Yleistä keskustelua musiikista ›

Eli siis onko teillä bändejä/artisteja, jotka olisivat ihan potentiaalisia diggailukohteita, mutta JOKIN jää puuttumaan, eikä täyttä fanitusta synny? En tiedä ymmärsittekö tuosta mitään, mutta laitan oman esimerkkini:
 
Blue Öyster Cult: Helvetin hyviä biisejä ja letkeää kuunneltavaa. Buck Dharman kitaratyöskentelykin on, varsinkin livenä, erittäin mukavaa kuunneltavaa. Mutta nyt taas puuttuu se JOKIN, enkä oikein tiedä mikä se on. Helvetisti hyviä biisejä jne. mutta sellaista kovaa fanitusta ei ole syntynyt (vrt. minulla AC/DC, Genesis jne).
 
Jatkakaa jos ymmärsitte pointtini.

Pearl Jam. Tulee kuunneltua tasaisin väliajoin ja rehellisesti kyllä tykkään bändistä mutta sitten kun pitää jollekin hehkuttaa jotain orkesteria mistä tykkää niin oon huomannu että ei tuu Pearl Jamia ikinä mainittua.

Placebo
Näillä on useita hyviä biisejä, musiikkityylistä paljolti diggailen, mutta kovimmatkaan Placebo-biisit eivät säväytä tarpeeksi, puhumattakaan niistä huonommista. En tiedä onko syynä Molokon hieman heikko ääni vai mikä siinä on...Tykkään kyllä paljon, mutta tämä on enemmän sellaista "kivaa" tavaraa.

Itsellä varmaan tuo AC/DC ei ihan sytytä kokonaan. Hyviä biisejä, hyviä soittajia sekä pitkä ura takana, mutta jotenkin ei jaksa innostua. Biisien samankaltaisuus tuskin on syynä, koska Motörheadia kuuntelen ja se "sytyttää" :)
 
Toinen mikä tuli mieleeni on Pink Floyd. Aika paljon olen Floydin biisejä kuunnellut, mutta en silti täysin ymmärrä sitä yleistä hehkutusta. Joku Floyd-diggari voisi varmaan kertoa mitä tässä pitäisi kuunnella.
 
Olisihan noita varmasti muitakin, joita on "ihan kiva" kuunnella, mutta nuo nyt tuli ensin mieleen.

Deep Purple ja Pink Floyd
 
Todella kovia bändejä, niin biisillisesti kuin sitten soitonkin puolesta, mutta molemmat ovat jotenkin kasvottomia, näistä puuttuu se viimeinen silaus, jonka saan esiin mm. Led Zeppelinistä, Jethro Tullista ja Black Sabbathista,
enkä kyllä tiedä mikä se voi olla.
Näitä kahta kyllä hehkutan, mutta sitten itselle ei kuuntelulla synny sellaista tuntemusta, mitä pitäisi...

Sentenced ja lukuisat muut hevibändit. Kuunteleen pystyy, mutta ei oikeen hyvistä jutuista huolimatta sytytä mussa mitään tuntemuksia.

Nämä ovat vähän henkimaailman juttuja, mutta minun tapauksessani The Black Crowes kuuluu tälle kakkosluokaan listalle. Periaatteessa kaikki palaset ovat kohdallaan, tykkään tämäntyyppisestä Faces-kamasta, mutta silti se viimeinen silaus jää puuttumaan. Yhtyeen debyytti tosin pääsee aution saaren levyt -listalleni.
 
Deep Purple ja Pink Floyd. Todella kovia bändejä, niin biisillisesti kuin sitten soitonkin puolesta, mutta... näistä puuttuu se viimeinen silaus
 
Amen! Sekä Deep Purple että Pink Floyd ovat tehneet hemmetin hyviä juttuja, mutta niiden vastapainoksi tuotannosta löytyy melko tavalla yhdentekevää huttua, joka estää fanaattisemman diggailun allekirjoittaneen kohdalla.

Mun levyhyllyssä melkeen kaikki levyt on semmosia, että "varsinaista fanitusta ei pääse syntymään".

Porcupine Tree
 
En vain hitto vieköön tiedä missä mättää. Hyviä biisejä, hyvät soundit. Silti se jokin puuttuu.

Porcupine Tree
 
En vain hitto vieköön tiedä missä mättää. Hyviä biisejä, hyvät soundit. Silti se jokin puuttuu.
 
Sama homma. Olisiko tässä jokin "liian täydellistä" juttu, rakkaus/viha-suhdetta ei pääse syntymään. Särmä puuttuu, syynä ehkäpä Wilsonin ilmeetön tulkinta.

Megadeth
 
ei tuota minkäänlaista tunnetta/fanitusta vaikka olihan näillä vanhoill levyill muutama hyvä biisikin. tämän kohdalla se vaan on totta että köyhän miehen Metallica
 
Gary Moore
 
Hyviä melodioita, sooloja ja hyviä biisejä ja tuota kuuntelee ihan mielellään mutta jotenkin sitä ei vaan jaksa kuunnella enempää kuin kerran parissa viikossa.
 
Molempien yllä mainittujen keikalle menen kuitenkin heti kun vaan Suomeen sattuvat.

Hyvä aihe!
 
Näitä on itselläni useitakin. Ajan kuluesssa omassa tapauksessani esim. Jimi Hendrixin musiikista on päässyt katoamaan syvin olemus, se jokin. Samankaltainen ilmiö syntyy monia useita rockin perusbändejä, klassikoita kuunnellessa; Purplet, Zeppeliinit, Vanhalenit sun muut. Potentiaalisia diggailukohteita löytyy harva se päivä mutta todella harvaan sillä tavalla "lähentyy".
Levylistaani tarkastellessa huomaan että ehdottomasti suurin osa artisteista on "ihan jees", "kuunneltavaa" tai "ok"-tasoa. Vain muutamasta saan välineet todella hyvän fiiliksen luomiseen tai säännöllisiin todellisuuspakoisiin tarpeisiini ja vain pari on minulle tavallaan jotain elämää suurempaa. Onneksi olen vielä nuorempi henkilö joten monet musiikkielämykset ovat vasta edessäpäin.

Suurin osa kaikesta kuuntelemastani musiikista taitaa mennä tähän kategoriaan. Aika harvoin loppujen lopuksi tulee oikein "kunnolla" innostuttua mistään bändistä tai artistista. Ja suurin osa niistäkin, joista on joskus jaksanut innostua on ajan myötä liukunut tähän samaan "ihan kiva" -osastoon.

Itselleni yksi tälläinen bändi on Led Zeppelin. II ja IV löytyy hyllystä ja kyllä niitä diggailen, mutta se kuuntelu on sellaista, että levy soittimeen-> kuunnellaan ja yhden kuuntelukerran jälkeen takaisin hyllyyn ja joskus taas kuunteluun. Kova bändi, mutta ei vaan ole mulle iskenyt lopullisesti.
 
Pink Floyd oli mulle vähän samantyylinen, eli välillä oli kiva kuunnella, mutta ei sitä viimeistä kolahdusta, kunnes tämän kesän alussa napsahti ja lähes kaikki levynsä hyllyyn hankin.

Jimi Hendrix. Ihan hyviä biisejä Henkan mölinälaulusta huolimatta. Ilmiöimäinen kitaristi ja villimies, jonka vaikutus sähköiseen kitaransoittoon on merkittävä. Ei vaan mua nappaa.

Jimi Hendrix. Ihan hyviä biisejä Henkan mölinälaulusta huolimatta. Ilmiöimäinen kitaristi ja villimies, jonka vaikutus sähköiseen kitaransoittoon on merkittävä. Ei vaan mua nappaa.
 
Jimistä olen parin viime vuoden aikana oppinut pitämään, mutta samoja ongelmia ymmärrättömyyden kanssa oli.
 
Itsellä omituinen bändi on Death. Yllättävän paljon sitä kuuntelen ja hienoja juttuja todella tuolta yhtyeeltä(/ tai Chuckilta) löytyy, mutta olen vaan huono ihminen. En ymmärrä, miksi sitä niin suitsutetaan.

Tom Petty oli mulle pitkään tällanen. Nyt kun on tullut ostettua enempi levyjä ja jopa kuunneltua niitä, ei oo tarvinnut olla Pettynyt. Hienoa musaa.
 
AC/DC, Peer Günt ja Motörhead on varmaan tällasia. Periaatteessa ihan hemmetin hyvää meininkiä, mutta ei sitten kuitenkaan. Se lopullinen kolahdus jää vaan tapahtumatta.

Hoho! Tässä threadissahan on tullut jo melkein kaikki suurimmat ja hienoimmat ykkösbändit.
Kukaan ei oo täydellinen? :D
 
Ok, voisin heittää tähän vaikkapa... Motörhead. Helvetin kova perustus, mutta talo on aika tympeä ja yksitoikkoinen.

AC/DC, Iron Maiden...Onhan näitä.
 
AC/DC on uskomattoman hieno Rockorkesteri. 30-vuotinen ura takana ja biisit jyrää kuin lauma villihevosia, mutta silti siitä puuttuu jotain. Jotain, mitä en oikein pysty sanoiksi pukemaan. Hieno bändi, mutta en kuitenkaan saa siitä sitä tietynlaista turpaanvetofiilistä.
 
Maidenin kohdalla on aikalailla sama juttu. Hienoja biisejä, hienoja sooloja, hienoja juttuja, mutta siitähuolimatta se jokin puuttuu. Johtuu luultavasti Dickinsonin älinästä. Di'Annon aikainen materiaali iskeekin jo hiukan paremmin.
 
E. Ramones on oikeastaan loistava bändi. 'Keleen hyvää punkkia.