Aihe: Gimmel platinaa
1 2 3 4
Medication
21.11.2003 15:39:03
off-topiciksi menee, mutta on se ihme homma kuinka tuollaisella tv-kampanjalla saadaan ihmiset kauppoihin. tälläkin hetkellä vaikkapa anttilan levyhyllyt notkuvat esim. elviksen, beatlesien ja abban halpiskokoelmia, joita tavallinen pulliainen korkeintaan tuijottelee hetken, kunnes päättää jättää levyn ostamatta koska "onhan se 5 euroa tällaisesta aika paljon". mutta kah! kun levy-yhtiö päättää lähtä buustamaan varojaan joulumarkkinoille ja aloittaa tv-kampanjan, niin johan juoksevat ihmiset ostamaan tasan tarkalleen samoja biisejä yli 20 euron hintaan.
 
kyllä hatuttaa!

 
Tuo on täysin totta ja hyvä pointti tähän keskusteluun. Kyseisiä artisteja myydään luultavasti seuraavat sata vuotta täyteen hintaan eri kansilla TVstä tuttuna. Selitykseksi ei enää käy edes se, että uusien julkaisujen remasterointi parantaa äänenlaatua, koska em. artisteilta on varmasti jo tärkeimmät teokset julkaistu vähintään kerran remasteroituna.
 
Remasteroinnista puheen ollen. Hankkikaapa käsiinne Rollareiden (voisi liittää tuohon edelliseen artistilistaan Elvarin ja muiden kumppaniksi) Get Yer Ya Ya's Outin remasteroitu (SACD) versio, se on hyvä osoitus siitä, mitä nykytekniikalla saadaan aikaan vuoden 1970 livealbumille.
Jami
21.11.2003 15:48:00
 
 
Tässä on arvallekin kasvun paikka. Tähänkin ketjuun olisi voinut olla osallistumatta. Sori.
 
Kasvun paikka se on meille kaikille. Hyvä että osallistuit ketjuun. Ei meidän kenenkään tarvitse valmiita olla. Jokainen meistä sanoo täälläkin asioita joita emme huomenna allekirjoita. Äärettömän vaikeaa on vain sanoa että olin väärässä. Kun siihen pystyit niin nostan hattua. Jospa itsekkin yrittäis mennä itseensä.
Aharistaa. Tämä saatanan lakeus. Ei sen vertaa puuta jotta sais ittensä hirtettyä.
Juugeli
21.11.2003 17:07:23
TOTTAKAI Gimmel myy platinaa kun siinä on Ushma...
askomiko
21.11.2003 18:59:33 (muokattu 27.11.2003 17:07:50)
Mua kismittää. Tein tuolle levylle piisin, ja se pysyi mukana kaikkien oikeiden karsintavaiheiden läpi, kunnes masteroija sitten tuumasi levy-yhtiömiehille, jotta onkos tässä vähän liian rajut sanat. Sitten putosi. Aika loppusuoralla siis. :I
Vilhelmus
21.11.2003 19:01:21
 
 
Mua kismittää. Tein tuolle levylle piisin, ja se pysyi mukana kaikkien oikeiden karsintavaiheiden läpi, kunnes masteroija sitten tuumasi levy-yhtiömiehille, jotta onkos tässä vähän liian rajut sanat. Sitten putosi. Aika loppusuoralla siis. :I
 
Ai siinä kävi noin? Ei hyvä :(
I would do anything for love, but I won't do that
Burning Winter The Coveralls
Jami
21.11.2003 19:05:32
 
 
No, perkele! :)
 
Hyvä Note. Aina oppii ku elää saa. Ei se Härmäs käynti aiva herelmätöön näköjään ollu. Saatana nii. hähäähäh.
Aharistaa. Tämä saatanan lakeus. Ei sen vertaa puuta jotta sais ittensä hirtettyä.
Nimismies
21.11.2003 19:08:12
Öh. Gimmelissä on nättejä tyttöjä. Ja kyllähän ne ihan hyvin laulaa. Musiikki on pääosin tylsää huttua.
 
Siinäpähän myyvät, ei se ole minulta pois.
Muut M.netin jäsenet ovat vakioita, mutta Mahe ja Turbo ovat muuttujia. - Lähde: MAOL - taulukot.
FatSam
21.11.2003 19:46:02
 
 
Mua kismittää. Tein tuolle levylle piisin, ja se pysyi mukana kaikkien oikeiden karsintavaiheiden läpi, kunnes masteroija sitten tuumasi levy-yhtiömiehille, jotta onkos tässä vähän liian rajut sanat. Sitten putosi. Aika loppusuoralla siis. :I
 
edit: mitä se enää masteroijalle kuuluu mitä siinä lauletaan kun isot sedät on jo kahteen kertaan päättänyt että levylle menee. :P

 
Voi pimppi!! Onko sulla mitään demoa siitä biisistä?
Noniin! Imetään se hymiö pyllyyn!
Notefix
21.11.2003 22:23:09
 
 
Mua kismittää. Tein tuolle levylle piisin, ja se pysyi mukana kaikkien oikeiden karsintavaiheiden läpi, kunnes masteroija sitten tuumasi levy-yhtiömiehille, jotta onkos tässä vähän liian rajut sanat.

Paska juttu...no, tohon saa tottua! Been there...

Hyvä Note. Aina oppii ku elää saa. Ei se Härmäs käynti aiva herelmätöön näköjään ollu. Saatana nii. hähäähäh.

Alan saada pahoja vaikutteita.
Juho L
22.11.2003 03:24:28 (muokattu 22.11.2003 03:25:29)
Sanotaan vielä itse aiheeseenkin jotain. Nykyään musiikista on tehty kertakäyttötavaraa, jota mainostetaan surella rahalla (tällä siis tarkoitan nykyisten suurimpien levy-yhtiöiden toimintaa). Musiikin mainostamisessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta nykymenolla mainostamiseen panostetaan melkein yhtä paljon (ellei jopa enemmän) kuin itse musiikkiin. Se on minusta harmi. Samalla kun piratismi kasvaa, niin levy-yhtiöt panostavat sitä tarmokkaammin markkinointiin ja "varmoihin sijoituksiin". Näin ollen uudet ja mielenkiintoiset julkaisut jäävät sivuun. Tässä siis jotain jauhantaa.
Progella ei ole mitään tekemistä edistyksen kanssa. Proge on vain nimike 60-/70-luvun taiderockille.
Emplate
22.11.2003 10:30:13
 
 
Veikkaan, että osa noista Gimmel-levyjen ostajista on sellaisia, jotka haluavat olla "in" ja kaveriporukan mukana. Pitäähän se olla, kun kaikilla kavereillakin on. Mutta uskon myös, että siellä on myös paljon henkilöitä, jotka oikeasti nauttivat siitä musiikista. Vaikka itselleni ei esim. Gimmel kauheammin kolahda, niin mikäs siinä jos joku tykkää. Jokainen saa kärsiä valitsemmallaan tavalla :)
 
Ja myönnänhän minäkin olevani osa tuota valtavirtaa, kun peräti ennakkotilasin levyn, joka pääsi listan ykköseksi julkaisuviikollaan ja keikkuu siellä vissiin vieläkin? Massanhan mukana minäkin siis kuljen.
Lisää ahdistustasi - http://www.stoi.tk
RjW
22.11.2003 12:13:59
Ei kai tuo Gimmel ole mitenkään muilta bändeiltä pois? Ja tuskin kukaan vuosikausia treenaillut ja omaa musiikkia tehnyt haaveilee Gimmel-tyyppisestä menestyksestä, jossa "artistit" itse ovat vain ikäänkuin levy-yhtiön tuntityöläisiä. Rahaa ei juuri tule, vaikka levyt myisivät kuinka ja menestyksen kestokaan ei liene kovin monta vuotta. Saati sitten että pystyisi toteuttamaan musiikillisia kunnianhimoja.
"If you're gonna scream, screm with me - moments like this never last"
Loony
22.11.2003 13:28:25
kuka gimmel on?
Blue Moon
22.11.2003 16:04:10 (muokattu 22.11.2003 16:37:00)
 
 
Jami: Pizza Enricon lyttäys alkoi tasan tarkkaan siitä kun se nousi listakärkeen.
 
Tää nyt on taas tätä epäoleellista pilkunviilausta mutta Enrico lytättiin jo silloin kun biisi liikkui mp3:sena, ennenkuin se oli edes levytetty. Tai jotkut tykkäs, jotkut lyttäs. Ei kai siinä sen kummempaa. Jos joku siitä tykkää, niin eipä se mua huonompi ihminen ole tai jotenkin "väärässä". Tai jostain muusta listaykkösestä. Moni listaykkönen on muakin miellyttänyt.
- It's been a long time coming -
KB
22.11.2003 16:52:09
Mua kiinnostaa tuo Gimmel ilmiönä ja tykkään kyllä näteistä tytöistäkin.
 
Entäs se musiikki ;)
Difficile est satiram non scribere - Pala funkybluusia ja Liiton™ kanta
FatSam
22.11.2003 19:21:41
 
 
Hienoa. Haunted ilmoittautui joukkopanoon mukaan. Lisää ääliöitä vaan kasaan. Muuten poikeroiset joutuu kahdestaan onanoimaan. Ei ole tuosta kaikkien gangpangien äidiksi vielä. Kaikki täällä tuota joukkopilkkaa hyväksikäyttävät tietämäni nikit on vielä hiljaa. Tuota parirunkkausta harrastaa nykyään kuulemma joka opiskelijaboksi. Jotain parempaa tavoittelemme.
 
Edit: Ai niin. Hevimiehelle tiedoksi että Jami on Seinäjokelaisten tyttöjen mulle 70-luvulla antama nimitys. Oikea nimi on Jarmo. Olin niin tuosta nimityksestä otettu että nyt tällä vuosituhannellakin halusin tuota nikkiä käyttää. Vanha mies palaa nuoruuteensa. Mikäs sun oikea nimes on?

 
Jätkä luuli!! Mä oon Sami. Ja kiitti Vili!
Noniin! Imetään se hymiö pyllyyn!
Jami
23.11.2003 11:35:00
 
 
Entäs se musiikki ;)
 
Vähän se on epäoleellinen seikka Gimmelin kohdalla mutta kiva kun kysyit.
 
Kovasti tytöt tuntuivat päteviltä silloin kun kisaa bändiin pääsystä käytiin. Laulullisesti he sitten loppujenlopuksi ovatkin suht heiveröisiä. Ketään heistä en erikseen tunnista joten persoonallisuutta ei varmaan kovin paljon löydy.
 
Biisit on toteutettu tämä tosiasia tunnustaen. Studion mahdollisuuksia on käytetty runsaan tuntuisesti että laatu olis sitä mitä se levyllä on. Live-laulanta ei sitten vastaakkaan levylaulantaa.
 
Biisit on tungettu täyteen tämänpäivän tingeltangelia. Ehkä juuri siksi että solistien taidot ei kanna. Pitää saada amerikanmeininki jostain muusta. Kovin pitkälle on tuotettu tuo heidän musansa.
 
Biisit on hyviä. Asikainen on nero lauluntekijänä. En tiedä on hän kaikki biisit tehny mutta ainakin hän tietää minkälainen myy. Tälle nostan vilpittömästi hattua. Sanoitukset istuu kohderyhmään tosi hyvin. Melodiat on monesti todella kauniita.
 
Esittäjinä tytöt ovat hyviä. Oon kerran heidät livenä nähnyt ja oikein yllätyin. Iloisia ja energisiä. Nättejä ja tanssivat hyvin. Kyllä hommaan vaivaa on nähty. He olivat jopa uskottavia vaikka joka liike on selvästikkin suunniteltu.
 
Saas nähdä kauanko heidän suosionsa jatkuu. Pitääkö nykyisen asiakaskunnan varttua varhaisteinistä perheellisiksi ennenkuin myynti tyssää. Kovasti pitää karismaa ja laulutaitoa kertyä lisää jos sieltä menestystä meinaa jatkaa.
 
Kauan sitten tuli markkinoille joku paysityrollers, tai sinnepäin oleva poikabändi. Suksee oli aivan mahdoton. Kyllä muakin nuorena rokkarina pänni ankarasti tuo joukkohysteria. Tyydytys oli suuri kun paljastui että nuo skottiruutuihin puetut tyypit ei itse edes laulaneet. Oli vain englannissa keksitty kerätä yhteen nättiä poikia, luoda uusi lookki ja panna markkinakoneisto täysille. Suht äkkiä se sitten tyrehtyi. Mutta kyllä sillä rahaa tehtiin.
 
Näitä ilmiöitä on sen jälkeen tullut ja mennyt tasaisena virtana. Kohderyhmä on lähes aina sama. Varhaisteinit ja nimenomaan tytöt. Ei sille asialle kukaan mitään saa ja mua se asia ei enää kiehutakkaan.
 
Tuota noin. Ei tuollainen herja vielä sixpäkillä irtoo. Yli mäyräkoiran se vaatii. Mutta syntyipä edes vähän keskustelua. Ja ihan asiallistakin. Ilman herjaa se olis poikinu vaan liudan rölölöötä.
Aharistaa. Tämä saatanan lakeus. Ei sen vertaa puuta jotta sais ittensä hirtettyä.
JE
23.11.2003 12:36:45
Biisit on toteutettu tämä tosiasia tunnustaen. Studion mahdollisuuksia on käytetty runsaan tuntuisesti että laatu olis sitä mitä se levyllä on. Live-laulanta ei sitten vastaakkaan levylaulantaa.
 
Muuten Gimmelin tytöt ei oo sitten tehnyt mitään ton levyn eteen, studiolaulajat ovat laulaneet sen koko levyn läpi!
Vilhelmus
23.11.2003 13:56:14
 
 
Muuten Gimmelin tytöt ei oo sitten tehnyt mitään ton levyn eteen, studiolaulajat ovat laulaneet sen koko levyn läpi!
 
Näinkö meinaat?
I would do anything for love, but I won't do that
Burning Winter The Coveralls
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)