on pakka sekasin: Alonson tallinvaihto, keltanokka-Kovalainen Renaultilla, Toyotalla pasmat edelleen sekasin, Williamsista ei varmaan kannata edes puhua... Ja likimain kaikki muut joutuu nyt sopeutumaan uuteen rengasmerkkiin. Vois muuten epäillä että Honda tulis ens kaudella olemaan kova. Nahkarotseja ja bootseja myynnissä Torilla! Check `em out & be cool! |
Qsysi 27.10.2006 13:21:57 | |
---|
Näinhän se asian laita on. Mun mielestä asian voi kääntää jopa positiiviseksi. Ferrarilla ollaan intohimoisia työn suhteen ja jokaisella on haluja näyttää pätevyytensä ja ansaita kunniansa. Brownin lähtöä ei tosin noin vain paikata. Ja jos alkaa näyttää siltä, että homma ei toimi ilman vanhoja ratsuja, veikkaanpa että aika nopeasti avataan niitä lompakonnyörejä sen verran että saadaan kaikki tarvittavat lomiltaan takasin. Jälkiabortti, anyone? Jätä mies, ota poika! |
mie 27.10.2006 14:44:44 | |
---|
Kisan lopulla näytettiin kuskien nopeimmat kierrosajat ja Takumalla paras oli joku kahdeksanneksi nopein kisakierros. Takun suoritusta ihmetellessä kukaan ei muistanut, että tällä on myös tallikaveri: 1 __5 __Michael Schumacher _Ferrari _70 __15:34:22 __214.966 __1:12.162 ____________ 2 __6 __Felipe Massa _Ferrari _23 __14:35:17 __212.857 __1:12.877 ____________ 3 __1 __Fernando Alonso _Renault _70 __15:34:16 __212.612 __1:12.961 ____________ 4 __12 __Jenson Button _Honda _71 __15:35:30 __212.344 __1:13.053 ____________ 5 __2 __Giancarlo Fisichella _Renault _70 __15:34:27 __212.146 __1:13.121 ____________ 6 __3 __Kimi Räikkönen _McLaren-Mercedes _58 __15:19:35 __211.683 __1:13.281 ____________ 7 __23 __Sakon Yamamoto _Super Aguri-Honda _67 __15:32:48 __211.401 __1:13.379 ____________ 8 __11 __Rubens Barrichello _Honda _48 __15:07:22 __211.366 __1:13.391 ____________ 9 __22 __Takuma Sato _Super Aguri-Honda _47 __15:06:16 __211.337 __1:13.401 ____________ 10 __20 __Vitantonio Liuzzi _STR-Cosworth _69 __15:34:34 __210.517 __1:13.687 ____________ 11 __15 __Robert Doornbos _Red Bull Racing _62 __15:25:44 __210.480 __1:13.700 ____________ 12 __4 __Pedro de la Rosa _McLaren-Mercedes _63 __15:26:07 __210.146 __1:13.817 ____________ 13 __21 __Scott Speed _STR-Cosworth _69 __15:34:20 __210.018 __1:13.862 ____________ 14 __17 __Robert Kubica _Sauber-BMW _25 __14:38:17 __209.296 __1:14.117 ____________ 15 __16 __Nick Heidfeld _Sauber-BMW _18 __14:29:39 __209.166 __1:14.163 ____________ 16 __18 __Tiago Monteiro _MF1-Toyota _38 __14:55:09 __208.471 __1:14.410 ____________ 17 __19 __Christijan Albers _MF1-Toyota _61 __15:24:48 __207.966 __1:14.591 ____________ 18 __8 __Jarno Trulli _Toyota _9 __14:18:14 __207.157 __1:14.882 ____________ 19 __14 __David Coulthard _Red Bull Racing _12 __14:22:20 __203.989 __1:16.045 ____________ 20 __7 __Ralf Schumacher _Toyota _8 __14:17:06 __201.892 __1:16.835 Toinen Japanin poika oli nopeimpien kierrosaikojen vertailussa kymmenyksen Räikköstä, ja vain reilun sekunnin Shumia hitaampi. Veikkaisin että Aguri voi jopa yllättää ensi vuonna. |