Aihe: Kaiuttimen vaiheenkääntö?
1
efunkelist
06.10.2006 12:01:27
 
 
Tuossa kun kitarakaapin väsäsin ja huolella kattelin että kaikissa elementeissä +napoihin tuli kytkettyä punainen piuha ja -napoihin sininen piuha niin onkos sillä muuta merkitystä kuin vaihe? Eli jos ne laittaa ristiin niin vaihe kääntyy 180 astetta?
 
Sillä minä sitä että kun kaappeja tein kaksi, ja ajattelin josko äänittämiseen hommaisi kasikuvioisen nauhamikin niin voisi molempia kaiuttimia äänittää samanaikaisesti yhdellä mikillä jos kaapit on nokat vastakkain. Tällöin ne tosin soi vastavaiheessa, eli toisesta kaapista tarttis vaihe kääntää.
 
Onnistuuko siis siten että teen yhden kaiutinpiuhan jonka plugeista juotan karvat ristiin? "Tip -> Ring" ja päinvastoin?
 
Tekninen kysymys oli tässä, tuosta äänitysmetodista keskustelua studiotyöskentelyosastolla..
efunkelist
06.10.2006 13:10:04
 
 
Sanoisin noin arviolta että pitäis toimia juuri noin. Ainakin sähköisesti, napaisuuden kääntyessä vaihe kääntyy.
 
Näin ajattelin sen teknisesti juuri tapahtuvan. Eihän kaiutinkaan periaatteessa ole kuin dynaaminen vastus? Toiminnan kannalta ei niillä kaiuttimien napaisuuksilla liene muuta merkitystä kuin että monielementtisessä kaiuttimessa saataisiin ne kytkettyä laulamaan samassa vaiheessa. Tai eri vaiheessa niin tahdottaessa.
Tumppi38
06.10.2006 13:53:16
Näin ajattelin sen teknisesti juuri tapahtuvan. Eihän kaiutinkaan periaatteessa ole kuin dynaaminen vastus? Toiminnan kannalta ei niillä kaiuttimien napaisuuksilla liene muuta merkitystä kuin että monielementtisessä kaiuttimessa saataisiin ne kytkettyä laulamaan samassa vaiheessa. Tai eri vaiheessa niin tahdottaessa.
 
Samassa vaiheessa niin summautuu ja jos toinen vastavaiheessa niin alapää katoaa stereon keskipisteessä. Eli kuten sanoit monielementtisissä ja stereo virityksissä pitää olla tarkkana.
"Non omnes, qui citharam habent, citharoedi sunt" - "Eivät kaikki, joilla on kitara, ole kitaristeja"
Murgo
06.10.2006 13:53:28
 
 
Ainakin tietääkseni normaalit vahvistimet puskeva ulos symmetristä vaihtovirtaa, joten plussalla ja miinuksella on merkitystä vain vaiheen kannalta,korjatkaa jos olen väärässä.(onhan niitä tietysti "yksipuolisella" päätteellä olevia vahvareita, mutta kun eivät kai kuitenkaan kovin yleisiä ole niin täytyy kaiuttimet olla rakennettu push-pull-päättettä varten).
Olis kiva kun osais soittaa mutta asenteellakin pärjää.
kilroy
06.10.2006 22:20:46
ööööö.....oonko ihan väärässä jos sanon et jos kaiuttimen + ja - laitetaan väärin päin....nih....
normaalisti ku kalvo liikkuu ulospäin basson hakatessa (en nyt muista miten päin se meni) ni ku piuhat on toisinpäin ni se lyö sisäänpäin se kalvo! miten se sit vaikuttaa soundiin...plääääh en tiiä oon väsynyt ja nousuhum...ssa...
 
poistun...
 
:)
 
ja mite tää liitty tähä juttuu? ;)
putket kuuluu taloihin ja maan alle ei vahvistimiin...
okabass
07.10.2006 01:36:46 (muokattu 07.10.2006 01:39:23)
Sanoisin noin arviolta että pitäis toimia juuri noin. Ainakin sähköisesti, napaisuuden kääntyessä vaihe kääntyy.
 
MOI
 
Jes. Juuri näin. Siis vaihe ja napaisuus ovat eri asioita. Ero on siinä, että vaiheisuus on taajuusriippuvaista, kun taas napaisuus ei ole. Kun kaiuttimen napaisuutta vaihdetaan, vaikutus on _samankaltainen_ kuin jos käännetään vaihetta 180 astetta.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)