Aihe: Viimeisin keikka
1 2 3 4 516 17 18 19 2032 33 34 35 36
AMZ
21.10.2006 14:03:11
Bändi:
Comanche
 
Tyylilaji:
Metalli. esim. Thrash-vaikutteita
 
Ohjelmisto:
Noin puolen tunnin setti. Covereita ja omia biisejä+bassosoolo:)
 
Miltä itestä tuntui:
Omasta mielestä keikka meni ihan loistavasti siihen nähden että alotettiin vasta viime kesänä ja muutenkin. Myös bändin muut jäsenet olivat tätä mieltä.
 
Minkälaista palautetta:
Palaute oli myös kehuvaa suuremmalta osin. Kritiikistä otamme oppia seuraavaa keikkaa ajatellen.
 
Paljonko yleisöä:
Noin +- 100. Ei sitä kukaan suuremmin laskenut eikä lavalla oikeen ehtinyt ruveta semmoseen.
 
Mikä ja minkälainen keikkapaikka:
Yläasteen liikuntasali. Ei kovin ideaalinen soittopuuhaan suuren kokonsa vuoksi, mutta toimi silti.
 
Kuinka järjestelyt toimivat:
Ei moittimista.
 
Tekniikka-asiat:
Tilaisuutta varten rakennettu korotettu lava ja iso PA. Talon miksaaja oli asiansa osaava ja motivoitunut. Ohjattu valoshow sai keikan näyttämään hyvältä.
 
Oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena:
Soitimme illan ensimmäisenä esiintyjänä ja olimme aika rajusti eri maailmasta, kuin kolme muuta illan bändiä. Ensin me raskaalla metallillamme toinen grunge-pop-rockia, kolmas rautalankagospelia ja neljäs perinteistä gospelia. Viimeisellä bändillä oli noin kymmenen katsojaa, mukaanlukien nelihenkinen yhtyeemme;)
 
Jälkitunnelmat:
Koko bändillä erittäin hyvä olo. Itse tunsin antaneeni kaikkeni.
 
Keikkaliksa:
Niin varmaan:):)
Teijo K.
21.10.2006 23:58:23
 
 
- bändi
Yhtä keikkaa varten kasattu kontra, piano ja viulu trio, jolla säestimme kuoroja.
 
- tyylilaji
Poliittiset laulut
 
- ohjelmisto
No niitä poliittisia lauluja oikealta etenkin vasemmalle.
 
- miltä itestä tuntui
Hienolta tuntui.
 
- minkälaista palautetta
Melkein pelkkää positiivista palautetta. Joku ei ymmärtänyt tilaisuuden luonnetta oikein ja luuli että me olemme oikeasti kommunisteja. Jos olisi jaksanut odotella sen piisin loppuun niin olisi ehkä tajunnut jutun juonen kun olisi kuullut oikeistolaistavaraa seuraavaksi, mutta otinpa senkin kohteliaisuutena. Olimme siis uskottavia. :)
 
- paljonko yleisöä
Tupa täynnä.
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Jyväskylässä baari Rentukka.
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Mukavasti rullasi.
 
- tekniikka-asiat
Siellä on uudet PA-kamat, miun mielestä vähän turhan monimutkaiset kun ideana on että bändit käyttävät niitä itse. Otin pelkät yläpäät käyttöön (2*15" JBL) ja jätin subbarit pois herkkien kuoromikkien takia. Hyvin pelasi ja soundasi.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Ei ollut muita.
 
- jälkitunnelmat
Mahtavat, keikan puuhamies alkoi järjestämään jo uusintaa.
 
- keikkaliksa
Tämä meni harrastuksen piikkiin, eli ei liksaa.
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1
Älä klikkaa tätä Klikkaa sensijaan tätä
M.Paisley
22.10.2006 16:39:12
 
 
- bändi
Circusfolk(www.circusfolk.net)

- tyylilaji
Progressiivissävyinen populaarimusiikki.

- ohjelmisto
n.50min setti, järjestäjän toivomuksesta pari koveria mukana(Aeroplane ja Matinee)

- miltä itestä tuntui
Mikäs siinä on katellessa, kun 1000 ihmistä on mukana ja pojilla on hauskaa lavalla.

- minkälaista palautetta
Kehuja tuli joka suunnalta. Ehkä huomionarvoisin oli Pekka Kuusistolta, joka diggaili koko keikan ajan lavan reunalla. Harmi että ei sentään lähteny jamiin mukaan.

- paljonko yleisöä
Tupa täynnä, eli 1200 ihmistä. Ulos jäi vielä useampi sata halukasta.

- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Vanha Yo-talo, Helsinki. Mukava paikka.

- kuinka järjestelyt toimivat
Riderin mukasesti mentiin niin tekniikassa kun muutenkin. Backstage hieman tyhmässä paikassa.

- tekniikka-asiat
Soundcheck oli pikkasen myöhässä pääesiintyjä takia, mutta aikaa jäi kuitenkin hyvin. Miksaaja ja valomies talon puolesta, oma monitorimiksaaja joka ei ollut käyttänyt ennen digitaalista mikseriä. Mutta kaikki toimi kuitenkin hyvin, ainoa miinus oli pieni kierto, jota tuli ilmeisesti alttoviulun piezo-mikistä. Laulajalta hajosi myös kitarapiuha ekassa biisissä, onneksi saatiin uusi nopeasti paikalle. Salissa kyllä kunnollinen vintage-kauku jo tilan puolesta.

- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Joku Don Johnson Big Band tai sellanen oli kans:) Toimi hyvin, jengi joras hyvin jo lämppärin aikana. Mukavia heppuja nuo DJBB:n tyypit.

- jälkitunnelmat
Aivan upeat. Backarille ryystämään olutta ja jallua. Odottelua ja DJBB:n fiilistelyä. Roudausta ja turinoita DJBB:n jäsenistön kanssa.

- keikkaliksa
Promoa. Kunnon Hospitality rider.
Circusfolkilta uutta materiaalia, www.myspace.com/circusfolkband
Exhausted
23.10.2006 12:24:38
 
 
- bändi: Jermaine
- tyylilaji: Emo/pop/punk
- ohjelmisto: Omia biisejä
- miltä itestä tuntui: Hyvältä
- minkälaista palautetta: Positiivista
- paljonko yleisöä: n. 200 maksanutta
- mikä ja minkälainen keikkapaikka: Tampereen Klubin sunnuntain ikärajaton ilta
- kuinka järjestelyt toimivat: Hyvin. Soundcheck oli ehkä oudon aikaisin (12:30) ja koko illan ohjelmisto vähän myöhästyi.
- tekniikka-asiat: Ei mitään ihmeellistä. Klubilla on vaikea saada hyvää lavasaundia kun lava on niin iso, ettei soittimia kuule suoraan ilman monitorointia.
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena: Renoise, Lines of Leaving ja Jann Wilde&Rose Avenue. Ei oikein yhteistä linjaa
- jälkitunnelmat: Aika poikki oltiin loppuillasta, mutta kivaa oli.
- keikkaliksa: Hyväntekeväisyyskeikka. Ruokaa saatiin.
Sir Härö
25.10.2006 07:15:41
- bändi
Noose
 
- tyylilaji
Melodinen metalli, rässi vaikutteinen
 
- ohjelmisto
Omia biisejä + kaksi coveria
 
- miltä itestä tuntui
Ihan jees
 
- minkälaista palautetta
Hyvää.
 
- paljonko yleisöä
~50
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
SK Baarikärpänen, Pori
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Ihan jees
 
- tekniikka-asiat
Ei saatu luottomiksaajaa paikalle. Talo vuokrasi PAn ja miksaajan. Ekan bändin aikana mikki kiersi. En saanut käyttää säröä bassossa koska maadoituspuoli oli perssiillään.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Oli yksi bändi ennen meitä.
 
- jälkitunnelmat
Siinähän se.
 
- keikkaliksa
Olutta, siideriä hyvä fiilis.
Turpa kiinni ja kuuntele! Nyt myynnissä basso!
Halsu
25.10.2006 16:50:08
 
 
- bändi
 
Apteekin Ovikello
 
- tyylilaji
 
Junnu Vainion biisejä kitaravetoisesti.
 
- ohjelmisto
 
Tunnin setti + encoret
 
- miltä itestä tuntui
 
Hauskaa oli taas - ekaa kertaa kiipparisti mukana tän bändin matkassa. Helkatin hyvältä kuulosti, pitää vaan sovittaa biiseihin enemmän tilaa koskettimille tulevaisuudessa.
 
- minkälaista palautetta
 
Hyvää. Yleisö tuntui tykkäävän paljonkin.
 
- paljonko yleisöä
 
~30-40
 
Ihan OK sateiseksi tiistai-illaksi ;-)
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
 
Club Liberté, Helsinki
 
- kuinka järjestelyt toimivat
 
Eipä moittimista.
 
- tekniikka-asiat
 
Lavasoundi oli erinomainen. Tutut yleisön joukosta kertoivat että ihan miellyttävältä oli kuulostanut ulospäinkin.
 
"Miksaaja" oli paikalla ainoastaan soundchekin ajan, vedettiin itse veto baclinemeiningillä itse balanssia soittotatsilla jne. hienosäätäen, vaikka pikku PA olikin käytössä ja kaikki mikitettynä.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
 
Ei muita esiintyjiä.
 
- jälkitunnelmat
 
Hyvä mieli jäi taas. Ei yhtä ekstaattinen kuin saman ryhmän edellisella keikalla joka oli re-unionveto kymmenen vuoden tauon jälkeen. Mutta hemmetin hauskaa oli.
 
- keikkaliksa
 
Kulut saatiin peitettyä...
CU -- Eki
Hakki
29.10.2006 05:04:02
Pistetään pari edellistä putkeen kun vasta nyt kotiuduin reissulta.
 
- bändi: Ablaze In Hatred
- tyylilaji: Death/Doom
- ohjelmisto: 6 biisiä, noin 45 minuuttia
- miltä itestä tuntui: Itselläni oli helvetin heikko olo kun oli aamulla krapula ja en ollut syönyt mitään koko päivänä. Ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla mutta klaarattiin kuitenkin,
- minkälaista palautetta: Hyvää palautetta tuli, rokkipoliisitkin olivat nyökytelleet vaikka alku olikin tahmea.
- paljonko yleisöä: 50
- mikä ja minkälainen keikkapaikka: Kantiksen alakerta, Hki,
- kuinka järjestelyt toimivat: Omalla vastuulla käytännössä, ruoka oli kuulemma hyvää vaikka en ehtinyt syömään, muuten homma toimi niinkuin oli sovittu.
- tekniikka-asiat: Miksaajan virkaa toimitti paikalle hälytetty kaveri joka ei ollut koskaan ennen ollut "tositoimissa". Hoidettiin basistin kanssa homma kotiin, soundit oli ihan ok:t. Muuten olitiin liikkeellä omilla kamoilla paitsi PA oli vuokrattu, toimiva kokonaisuus.
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena: Herem oli lämppärinä, ilta meni hidastelu merkeissä. Kaksi samanoloista bändiä toimi pakettina hyvin.
- jälkitunnelmat:kalja, mäkkiruokaa, kaamea olo ja nukkumaan koska seuraavana päivänä keikka Turussa.
- keikkaliksa: jotain jäi tassuun
while(true) {play(metal);} | Ablaze In Hatred - Deceptive Awareness nyt kaupoissa. www.ablazeinhatred.com
Hakki
29.10.2006 05:18:06
- bändi: Ablaze In Hatred
- tyylilaji: Death/Doom
- ohjelmisto: 6 biisiä + encorena 1 biisi, soitettiin debyyttilevy kokonaisuudessaan läpi introa myöten
- miltä itestä tuntui: helvetin hyvältä, pari pikku koomausta tuli mutta sitä sattuu, ei kuulunut yleisöön asti. Helvetin hyvä meininki myös yleisössä, mosh mosh.
- minkälaista palautetta: Loistavaa. Levyjä meni keikan jälkeen kaupaksi ja palaute oli todella positiivista.
- paljonko yleisöä: Noin 50, en kysynyt tarkkaa määrää.
- mikä ja minkälainen keikkapaikka: TVO, Turku. Yllättävän hyvä paikka soittaa joka kerta kun sinne menee vetämään.
- kuinka järjestelyt toimivat: Loistavasti. Saavuttiin paikalle ehkä vähän myöhään joten eka bändi teki soundcheckiä kun yleisö saapui paikalle. Miksaaja oli pro, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, homma toimi niinkuin aina näiden järjestäjien kanssa toimiessa eli helvetin hyvin.
- tekniikka-asiat: Hoidossa. Ammattitaitoinen miksaaja hoti homman kotiin kiitettävästi. Kamapolitiikka oli hyvä, paljon ei tarvinnut itse tuoda paikalle.
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena: Funeral Planet ja Fall Of The Idols lämppäreinä. Kolme settiä doomia putkeen oli aika tiukka pala. Toimi.
- jälkitunnelmat: kamat kasaan, viinaa, hyvää musiikkia ja bilistä kavereiden kanssa aamuyöhön asti. Kotiavaimet unohtui keikkapaikalle, mikä vähän otti päähän.
- keikkaliksa: tarpeeksi
while(true) {play(metal);} | Ablaze In Hatred - Deceptive Awareness nyt kaupoissa. www.ablazeinhatred.com | Kaikki tänään päättyy...
Exhausted
02.11.2006 22:07:32 (muokattu 02.11.2006 22:08:07)
 
 
- bändi: Jermaine
- tyylilaji: Emo/pop/punk
- ohjelmisto: Omia biisejä sekä yksi hassu kasaricoveri
- miltä itestä tuntui: Hyvältä
- minkälaista palautetta: Positiivista
- paljonko yleisöä: 30-40
- mikä ja minkälainen keikkapaikka: Kuopion Henry's Pub.
- kuinka järjestelyt toimivat: Hyvin. Saavuttiin soundcheckiin myöhässä huonosta säästä johtuen, mutta kukaan ei nyrpistellyt nenäänsä. Lämmin vastaanotto ja hyvä soittoaika.
- tekniikka-asiat: Hyvät lavasaundit ainakin oli. Laulajan kitarasta katkesi kieli.
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena: Yksin vedettiin
- jälkitunnelmat: Ajettiin Tampereelle 6 tuntia lumimyrskyssä ja pelättiin ihan saatanasti.
- keikkaliksa: Muistaakseni pari satasta. Ja koppa kaljaa. Ja Jallu-pullo joka annettiin paitamyyjätytölle.
konehes
03.11.2006 22:08:14
- bändi
Illusionistiset Luopiot (tai oikeastaan vain 2/5 bändistä)
 
- tyylilaji
Folkpunk vailla järjen häivää.
 
- ohjelmisto
Kolme omaa kappaletta.
 
- miltä itestä tuntui
Kivaa oli, pitäis soitella enemmänkin.
 
- minkälaista palautetta
Kaikki palaute oli positiivista, ylistävää jopa.
 
- paljonko yleisöä
Noin 30 henkilöä. Juuri ennen kuin aloitimme oli yli sata.
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Kaustisen kansantaiteenkeskus, Kaustinen-sali. Taiteiden Yö oli tapahtuma.
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Hyvin. Ei valittamista.
 
- tekniikka-asiat
Kokonaan unplugged.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Oli reilusti muitakin mm. kanteleorkesteri ja muita pelimanniryhmiä, muotinäytös, runonlausuntaa..
 
- jälkitunnelmat
Ihan hyvä keikka, vaikka vastaanotto vähän jännitikin. Kitara oli epävireessä, mutta korvasin sen sitäkin kovemmalla räminällä.
 
- keikkaliksa
Kupposet kahvia.
cherub with heavy metal machine
Deathrace King
06.11.2006 23:49:42
 
 
- bändi: Chaos Creation
- tyylilaji: speed/thrash metal
- ohjelmisto: 10 biisiä, yksi coveri ja loput omia. N. 50 min setti.
- miltä itestä tuntui: vitin siistiä!
- minkälaista palautetta: Imatra oli liekeissä! Liikaa kehuja. Laulajan paitavalintaa kritisoitiin :D
- paljonko yleisöä: n.200 lippua män kaupaks
- mikä ja minkälainen keikkapaikka: Woodoo, Imatra. Hyvä keskikokoinen rockmesta.
- kuinka järjestelyt toimivat: hyvin pelas
- tekniikka-asiat: kaikki kunnossa
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena: Profane Omen. Toimi kuin häkä.
- jälkitunnelmat: känni päälle!
- keikkaliksa: 100€ + safkat + ilmaset hanatuotteet koko illan
M.A.C.H.O. #24 "Don't stress with it, THRASH WITH IT!!!" www.chaoscreation.net
oizo
11.11.2006 20:48:10
- bändi: Duo. Kaveri soitti trumpettia, minä pianoa ja urkua.
- tyylilaji: Lännensikermä, yhteislaulujen säestykset.
- ohjelmisto: Tehtiin tilaisuutta varten sikermä, jossa oli exodus-morricone-dallas-bonanza. Lisäksi säestyksenä pari marssia yhteislauluna
- miltä itestä tuntui: Iha perus ok. Kyllähän nuo simahti vaikka aika viime tippaan jäi harjoitukset.
- minkälaista palautetta: Ei tullut. Oli niin paljon muutakin ohjelmaa ja roudattiin äkkiä alta pois
- paljonko yleisöä: ~100
- mikä ja minkälainen keikkapaikka: Kokoussali-tyyppinen paikka
- kuinka järjestelyt toimivat: Ei valittamista.
- tekniikka-asiat: Omat kamat oli, ei ongelmia.
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena: ei ollut
- jälkitunnelmat: Baariin vois lähtä muutamalle.
- keikkaliksa: Hyvä
sattuuhan näitä
Torniojaws
11.11.2006 22:53:21
 
 
Bändi:
Relativity

Tyylilaji:
Grindcore

Ohjelmisto:
16 omaa biisiä ja kesto noin 35 min

Miltä itestä tuntui:
Mukavasti meni ja yleisökin piti kovasti :)

Minkälaista palautetta:
Kehuja paljon ja pieniä vinkkejä.

Paljonko yleisöä:
Noin 40

Mikä ja minkälainen keikkapaikka:
Cult Cinema & Cafe, Tornio. Elokuvateatteri, jossa yleisölle luonnollisesti korotetut istumapaikat ja bändille reilunkokoinen lava. Alakerrassa 50-lukulaisesti sisutettu kahvila/baari.

Kuinka järjestelyt toimivat:
Hyvin.

Tekniikka-asiat:
Hyvin oli asiat hallussa ja miksaajana oli paikallinen pitkän linjan ammattilainen. Valoja ei ollut muita kuin teatterin oma peruslamppuvalaistus. PA- ja monitoripuoli taas oli em. ammattilaisilta ja hyvin hallussa.

Oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena:
Soitimme ensimmäisenä (vokalisti lähti keikalta suoraan yövuoroon :). Lisäksi mukana oli kolme muuta bändiä popista rokkiin.

Jälkitunnelmat:
Hyvin vedettiin ja hommassa oli meininkiä.

Keikkaliksa:
Yleisön kehut :)
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Progish Metal] | Coldway [Death Metal]
Nieby
11.11.2006 23:39:47
- bändi
koulun kokoonpano...
 
- tyylilaji
90-luvun "metalli"
 
- ohjelmisto
yksi ainut biisi, Bon Jovi-Runaway
 
- miltä itestä tuntui
Loistavalta!!!!!!!!!!!!!!11!!!!!!!!!
 
- minkälaista palautetta
Valtaisat aploodit.
 
- paljonko yleisöä
Abouttia valehtelematta 400
 
- mikä ja minkälainen keikkapaikka
Koulun perinnejuhla, ei voitu soittaa itse lavalla, vaan lavan vieressä.
 
- kuinka järjestelyt toimivat
Heikosti, kaikki piti roudata ite, järjestellä jne.. Mutta heti lähtisin uudestaan.
 
- tekniikka-asiat
Huono, PA vain laulua varten.
 
- oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena
Ei muita bändejä. Ohjelmaa oli lisäksi näytelmiä, sketsejä, strippausta jne..
 
- jälkitunnelmat
Ompahan se eka keikkakin nyt koettu.. Seuraavaksi toivottavasti oman bändin kanssa.. (On muuten taas kakkoskitaristin paikka vapaa:D)
 
- keikkaliksa
Eiköhän tuosta stipendi heru.. Oli nääs sisäänpääsymaksut aikuisilta 5€, yläasteikäisiltä 1€ ja lapset ilmaiseksi, eli rahaa kerättiin ihan mukava summa varmasti. Stipendirahastoon menevät.
tattis
13.11.2006 09:06:52
Bändi:
Relativity
 
Tyylilaji:
Grindcore
 
Ohjelmisto:
16 omaa biisiä ja kesto noin 35 min
 
On siinä kiirettä pitänyt.
Tanssiminen on turhaa pyörimistä hyvän "tavaran" ympärillä.
Terok
29.11.2006 10:12:36
 
 
Ohjelmisto:
16 omaa biisiä ja kesto noin 35 min
 
On siinä kiirettä pitänyt.

 
Tuo on kyllä vähän yläkanttiin, reeneissä meni puoleen tuntiin ja keikalla jätettiin yksi biisi soittamattakin setistä.
baron
29.11.2006 10:27:02
 
 
Kun tuo Oizo tuossa edellä kertoi samasta kokoonpanosta niin minä kans!
 
Bändi: Duo trumpetti ja piano.
Pikkujoulukeikka iltapäivällä pienessä ravintolassa.
Ensin soitettiin tavanomaisia joululauluja, lähinnä jenkki-swingpohjaisia ja vähän "jatsailtiin".
Sitten syötiin viimeisen päälle jouluateria.
Lopuksi säestettiin jengin yhteislaulua kun lauloivat joululauluja.
Yleisöä ehkä 50, kapakka täynnä.
Palaute OK, meidät tilattiin saman tien seuraavaksi vuodeksi.
Liksa OK.
"The piano is the ultimate percussive and harmonic instrument"
Lennu
29.11.2006 15:40:33
 
 
Kun tuo Oizo tuossa edellä kertoi samasta kokoonpanosta niin minä kans!
 
Bändi: Duo trumpetti ja piano.
Pikkujoulukeikka iltapäivällä pienessä ravintolassa.
Ensin soitettiin tavanomaisia joululauluja, lähinnä jenkki-swingpohjaisia ja vähän "jatsailtiin".
Sitten syötiin viimeisen päälle jouluateria.
Lopuksi säestettiin jengin yhteislaulua kun lauloivat joululauluja.
Yleisöä ehkä 50, kapakka täynnä.
Palaute OK, meidät tilattiin saman tien seuraavaksi vuodeksi.
Liksa OK.

 
Baron! Jäit kiinni. Oot vetänyt "bändikaraokea". Hoho.
" Hunsvotti on vallaton pikkukersa; "on se aikamoinen hunsvotti tuo teidän Teemu". Sana tulee saksan kielen yhdyssanasta Hundsfott, joka tarkoittaa koiranvittua. Kiva tapa nimitellä lapsia."
baron
29.11.2006 23:47:42
 
 
Baron! Jäit kiinni. Oot vetänyt "bändikaraokea". Hoho.
 
Kuka kanteli?
"The piano is the ultimate percussive and harmonic instrument"
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)