nahemah 19.10.2006 19:24:39 | |
---|
Olisiko kenelläkään hyviä ideoita, että mikä bassovahvistin sopisi tässä tilanteessa parhaiten. Teen akustis-luontoista keikkaa kontrabassolla ja rokkikeikkaa tavanomaisella sähköbassolla. Myös kontrakeikoilla on aina vahvistin mukana. Keikoista suurin osa on kokonaan mikitettyjä, jolloin vastuu on miksaajalla. Silloin vahvistin toimii vain omana monitorina. Suurempia ongelmia tuottaa ne puoliakustiset keikat, jolloin oma vahvistin vastaa keikan bassosoundista kokonaisuudessaan. Tarkoituksenani on siis löytää hyvä vahvistin, jolla klaaraan molemmat keikat. Toinen vaihtoehto on ostaa kaksi erilaista vahvistinta. Hintarajaa ei periaatteessa ole, mutta en ole ajatellut tuhansia ja taas tuhansia euroja tähän laittaa. Tähän asti olen käyttänyt Hartken 15" Kickbackkiä, mutta koska se levisi, on aika uudenlaisten ideoiden. Hartkessa oli hyvää kulmavaihtoehto sekä sen roudaus-ystävällisyys. Soundi oli varsinkin kontralle löysä ja tuhnu. Haen vahvistimelta siis ehdottoman hyvää ja napakkaa soundia, laatua, roudausystävällisyyttä, kohtuullista tehoa sekä säädyllistä kokoa. En siis hae mitään kahden metrin vahvistinpinoja, missä on useampi kappale kaikkia mahdollisia elementtikokoja. Suurimpia mielenkiinnon kohteita ovat tällä hetkellä Acoustic Imagen combot (contra), EBS:n, SWR:n ja muiden 2x10" combot sekä Ampegin porta-sarja. Onko kenelläkään heittää hyviä ideoita tämän vahvistinvalinnan helpottamiseksi? Mitä mieltä olette edellämainituista vahvistimista? |
Heikki L. 19.10.2006 20:41:09 (muokattu 19.10.2006 20:44:00) | |
---|
Basso sanoo pum pum ja pitää suunsa kiinni. |
Teijo K. 19.10.2006 21:14:54 | |
---|
MarkBassin 12" kombo vois olla jeppis. Ei tosin ole hajua miten se käyttäytyy kontran kanssa, mutta ko. stygeä oon vähän kattellu just samoihin hommiin (kontra- & pienet klubikeikat s-bassolla). Pitäis käydä testaamassa. http://soundstore.fi/product_info.php/cPath/30_32/products_id/1098 Kuulemma ei MarkBassi toimi suoraan kontran pietsomikin kanssa yhteen, mutta DI-boksilla tms etusella se korjaantuu kyllä. Miulla on kontralla Ashdown MagMon 10 ja toimii vallam hienosti ilman mitään lisäpulikoita. Tosin en ole täysin tyytyväinen sen sähköbassosoundiin, mutta toisaalta taas en ole minkään trankkuvahvarin sähköbassosoundiin täysin tyytyväinen. MagMon on myös kulmamonitorimallinen ja kätsy tiltata omaksi monitoriksi jos päämelu tulee PA-kamoista. Tuosta combon DI-ulostulemasta otin viimekeikalla PA-kamoihin äänen ja pelasi. |
JK 19.10.2006 21:43:11 | |
---|
Kuulemma ei MarkBassi toimi suoraan kontran pietsomikin kanssa yhteen, mutta DI-boksilla tms etusella se korjaantuu kyllä. Piezomikillä enoo koettanut mutta kotrassa on kiinni ihan magneettimikki ja sillä toimii MarkBassin combo ihan jees. EQ-pedaalilla olen hiukan avittanut tarvittaessa. Pitää vielä ruuvailla tuo Piezomikkikin jossain vaiheessa kiinni (kunhan kerkiää) ja kokeilla sillä MarkBassin läpi. Muuten tuo MarkBass on noihin aloittajan luettelemiin spexeihin just kohdallaan. - Pieni koko, hyvä roudattavuus - Soundi on todella napakka tarvittaessa - Soundin muokkaaminen helppoa (ei liikoja nappuloita) - Tehoja riittävästi "Bodia, Sporttia ja Tsemppistä... Diudiudiudiuu" |
poppamies 19.10.2006 22:45:22 (muokattu 19.10.2006 22:45:51) | |
---|
|
okoranta 19.10.2006 22:52:33 | |
---|
Kuulemma ei MarkBassi toimi suoraan kontran pietsomikin kanssa yhteen, mutta DI-boksilla tms etusella se korjaantuu kyllä. Miulla on kontralla Ashdown MagMon 10 ja toimii vallam hienosti ilman mitään lisäpulikoita. Tosin en ole täysin tyytyväinen sen sähköbassosoundiin, mutta toisaalta taas en ole minkään trankkuvahvarin sähköbassosoundiin täysin tyytyväinen. MagMon on myös kulmamonitorimallinen ja kätsy tiltata omaksi monitoriksi jos päämelu tulee PA-kamoista. Tuosta combon DI-ulostulemasta otin viimekeikalla PA-kamoihin äänen ja pelasi. Oletko arva kokeillut, miten Kontra toimii Bill Fitzmaurice kaappien kanssa? soundi lähtee Harlikasta ja satasen combosta |
Saimou 19.10.2006 23:41:32 (muokattu 20.10.2006 09:03:10) | |
---|
Olen käyttänyt vastaavaan tarkoitukseen Glockenklangin comboa(2x10/440W/32 kg), joka on toiminut kyllä hyvin, ainakin käyttämäni Wilsonin kontaktimikin kanssa. Mielestäni tärkeimmät ominaisuudet ko. tarkoitukseen ovat, että vahvistimen soundi on mahdollisimman "suora", ilman voimakkaita korostuksia/vaimennuksia ja säröä, ja että vahvistimen sisäänmeno ei kuormita käytettävää mikkiä. (Eli melkein suomeksi vahvistimen sisäänmenon impedanssin täytyy olla riittävän korkea) Sitten varsinainen mainospala: Minulla sattuu olemaan kyseinen vahvistin myynnissä. http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=126445 Kyseisen kombon ainut haittapuoli tarkoitukseesi voi olla se, että sitä ei todellakaan kanna yhdellä kädellä S |
Einherjar 20.10.2006 02:49:42 (muokattu 20.10.2006 02:52:31) | |
---|
|
Johannes_t 20.10.2006 08:21:51 | |
---|
Eikös ne EBS Dromea kehu? |
Oletko arva kokeillut, miten Kontra toimii Bill Fitzmaurice kaappien kanssa? Ei pelkkien noitten yläkaappien kanssa toimi, mutta kun nappaa tuosta combon subbariksi niin sitten pelaa nätisti. Enemmänhän tuossa ongelmana on se etuvahvistin kuin ne kaapit. Ei se kontra miusta niin kauhean vaativa ole kaappien suhteen, mutta se pietsomikki on etuvahvistimen suhteen. Hyvin harvalla pelillä voi soittaa suoraan ilman mitään etusia joilla se pietson signaali sovitetaan vahvistimeen. Toisaalta en ole vielä törmännyt viimesen päälle hyvänkuuloiseen magneettimikkiin kontrassa. Aina siihen tulee sellainen sähköbasson makuvivahde mukaan. |
poppamies 20.10.2006 11:49:16 | |
---|
Olen käyttänyt vastaavaan tarkoitukseen Glockenklangin comboa(2x10/440W/32 kg), ... Sitten varsinainen mainospala: Minulla sattuu olemaan kyseinen vahvistin myynnissä... Eli ilmeisesti hinta/laatusuhde ei ole täysin kohdallaan kun kerran olet siitä luopumassa. |
Saimou 21.10.2006 02:17:20 (muokattu 21.10.2006 11:52:53) | |
---|
Eli ilmeisesti hinta/laatusuhde ei ole täysin kohdallaan kun kerran olet siitä luopumassa. Täysin väärä johtopäätös. Glockenklangin hinta/laatu suhde on mielestäni omaa luokkaansa, vertaapa esim EBS:n romuihin jotka ovat kyllä valitettavasti todella roimasti ylihintaisia. Luonnollisesti kyseessä on täysin subjektiivinen mielipide. Glockenklang on mielestäni ehdottomasti soundiltaan paras transistorivahvistin bassolle, ja Glockenklangin light-sarjan kaapit ovat luonnollisuudessaan, tasapainoisuudessaan ja keveydessään parhaat mitä olen koskaan käyttänyt/kokeillut. En vain tällä hetkellä tarvitse kyseisen kaltaista komboa, koska hoidan keikkani pääasiassa ison putkinupin ja 4x10(Glockenklang Take Five) tai 2x12 (Glockenklang Light)yhdistelmällä tai tarpeen vaatiessa koko läjällä. S |
naigou 21.10.2006 11:45:21 | |
---|
Mites olis Markbass LMK? Kaksi erillistä kanavaa ja 500w alle kolme kg! Jos vaikka tarviis vetää sähköistä ja kontraa samalla keikalla, niin ei tarviis ruuvata. Tai jos kontrassa on kaksi eri mikkiä, niin ne saa itse blendattua kahteen kanavaan. Nerokasta. Tosin en itse soita kontraa niin en niin tarkkaan tiedä, mutta sähköbassolla Markit on kyllä todella selkeitä. Sitten siihen selkään 1x12 ja/tai 2x10 niin luulis lähtevän. http://soundstore.fi/product_info.php/cPath/30_33/products_id/1081Möllisty. |
poppamies 22.10.2006 12:17:52 | |
---|
Mites olis Markbass LMK?... Jos vain rahaa on käytettävissä niin toki minkin annan ääneni Markbassille. Nuo Markbassit lienee yksi suurimpia ja mullistavimpia uutuuksia bassovahvistinpuolelle sitten Gallien Krueger aikoinaan ;) Markbassista löytyy muös käteviä combomalleja. http://www.markbass.it/products.php?lingua=en |
Teijo K. 22.10.2006 12:26:08 (muokattu 22.10.2006 12:31:15) | |
---|
Jos vain rahaa on käytettävissä niin toki minkin annan ääneni Markbassille. Nuo Markbassit lienee yksi suurimpia ja mullistavimpia uutuuksia bassovahvistinpuolelle sitten Gallien Krueger aikoinaan ;) Markbassista löytyy muös käteviä combomalleja. http://www.markbass.it/products.php?lingua=en http://www.markbass.it/products.php?lingua=en&cat=3&vedi=73 Jos linkki nyt meni oikein, niin tuohan näyttää potentiaalisesti oivalta kontraan. Mikäli miulla ei olisi tuota oivaa kontracomboa jo olemassa ja tarvetta olisi niin tuon testaisin ehdottomasti ensi tilassa. 1 kanavan sisäänmeno on saman 500kohm kun muissakin MarkBasseissa, mutta kakkossisäänmeno onkin 3.3kohmia. Tämä voisi toimiakin molemmille. |
trippe 22.10.2006 16:56:22 | |
---|
Jos soundipuolta haet niin ampeqin ba 500 on hintansa väärti.Se pyörii 2000e tietämillä,mut se on kohtuu pieni ja tehokas. "Liike lähtee lantiosta"
Mutta kuin syvältä :? |
Johannes_t 23.10.2006 09:45:46 (muokattu 23.10.2006 09:46:02) | |
---|
Jos vain rahaa on käytettävissä niin toki minkin annan ääneni Markbassille. Nuo Markbassit lienee yksi suurimpia ja mullistavimpia uutuuksia bassovahvistinpuolelle sitten Gallien Krueger aikoinaan ;) Mikä niissä on mullistavaa? Keltaset kartiot? Ehkä en vaan tajua. |
Teijo K. 23.10.2006 10:04:59 | |
---|
Mikä niissä on mullistavaa? Keltaset kartiot? Ehkä en vaan tajua. Kaikki ei tiedä, että vastaavia laitteita on tehty jo pitkään koska ne ovat olleet enemmän boutique-osastoa tähän asti. Ehkä se mullistavuus onkin siinä, että se konsepti on kaupallistettu ihan uudella tavalla. |
Johannes_t 23.10.2006 10:13:59 | |
---|
Kaikki ei tiedä, että vastaavia laitteita on tehty jo pitkään koska ne ovat olleet enemmän boutique-osastoa tähän asti. Ehkä se mullistavuus onkin siinä, että se konsepti on kaupallistettu ihan uudella tavalla. Eikös noita vastaavia laitteita löydy esim Ampegilta, EBS:ltä, Warwickilta jnejne. Tai siis, olen ymmärtänyt että Markbassin mullistavuus on neodyymi-kajarit ja kevyet nupit. Vai onko tässä jotain muutakin? |
Karlsson 23.10.2006 10:26:42 | |
---|
Eikös noita vastaavia laitteita löydy esim Ampegilta, EBS:ltä, Warwickilta jnejne. Tai siis, olen ymmärtänyt että Markbassin mullistavuus on neodyymi-kajarit ja kevyet nupit. Vai onko tässä jotain muutakin? Eiks mainosmiehet oo sulle kertoneet? "Erilliset bassokuviot sen sijaan on todella gay." -morb |