Yleistä keskustelua musiikista ›

Eli minkäslaisia musiikin/levynkeräilijöitä täältä löytyy?
 
Tein tuossa pientä inventaariota, josta muutama huomio:
 
Äänitteitä on hyllyyni kertynyt melko tarkalleen 320kpl. Kaikki cd-levyjä, vinyylejä en omista ainuttakaan. DVD:tä löytyi peräti kolme kappaletta.
 
Sitten musiikkijakaumaa: Pääasiassa monenkirjavaa pop-rockia. Levyistä 66% kotimaista (mikä kertoo suomalaisen rytmimusiikin äärimmäisen kovasta tasosta :-) Jazzia, fuusiota tai muuta "soittopainotteista" kamaa levyistäni on noin neljännes. Tänä vuonna ilmestyneitä äänitteitä löytyi kymmenkunta, joten uutta musiikkiakin tulee "klassikoiden" lomassa ostettua.
 
Keräilijänä olen siis alkutaipaleella. Yli tuhannen levyn kokoelmia taitaa olla monellakin. Olen pyrkinyt hankkimaan talteen vain sellaiset, joita tulee oikeasti kuunneltua. Mutta perässä tullaan, n. 1-2 levyn kuukausitahtia. Joka ikisen cd:n olen ostanut reilusti kaupasta, kaikki ovat siis virallisesti julkaistuja kappaleita. En imuta musiikkia netistä, enkä omista mp3-soitinta.. mikä se on? :-)
 
Jatkakaa!

Pääasiassa hard rockia ja progea.
 
Muutama dvd ja loput cd-levyjä.

Niin laajasti kuin oma maku vaatii... en halua "pakko-omistuksia"...
 
Paljon on kanssa promona tullutta musaa, jota ehkä muuten ei tulisi hommattua.
 
Kauan kun kerää, musamaku vaihtuu... mikä onkin hienoa!

Tästä on joskus aiemminkin ollut ketju -mistäpä ei olisi- mutta siitä on jo niin paljon aikaa, että tilanne lienee kaikkien osalta jo muuttunut.
 
Levyjä on jokunen metri, jakauma vinyylin ja ceedeen kesken kutakuinkin 50-50. Yksi dvd löytyy. Jostain syystä musiikkivideot ja -dvd:t eivät tunnu "omalta" formaatilta. Kuuntelu riittää minulle. Levyjä ostan aina rahatilanteen niin salliessa. Kaupunkireissuilla tulee yleensä osteltua useita levyjä kerralla, netistä tilattuna kolme-viisi lienee tavallisin määrä.
 
En pidä itseäni minään keräilijänä. Minusta on ihan yks hailee onko levy ensimmäinen tai viimeinen painos, ihan sama onko sillä jotain arvoa jollekin muulle kuin minulle.
 
Minusta on hienoa ja tärkeää, että omasta levyhyllystä löytyy monipuolisesti erilaista musiikkia. Hyllyssäni lepää sulassa sovussa rokit ja iskelmät, jatsit ja klassiset, hevit ja soulit, bluesit ja proget jne. Esim. viimeksi olen ostanut Mika ja Turkka Malin Runkomäen iltamat ja Blue Öyster Cultin Extraterrestial -liven. Siihen väliin mahtuu aika monenlaista kamaa...
 
Joskus myin pois sellaisia levyjäni, joita ei tullut kuunnelluksi, viime aikoina en ole sitä tehnyt enkä taida tehdäkään, jos ei ole pakko. Eivät ne vähemmän kuunnellutkaan niin paljon hyllyssä tilaa vie ettei niitä kannattaisi pitää varalla, jos joskus huvittaa panna just semmoinen levy soimaan.

No heh, levynkeräilijä en ole enkä sellaiseksi tunnustaudu, mutta taas viime yön naputtelin huvikseni levyjä levylistaan, joten jotain tuoreempaa näkemystä noista omista levyistä on.
 
Vinyyli-LP:itä on alun toista tuhatta, eli noin neljä metriä. CD-levyjä on saman verran, eli noin 10 metriä. Lisäksi musiikkiaiheisia ostovideoita ja DVD:itä on ehkä noin metri, mutta ennemmin bändidokumentteja kuin livevideoita.
 
Vertasin levylistaani huvikseni muutamaan julkiseen isompaan kokoelmaan, nimimerkkien Aikavaikea ja Bonham, levykokoelmiin, ja selkein ero oli käytännöllisesti katsoen kaiken metallin ja amerikkalaisen hard rockin puuttuminen levyhyllystäni, jos ei niitä pakollisia Steppenwolfeja ja Lynyrd Skynyrdejä lasketa. Suomi- eli härmärockia mulla ei myöskään ole, eikä suomalaisia levyjä muutenkaan kuin metsurin sormin.
 
Totta kai edellinen on yleistystä. On pakollisia poikkeuksia, jo senkin vuoksi että on paljon artisteja jotka kuuluvat em genreihin ja ovat siis pakkopullaa kuunnella - ei voi jättää Black Sabbathia, Led Zeppeliniä tai Rushia kokonaan kuuntelematta vain siksi ettei voi sietää ko. yhtyeitä - pakko ne levyt on tuntea läpikotaisin. Vaikka kun mä taas muutama päivä tein sen kerran kymmenessä vuodessa toistuvan testin, että jokohan Led Zeppelin alkaisi kuulostaa yhtään hyvältä, niin pakko tunnustaa - Houses Of The Holy lensi seinään kirousten saatelemana: "Tän on pakko olla jotain huumoria, ei kukaan voi tosissaan tehdä koko levyllistä tällaista pelleilyä!"
 
Samoin muuten kävi, kun vähän aikaa sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kuunnella Eppu Normaalin Kahdeksannen Ihmeen jälkeen ilmestyneet levyt, olin näet aikoinaan lopettanut koko yhtyeen kuulemisen kuin seinään siihen levyyn, todeten että "tässä tää nyt oli", ja olisin ihan hyvin voinut jättää senkin testin tekemättä - ei niissä ollut mitään minulle.
 
Näitä paria isompaa musadiggailuinvaliditeettia lukuunottamatta mulla on varsin laaja ja monipuolinen musiikkimaku, on aina ollut, Jamaikan-dancehallista punkkiin, bluesista glamrockiin ja psykedeliasta afrikkalaiseen jazziin. Omin juttu lienee kuitenkin se ensimmäinen kaikenmuuttava musiikillinen elämys, joka alkoi punk rockin tulolla suomeen, ja pyyhkäisi pikku-kivenkin mukanaan.
 
PS. Tässä puhuu nyt musadiggari. Soittajana soitan mitä vaan, eikä mua haittaa tehdä humppaa eikä klasaria (jos osaisin), ei heviä eikä sitä härmärokkia. Oma diggailu on ihan eri asia, mikä pitää ymmärtää. Jos pyydät mua soittamaan Zeppeliniä, olen mukana.

Heh, tuon tiesinkin, että aika järjettömiä määriä noita levyjä joillakin on. Tai no, kai siinä on järkeä... Itselläni jää jo tuossa kolmensadan cd:n valikoimassa levyjä vuosiksi unholaan, ja toisinaan ei tiedä, minkä laittaisi soimaan. Monesti olen päättänyt, että enää ei tarvi levyjä ostaa. Mutta eipä mene kuin pari päivää, kun jo taas kutkuttaa lähteä "kaupoille".

En ole koskaan laskenut levyjeni määrää, mutta on niitä jonniin verran. Vinyylejä 6-7 metriä, pari kenkälaatikollista sinkkuja, cd:tä 2 Ikean hyllystöä ja yksi Lundian hylly (jotain 15-17 metriä yhteensä) ja muutama kenkälaatikko promoja. Tässä tosin on mukana myös puolison kokoelmat. Promoja on levyhyllyssä jonkin verran, vaikka suurin osa on omilla rahoilla ostettu. Musiikki-dvd:tä on vajaa metri.
 
Olen rahapulassa myynyt aika paljon pois enkä muutenkaan mieluusti säilytä hyllyssä kamaa, jota en kuuntele koskaan. Nykyään ostan lähinnä vinyylilevyjä ja pyrin hankkimaan sellaisia levyjä, jotka mulla on vain kasetilla (niitä on jotain 700), cd:kin tulee välillä ostettua. Vieraassa kaupungissa en yleensä pysty vastustamaan divareiden kutsua.
 
Sisällöstä. No, mulla on aika sama kuin Kivellä eli heavyä ei ole käytännössä lainkaan. Mulla on huomattavasti vähemmän reggaeta, mutta ns. klassikot on kohtuullisen kattavasti ja sit on aika paljon garagea, punkkia, indietä, bluesia jonkin verran. Kotimaisten osuus rajoittuu pitkälti ennen -90-lukuun. Musiikkimakuni on rajoittunut.

Levyjä ja musiikki-DVD:tä on kahta vaille tasan 400 kpl ja niistä noin 250 kpl on jonkin luokan metallia, noin satakunta on elektronisen puolen materiaalia (lähinnä industrialia, darkwavea ja dark ambienttia) ja loput sitten muuta jazzista avantgardeen.

Nyt sitten odotellaan vain ensimmäistä viestiä siitä miten järjetöntä levyjen haaliminen on...

Nyt sitten odotellaan vain ensimmäistä viestiä siitä miten järjetöntä levyjen haaliminen on...
 
Miks sitä muuten pitää kerjätä?
 
Vähän sama kun kitarapalstalla. Jonkun on aina pakko päästä ennustaan, että millon se tulee. Ja sit tulee itku kun se tosiaan tulee.

Mulla on mankassa Vanessa Maen cd. Se on ollu siellä joku pari vuotta, kannet hukkunu. Jossain lodjun pohjalla voi olla muutama lätty muuton jäljiltä, en tiedä. Loput kiekot on varmaan vanhempien ullakolla tai hukkunu. Että näin täällä - ei hyvin mee, Hoho. Mä kerään elektroniikkarojua, en levyjä. Urpo mikä urpo. Olishan se kiva omistaa komea lättykokoelma, ei siinä mitään.

Nyt sitten odotellaan vain ensimmäistä viestiä siitä miten järjetöntä levyjen haaliminen on...
 
Ei ole järjetöntä lain, mutta tämä omistamisen halu: kun ei pysty ainoastakaan luopumaan, vaikka kuuntelemattomia riittää tolkuttomasti.
 
Ei minulla ole noin paljon kuin muilla (aina muilla on paremmin!). Älppäreitä parisataa, cd:itä vähän enemmän. Sinkkuja parikymmentä (ei niitä sielta landelta viittinyt paljon tilailla; LP oli järkevämpi, jos sattui olemaan rahaa). Kyllähän nuo älpeet ovat rakkaampia kuin tylyt cd:t, vaikka jälkimmäisiä kuuntelen 95 %:sti.
 
Nyttemmin sisältö on revennyt käsistä: Clashista Miles Davisiin jne. Näin vanhemmiten voi diggailla mitä sun sattuu, eikä kukaan naura. Paitsi pikkuveli.

Ja sit tulee itku kun se tosiaan tulee.
 
Itku ja itku. Tuskin täällä nyt kovinkaan moni itkee näiden keskustelujen takia. Sinusta en tietysti tiedä.
 
Pohdin tuota asian järjettömyyttä viimeksi tänään. Siitä kun on saanut kuulla koko pienen ikänsä. Minä ostelin levyjä jo silloin kun kaverit ajelivat mopoilla ja kuluttivat rahansa tehoputkiin ja pyttyihin. Kuuntelen niitä levyjä edelleen, mopolla en ole nähnyt kenenkään silloisen pärinäpojan enää ajelevan. Jotkut käyvät laskettelukeskuksissa monta kertaa vuodessa, mutta eipä siitäkään jää kuin kauniit muistot. Levyistä jää jotain konkreettista lopuksi ikää.
 
No, jokainen tekee sitä mistä tykkää, mutta kyllä ne rahat olisivat voineet moneen turhempaankin mennä kuin rokkilevyihin.

Rockista Heavyyn levyinä. Sitten iskällä onkin noita vinyyleitä esim. Pink Floyd, Hurriganes, Dire Straits, Bob Marley niin ja kaikki Beatlesit (niistä sais vissii rahaaki jonku verran?) :D

Rockista Heavyyn levyinä.
 
Levyjä ne on vinyylitkin...

Vastahan nuita CD/CDs/7"/LP/DVD-formaattisia äänitteitä löytyy vaatimattomat 90 kappaletta, mutta toisaalta aloitin muiden kuin Iron Maidenin levyjen ostamisen vasta kuluvana vuonna.
 
Edit: Ainiin; ja metallimusiikkiahan nuo.

Hyvin sanottu. Minäkin joudun vähän väliä selittelemään vaimolleni, että voisivat ne rahat baareihinkin mennä. Ei usko millään...
 
Baari-ilta on kyllä ihan hyvä mittari, jos joskus ahdistaa levypaketin postista lunastaminen. Sellaisella päättäväisellä perskännillä lähikapakissa saisi aika nivaskan äänilevyjä.
 
Tietysti kun tulee harrastettua molempia...

Vertasin levylistaani huvikseni muutamaan julkiseen isompaan kokoelmaan, nimimerkkien Aikavaikea ja Bonham, levykokoelmiin...
 
Vitsi, meikä pääsi Kiven referenssiksi. :-D Kiitos kaunis!
 
Sinänsä ajankohtainen aihe, että pari viikkoa sitten sain yllättävän tarmonpuuskan ja kävin hyllyä läpi. Eka kerta varmaan yli kymmeneen vuoteen. Ensin raakalla kädellä sellaisia pois joita ei tule ikinä kuunneltua ja sitten toinen kierros hieman tarkemmin katsellen. Pojalleni annoin omaan käyttöönsä ne jotka hän halusi, osa meni myyntiin (muuten mulla on poikani kanssa diili, että iskän hyllystä saa lainata kunhan vie kuuntelun jälkeen levyn omalle paikalleen). Osin siksi, että ne todella olivat turhan päiten hyllyssäni ja kaipaavat parempaan kotiin, sekä osin siksi, että en jaksa alkaa hyllynlaajennukseen. Kun ne kuitenkin pitää olla nätisti aakkosjärjestyksessä omilla paikoillaan. Vajaat 50 levyä sai häädön.
 
En minäkään varsinaiseksi levynkeräilijäksi tunnustaudu, varsinkaan siltä osin että pitäisi olla jostain joku tietty painos tms. Se musa mikä kuuluu levyltä on tärkeää, kaikki muu on toisarvoista. Aika moneen lähtöönhän multakin musaa löytyy ja väitän tuon Kiven mainitseman "metallieroavaisuuden" selittyvän aika pitkälle asuinpaikallakin. Toki muutkin asiat vaikuttavat, mutta täällä raukemmilla rajoilla on aina vedonut paremmin raskaampi ja synkempi meno kuin siellä neonvalojen loisteessa.
 
Nyt on tullut hillittyä levyjen ostelua ihan herätteinä tai sokkosuositusten perusteella ja tänä vuonna olenkin ostanut vähemmän levyjä kuin vuosiin. Ehkä mulla alkaa olla jo se mulle "olennainen" haalittuna ja odotan seuraavaa isoa iskua korvien väliin. Puuttuuhan tuolta toki vielä paljon takuuvarmoja vanhoja levyjä, mutta niitä nyt aina ehtii ostella kun tulee sopivasti vastaan.
 
En muuten enää muista mitä kysyttiin. Lähti taas rönsyilemään. No, ne mun levyt löytyy tuolta jäsenkuvauksen linkistä, siellä on kuva myös. Ja allekirjoituksessa on vielä jotain jäljellä...

cd-levyjä löytyy vissiin vajaat 300, en ole laskenut aikoihin. Skaala on melko laaja norskibläkkiksestä klassiseen ja sitä kautta jazziin ja junttirokkiin. Hyvä musiiikki kelpaa aina.