Aihe: Bassosoundin merkitys kuuntelijalle
1 2
slapvete
16.10.2006 11:12:08
Kyllä mä olen siinä mielessä samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa, että aika vähäiseksi jää kaikenlaisten omien hienosäätö-kamarunkkausten kokonaisvaikutus Pertti tai Pirjo Peruskuuntelijan korvissa.
 
Mikä sitten on hienosäätöä... Kun on kamat kohdillaan, bändisoundi on selkeämpi, bändikaverit tykkää, miksaaja tykkää, itse tykkää - ja yleisökin tykkää. Onko se sitten runkkausta tai ei, tiedä sitä. Ehkä jossain pizzeriannurkassa kolmelle denalle soittaessa on sitten ihan sama millä vetelee, mutta kyllä pro-tason vehkeissä on ihan eri soundi kuin ritsoissa. Pointti on se, että kaikki kamat pitää olla hyviä, yksikin heikko lenkki torpedoi homman.
"You're not Jesus or Popeye the Sailor
You are Sigurd, an eminently capable purveyor of flava."
MPU
16.10.2006 11:15:07
Basistina näkemykseni on ehkä hiukan värittynyt mutta kyllä ainakin Sub Urban Tribe perjantaina Kouvolassa kuulosti ihan munattomalta kun bassoa ei kuulunut eikä tuntunut. Kuitenkin mielestäni tuon tyylin musiikissa bassolla on melkoinen rooli. Virveli paukkui kamalan lujaa ja kitaravallia riitti. Vaan ei mitään matalilla taajuuksilla. Ei ollu hyvä ei.
Tosin kyllä lavanedusta oli täynnä sakkia joten kai se sitten keskivertokuuntelijalle oli hyvä.
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
T.M
16.10.2006 16:14:28 (muokattu 16.10.2006 16:15:02)
Vastaus kysymykseen:
Merkitys kuulijalle olematon.
 
Tämä tietysti riippuu hieman musiikkityylistä. Jos vaikka katselee Kotiteollisuuden DVD:tä kun basisti sählää vehkeidensä kanssa (instrumenttiaan tarkoitin) niin eipä kyseinen biisi kauheesti muuttunut oli siinä basso tai ei.
 
Toisaalta jos ajattelee vaikka Bad Brains:n Youth are getting restless biisiä niin ei se oikein pelkällä kitaralla soittamalla toimisi. Se että onko biisi soitettu putkiläjän läpi tai behringerin v-tonen läpi linjaan on kuulijalle toisarvoista.
Kallekorvola
17.10.2006 10:56:23
Mikä sitten on hienosäätöä... Kun on kamat kohdillaan, bändisoundi on selkeämpi, bändikaverit tykkää, miksaaja tykkää, itse tykkää - ja yleisökin tykkää.
 
Pointti on se, että kaikki kamat pitää olla hyviä, yksikin heikko lenkki torpedoi homman.

Jos soundi on kohillaan, näinhän se on. Itelläkin fiilis paranee, kun soundi toimii, ja selkeä soundi parantaa kaikkien taimausta (varsinkin kun puhutaan bassosta, jolla on ns. rytmisesti tärkeä funktio).
 
Voihan kai ne kamat olla paskojakin, jos sitä paskaa soundia nimenomaan haetaan, mut äkkisiltään ei tuu mieleen yhtään tapausta, jossa satasen kamoilla soittava bändi olis soundannu hyvältä... Lähinnä on vaivannu se erottelevuuden puute, ja tukkoisuus. Yleisö ei ehkä tiedosta asiaa/osaa eritellä syitä, mut kyllä niillekin soundeilla merkitystä on.
Teijo K.
17.10.2006 12:05:37
 
Äkkiseltään tulee mieleen parikin tapausta joita olen ollut miksaamassa jossa on hyvinkin halvoilla soittimilla mm. Harley Bentonin bassolla, saatu ihan hyvää soundia aikaan keikalla. Tuo HB etenkin oli varsin napakka soundiltaan. Botnea olisi voinut ehkä ollut enemmän, mutta ei se kokonaisuutta pilannut kun pisti bassariin sitä jytinää sitten vähän enemmän.
 
Miusta tässä(kin) soundikeskustelussa tulee esille sellainen ongelma, että kaikki luulevat että on olemassa jokin universaali "hyvä" soundi, ja yleensä se "hyvä" on vielä sellainen mikä on itsellä käytössä. Mutta kun ei se mene silleen. On olemassa monta _erilaista_ soundia, jotka kukin sopivat musatyylistä ja muusta bändistä riippuen parhaiten mikä mihinkin. Bassosoundi on silloin hyvä, kun se sopii esitettävään musaan.
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1
Älä klikkaa tätä Klikkaa sensijaan tätä
Ylläri
17.10.2006 13:09:22
Joo, pitkälle olen samaa mieltä Arvan kanssa. Monestihan esimerkiksi bassoja arvostellessa kiinnitetään huomiota sustainiin ja soundin selkeyteen ja toisaalta valitetaan jos soundi on kovin tukkoinen. Mutta sitten kuitenkin monessa kontekstissa ruosteisilla fläteillä ja jollain vanerisella ritsalla saatava pystyynkuollut tumppusoundi toimii paremmin kuin hyvin.
 
Sitten on vielä tämä ääniketjun loppupää eli PA ja miksaaja. Vanha klisee kuuluu että kaikki ketjun osat ovat yhtä tärkeitä, mutta itse olen sitä mieltä että sekin on suhteellista. Sanotaanko vaikka näin että jos soittaja osaa asiansa ja soitin on vireessä, niin mielummin kuuntelen Harley Bentonia kunnon PA:n läpi, kuin pitkäleimaa jostain t.boxista.
 
Basistit joskus tekevät bassoista jotain ihmeellisiä myyttisiä taikaesineitä, vaikka ne ovat loppupeleissä vaan pari toisiinsa kiinnitettyä lankkua, joihin on kiinnitetty pari magneettia ja neljä rautalangan pätkää. Totta kai niissä on eroja ja fiiliksellä on iso osa musatouhuisssa. Mutta ei pidä kuvitella että koko bändin soundi on kiinni vaan siitä että on justiinsa oikealta vuodelta oleva presari, se on vaan yksi tekijä kokonaisuudessa, eikä edes yleensä kriittisin sellainen. Otetaan semmoinen hypoteettinen tilanne että bändin basistilla on viidenkympin basso ja laulajalla viidenkympin mikki. Jos nyt jostain tupsahtaisi satanen, joka pitäisi käyttää bändin soundin parantamiseen, niin kyllä se basisti saisi edelleen sillä samalla ritsalla soittaa.
 
Täydellisessä maailmassa tietty kaikki ketjun osat olisivat viimeisen päälle, mutta useimmat meistä joutuvat tasapainoilemaan hinnan ja laadun välillä. Siksi onkin välillä huvittavaa lukea noita liveosaston "Mistä halpa PA"-threadeja: profiileista löytyy hurjat niput Gibsoneita, custom shop ESPejä, Mesa Boogieita sun muita, mutta PA:han ei ole pistää paria sataa enempää. Panee miettimään että olisiko kannattanut jättää yksi keppi ostamatta ja panna nekin rahat yhteiseen PA-kassaan.
"Toiset uskoo Jumalaan, toiset joulupukkiin, mutta minä uskon Martti Vainioon" -Jari Porttila
Teijo K.
17.10.2006 14:43:58
 
Täydellisessä maailmassa tietty kaikki ketjun osat olisivat viimeisen päälle,
 
Että rokkarit pääsevät valittamaan "munatonta" meininkiä tyyliin vaikkapa Toto-ketjut.
 
hymiö
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1
Älä klikkaa tätä Klikkaa sensijaan tätä
mr.bungle
17.10.2006 15:07:25
 
Täydellisessä maailmassa tietty kaikki ketjun osat olisivat viimeisen päälle, mutta useimmat meistä joutuvat tasapainoilemaan hinnan ja laadun välillä. Siksi onkin välillä huvittavaa lukea noita liveosaston "Mistä halpa PA"-threadeja: profiileista löytyy hurjat niput Gibsoneita, custom shop ESPejä, Mesa Boogieita sun muita, mutta PA:han ei ole pistää paria sataa enempää. Panee miettimään että olisiko kannattanut jättää yksi keppi ostamatta ja panna nekin rahat yhteiseen PA-kassaan.
 
Harvoin omista PA-laitteista joutuu tursauttamaan muuta pihalle kuin laulun ja vähän bassorumpua. Isommilla keikoilla on sitten vehkeet talon puolesta.
bassolla hanuriin
Ylläri
17.10.2006 15:36:06
Harvoin omista PA-laitteista joutuu tursauttamaan muuta pihalle kuin laulun ja vähän bassorumpua. Isommilla keikoilla on sitten vehkeet talon puolesta.
 
Tossahan se oli:"kuin laulun" Meille soittajille se laulu turhan usein on sivulauseessa, mutta yleisölle se on yleensä se ykkösjuttu. Kyllä huonot laulukamat tuhoavat bändin soundin paljon tehokkaammin ja kokonaisvaltaisemmin kuin joku huono kitara- tai bassostyrkkari. Edelleenkin se on musta nurinkurista että monilla bändeillä on backlineen upotettu tuhansia euroja ja laulu tulee sitten jostain markan muovilaatikoista. Tietysti joku voi ajatella että se on laulajan tontti ja sen velvollisuus on hoitaa kunnon kamat, mutta se on sitten jo mielestäni sellaista asennetta joka ei mielestäni kuulu BÄNDItoimintaan.
"Toiset uskoo Jumalaan, toiset joulupukkiin, mutta minä uskon Martti Vainioon" -Jari Porttila
mr.bungle
17.10.2006 15:45:51
 
Jep, pointtina onkin että nykypäivänä saa melko halvalla pöntöt, jotka toistavat laulun ja basarin riittävän hyvin. Jos koko bändiä lähdetään tuuttaamaan PA:n läpi, niin asia on eri, mutta tilanteissa jossa tätä vaaditaan ei yleensä ole bändin PA käytössä.
bassolla hanuriin
Kallekorvola
17.10.2006 15:58:49
Äkkiseltään tulee mieleen parikin tapausta joita olen ollut miksaamassa jossa on hyvinkin halvoilla soittimilla mm. Harley Bentonin bassolla, saatu ihan hyvää soundia aikaan keikalla.
 
Miusta tässä(kin) soundikeskustelussa tulee esille sellainen ongelma, että kaikki luulevat että on olemassa jokin universaali "hyvä" soundi, ja yleensä se "hyvä" on vielä sellainen mikä on itsellä käytössä. Mutta kun ei se mene silleen. On olemassa monta _erilaista_ soundia, jotka kukin sopivat musatyylistä ja muusta bändistä riippuen parhaiten mikä mihinkin. Bassosoundi on silloin hyvä, kun se sopii esitettävään musaan.

Mutta eipä saa hyvälläkään PA:lla Milleniumeja ja HB:a soundaamaan DW:n setiltä ja Ken Smithiltä...
 
Hyviä soundeja on yhtä monta kuin soittajia, ja konteksteja. Huonoja myös.
Ylläri
17.10.2006 16:37:53
Jep, pointtina onkin että nykypäivänä saa melko halvalla pöntöt, jotka toistavat laulun ja basarin riittävän hyvin.
 
Samalla tavalla voisi ajatella että nykypäivänä saa melko halvalla pöntöt, jotka toistavat basson tai kitaran riittävän hyvin ;-)... ja tarkoitan siis tällä nimen omaan basso- ja kitarakamoja, en PA:ta.
"Toiset uskoo Jumalaan, toiset joulupukkiin, mutta minä uskon Martti Vainioon" -Jari Porttila
Lou
17.10.2006 18:32:38
Minulta ainakin menisi maku koko hommasta, jos asenne olisi se, että aivan sama vedänkö vaikka harlikalla jonkun satasen combon läpi
 
:o eikö se sundi lähekkää sormista?
 
mut eikö ois hienoa kun pystyis soittaa vaan sen soittamisen takia. sama se millä vetää, tää soittaminen on vaan niin helvetin kivaa.
 
ite en kyl siihen pysty.
www.jermaine-rocks.com
J.Hollström
17.10.2006 18:36:29
:o eikö se sundi lähekkää sormista?
 
Sundi lähtee perseestä.
"Mun mielestä fenkut, ja nimenomaan vanhat, tuntuvat, näyttävät ja kuulostavat ylivoimaisilta" - Le Haba
Teijo K.
17.10.2006 18:48:15
 
Mutta eipä saa hyvälläkään PA:lla Milleniumeja ja HB:a soundaamaan DW:n setiltä ja Ken Smithiltä...
 
Hyviä soundeja on yhtä monta kuin soittajia, ja konteksteja. Huonoja myös.

Joo, eikä DW settiä ja Ken Smithiä saa kuulostamaan Rickenbackerilta ja Fenderin Bassmanilta.
 
Joku voisi jatkaa tästä eteenpäin.
 
Miun pointti ei ollutkaan siinä, että HB voisi saada kuulostamaan Ken Smithiltä, vaan siinä että se sen oma soundi voi johonkin kontekstiin olla ihan hyvä.
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1
Älä klikkaa tätä Klikkaa sensijaan tätä
poppamies
17.10.2006 20:23:34
 
Sundi lähtee perseestä.
 
Niin tekke koska basso on genitaalisoitin.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)