Studiotyöskentely ›

Ongelmana mulla on että osaan tehtä soundillisesti hyvää jälkeä verrattuna kaupalliseen tuotantoon MUTTA, kaupallisessa tuotannossa isonkin bändin soitto kuulostasa ilmavalta ja soittimet kuulostaa tulevan muualtakin kun vain vasemmalta, oikealta tai keskeltä.tuntuu että joku tulee yläviistosta ja joku alaviistosta.
Eli siis soundi kuulostaa paljonpaljon ilmavammalta eikä missäänvaiheessa tukkoiselta.
 
vaikka itse tekisin kuinka tarkat ja hyvinmietityt ja kuunnellut panoroinnit, en ole vielä koskaan saanut tätä aikaiseksi. Auttakaa ammattilaiset miten saan miksaukseni kuulostaan ilmavalta ja isolta. Laitteistakaan ei ole kiinni, nauhotukseni teen kunnon ammattistudiolla

Ongelmana mulla on että osaan tehtä soundillisesti hyvää jälkeä verrattuna kaupalliseen tuotantoon MUTTA, kaupallisessa tuotannossa isonkin bändin soitto kuulostasa ilmavalta ja soittimet kuulostaa tulevan muualtakin kun vain vasemmalta, oikealta tai keskeltä.tuntuu että joku tulee yläviistosta ja joku alaviistosta.
Eli siis soundi kuulostaa paljonpaljon ilmavammalta eikä missäänvaiheessa tukkoiselta.
 
vaikka itse tekisin kuinka tarkat ja hyvinmietityt ja kuunnellut panoroinnit, en ole vielä koskaan saanut tätä aikaiseksi. Auttakaa ammattilaiset miten saan miksaukseni kuulostaan ilmavalta ja isolta. Laitteistakaan ei ole kiinni, nauhotukseni teen kunnon ammattistudiolla
 
Kutakin soitinta voi asetella paikalleen sekä leveys suunnassa (pannaus), että syvyys suunnassa (EQ:t jne.). Näin tuumailevat nämä isot pojat täällä (tai siis vanhat/kokeneet, tuskin ne minua isompia ovat;-).
 
Omakohtainen kokemus on että pannaus on suht "helppo" oppia, ainakin välttävästi. Se kun on niin mukavan "matemaattisen loogista". Tuo syvyys suunnassa kaivaminen onkin sitten jo vähän oma lukunsa, perus low/high pass:it sun muut tietysti menee, mutta kaikki sen jälkeen onkin sitten, niin...
 
Kaipa se ideaali tilanne olisi jonkinlainen synteesi noista edellä mainituista. Siten, ettei joka kerta ajattelisi; "noniin sitten low pass...sitten komppikitara klo 14:n jne...".
 
Eikös se masterointikin ole usein vähän tätä, ilmavuuden haeskelua ja pikku siivousta?

Laitteistakaan ei ole kiinni, nauhotukseni teen kunnon ammattistudiolla
 
Sun kotisivusi ei muuten toimi ilman jaava-tukea tai jotain
:-(
 
Eikö siellä ammattistudiolla ole ketään auttamaan?
 
Tilavaikutelmaa luodaan kaikella mitä miksauksessa tehdään, olipa kyse stereokaiuista, elliptisestä prosessoinnista (hieno termi, kiitos J. V.), aural exciterin tai dimension D:n kaltaisista kampasuodatusta stereon osana käsittelevistä laitteista tai stereokuvan vaihe-erosta (mä mietin pitkään laittaa viimeksi taas levylle kitarariffin stereoksi vasemmalta takaa oikeaan eteen, mutta vatsassa alkoi vääntää).
 
Ilmaa taas saadaan pitämällä huoli että kappaleessa on äänestä myös 16-20 KHz alueella. Tarvittaessa voidaan jopa lisätä kohinaa, tai vaikkapa kuten mä kerran, soitatin biisiin niittipeltejä malleteilla, ja säädin nauhurin pitchistä sävelet oikeiksi.
 
Ihan vaikka mitä voi tehdä
:-D
 
passe:
(tai siis vanhat/kokeneet, tuskin ne minua isompia ovat;-)
 
Sadan kilon raja on ylitetty.

reikiä, reikiä, reikiä... jaottele instrumentit ja laulu taajuuksien mukaan ja ryhdy tekemään tilaa ominaisoinnille... älä kuuntele solona yksittäistä raitaa vaan pidä koko miksaus auki ja rupee karsimaan juttuja jotka sun mielestä aiheuttaa tukkoisuuden..
 
katso ettei jokaisessa raidassa ole liikaa yläpäätä, vaan uskalla tummentaa ja pehmentää, samoin bassopuolelle.. Tee vaikka ensin bassorumpu / bassomiksaus jossa kummallakin on eri ominaistaajuudet, pistä basso pumppaamaan bassarin tahtiin ja viivästä sitä 3-6 ms pois bassarin tieltä.. Tuo kitarat mukaan ja jos bassomiksaus menee puuroksi niin sitten vähän tekemään tilaa kitaroista, esimerkiksi. Tai toisinpäin.
 
Tee laululle "reikä" panoroinnilla ja EQ:lla. Käytä pieniä tiloja (ajan henkeen) ja vie toissijaisia elementtejä taaksepäin leikkaamalla preesensiä ja lisäämällä tilaa.
 
Isolta kuulostavaan biisiin ei tarvita kuin yksi dominantti basso, useita middlejä ja yksi diskantti. Vaikkakin kuulostaa siltä että jokaisessa soittimessa on kaikkea ja ne tuntuu isoilta.
 
Mieti kumpi menee alemmas, basso vai basari? Kumpi menee ylemmäs, laulu vai pellit? Mikä tuo biisiin energian, kitaroiden middle vai joku rytminen soitin, esim. piano?
 
Panoroi vastakkain asioita. Dominoivan hihatin vastapariksi toiselle puolelle stereokuvaa käy hyvin tietynlaiset aksenttikitarat / perkussiot ym..
 
Ja jos kitaravalleja teet, itse suosin täyttä stereota, vaikka täällä siitä ollaankin eri mieltä. Rumpujen tila- ja OH -saundia suositaan kaventaa.
 
Tähänkin sanon;
 
If everything is big, nothing is big.

sitä mietinkin että tehdäänkö se lopullinen ilmavuus ja isous siihen sitten loppujenlopuksi vasta masteroinnissa.
 
En oikein tajua miten eQ:lla voi panoroida syvyyssuunnassa. Olen paljon tuosta lueskellut, mutta en vaan tajua miten vaikka täysin hiotin kitarasoundin voi eQ:lla laittaa esim, takavasemmalle. Sehän muuttaa täysin sen kitarasoundin, vai tehdäänkö kyseinen eQ sellaisille taajuuksille joita ei oikeastaan kuule.
 
Olen kuunnellut moniamoniamonia äänitteitä joissa kaikki tuntuu kuitenkin tulevan täysin etualalta ja lujaa, silti tukkimatta mitään kohtaa kaiuttimista ja kuunteluvaikutelma on iso, tuntuu musiikki tulevan muualtakin kun kaiuttimista.

sitä mietinkin että tehdäänkö se lopullinen ilmavuus ja isous siihen sitten loppujenlopuksi vasta masteroinnissa.
 
En oikein tajua miten eQ:lla voi panoroida syvyyssuunnassa. Olen paljon tuosta lueskellut, mutta en vaan tajua miten vaikka täysin hiotin kitarasoundin voi eQ:lla laittaa esim, takavasemmalle. Sehän muuttaa täysin sen kitarasoundin, vai tehdäänkö kyseinen eQ sellaisille taajuuksille joita ei oikeastaan kuule.
 
Olen kuunnellut moniamoniamonia äänitteitä joissa kaikki tuntuu kuitenkin tulevan täysin etualalta ja lujaa, silti tukkimatta mitään kohtaa kaiuttimista ja kuunteluvaikutelma on iso, tuntuu musiikki tulevan muualtakin kun kaiuttimista.
 
Siinähän se onkin että ne kuulostaa olevan hyvin täyteläisiä, mutta usein totuus on toinen itse raidassa miksauksen sisällä.
 
Esimerkiksi, monet kitarat kuulostaa siltä että niissä on järjettömästi botnea, mutta itseasiassa botne tulee bassosta. Samoin käy monelle muullekin soittimelle.
 
EQ:n käyttö syvyyssuunnassa on hyvin yksinkertaista. Preesensalueen leikkaaminen, lowpass- filtereiden käyttö vie soitinta taaksepäin, eli kaventaa, eli pienentää. Tällöin muut etualalle tulevat saavat tilaa. Isoutta ja mahtipontisuutta saa taas middlestä, esimerkiksi 200-400 isontaa mukavasti kitaroita tai vaikka peltejä, mutta niiden kanssa saa olla todella varovainen, sillä juuri tuo alue menee ensimmäiseksi tukkoon.
 
Suurin virhe kaventeluissa ja leikkelyissä on se, että miksauksesta tulee ns. loudness -tyyppinen ratkaisu, joka kyllä potkii mutta ei soi. Ja sitä on rasittava kuunnella.
 
On siinä kyllä sarkaa huolehtia että jokainen päätaajuusalue on itsenään avoin, ja sitten vielä niiden tulee soida keskenään hyvin yhteen.
 
Kannattaa tsiikailla välillä spektrimittareihin ja RMS -mittareihin. Itse en niillä miksaa mutta voipi ainakin välillä katsoa että jos alamiddle näyttää uhkaavan isolta, ei lopputulos välttämättä ole kovin hyvä.

niin, ja se on sitten ihan vaan EQ tai eq ;)
 
hyviä kysymyksiä muuten!
 
edit:
 
ja edellisen jatkoksi vielä, kannattaa muistaa vielä että joskus todellinen basson määrä, esimerkiksi, ei välttämättä korreloi aistitun basson määrän kanssa. Näin on mua fiksummat tienneet kertoa. Joskus jossain huippumiksauksessa saattaa olla aika omituinenkin "käppyrä" mutta silti se toimii. Silloin on löydetty hyvä kompromissi, jossa joku toinen osa-alue on kompensoinut puutetta. Ja se kompromissi on tehty korvilla ja perstuntumalla.
 
Väännä ja käännä, filosofoi ja puntaroi, sit kun sä löydät sen miksauksen tai biisin "jujun", oot oikeilla jäljillä. Krank the knobs!!!

en vaan tajua miten vaikka täysin hiotin kitarasoundin voi eQ:lla laittaa esim, takavasemmalle
 
En tajua minäkään, mutta vielä jonakin päivänä...
 
Sitä kun on tässä keskellä tätä tekemistä koko ajan, niin helposti aina välille hiipii se "v***u mä en kehity ollenkaan..." tunne puseroon. Tapahtuuhan sitä kehitystä koko ajan, sitä ei vaan siinä huomaa. Toinen homma lienee sitten se, ettei puuttuvaa kokemusta yksinkertaisesti voi korvata tekemisen hingulla (PKLE!!).
 
Muistatteko sen tunteen kun keskimmäinen kitara oikeasti kuului yhtäkkiä keskeltä? Se sama levy jota oli tullut kuunneltua tuhat ja kaksi kertaa, mitä v****a... Itse kiipesin screenin päälle oikein katsomaan että mistä pirusta se ääni tulee. Tämä siis ekana päivänä vähän parempien monitorien oston jälkeen ja vaivauduttuani asettelemaan ne kutakuinkin asiaan kuuluvalla tavalla, hokkuspokkus > "onko tämä nyt se stereokuva juttu...".

Ehkäpä suurin ongelmani tässä on juuri se että useimmiten miksaan soittimet kuulostaan hyvältä vain solona ja jätän soundit sikseen. Tasot kyllä laitan hyviksi sitten kaikkien soitinten soidessa. Pitääkin koittaa että soundien haun jälkeen miksaan vielä uudestaan kaikkien soitinten kuuluessa.
 
niin ja ei nettisivuissani mitän java-tukea pitäisi tarvita, jos nyt mua koski tuo kiven kommentti :-P.
 
pitääpä ruveta vääntään ja testaan.

useimmiten miksaan soittimet kuulostaan hyvältä vain solona ja jätän soundit sikseen
 
Been there, doing that! Ei johda mihinkään, umpikuja.
 
Se on vähän sama kun kitaristi joka soittaa hevisooloa bossanova biisiin. "Kuulostaa vähän erikoiselta, mutta kyllä tämä tästä kunhan vaan soitan vieläkin paremmin...".
 
Vain kokonaisuudella on väliä. Se niskakarvat pystyyn nostattava skittasoundi on yleensä ihan muuta kuin se mikä kuulostaa solona kyrväkkäältä.

Ehkäpä suurin ongelmani tässä on juuri se että useimmiten miksaan soittimet kuulostaan hyvältä vain solona ja jätän soundit sikseen. Tasot kyllä laitan hyviksi sitten kaikkien soitinten soidessa.
 
Ja sitten käy niin, että huomaat pistäneesi bassarin ja virvelin liian kovalle koska ne ei muuten erotu miksun seasta, eikö? Lopputulos on kieltämättä potkiva mutta tukossa. Ei siis soi.
 
Se täysin hiottu kitarasaundi joutuu hyvin usein vielä uuteen käsittelyyn, ja se käsittely menee sen miksauksen ehdoilla. Kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäinen saundi.
 
Miksaajana kannattaa opetella heittämään asioita pois ja hylkäämään juttuja. Vaikka se magee vinguttelu kuulostaa miten hyvältä yksinään, se ei voi olla sellaisenaan miksauksen seassa. Näin yleistettynä. Jostain täytyy karsia.
 
Sen karsimisen taito onkin siinä että kuinka karsit ilman että kuulijalle välittyvä informaatio ei kärsi..! Ihmiskorvalla on taipumus tulla huijatuksi, ja hyvässä miksauksessa huijaus se nimenomaan onkin.

EPitääkin koittaa että soundien haun jälkeen miksaan vielä uudestaan kaikkien soitinten kuuluessa.
 
Itse olen viime aikoina yrittänyt opetella tuostakin poispäin - ensin hakea balanssia ilman equita ja ruuvata vasta sitten jos tuntuu oikeasti tarvitsevan.
 
Vaistomaisesti vaan tulee ihan liian helposti kyllä tehtyä isojakin säätöjä etenkin kannuihin kuuntelematta kokonaisuutta ensin... ehkä tuohon vielä joskus oppii.

Sama koskee kaikkia muitankin soittimia/soitinryhmiä. Jokaiselle yleensä löytää taajusalueen, jota ehkä vähän korostaa, ja jolla se saundaa parhaalta ja tällöin luonnollisesti muita soittimia leikellään tarvittaessa tältä alueelta.
 
Tämä oli pitkään yksi niistä asioista joka pisti haukottelemaan ja raapimaan niskaa. Otin sitten poroa sarvista ja aloin testailemaan, EQ instruraidalle ja eikun säätämään. Liioittelevia liikkeitä ja sen kunkin soittimen "sweet pot":n etsiskelyä. Yllättävän äkkiä siinä muodostuu käsitys siitä, mitä korostaa ja mitkä taajuudet vain sotkevat kokonaisuutta. Ei se ollutkaan niin mystistä. Rutiini sitten myöhemmin nopeuttanee tätä hommaa merkittävästi.
 
Mutta kyllähän se vielä toistaiseksi menee niskan raapimiseksi ja miinaharavan pelailuksi (mineweeper:ssä olen M.netin paras!) kun pistää koko projektin pyörimään ja alkaa kuuntelemaan että jaahas, mistä lähdetään leikkelemään ja boostailemaan...

Väärä nappi

Ehkäpä suurin ongelmani tässä on juuri se että useimmiten miksaan soittimet kuulostaan hyvältä vain solona ja jätän soundit sikseen.
 
Älä nyt tykkää pahaa mutta tuota sanotaan just aloittelijoiden mokaksi. Uskon, että alat päästä parempiin tuloksiin kun alat miksata biisiä kokonaisuutena. Älä kuitenkaan nosta kaikkia heti kuunteluun. Työstä ensin vaikka rumpuja, sitten lisäät bassoa, skittoja jne. Toiset haluavat pitää laulua mukana jo heti alkuvaiheissa.
 
Yks perusvirhe, millä miksauksen saa hyvinkin nopeasti tukkoseks on EQ:lla raiskaaminen.
 
Jep, mielummin siivotaan kuin lisätään. Poikkeuksiakin tietysti on.
 
Ylipäätään yksi suuri virhe on lähteä tekemään jotain elämää suurempaa soundia. Ei sellaista ole olemassakaan. On vain hyviä ja vähemmän hyviä miksauksia. Jos kaikki on terveellä tavalla keskenään hyvin balanssissa se lopullinen iso sointi löydetään kyllä masteroinnissa.

Ja sitten käy niin, että huomaat pistäneesi bassarin ja virvelin liian kovalle koska ne ei muuten erotu miksun seasta, eikö? Lopputulos on kieltämättä potkiva mutta tukossa. Ei siis soi.
 
näinhän se menee. Ja liian harvoin kuuntelen vaiheessa olevan miksaukseni referenssikaiuttimista ja luotan genelecceihin jotka toistaa melkein mitävaan puhtaasti ja hienon kuulosesti. Sitten normaali kotistereoista kuunneltuna se potkiva, mehukas miksaus onkin täyttä kuraa eikä minkaanlaista sointia ja harmoniaa.
 
ongelmani vissiin on ollut justiin tuo että olen yrittänyt saada soittimista yksittäisenä potkivia ja mureita. Kuntaas se pitäis tehdä niinkun edellä joku sanoi että esim. kitaran botnen saa bassosta jnejne. Eli en oo tehnyt tarkkoja reviirejä soittimille vaan sekottanut niitä ympäri eläintarhaa.
 
pakko avata nyt logicci ja ruveta testaileen ;-D .. kiitoksia paljon

Älä nyt tykkää pahaa mutta tuota sanotaan just aloittelijoiden mokaksi. Uskon, että alat päästä parempiin tuloksiin kun alat miksata biisiä kokonaisuutena. Älä kuitenkaan nosta kaikkia heti kuunteluun. Työstä ensin vaikka rumpuja, sitten lisäät bassoa, skittoja jne. Toiset haluavat pitää laulua mukana jo heti alkuvaiheissa.
 
:D jeep, no en ehkä alottelija . Tuo tapa on jäänyt ehkä päälle siitä kun teen paljon enemmän livemiksausta kun studiotyöskentelyä ja livessä nyt yleisimmin käydään jokainen soitin lävitse. Okei, selittelyn makua.
 
sanotaanko näin että kaikkea muuta miksaukseen liittyen olen edistänyt ja pikuhiljaa etsinyt uusia juttuja mutta tuosta soolomiksauksesta on tullut pinttynyt tapa.
nyt kyllä karsin sen pois !

Tässä yksi hyvä miksaustreeni:
 
Oletetaan että piisissä on rummut, basso, kitara, piano ja laulu.
 
Tehdään jokaisesta oma stereoryhmä joista nähdään tasomittari.
 
Pistä rummut soimaan niin että bassari ja snare lyö kummatkin ryhmässä vaikkapa -6. Digi- /softamiksereissä vaikkapa -12 (ettei masterbuss mee tukkoon). Tietty rumpubalanssi on haettu kanavissa jne..
 
Jokaiselle ryhmälle sama kaava, -6 tai -12, kunhan ne silminnähden pomppii yhtä korkeelle, noin karkeesti ottaen. Huom. karkeesti ottaen!
 
Nyt sitten miksaamaan, mutta ryhmäliukuihin ei kosketa. Rumpuryhmää saa kuunnella jos tekee muutoksia setin kanaviin, mutta pääasiallisesti liukuihin ei kosketa.
 
Eli ideana ei ole tehdä huippumiksua just näin , vaan havainnollistaa EQ:n , panoroinnin ja kompressorin merkityksen keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
 
Yksi tärkeä sääntö on myös että solottaa EI saa. Kanavia voi laitella mutelle tehdäkseen vertailuja.
 
Kantsii kokeilla. Ja silloin kun joku tuntuu hukkuvan sinne sekaan niin EQ:lla kiinni siitä ja muista soittimista niin kauan että alkaa kuulua.
 
Tässä oppii kuuntelemaan sitä musaa ja sitä miksausta, koska sitä siinä ollaan tekemässä. Jos näin leikkimielisesti kokeileekin ja vaikka se aivan älyttömältä tuntuva +7db korostus johonkin hienoon supersoundiin minkä just sai aikaan treeneissä tekee siitä miksusta paremman, niin so be it.

Tässä yksi hyvä miksaustreeni:
 
Jumankauta, tekikö muija pinaattikeittoa iltapalaksi? Plussaa tuli olan takaa!
 
havainnollistaa EQ:n , panoroinnin ja kompressorin merkityksen keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
 
Kun osaisi muodostaa nämä omat ongelmansa näin hyvin sanoiksi, niin olisi moni asia helpompaa...