Kitarat: soittaminen ›

Treenaan päivittäin pari tuntia perustavanlaatuisia hevijuttuja. Downpikkausta, sahausta, tapporiffejä, kiljuvia bendejä ja tuskallisia A.H.-vibroja. Tavoitteena on ääretön nopeus ja tarkkuus.
 
Sointuja, skaaloja, ym. mitä täällä foorumeilla välillä niin innokkaasti tyrkytetään, en harjoittele, koska se vie vaan tehokasta heviaikaa!

btw nyt tulikin mieleeni, että mistä revitte nämä tekniikka harjoituksenne? Tai siis itsekkö kokositte, vai miten? Kun siis ei oikeastaan minkään näköistä havantoa ole mitä nyt seuraavaksi tarvitsisi reenata ja miten.. Niin että jos on jollakulla joku hyvä harjoitus niin olisi huisia nähdä se ;)

Kuulin joltain aivan sairaan hyvältä kitaristilta, että hän lämmittelee 30 min ennen soittoa, ja se on ollut ratkaiseva tekijä hänen kehitykselleen! Tyyppi kertoi myös että jotkut kromattiset (mitä lie tarkoittakaan) harjoitukset ovat hänen lempi lämmittelynsä, ja myös tosi tehokas harjoitus.

Kuulin joltain aivan sairaan hyvältä kitaristilta, että hän lämmittelee 30 min ennen soittoa, ja se on ollut ratkaiseva tekijä hänen kehitykselleen! Tyyppi kertoi myös että jotkut kromattiset (mitä lie tarkoittakaan) harjoitukset ovat hänen lempi lämmittelynsä, ja myös tosi tehokas harjoitus.
 
Tämä pitää varmasti paikkansa, koska vaikkei musiikkia yleensä pitäisi urheiluun verratakkaan niin nyt taidan kuitenkin sen tehdä: Eli huippujuoksija nro1. lähtee kilpailuun hyvässä "vireessä" hyvän lämmittelyn ja venyttelyn jälkeen. Huippujuoksija nro2. lähtee kilpailuun suoraan yöpukupäällä 30min ennen kisaa heränneenä. Kumpikohan juoksija tulee todennäköisesti tekemään paremman suorituksen?
 
Samaa voi verrata siihen, että pienen soittelun jälkeen, kun sormet ovat "lämmenneet" niin soitto on ainakin omalla kohdallani huomattavasti sujuvampaa.
 
Todennäköisemmin kromaattinen harjoitus tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että soittelee kitaran kaulaa kromaattisesti ylöspäin ja alaspäin, eli soittamalla jokaiset sävelet. Ja hyvä keino lisätä harjoituksen tehokkuutta on, että pyrkii soittamaan kromaattisia asteikoita mahdollisimman monesta nauhavälistä.
 
Itse en kuitenkaan ole mikään valtava "nyt lämmitellään, ja soitto aloitetaan vasta 30min päästä) -tyyppi, vaan pikemminkin kun otan kitaran niin alusta asti soittelen vain (tulkitkaa tämä nyt sitten miten tahansa :P).

Kyllä ihan millä tunti määrällä vain voi tulla ammattilaiseksi :) Kaikkein rikkaimmat ammatti kitaristit tuppaa olemaan jotain rokki bändejen kitaristeja. Ja heillä taas taitotaso voi olla sama kuin hemmolla, joka on vaikka soittanut pari vuotta puoli tuntia päivässä... Kun näet soittaa viitosia, ja hyppii lavalla edes takaisin :)
 
Kuuluisuus ja "rikkaus" ei ole sama asia kuin ammatillisuus.

Max kolme tuntia.

Kuulin joltain aivan sairaan hyvältä kitaristilta, että hän lämmittelee 30 min ennen soittoa, ja se on ollut ratkaiseva tekijä hänen kehitykselleen! Tyyppi kertoi myös että jotkut kromattiset (mitä lie tarkoittakaan) harjoitukset ovat hänen lempi lämmittelynsä, ja myös tosi tehokas harjoitus.
 
En tiedä, liittyyks tää ees aiheeseen, mutt meikäläisen kokemuksella paras tulos tulee sillon, kun ei soita mitään pitkään aikaan. Kun pitää viikonki tauon ja soittaa jotain, niin fiilis on ihan mieletön ja tuntuu, ettei oo mitään rajoja.

jos soittaa 8 tuntia päivässä
 
Kehittymistä ajatellen ei ole mitään järkeä vetää tuntikausia putkeen. Parin tunnin session jälkeen on oikeasti pidettävä tauko. Treenistä ei ole mitään hyötyä jos ei jaksa keskittyä hommaan 100%:sesti. Itse treenaan tunnin, sitten pidän tauon (röökitauko, syön jotain, venyttelen tms.), sitten taas tunnin treeni, tauko, treeni, tauko jne.
 
Ja treenitkin on hyvä jaksottaa; ekan tunnin treenaa vaikka tekniikaa. Siihen voi tehdä erilaisia teemoja, eli pari viikkoa vaikka vasuritekniikaa ja vastaavasti pari viikkoa sen jälkeen oikean käden juttuja tms. Seuraavat tunnit keskittyy vaikka itse kappaleisiin. Oikeasti, tärkeintä ei ole se paljonko treenaa vaan miten treenaa.

Kehittymistä ajatellen ei ole mitään järkeä vetää tuntikausia putkeen. Parin tunnin session jälkeen on oikeasti pidettävä tauko. Treenistä ei ole mitään hyötyä jos ei jaksa keskittyä hommaan 100%:sesti. Itse treenaan tunnin, sitten pidän tauon (röökitauko, syön jotain, venyttelen tms.), sitten taas tunnin treeni, tauko, treeni, tauko jne.
 
Ja treenitkin on hyvä jaksottaa; ekan tunnin treenaa vaikka tekniikaa. Siihen voi tehdä erilaisia teemoja, eli pari viikkoa vaikka vasuritekniikaa ja vastaavasti pari viikkoa sen jälkeen oikean käden juttuja tms. Seuraavat tunnit keskittyy vaikka itse kappaleisiin. Oikeasti, tärkeintä ei ole se paljonko treenaa vaan miten treenaa.
 
Jeps jeps. Ja sitten kun vielä muistaa sellaisen asian, että kaikkein parhaiten oppii silloin, kun on hauskaa. Se onkin yksi syy, miksi Brasilia on niin hyvä jalkapallossa.
 
Muutenkin kannattaa miettiä, että mikä siinä soittamisessa on tärkeintä. Se, että kehittyy mahdollisimman hyväksi vai se, että on nauttii siitä mahdollisimman paljon. Kummassakaan ei mitään vikaa ole, kannattaa vaan miettiä kumpi on se oma juttu.
 
On vaan tosiasia, että harrastelijan ei tarvitse kehittää itseään jokaisen genren yleisosaajaksi, jolta taittuu mikä vaan. Harrastelijalle riittää, että osaa sen oman juttunsa, mikä se sitten onkaan - blues, rock, hevi - mikä ikinä onkaan oma tai bändin musiikkimieltymys. Eikä yhden genren taitaminen vaadi tarkkoja päiväsuunnitelmia ja tarkoin harkittuja treenimuotoja. Riittää, että tarttuu kitaraan aina, kun mahdollista ja nimenomaan haluaa tarttua kitaraan aina, kun mahdollista.
 
Sekin on tosiasia, että tarkkaa ohjelmaa noudattava kitarointia opiskeleva (itsenäisesti tai jossain laitoksessa) ei aina nauti siitä harjoittelusta. Eikä se mitään, kunhan on varma, että se on mitä haluaa kitaroinnilta - siis kehittyä mahdollisimman hyväksi. Sitäkin kannattaa miettiä, että onko siitä lopulta niin paljon hyötyä kuin olet laittanut vaivaa siihen. Aika harvasta kuitenkaan tulee ammattikitaristia vaikka miten reenaisi.
 
No, eiköhän tärkeintä ole se, että me soitetaan kitaraa ja jopa tykätään siitä. Pidetään vaan huoli, että tykätään jatkossakin.

Jeps jeps. Ja sitten kun vielä muistaa sellaisen asian, että kaikkein parhaiten oppii silloin, kun on hauskaa. Se onkin yksi syy, miksi Brasilia on niin hyvä jalkapallossa.
 
Muutenkin kannattaa miettiä, että mikä siinä soittamisessa on tärkeintä. Se, että kehittyy mahdollisimman hyväksi vai se, että on nauttii siitä mahdollisimman paljon. Kummassakaan ei mitään vikaa ole, kannattaa vaan miettiä kumpi on se oma juttu.
 
On vaan tosiasia, että harrastelijan ei tarvitse kehittää itseään jokaisen genren yleisosaajaksi, jolta taittuu mikä vaan. Harrastelijalle riittää, että osaa sen oman juttunsa, mikä se sitten onkaan - blues, rock, hevi - mikä ikinä onkaan oma tai bändin musiikkimieltymys. Eikä yhden genren taitaminen vaadi tarkkoja päiväsuunnitelmia ja tarkoin harkittuja treenimuotoja. Riittää, että tarttuu kitaraan aina, kun mahdollista ja nimenomaan haluaa tarttua kitaraan aina, kun mahdollista.
 
Sekin on tosiasia, että tarkkaa ohjelmaa noudattava kitarointia opiskeleva (itsenäisesti tai jossain laitoksessa) ei aina nauti siitä harjoittelusta. Eikä se mitään, kunhan on varma, että se on mitä haluaa kitaroinnilta - siis kehittyä mahdollisimman hyväksi. Sitäkin kannattaa miettiä, että onko siitä lopulta niin paljon hyötyä kuin olet laittanut vaivaa siihen. Aika harvasta kuitenkaan tulee ammattikitaristia vaikka miten reenaisi.
 
No, eiköhän tärkeintä ole se, että me soitetaan kitaraa ja jopa tykätään siitä. Pidetään vaan huoli, että tykätään jatkossakin.
 
Kaks asiaa vaan:
 
1) Se, että kehittyy mahdollisimman hyväksi vai se, että on nauttii siitä mahdollisimman paljon. Kummassakaan ei mitään vikaa ole, kannattaa vaan miettiä kumpi on se oma juttu.
 
Eikä kumpikaan välttämättä poissulje toista. Eli nauttikaa siitä räpeltämisestä.
 
2) On vaan tosiasia, että harrastelijan ei tarvitse kehittää itseään jokaisen genren yleisosaajaksi, jolta taittuu mikä vaan. Harrastelijalle riittää, että osaa sen oman juttunsa, mikä se sitten onkaan - blues, rock, hevi - mikä ikinä onkaan oma tai bändin musiikkimieltymys. Eikä yhden genren taitaminen vaadi tarkkoja päiväsuunnitelmia ja tarkoin harkittuja treenimuotoja. Riittää, että tarttuu kitaraan aina, kun mahdollista ja nimenomaan haluaa tarttua kitaraan aina, kun mahdollista.
 
Eikä ammattilaisenkaan. Oikeasti, mä kanssa luulin jossain vaiheessa että "joo, ne ammattilaiset, niiltä kyllä lähtee kaikki", mutta asia ei ole näin. Ammattilaistasollakin osaaminen on hyvin heppoista, joko niin että osaa yhden asian aikas hyvin, tai sitten että ei ole erikoistunut mihinkään, mutta ei silloin myös osaakaan mitään tyyliä erityisen hyvin. Pystyy vaan feikkaamaan tiensä läpi tavallisimmista tyyleistä.
Oikeasti monta tyyliä hallitsevia ei tule mieleen kyllä juuri kovin montaa. Joku Guthrie Govan ja Ron Thal nyt ehkä "osaavat" montaa tyyliä, mutta niidenkin touhu on sellaista osittaista feikkaamista. Ei niiden jazz vaan ole samalla tavalla fraseerattua kuin kunnon jazzeskojen. Muita ei tältä istumalta oikein tule mieleen.
 
Eli menee vaan sitä polkua, joka oikealta tuntuu ja panostaa siihen kaiken mahdollisen ja mahdottoman ajan. Muuta ei voi tehdä.