Muusikoiden.net
28.03.2024
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Sentenced
1 2 3 4 531 32 33 34 35
Curry
01.10.2006 19:57:53
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vuosi sitten tähän aikaan Oulussa elettiin mielenkiintoisia hetkiä, noin 2500 ihmistä oli kokoontunut Teatriaan todistamaan yhden suomimetallin merkkibändin viimeistä keikkaa - Sentencedin hautajaisia. Tunnelma paikalla oli jotain täysin ainutkertaista ja käsittämätöntä, tuskin kovin monella paikallaolleella oli silmäkulma kuivana päätösbiisi End Of The Roadin aikana. Kun bändi oli jättänyt lavan ja nauhalta tullut Mourn oli soinut loppuun asti, päättyi yksi merkittävä aikakausi kotimaisen metallin historiassa.
 
Nyt tästä kaikesta on kulunut vuosi, kuuntelen Funeral Albumia ja kuusi kynttilää palaa pöydällä - ja on aivan samalla tavalla tippa silmäkulmassa kuin keikallakin. Tässä musiikissa vain yksinkertaisesti on jotain ainutkertaista otetta ja tunnelmaa, joka tuntuu aivan jokaisessa solussa ja nostaa ihokarvat pystyyn.
 
Itselleni bändi kolahti kunnolla jotakin vuosia sitten, lähinnä mahtavan Cold White Lightin ansiosta. Jarvan aikaiset levyt ovat hyviä, mutta Laihialan aikainen on yksi aivan ehdottomia suosikkibändejäni. Ehdin onnekseni näkemään bändin useampaan kertaan, Qstockeissa 2003 ja 2004, Sauna Open Airissa 2005 ja sitten itse hautajaisissa. Mielestäni Sentenced oli hieno yhdistelmä riffejä, rokkaavaa meininkiä ja loistavia sanoituksia - mutta ennenkaikkea luomaan jotain täysin jäljittelemätöntä tunnelmaa, niin lavoilla kuin levyilläkin. Varsinkin viimeiset kolme levyä eli Crimson, The Cold White Light ja The Funeral Album ovat aivan huippuluokan levyjä, melkeinpä omia suosikkilevyjäni.
 
Mää kaipaan tätä bändiä. Aivan mahtavaa musiikkia ja vielä hienompia elämyksiä. DVD:n ostan aivan samantien kun tulee myyntiin, hautajaisilta pitää kokea vielä monta kertaa uudestaan. Aivan ehdottomasti yksi elämän ikimuistoisimmista illoista.
 
Loppuun vielä End Of The Roadin sanoitukset, aivan uskomattoman hienot sanat. Aina nousee ihokarvat pystyyn tätä kuunnellessa tai lukiessa. Yksi parhaista biiseistä koskaan, sanon minä.
 
Here we are, now lay the burden down
We're coming to the end of our road
Sorrowful yet glorious somehow
To be humming this one last ode
 
So calm and still.. it wasn't all that bad, or was it now?
Fulfilled.. it doesn't only hurt to end it now
 
The funeral
 
The memories beneath the dust of years
They seem like those of someone deceased
There's no more to be done, or hoped or feared
Just waiting for the final release
 
So calm and thrilled.. it wasn't all that bad, or was it now?
Still, it doesn't only hurt to end it now
 
Is life over, this life's over?
Or has it only just begun?
It grows colder, starts to moulder..
Coming apart yet still not done
 
Forever one
 
"If you believe that feeling bad or worrying long enough will change a fact, then you are residing on another planet with a different reality system." -Wayne W. Dyer-
Räbbänä
01.10.2006 20:23:34 (muokattu 02.10.2006 11:25:17)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itsekkin bändiin tuossa joskus 2004 tutustuin. Harmitti kyllä kovasti kun 2004/2005 vaihteessa kuulin että viimestä viedään, Ruumiinvalvojaisissa kävin koska ikä ei ihan viralliseen hautajaistilaisuuteen riittänyt.
 
"Hattu pois päästä!"
DaKiller
01.10.2006 20:51:00 (muokattu 01.10.2006 22:46:56)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Down albumi kolahti ja kolahtaa edelleen todella kovaa. Siitä alkoi ikävä kyllä tasainen lasku joka johti siihen, että nuo hautajaiset olivat kenties ihan paikallaankin. Frozen iski ihan kivasti kasseille mutta ei yltänyt ihan downin tasolle. Crimson taasen jäi piirun verran frozenista ollen melko epätasainen kokonaisuus. Cold white light ei uponnut meikäläiseen lainkaan ja on mielestäni melko köykäinen levy downin rustanneelta bändiltä. Viimeisin jäi sitten hankkimatta ihan tuon cold whiten kehnouden vuoksi. Sen mitä levyltä on skipaleita kuullut niin ei pahemmin kaduta ostamatta jättäminen.
 
Mutta kuitenkin.. Hieno bändi, joka osui kultasuoneen Down-levyllään ja iski vielä kertaalleen siihen Frozenilla.
 
E: Tosiaan, Jarvan aikakausi ei pahemmin kolissut itselle muutamaa hullua skipaletta lukuunottamatta.
 
-Cale
01.10.2006 21:06:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllä melkein kaikki lätyt löytyy, mutta ei jaksa enää säväyttää oikeastaan millään tasolla. Joskus killinä tuota tuli kuunneltua melko paljonkin.
 
petrutsi
01.10.2006 21:26:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kolme ensimmäistä levyä on parhaimmistoa, joista Amok on bändin tuotannosta se kirkkain helmi. Frozen on kanssa tyylikäs albumi, introraita ihan tajuton! Cold white light jaksoi innostaa jonkin aikaa myös, muilla sitten yksittäisiä hyviä lauluja. Funeral album taas ei avautunut juurikaan yhtään ja (älkää nirhatko) oli minusta Sentencedin ehkä huonoin levy. Tosin End of the Roadin (ja samalla levyn ja levytysuran) lopetus toi itellä ainakin vahvasti mieleen When the moment of death arrivesin alun, mikä oli aivan hemmetin teatraalinen ja dramatiantajua tihkuva teko. Jos se ei ollut tarkoituksella tehty niin ihan älytön sattuma, veikkaan ensimmäistä, valistakoon enemmän perehtyneet.
 
My balls and the end of humanity..how the hell are they related?
Dropped C
01.10.2006 21:44:00 (muokattu 01.10.2006 21:45:03)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Amok on näistä Senareitten levystä se paras, sitä jaksaa vieläkin kuunnella silloin tällöin. Muita taas sitten oikein enää jaksakkaan, no ehkä Down:ia. 2005 Tuskassa Sentenced:in keikka ei enää aiheuttanut minkäänlaisia tuntemuksia. Mielestäni nämä hautajaiset olisi pitänyt suorittaa jo aiemmin tason ollessa koko ajan kovassa laskussa.
 
Jetku
01.10.2006 21:58:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

V*tuttaa että löysin bändin vasta sen lopetettua...
 
Tympee Huttunen
01.10.2006 21:59:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno yhtye oli. Down oli myös minulla ensikosketus yhtyeeseen ja Jarvan kauden kävin kokoelman ja kavereilta lainattujen levyjen muodossa läpi. Kevyempään menoon tottuneena, Laihialan kausi oli allekirjoittaneen mielestä toimivampaa kamaa.
 
Mitäs tyypit tekevät nykyään? Laihialalla on se Poisonblack ja Rannalla valokuvanäyttely juuri oli. Mitäs muuta?
 
Minä Rakenna itse pedaalisi Hyvää syksyä:(
Torniojaws
01.10.2006 21:59:44
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tasapuolisesti pidän kaikista levyistä, joskin eniten jytisee Down tyylikkään linjakkaana kokonaisuutena ja Crimson tuo taas mieleen mukavasti peruskoulun päättymisen. Erityisesti Dead Moon Rising ja My Slowing Heart iskevät Crimsonilta. Amok tykittää kovasti, mutta kokonaisuus on ehkä hiukan hajanainen, siellä täällä muutama ässäbiisi (Forever Lost, The Golden Stream of Lappland, Dance on the Graves). Muilla levyillä jatkuu vähän sama meininki, jos tarkemmin mietitään - poislukien loistava The Funeral Album.
 
Ruumiinvalvojaisissa tuli käytyä ja oli kyllä kova keikka, seuraavan päivän DVD:tä odotellessa.
 
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Progish Metal] | Coldway [Death Metal]
Räbbänä
01.10.2006 22:38:21 (muokattu 01.10.2006 22:38:40)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitäs tyypit tekevät nykyään? Laihialalla on se Poisonblack ja Rannalla valokuvanäyttely juuri oli. Mitäs muuta?
 
Lopakka tais olla Soundi-lehden toimittaja ja Kukkohovilla se oma bändiprojektinsa joku Solution 13.
 
"Hattu pois päästä!"
WinterMad
01.10.2006 22:41:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno bändi, harmittaa nyt kamalasti ku ei ikä riittäny edes ruumiinvalvojaisiin.
Mutta muutama viikkohan sitten oli Buried Aliven ensi-ilta Riossa Oulussa ja voi helvetti ku oli hyvä!
Bändi soitti tiukasti ja välispiikit olivat parhautta. Tunnelma oli mainio!
Mulla oli päällä ikuvanha Sentencedin pitkähihanen jos joku tunnistaa...
 
"menin yhteen mussalolaiseen musaliikkeeseen nii myyjä vitu heitti mua tikalla jalkaan ja sano homoksi vaikka oon hetero!! Olin sitte ostamassa plekua nii se toine myyjä sano että mee vittuu saatana homo tai ammun sua singolla päähän vittu!! -Vasara
Räbbänä
01.10.2006 22:42:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno bändi, harmittaa nyt kamalasti ku ei ikä riittäny edes ruumiinvalvojaisiin.
Mutta muutama viikkohan sitten oli Buried Aliven ensi-ilta Riossa Oulussa ja voi helvetti ku oli hyvä!
Bändi soitti tiukasti ja välispiikit olivat parhautta. Tunnelma oli mainio!
Mulla oli päällä ikuvanha Sentencedin pitkähihanen jos joku tunnistaa...

 
Ärsyttää kun olin tonne menossa mutta sitten heräsin joskus varttia vaille kolme niin kirosin kovaan ääneen kun ei olisi enää kerenny.
 
No onneksi DVD:tä on luvattu marraskuun aikana tulevaksi.
 
"Hattu pois päästä!"
WinterMad
01.10.2006 22:43:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lopakka tais olla Soundi-lehden toimittaja ja Kukkohovilla se oma bändiprojektinsa joku Solution 13.
 
Mutta kun BA:n ensi-illassa sai yleisö kysellä bändiltä kysymyksiä niin kun kysyttiin nykyisistä projekteista niin Kukkis sanoi että ei ole...
 
"menin yhteen mussalolaiseen musaliikkeeseen nii myyjä vitu heitti mua tikalla jalkaan ja sano homoksi vaikka oon hetero!! Olin sitte ostamassa plekua nii se toine myyjä sano että mee vittuu saatana homo tai ammun sua singolla päähän vittu!! -Vasara
Räbbänä
01.10.2006 22:44:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mutta kun BA:n ensi-illassa sai yleisö kysellä bändiltä kysymyksiä niin kun kysyttiin nykyisistä projekteista niin Kukkis sanoi että ei ole...
 
Ai jaa. Ainakin yhessä vaiheessa tommosessa oli mukana.
 
"Hattu pois päästä!"
luopio
01.10.2006 22:58:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onhan tämä minulleki se kovin bändi ikinä. Tullu joku 6vuotta diggailtua sen enempää kyllästymättä. Mikään muu ei ole säilynyt niin pitkään itelle tärkeenä. Tavastian viimeisen keikan näin ja oli sekin jotain käsittämätöntä. 4:n biisin encorekin jossa Jarvakin kävi lavalla. Ehdottomasti kovin keikka mitä olen nähnyt. Kaipaamaan jäin.
 
Syntisin heittäköön viimeisen kiven
luopio
01.10.2006 23:03:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Amok on näistä Senareitten levystä se paras, sitä jaksaa vieläkin kuunnella silloin tällöin. Muita taas sitten oikein enää jaksakkaan, no ehkä Down:ia. 2005 Tuskassa Sentenced:in keikka ei enää aiheuttanut minkäänlaisia tuntemuksia. Mielestäni nämä hautajaiset olisi pitänyt suorittaa jo aiemmin tason ollessa koko ajan kovassa laskussa.
 
No sen Tuska keikan perusteella ei kauheita johtopäätöksiä jäähyväiskiertueesta kannata tehä meinaa se oli ainaki omista näkemistäni keikoista kaikista väsynein (Sauna Open Air, Tavastia, Tuska).
 
Syntisin heittäköön viimeisen kiven
Dropped C
02.10.2006 00:00:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No sen Tuska keikan perusteella ei kauheita johtopäätöksiä jäähyväiskiertueesta kannata tehä meinaa se oli ainaki omista näkemistäni keikoista kaikista väsynein (Sauna Open Air, Tavastia, Tuska).
 
Toki, toki. Keikkahan oli surkea (Tenkula oli ympäripäissään, etc.), mutta ei tuo Sentenced yleiselläkään tasolla oikein uponnut enää. Sitä minä vain. Kaksi viimeistä levyä ovat sitäpaitsi mielestäni aika surkeaa materiaalia aikaisempaan verrattuna. Junnunpana tuli kyllä kuunneltua naama punaisena k.o. bändiä.
 
trent
02.10.2006 00:30:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sentenced sopii tällaisiin pimeisiin syyssateen sävyttämiin iltoihin aivan loistavasti
 
Oan
02.10.2006 10:19:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Allekironneelle Sentenced oli se kovin heviyhtye mikä koskaan on Suomesta siinnyt. Armotonta fanitusta en juuri ole harrastanut, mutta näin taaksepäin silmäillessä ko. bändin vaikutus on ollut uskomattoman valtava. Silmät kostuu edelleenkin niin monen biisin kanssa ettei tosikaan. Yksikään yhtye ei ole pystynyt samanlaiseen rumaan herkkyyteen.
 
Hemmetin hieno ura, hemmetin hienoja levyjä. Sentencedin äijät eivät tainneet paljoa viiniä lipittää, mutta sanonta "paranee vanhetessaan" sopii yhtyeelle täydellisesti. Bändi kehittyi ja kypsyi valtavasti taipaleensa aikana. Osasivat vielä lopettaakin ennen happanemista!
 
"Hei, tää on ihan leikkiä vaan, ei pure. Ei irtoa taulusta ja kipitä sinne puremaan teitä." - Armo Pohjavirta
Moratoria
02.10.2006 12:07:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Down on parhautta, todellakin.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 531 32 33 34 35

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «