Kitarat: soittaminen ›

Olen varsin alkutaipaleella kitaransoitossa, mutta perussoinnut ja muutama barreetyyppi pitkin otelautaa ovat hankassa. Peruskomppaus sujuu siis ihan ok.
 
Nyt haluaisin viedä harjoittelua siihen suuntaan, että saisin tuon peruskomppauksen kuulostamaan hyvältä jopa niin, että voisin kompata "melodisesti" eli siten, että kaveitkin jopa saattaisivat tunnistaa kappaleen.
 
Haluan siis kitarastani cooleja soundeja ja tunnistettavia kappaleita, enkä vain Am-F-C -komppausta.
 
Erityisesti kiinnostaa folk/rock/blues -tyyppinen soitto, Rollarit, Neil Young, Dylan.
 
Mihin suuntaan harjoittelua pitäisi viedä, että saisin soittamisesta enemmän irti?
 
Tähän saakka olen opetellut muutamia kappaleita tabulatuureista (tyyliin Tears In Heaven), mutta kovin moniin kappaleisiin ei vastaavia melodisia tabulatuureja ole saatavilla.

Koitappa ihan piruuttasi opetella kappaleesta melodia, sekä soinnut. Sitten soittelet sointujen lomaan tärkeimpiä kohtia melodiasta ja toisinpäin.

Kannattaa myös tutustua sointuihin, ja siihen miten ne muodostetaan. Laajemmin, kannattaa opiskella hieman musiikin teoriaa. Komppaukseen tulee paljon eloa, kun ei aina soita samoja hajotuksia samoille soinnuille. Mitä laajempi sointu, sitä enemmän erilaisia hajotuksia sille voi keksiä, ja sepäs se vasta hauskaa onkin. Tietysti kannattaa käyttää korviaan, mikä kuulostaa hyvältä.

http://www.youtube.com/watch?v=bPw0Hgzst_M
 
Jaa niin kuin näin? Kunpa joskus osaisi soittaa noin...
 
Tuohan on se Topahin soittama pätkä. Jossain oli siihen nuotitkin jaossa, en vaan kuollaksenikaan muista missä.

Jossain oli siihen nuotitkin jaossa, en vaan kuollaksenikaan muista missä.
 
Minulla on ainakin koneella ne.

Ompahan tämä ainakin jonkulainen esimerkki.
Pelle & Rockersin kitaristi käyttää esim hyvin paljon sointujen väleillä tuollaisia melodia hommia. Niitä voisi olla hyvä opetella ja sitä tatsia muutenkin.

Erityisesti kiinnostaa folk/rock/blues -tyyppinen soitto, Rollarit, Neil Young, Dylan.
 
Jethro Tullin Ian Andersonilla on ihan makeita juttuja, joita kannattaa plokkailla. Kliseisin kikka on tietysti vaihtelu soinnun ja vastaavien pidätettyjen sointujen välillä, siis jos sointu on D niin käyttää välillä Dsus4:ssä ja Dsus2:ssa ("virhe! epästandardi rokkaritermi...") , mikäli se vain sopii.
 
Avoimien kielien käyttäminen tuo sävykkyyttä sointuihin:
 
esim. G6/D (Em7/D?)
 

-0-
-0-
-4-
-5-
-5-
---

 
Thick as a Brick:n alkuteema (tai vähän sinnepäin)
 

 
6/8
                    a y a
--------------------------------------------------
--------------------3-3-3-------------------------
-----2-----2--------0-0-0-----5-----5-----0-----0-
---0-----0----------0-0-0---0-----0-----0-----0---
-0-----4-----0h2----2-2-2-0-----7-----0-----3-----
--------------------3-3-3------------------------

Komppaukseen tulee paljon eloa, kun ei aina soita samoja hajotuksia samoille soinnuille. Mitä laajempi sointu, sitä enemmän erilaisia hajotuksia sille voi keksiä
 
Hajotus? Enpä ennen olekaan tollaiseen termiin törmännyt, meilläpäin kutsuttu ihan perinteisesti sointukäännökseksi;)... Kolmisoinnusta voi muodostaa (yllätys!) kolme erilaista käännöstä jotka ovat priimikäännös, terssikäännös ja kvinttikäännös. Nimi tulee sen äänen mukaan joka on alimpana. Kolmisointua laajemmissa soinnuissa sitä neljättä tai viidettä ääntä ei näin yksinkertaisesti voikaan pistää mihin vaan ilman että sointu muuttuu, esimerkkinä C7 ei enään ole sama sointu jos Bb:n siirtää alas, vaan muuttuu C/Bb:ksi.
 
Melodista eloa komppaukseen saa myös, kun muistaa että aina ei tarvi soittaa niitä kaikkia kuutta kieltä. Myös erilläiset "välisoinnut" joita käytetään siirryttäessä soinnusta toiseen värittävät välillä mukavasti. Mitä rytmiä komppaa, näppäileekö vai rämpyttää, mitä iskuja painottaa... vaihtoehtoja on.

Itse harrastan sellaista, että sointujen ja "normikomppauksen" lomaan heitän aina silloin tällöin pätkän melodiaa tai muun lyhyen riffin. Antaa hyvää maustetta biisille.

Monet kitaristit sisällyttävät sointujen komppaamiseen paljon rytmisiä elementtejä, varsinkin soittaessaan yksin. Jos soittaa sointuja missä ei ole avoimia kieliä (esim. barret), vaimentamalla kieliä vasemmalla kädellä on yksi tapa saada rytmiä komppaukseen. Englannin kielellä olen nähnyt käytettävän termiä "left hand muting" mutta enpä ole suomenkielistä termiä kuullut.
 
Pikkauskädellä sitten demppaus ja erilaiset "perkussiiviset komppaukset". Suomenkieliset termit on taas vähän hakosessa mutta englanninkielisiä tulee mieleen "muted strumming" tai "palm slapping". :-) Sormilla soittaessa jonkinlaisen rumpuäänen saa iskemällä peukalolla jommankumman kahdesta alimmasta kielestä nauhoja vasten.
 
Dylanin soitannasta nuoruusajoiltaan mulla on sellanen mielikuva, että komppaus oli usein aika yksinkertaista ja melodia tuli pääosin laulusta ja huuliharpusta.

Monet kitaristit sisällyttävät sointujen komppaamiseen paljon rytmisiä elementtejä, varsinkin soittaessaan yksin. Jos soittaa sointuja missä ei ole avoimia kieliä (esim. barret), vaimentamalla kieliä vasemmalla kädellä on yksi tapa saada rytmiä komppaukseen. Englannin kielellä olen nähnyt käytettävän termiä "left hand muting" mutta enpä ole suomenkielistä termiä kuullut.
 
Varmaan ajetaan takaa kuolettamista. Eli ne raksit nuoteissa/tabeissa. Itse harrastan tuota paljonkin, tuo ehkä vähän enemmän fiilistä ja jännitystä siihen soittoon. Ei se kaikkeen musaan tietenkään sovi.

Dylanin soitannasta nuoruusajoiltaan mulla on sellanen mielikuva, että komppaus oli usein aika yksinkertaista ja melodia tuli pääosin laulusta ja huuliharpusta.
 
Dylan rämpytteli kyllä aika perussoinnuilla, mutta heitti kyllä jonkin verran myös tollaista walking bassia sinne sekaan. Eli pelaillaan niillä bassolinjoilla rämpyttelyn lomassa.
 
Aloittajalle:
 
Rytmi:
Kuuntele erilaista musiikkia, voisin suositella flamencoa (youtubessa on opetusvideoita flamenco-rämpyttelyyn). Sieltä löytyy tosi hienoja rytmisiä juttuja. Toinen kuunneltava voisi olla vaikkapa Pete Townshend. Heittää sellaisia siistejä rämpyttelyjä väliin.
 
Melodia:
Täällä sanottiinkin jo, että heitä sitä laulumelodiaa sinne sointujen väliin. Myös skaalaa voi juoksutella vaihdettaessa sointuja. Sitten voit myös leikkiä niiden sointujen kanssa à la Jimi Hendrix. Eli heität niitä susseja, kutosia, ysejä ja kaikkia murtosointuja/arpeggiolikkejä sinne sointujen sekaan.
 
Ns. helppo ja nopea ratkaisu (tosin pitkän päälle sellaisenaan melko rajoittunut) tähän ongelmaan voisi olla se, että otat niitä samoja sointuja eri paikoista, samoilla tai muilla käännöksillä. Tulee samalla otelauta tutuksi. Barreilla voi muutenkin soittaa sellaisia juttuja, joita avosoinnuilla on hankala tehdä.

esimerkkinä C7 ei enään ole sama sointu jos Bb:n siirtää alas, vaan muuttuu C/Bb:ksi. .
 
Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? :)
 
Nelisointu _ei_ muutu ns. eri soinnuksi, vaikka sen kääntäisi. Duuripienseptimisointua, jossa pohjasävel on soinnun septimi, kutsutaan sekuntisoinnuksi, ja se on aivan tavallinen käännösmuoto. Astemerkinnässä sitä merkitään yläindeksissä olevalla kakkosella, reaalisointumerkinnässä kauttamerkillä, jonka oikealla puolella on pohjasävel - esim. C7/Bb tai V².
 
Tarkistin asian vielä Jorma Kontusen "Musiikin kieli" -kirjasta.

Dylan rämpytteli kyllä aika perussoinnuilla, mutta heitti kyllä jonkin verran myös tollaista walking bassia sinne sekaan. Eli pelaillaan niillä bassolinjoilla rämpyttelyn lomassa.
 
'Carter picking'?
http://truefire.com/samples/6/6701.mp3

Hajotus? Enpä ennen olekaan tollaiseen termiin törmännyt, meilläpäin kutsuttu ihan perinteisesti sointukäännökseksi;)...
 
Sointukäännös ja hajotus ovat molemmat virallisia termejä, ja myös eri asioita. Sointukäännös merkkaa vain soinnun alinta ääntä, ylemmät äänet voivat olla ihan missä järjestyksessä tahansa. Hajotus on se muoto, miten soinnun äänet on järjestetty.
 
Kolmisointua laajemmissa soinnuissa sitä neljättä tai viidettä ääntä ei näin yksinkertaisesti voikaan pistää mihin vaan ilman että sointu muuttuu, esimerkkinä C7 ei enään ole sama sointu jos Bb:n siirtää alas, vaan muuttuu C/Bb:ksi.
 
Jos soitat C:n terssikäännöksen, tai sellainen merkitty nuoteteihin, niin ei sekään ole C. C:n terssikäännös on C/E. C7:n terssikäännös olisi C7/E. Sulla on C7:n terssikäännös kun bassossa on E, loput kolme ääntä (tai kaksi, jos puhtaan kvintin jättää pois) voivat olla aivan missä järjestyksessä tahansa. Sitä miten nämä kolme tai neljä ääntä on järjestetty, kutsutaan siis hajotukseksi.
 
Voit soittaa C7:n vaikka näin:
 
x
5
3
5
3
x
 
..tai näin:
 
x
x
3
2
3
x
 
...tässä yksi mahdollinen hajotus C7:n tessikäännöksestä:
 
x
8
5
8
7
x
 
Kaikki nuo otteet ovat C7-sointuja. kahden ensimmäisen käännös on sama, koska bassoääni on sama. Viimeisessä on eri käännös, eli bassossa onkin terssi. Keskimmäisestä C7:sta on jätetty puhdas kvintti pois, koska sillä ei ole soinnussa varsinaista harmonista tehoa.

'Carter picking'?
http://truefire.com/samples/6/6701.mp3
 
En oo tollaista termiä kuullutkaan, mutta noi Dylanin jutut oli aika yksinkertaisia.

Dylanin soitannasta nuoruusajoiltaan mulla on sellanen mielikuva, että komppaus oli usein aika yksinkertaista ja melodia tuli pääosin laulusta ja huuliharpusta.
 
Joo sori, en tarkoittanut Mr Dylanin soittotyyliä vaan musiikkia, ts. niin että kun itse rämpytän Dylanin biisiä, esim. nyt vaikka Like a rolling stone, kuulostaisi se myös siltä. On muuten hieno biisi!
 
Kiiutos tähän asti vastanneille, tuo Youtube-pätkä olis juuri sitä mitä tarkoitan, tosin HIEMAN vaatimattomalla tasolla ;-)
 
Yksi mieleen tuleva biisi mitä monesti kuulee akustisella "melodisesti" kompattavan on Sweet Home Alabama, ja esim. Angie on yksi hyvä esimerkki.
Täytyy kai vaan käyttää korvaa ja hakea oikean kuuloisia sointuja.

En oo tollaista termiä kuullutkaan
 
Maybelle Carterin komppaustyyli löytyy kaikenlaisen edistyneemmän rämpyttelyn taustalta. Ideana on soittaa melodiaa ja bassokulkuja bassokielillä samalla kun soittaa sointuja yläkielillä.
 
"She developed her innovative guitar technique largely in isolation; her style is today widely known as the "Carter style" of flatpicking. Before the Carter family's recordings, the guitar was rarely used as a lead or solo instrument. Maybelle's interweaving of a melodic line on the bass strings with intermittent strums is now a staple of steel string guitar technique."
http://en.wikipedia.org/wiki/Carter_Family
 
Travis picking on sitten hiukan tuosta eroava soittotapa, johon tuo youtube -näyte pohjautuu.
http://www.guitarplayer.com/story.asp?storyCode=13507

Huom! Olet kirjoittamassa yli 213 päivää vanhaan ketjuun!
 
Pitäisi siskon ylioppilas juhlissa soittaa tälläinen biisi kuin kesä hengittää. Ei tietoa kenen biisi, ei tietoa melodiasta. Annettiin vaan soinnut ja sanotiin että komppaa siitä me lauletaan
 
Soinnut ovat tosi yksinkertaisia
 
Intro
C Em F G
 
Säkeistö
F C G7 C F Am Dm G
 
Kertsi
C Em F G Em Am Dm
 
Millä tätä voisi elävöittää. Sellanen ränttätänttä komppi vaan kuulostaa vähän yksinkertaiselta, vaikeaa tästä tekee se kun en tosiaan tiedä miten biisi menee