Aihe: Miksaaminen korvatulpilla
1 2 3 4 59 10 11 12 13
Ylläri
09.10.2006 11:25:42
Mut kyllä suurkaupungin (jos Suomessa nyt yhtään sellaista on, niin suur-Helsinki Espoineen ja Vantaineen) vilinässä puikkiminen vaatii kaikki aistit kybällä, myös kuulon.
 
Juu ja sitten jos on vielä kuten minä ja tykkää kuunnella musiikkia keskittyneesti... ei hyvä. Hyvää biisiä fiilistellessä on äärimmäisen helppo astua kuolleesta kulmasta tulevan auton tai sporan alle. Itse en ainakaan uskalla käyttää iPod/Shuren IEM-nappi-yhdistelmää keskustavilinässä ollenkaan vaan olen pyhittänyt sen vain rauhallisille kävelyteille tai julkisiin kulkuneuvoihin.
"Toiset uskoo Jumalaan, toiset joulupukkiin, mutta minä uskon Martti Vainioon" -Jari Porttila
miffe
09.10.2006 22:08:13
Mä olen ollut monilla isompienkin nimien keikoilla yleisössä, joilla äänei ja etenkin diskantit tuli niin kovaa, ettei kukaan ehjäkorvainen olisi ilman korvatulppia ollut.
 
Seuraava teksti sisältää jotain, joka kannattaa ottaa huomioon.
 
Viime juhannuksena sanoin yhdelle arvostelemalleni ammattilaiselle, että hänen miksaamansa keikka kuulosti muuten aivan järjettömän hyvälle, mutta yhden instrumentin räikeä soundi osasi sen pilata ainakin niinä hetkinä, jolloin sitä keikkaa kerkesin kuunnella (eli noin puolitoista biisiä setin alkupuolella).
 
Kyseinen heppu vastasi, että hän itse tajusi sen siinä vaiheessa, kun kävi miksausteltan etupuolella kuuntelemassa. Se taas tapahtui vasta siinä vaiheessa, kun oli saatu perusbalanssi kohdilleen paikassa, jossa oli erittäin vaikea miksata. Jaa miksikö vaikea? Miksaajan paikka kolme metriä syvällä tunnelin/luolan muodostavien paksujen pressujen ympäröimänä. Sinne ei kuulemma kuulunut kuin bassoja ja alamiddleä. Yritä siinä sitten tehdä jotain arviota diskantin määrästä.
 
Panisin aivan tuon saman asian syyksi sen, että muutama muukin orkesteri tuli aika kirpeällä soundilla. Vika ei ollu kamoissa, eikä äijissä, vaan olosuhteissa.
miffe, äänimies
Einherjar
13.10.2006 15:38:36 (muokattu 13.10.2006 15:41:38)
Viime viikonloppuna Joensuun Jetsetissä , joku rokkabillybändi. Pysty oleen ilman tulppia ja paikka on ihan vitun pieni muutenkin. Hyvä meininki, hyvät saundit yms.
 
Olisko ollut Rayno & The Dynamites?
Niillä on ainakin hommat soundipoliittisesti hallussa ja perkeleen hyvä "vanhan liiton" miksaaja. Pändin kontranhakkaaja tunnetaan myös paikallisen PA-firman omistajana :)
 
edit: Niin se JetSet on muuten aika hassu paikka. Siellä soittotilana toimivassa loosissa saa möykätä yllättävän lujaa, ennen kun se alkaa vaikuttamaan yleisölle. Siellä ääni heijastelee näppärästi ympäriinsä, niin että se osa baarista hassusti eristyy.
juhajuha
09.12.2006 21:57:28 (muokattu 09.12.2006 22:39:19)
 
Itse en kyllä soittaisi meidän bändin kanssa ikinä mitään ilman tulppia. Kaikki keikatkin katson ja kuuntelen samoilla joulukuusitulpilla. Korvissa sointi on jäänyt kokonaan pois samoin henkinen murhe kuulon heikkenemisestä. Tulppiin kyllä tottuu ja nykyään tietää miltä hyvä keikka kuulostaa tulpat korvissa. Miksaajista en sitten osaa sanoa, kun en sitä homma ole kokeillut.
RED NUMBER TWO It's the fucking tambourine, man!
sormunen
10.12.2006 13:18:50

Jos noin onnettomasti on asiat, niin mä kyllä panostaisin mieluummin treenaamiseen ja biisien tekoon. Tai sitten sopivien lainabiisien valintaan.
Therium
10.12.2006 15:38:50
 
Jos noin onnettomasti on asiat, niin mä kyllä panostaisin mieluummin treenaamiseen ja biisien tekoon. Tai sitten sopivien lainabiisien valintaan.
 
Hyvä provo, uppos muhunkin...
 
Eiköhän kuitenkin suurin osa nykymusiikin soittajista käytä tulppia kämpällä. Eikä tulppien käyttämättä jättäminen kerro biisien hyvyydestä mitään.
Kuinkas paljon muuten muusikko tarvitsee soittoreeniä käyttäessään tulppia muiden bändien keikoilla?
 
Mä oon ite käyttänyt aikalailla aina omissa reeneissä tulppia ja nykyään tuuppaan aika usein finfonicit korviin myös keikkoja katsellessa. Joskus aikasemmin se seuraavan yön tinnitys oli vielä osa sitä keikkafiilistä mutta nykyään sitä on niin mukavuudenhaluinen että on mielummin ilman. Sitäpaitsi musa kuullostaa mun korviin jopa paremmalta hyvien tulppien kanssa kun ilman jos sitä tuupataan nupit kaakossa. Miksaajaa musta ei tule...
Kill and kill again - Sightless
Teijo K.
10.12.2006 16:22:44
 
Miksaajaa musta ei tule...
 
Ja kuitenkin pitää kommentoida keskusteluun otsikolla _Miksaaminen korvatulpilla_? Tottakai nämä keskustelut rönsyilevät aina, mutta ei tuo kyllä asiaan liity sitten millään tavalla enää.
 
Sama muillekin "kyllähän se niin on, vaikka en miksaamista ole koskaan kokeillutkaan" -hemmoille.
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1

Silloin olet ajatteleva asioita, ja kun käsität basson Tieksi. olet ymmärtävä Tien bassona.

Älä klikkaa tät
musamies
10.12.2006 16:39:50
Sitäpaitsi musa kuullostaa mun korviin jopa paremmalta hyvien tulppien kanssa kun ilman jos sitä tuupataan nupit kaakossa. Miksaajaa musta ei tule...
 
Mä välillä miksaan ja en lähde liikkeelle ajatuksesta jos tuupataan nupit kaakossa, vaan siltä pohjalta kun tuupataan nupit sopivassa asennossa, joka on myös yleisö/soittajaystävällinen nuppien asento.
 
Jos tuupataan nupit kaakossa ajattelutapa ei ole mukana varteenotettavana vaihtoehtona.
aimotuska
10.12.2006 16:39:53
Hyvä provo, uppos muhunkin...
 
Eipä tuo minusta miltään provolta näyttänyt, ihan asiaahan se oli.
 
Eiköhän kuitenkin suurin osa nykymusiikin soittajista käytä tulppia kämpällä.
 
Sehän onkin hyvä syy ottaa tulpat käyttöön myös henk. koht. tasolla, eikö? Katoppakö muutki tekee silleen...
 
Eikä tulppien käyttämättä jättäminen kerro biisien hyvyydestä mitään.
 
Voi se kertoa jotain soittajasta. Kyllä mä annan mieluummin pisteeni kaverille, joka pysyy tahdissa myös hiljempaa soittaessa.
 
Sitäpaitsi musa kuullostaa mun korviin jopa paremmalta hyvien tulppien kanssa kun ilman jos sitä tuupataan nupit kaakossa. Miksaajaa musta ei tule...
 
Johtuiskohan samasta syystä, miksi rautaruukillakin tykätään koneiden metelistä huomattavasti enemmän peltorit päässä kuin ilman? Sillä ei oo mitään tekemistä hyvien saundien kanssa. Mikä tahansa ääni liian kovaa tuutattuna kuulostaa paskalta.
 
Kaikkihan on tietysti aina suhteellista. Jos lähdetään siitä, että joka iikalla pitää olla tulpat päässä keikalla -- miksaajaa myöten -- niin sitten ne soundit varmaan tehään silleen, että musa kuulostaa hyvältä tulppien kanssa. Ja luonnollisesti pelkältä sirkkelipaskalta ilman tulppia.
 
Mut mikä ihme siinä on, että meteliä ei voi laskea sellaselle tasolle, että niitä tulppia ei tarvittais? Ja vastaavasti milloin mennään sen rajan yli, että tulpillakaan ei tee enää mitään?
 
Ja ihan näin yleisluontoista pohdintaa sunnuntai-illan ratoksi:
Miksi (lähes) kaikki kirjoittaa sanan KUULOSTAA kahdella ällällä? Se on KUULOSTAA, eikä KUULLLLLLOSTAA. Sipulia voidaan ehkä kuullottaa, mut se jääkin sitten siihen. Ei mulla muuta. :)
Dorka mikä dorka. kalamies#50 >-)))>
musamies
10.12.2006 17:12:05
Jos sitä menisi illalla kuuntelemaan kirkkoon kamarikuoroa. Taidan uskaltaa jättää tulpat autoon ;-)
 
Johtuiskohan samasta syystä, miksi rautaruukillakin tykätään koneiden metelistä huomattavasti enemmän peltorit päässä kuin ilman? Sillä ei oo mitään tekemistä hyvien saundien kanssa. Mikä tahansa ääni liian kovaa tuutattuna kuulostaa paskalta.
 
Samaa mieltä varsinkin kun tietää omakohtaisen kokemuksenkin perusteella, että siitä voi olla haittaa. Siksi ei huvita ehdoin tahdoin tuottaa kovaa meteliä.
Therium
10.12.2006 17:52:21
 
Eipä tuo minusta miltään provolta näyttänyt, ihan asiaahan se oli.
 
Nojoo, mä ymmärsin että se kommentti tarkoitti hieman kärjiestäen: "Sä käytät tulppia? Sä et osaa mitään!" Vaikka siinä viisauden siemen olikin, niin pakko oli näköjään silti kommentoida.
 
Sehän onkin hyvä syy ottaa tulpat käyttöön myös henk. koht. tasolla, eikö? Katoppakö muutki tekee silleen...
 
Tällä tarkoitin, että aika moni muukin on tehnyt saman henk. koht. ratkaisun käyttää tulppia reeneissä. Ei omaa päätöstään tietenkään kannata siihen perustaa mutta ei myöskään kannata tuntea oloaan omituiseksi jos tulppia käyttää.
 
Voi se kertoa jotain soittajasta. Kyllä mä annan mieluummin pisteeni kaverille, joka pysyy tahdissa myös hiljempaa soittaessa.
 
Tottakai. Ei mulle tullut mieleenkään että äänenvoimakkuudella olis vaikutus soittotarkkuuteen. Mieluiten mä soittelisin semmoisella äänenvoimakkuudella, että pystyy jutteleenkin samalla jos se noin muuten olis mahdollista ja järkevää.
 
Noniin, jätän tämän aiheen kommentoinnin tähän kun en henkilökohtaista korvamonitorointia monimutkaisempaa miksausta suunnittele tulevaisuudessakaan harrastavani.
Kill and kill again - Sightless
sormunen
10.12.2006 18:03:35 (muokattu 10.12.2006 18:10:21)
Eikä tulppien käyttämättä jättäminen kerro biisien hyvyydestä mitään.
 
Jossei kykene kuunteleen omia biisejänsä ilman tulppia, niin kyllähän se biisien tasosta kertoo. Jos puolestaan soundit on niin perseestä,, että kuulostaa paremmalta jossei kuule, niin kyllä se kertoo aivan kaiken bändin soundimaailmasta.
 
Kuulonhuolto on erikseen.
 
T: silentat päähän samalla hetkellä kun dj aloittaa keikanjälkeismökän tai popparit rupee kattoon/kuunteleen videoita/musaa.
 
PS EDIT: Kuinka moni teistä tulppajannuista käyttää korvalappustereoita, kuinka monella on surfatessa tietokonemusat päällä ja luurit korvilla, kuinka moni "kuuntelee" autostereoita? Lopettakaapa moinen niin voitais vaikka vetoa lyödä, että nämä lukemattomat nykypäivän "synnynnäisesti herkät korvat" paranevat kuin taikaiskusta.
musamies
10.12.2006 18:22:13 (muokattu 10.12.2006 20:39:45)
PS EDIT: Kuinka moni teistä tulppajannuista käyttää korvalappustereoita, kuinka monella on surfatessa tietokonemusat päällä ja luurit korvilla, kuinka moni "kuuntelee" autostereoita? Lopettakaapa moinen niin voitais vaikka vetoa lyödä, että nämä lukemattomat nykypäivän "synnynnäisesti herkät korvat" paranevat kuin taikaiskusta.
 
Täällä yksi, jolla tinnittaa onneksi vain vähän, mutta koko ajan. Olen ongelman alettua yrittänyt vähentää kovia meluja muuallakin kuin musiikissa. Rälläköinti, paineilmalaitteet, ruohonleikkuri, traktori, moottorikelkka, perämoottori, autostereot... Kiitos ei kaikelle kovalle melulle.
 
PS: Kirkossa tuli käytyä, eikä siellä tarvinut korvatulppia vaikka olisi jotain sähköisiäkin laitteita käytössä. Laulu kuului ilman mitään mikkejä. Porukkaa oli aika hyvin.
juhajuha
10.12.2006 23:16:02
 
Jossei kykene kuunteleen omia biisejänsä ilman tulppia, niin kyllähän se biisien tasosta kertoo. Jos puolestaan soundit on niin perseestä,, että kuulostaa paremmalta jossei kuule, niin kyllä se kertoo aivan kaiken bändin soundimaailmasta.
 
Kyllä se johtuu aivan rumpalin liian raskaasta lyöntikädestä se tulppien pakollisuus eikä biisien musiikillisesta tasokkuudesta. Ja kiitos, kuuluu ihan hyvin läpi tulppien ja hyvällä soundilla. =) Myös kuuntelijat ovat nauttineet biiseistämme livenä kovasti.
RED NUMBER TWO It's the fucking tambourine, man!
Chade Fallstar
10.12.2006 23:20:09
Tässäpä ihan oikeasti uusi ja luova ratkaisu aiheeseen, tosin hieman kallis:
Neumann KU-100 maksaa jotain 6000 €.
 
http://www.eqmag.com/story.asp?storyCode=13973
 
Eli Neumannin keinopää vaan salin puolelle ja miksaaja voi missä vain, ja vaikka kuinka suljetut luurit päässä.
aimotuska
11.12.2006 10:45:55 (muokattu 11.12.2006 10:49:32)
Tottakai. Ei mulle tullut mieleenkään että äänenvoimakkuudella olis vaikutus soittotarkkuuteen.
 
Mutta kun sillä näyttää niin monesti vaan olevan vaikutusta. Erityisesti rummuissa, minkä kyllä sinänsä ymmärtää kun itse astuu puikkoihin soheltamaan jotain aneemista yykaakoonee-komppia. Vola nousee kovin helposti...
 
Mieluiten mä soittelisin semmoisella äänenvoimakkuudella, että pystyy jutteleenkin samalla jos se noin muuten olis mahdollista ja järkevää.
 
Miksi sitten kukaan ei treenaa sitä puolta? Aina tolkutetaan, että kun ei pysty laskemaan volaa.. Ei pysty, ei pysty. Pystyis jos siihen panostais. Tässä erotellaan oikeasti ammattimaiset kaverit ja soitetaan-niin-kauan-kun-meillä-on-hauskaa-kaverit.
 
Mä saan kiitosta miksaajan olemuksessa lähes yksinomaan niiltä keikoilta, joissa lavavolat pysyy aisoissa. Ja itselläkin on hyvä mieli kun ei tartte puhallella koko ajan kipukynnyksen tietämissä.
Dorka mikä dorka. kalamies#50 >-)))>
Teijo K.
11.12.2006 10:58:17
 
Mä saan kiitosta miksaajan olemuksessa lähes yksinomaan niiltä keikoilta, joissa lavavolat pysyy aisoissa. Ja itselläkin on hyvä mieli kun ei tartte puhallella koko ajan kipukynnyksen tietämissä.
 
Miulle on tultu joskus kiittelemään silloinkin, mutta on tullut tehtyä sellaista, että jos lavamökä on ollut kovin kova niin en ole edes lähtenyt kilpailemaan sen kanssa. Jos rumpali mättää tarpeeksi paljon niin kylmästi vain rumpuryhmä kiinni, soittakoon sitten niillä akustisilla soundeilla. Jotkut asiaan perehtyneet rumpalit voivat olla pettyneitä kun se basari ei olekaan sellainen jyhkeä ja siitä puuttuu lätinä, mutta suurin osa yleisöä ei huomaa mitään ja on vain kiitollinen että ei varsin lisätä ääntä.
 
Tietty jos heti perään soittaa vaikka saman musatyylin bändi missä rumpali soittaa maltillisemmin ja saa avattua vähän niitä rumpumikkejäkin, niin sehän kuulostaa edelliseen verrattuna noin 100* stydimmältä. Ja kun vertautuu siihen edelliseen niin jopa paremmalta kuin ansaitsisikaan. Mutta ei kai siinä sinänsä.
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1

Silloin olet ajatteleva asioita, ja kun käsität basson Tieksi. olet ymmärtävä Tien bassona.

Älä klikkaa tät
musamies
11.12.2006 12:46:09
Kyllä se johtuu aivan rumpalin liian raskaasta lyöntikädestä se tulppien pakollisuus eikä biisien musiikillisesta tasokkuudesta.
 
Monelle bändille voisi tehdä hyvää jos joskus treenattaisiin ja esiinnyttäisiin myös ilman sähköisiä vahvistinlaitteita. Oppisi hallitsemaan paremmin voimakkuutta myös sähköistä soitantaa varten.
saastara
11.12.2006 15:37:28
Monelle bändille voisi tehdä hyvää jos joskus treenattaisiin ja esiinnyttäisiin myös ilman sähköisiä vahvistinlaitteita. Oppisi hallitsemaan paremmin voimakkuutta myös sähköistä soitantaa varten.
 
Tai sitten reenaisivat ja soittaisivat sähköisesti ilman tulppia.. Kyllä itsesuojeluvaisto opettaa soittamaan jos ei tekniikka riitä. :)
Lisää middleä ja vähemmän volumea.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)