Rock, pop, alternative ›

Stranglers,Sex Pistols,Ramones,Clash siinäpä tuon ajan bändit.
Sähkökitara kun on maailman räävittömin soitin ja sopii täydellisesti
punksoundiin.Mitä halvempi kitara ja vahvistin sen parempi punksoundi.
Punkasenne on ihan ok ,kun siihen ei liity väkivaltaa.Kaikkea pitää
epäillä ja kaikki valehtelevat.

Sähkökitara kun on maailman räävittömin soitin ja sopii täydellisesti
punksoundiin.Mitä halvempi kitara ja vahvistin sen parempi punksoundi.
Punkasenne on ihan ok ,kun siihen ei liity väkivaltaa.Kaikkea pitää
epäillä ja kaikki valehtelevat.
 
Oioi, loistavasti sanottu!
Punk on parhaimmillaan maailman parasta musiikkia.
Harmi kun genreä nykyään edustavat ovat aivan jotain muuta kuin silloin aikoinaan.
70 & 80-luvun punk ja eräänlaisella rebel meiningillä tehty (Tai no muutenkin "punkkareitten" suosiossa olevaa) musiikki on ehkä, kuten jo sanoin, parasta.
Pelle, Stooges & Clash 70's.
(Kukaa ei maininnu Popedaa!)

Johnny Thunders & The Heartbreakers, The Ramones sekä The Damned potkivat hyvinkin sulavasti meitsille.

Tämähän se oli se mun elämän tärkein juttu, jonka jäljet näkyvät kaikessa olemisessani ja tekemisessäni vieläkin.
 
1976 multa kuoli veli, ja alkoi murrosikä.
 
Orpouden tunnetta auttoi todella paljon, kun löysin vähän myöhemmin punkin ja uuden aallon, kuten siihen aikaan sanottiin. Katselin television uutislähetyksestä Sex Pistolseja, kuinka heitä ei päästetty Suomeen, ja seuraavana päivänä koulun käytävillä kohistiin tästä uudesta jutusta.
 
Oltiin sitten koulun ensimmäisiä punkkareita, ja otettiin ylpeästi turpiimme tai juostiin pakoon. Nahkarotsin ostettuani en ensimmäiseen puoleen vuoteen uskaltanut sitä kadulla juuri käyttääkään, tilanne oli sen verran levoton.
 
Kaivarin konsertissa soittivat Stiff Little Fingers, Members, Pelle Miljoona, trio-muotoinen Problems? ja Ratsia. Seuraavana vuonna äiti kielsi mua lähtemästä omin päin Ruisrockiin, vaikka siellä oli The Clash. Lepakko vallattiin, ja siellä tuli katsottua kaikki mahdolliset keikat, Widowsit ja Briardit. Kallion Kill City oli vaarallisen matkan takana. Meni monta vuotta, ennen kuin lopulta näin Clashin livenä. Vuonna 1980 kiersin jo kaikki Suomen festarit, missä vain noita bändejä soitti. Pistin oman bändin kasaan, aluksi setti koostui Ramonesista, Clashista ja Iggy & The Stoogesista. Blitzkrieg Bop oli ensimmäinen kappale jonka opin soittamaan.
 
Siihen aikaan homma ei ollut ollenkaan niin kapeakatseista, vaan keikoilla oli usein ohjelmaa laidasta laitaan. Oli ihan tavallista, että Widowsin keikalla oli myös vasemmistolaisia puheita, ehkä kantria tai bluegrassia, joku lauluryhmä ja vaikkapa reggae-bändi; Hande Nurmio vastasi Koiton iltamien ohjelmistosta ja toimitti Laululiikkeen Uusi Laulu -lehteä, hänen ohjauksessaan molemmat ajautuivat varsin kauas Neuvostoliiton virallisesta kannasta.
 
Se oli ihan hemmetin hienoa aikaa kasvaa nuoreksi Helsingissä.

1976 ... murrosikä ... Se oli ihan hemmetin hienoa aikaa kasvaa nuoreksi Helsingissä.
 
Itselläni murrosikä alkoi kymmenisen vuotta myöhemmin, joten en pysty punk-ilmiötä samasta näkökulmasta pohtimaan.
 
Enkä ole koskaan kokenut suurempaa tarvetta punkkia kuunnella. Olen kyllä perusbändeihin tutustunut ja käsitän historiat lukeneena ilmiön merkityksen musiikin kehityksessä, mutta muutamia bändejä (Clash, Pelle, Maukka, Eput) lukuunottamatta homma ei ole syvällisemmin kiinnostanut.
 
"Punkin energisyys ja raakuus olivat jotain ennennäkemätöntä" olen nähnyt joskus (tai useinkin) kirjoitetun. Niin kai. Mulle vaan sitä rosoista saundia ja energisyyttä löytyy 60-70 -luvun taitteen bändeistä tarpeeksi. Ja sille en kai voi mitään, että satun pitämään niistä pitkistä sooloista ja muutenkin paremmin soitetusta kamasta.
 
Esimerkiksi joku Ten Years Afterin I'm going home Woodstockissa... mikä siinä EI ole punkkia...?

Kai tuo tärkeimpiä yksittäisiä musasuuntauksia on. Ja nimenomaan tuo vanha. Ja se on ollut myös lähtökohtana monelle hyvälle uudemmalle tyylille, mm. psykobilly goottirock jne.
Ratsiaa ja Misfitsiä tulee joskus livenäkin soitettua.

Esimerkiksi joku Ten Years Afterin I'm going home Woodstockissa... mikä siinä EI ole punkkia...?
 
Mikään.
:-)
 
Ei sillä, ettenkö mä diggais tuosta mainitusta Alvin Lee -esityksestä. Se pointti punkissa oli kuitenkin suunnattu juurikin Alvin Leetä ja tuollaisia kitarasankari-pelleilyjä vastaan, siinä missä Jimi Hendrixin suvereniteettiä tai Rolling Stonesien jetset-elämää. Ja koko hallusinogeenistä piis&lav -juttua, jolla ei silloin tuntunut olevan mitään annettavaa.
 
Mä diggasin kovasti Jimi Hendrixiä, Doorsia, Alvin Leetä, Sladea, Bowieta, Alice Cooperin bändiä jne. mutta se että olisin ottanut kitaran käteen ja se olisi kuulostanut samalta oli äärimmäisen epätodennäköistä. Kun lopulta sain hankittua sähkökitaran, ja kytkin sen putkiradioon kiinni, oli valtava järkytys ettei se kuulostanut yhtään samalta kuin Hendrixin Band Of Gypsys.
 
Sen sijaan kun hakkasin kahdeksasosia sinnikkäästi, se kuulosti aika tavalla samalta kuin Ramones ja The Clash.
:-)
 
Mut tavallaan juttu olikin siinä, että kaikesta sai diggata, aluksi, jazzista ja kantrista ja hipeistä ja vieläpä rockabillystäkin jos ei pelännyt saavansa turpiin. Se kapeakatseisuus tuli oikeastaan vaatimukseksi vasta HC:n myötä, 1981-82, jolloin mun piti olla erittäin hiljaa siitä, että jopa studioreissulla kuuntelin kasettimankasta Wigwamia, tavoite oli kuunnella koko Wigujen tuotanto silloin läpi koska olihan se pahinta huurua mitä pystyttiin kuvittelemaan jos ei Vanilla Fudgea lasketa, ja kotona lempilevyjä oli Rollarien "Their Satanic Majesties Request", Beatlesin Abbey Road, Doorsin koko tuotanto ja sillä hetkellä "punkin" puoleltakin lähinnä Buzzcocksin ja Undertonesin "vaikeammat" levyt, jotka olivat auttamatta enemmän kuin vähän psykedeelistä poppia.
 
Skenen kapeneminen näet aiheutti mussa valtavan vastareaktion, joka huipentui siihen että 1983 pistin myyntiin pilkkahintaan noin 600 punklevyä, nykyään keräilykamaa kaikki, ja tein pesäeron silloiseen hc-skeneen.

ja tein pesäeron silloiseen hc-skeneen.
 
Ei varsinaisesti liity seiskaseiskaan, mutta sen ajan hc-pukn voittaa kyllä nyky-hc:n 10-0.

Ei varsinaisesti liity seiskaseiskaan, mutta sen ajan hc-pukn voittaa kyllä nyky-hc:n 10-0.
 
Aamen tälle!

Mikään. :-)
 
Just siksi otin sen esimerkiksi :).
 
Sitä tilulilutteluahan vastaan punk-musassa tosiaan hyökättiin, ja se oli ehkä tarpeellista juuri silloin. Nykyhetken näkökulmasta tarkasteltuna toi hyökkäys ei mun mielestä kuitenkaan ole niin radikaali (musiikillisesti), kun kokonaisuutta katsotaan turvallisesti kolmen vuosikymmenen jälkeen. Uskon tulevani toimeen ilman tarkempaa perehtymistä punkkiin, koska punkin keskeisimmät elementit ovat sulautuneet osaksi nykymusiikkia. Toisekseen, jos räimeen ja räminän juuria pitää ymmärtää, niin uskon löytäväni ne kauempaa kuin vuodesta '77.

Just siksi otin sen esimerkiksi :).
 
Sitä tilulilutteluahan vastaan punk-musassa tosiaan hyökättiin, ja se oli ehkä tarpeellista juuri silloin. Nykyhetken näkökulmasta tarkasteltuna toi hyökkäys ei mun mielestä kuitenkaan ole niin radikaali (musiikillisesti), kun kokonaisuutta katsotaan turvallisesti kolmen vuosikymmenen jälkeen. Uskon tulevani toimeen ilman tarkempaa perehtymistä punkkiin, koska punkin keskeisimmät elementit ovat sulautuneet osaksi nykymusiikkia. Toisekseen, jos räimeen ja räminän juuria pitää ymmärtää, niin uskon löytäväni ne kauempaa kuin vuodesta '77.
 
Kummallinen ajattelutapa. Sä haluat ohittaa suuren määrän hienoa musiikkia siksi, että nykymusiikki on sulattanut siitä itseensä vaikutteita. Muista, että punk oli paljon muutakin kuin sahausta ja huutoa. Esim. sellaiset bändit kuin Buzzcocks, Magazine, Richard Hell & The Voidoids, Television ja niin edelleen olivat paitsi hyvinkin kokeellisia ja musiikillisesti kunnianhimoisia, myös hyviä soittajia. Lähestymistapa vaan oli vähän eri kuin vaikka Alvin Leellä.

Esim. sellaiset bändit kuin Buzzcocks, Magazine, Richard Hell & The Voidoids, Television ja niin edelleen olivat paitsi hyvinkin kokeellisia ja musiikillisesti kunnianhimoisia, myös hyviä soittajia.
 
Tai Bad Brains, jos nyt jatketaan listaa niillä bändeillä, mitä en oo tästä threadista bongannut.

Pelle Miljoona & N.U.S
 
Hoh, Pellen eka levy on ihan hiton kova! Kunnon angstia. Jo ne biisien nimet. Akateeminen poika, Raivoon, Mie en välitä mistään.. loistavaa.
 
Siskolla oli joku punk-kokoelma jossa oli myös aika loistavia vetoja kotimaisilta punkbändeiltä. Sehr Schnell ym.

Siskolla oli joku punk-kokoelma jossa oli myös aika loistavia vetoja kotimaisilta punkbändeiltä. Sehr Schnell ym.
 
Olisko ollu Pohjalla -kokoelma? Se on ainaskin luja.

Luin elokuun Kalevasta ihan mielenkiintoisen jutun, jossa haastateltiin Oulun suunnalla nykyään vaikuttavaa Seppo "Sidi" Vainiota. Suomen ensimmäisen punksinglen levyttäneen Briardin rumpalina toiminut kaveri on sittemmin opettanut mm. Harvardin yliopistossa. Vainion äidin elämänkumppanina tuolloin toiminut huippupianisti väheksyi pojan musiikkiharrastusta, eikä ollut voinut oikein tajuta, kuinka levytysstudioon oli voitu marssia ilman kymmenen vuoden tiivistä musiikillista koulutusta. Elävä anekdootti punkin "kaikki osaa soittaa" -hengestä!

Luin elokuun Kalevasta ihan mielenkiintoisen jutun, jossa haastateltiin Oulun suunnalla nykyään vaikuttavaa Seppo "Sidi" Vainiota. Suomen ensimmäisen punksinglen levyttäneen Briardin rumpalina toiminut kaveri on sittemmin opettanut mm. Harvardin yliopistossa. Vainion äidin elämänkumppanina tuolloin toiminut huippupianisti väheksyi pojan musiikkiharrastusta, eikä ollut voinut oikein tajuta, kuinka levytysstudioon oli voitu marssia ilman kymmenen vuoden tiivistä musiikillista koulutusta. Elävä anekdootti punkin "kaikki osaa soittaa" -hengestä!
 
... varsinkin kun Sidi Vainio oli erittäin hyvä rumpali ja soitti paremmin kuin suurin osa "punk"-rumpaleista. Mieshän vaikutti ennen biologi-uraansa myös Shadowplayssä.

artikkeli kirjoitti--
 
Entä nyt?
 
Jos Englannissa vuosi 1977 olikin punkin vallankumous, amerikkalaiset eivät antaneet sen häiritä. Uusi aalto jäi New Yorkin pop-eliitin omaisuudeksi ja suurempi yleisö alkoi vasta Blondien diskohittien ja myöhemmin Talking Headsin Stop Making Sense-leffan myötä ymmärtää mitä uudella aallolla tarkoitetaan. Ja senkin se ymmärsi väistämättä väärin.
New Yorkista tuli myös -80-luvulla kaikenlaista kiinnostavaa, kuten Sonic Youth, mutta vasta kun punk ymmärrettiin yhdistää heavy metalliin, alkoi tapahtua. Nirvanan läpimurto merkitsi punkin tuloa USA:n, vaikkakin se pian laimeni grunge- ja post-grunge-puolimetalliin.
 
Nirvanan läpimurto? Nevermind = punk? blööblööblööblöö......
grunge- ja post-grunge-puolimetalli blöööööööööö BLÖÖÖÖBLÖÖÖBLÖÖÖ.
 
Englannissa vuoden 1977 vaikutus on ollut läsnä koko ajan - ajatellaanpa vaikka Blurin ja Oasiksen taannoista taistoa. Mitäpä muutakaan se oli kuin ns. taidepunkin ja rähjäpunkin skisman uusintaottelu?
 
Hei ihan tosi nyt. Blur vs. Oasis = 77'punk?
Vanhoilla punkkareillakaan ei ole oikeutta heittää noin huonoja huulia. Menee kaikki katukreddu ja millä se pesä sitten sieltä lostarista hoidetaan himaan.
 
Tykkäsin kyllä artikkelista muuten, mutta tämä isällisen opastuksen ja pop-viisauden irvikuva lopussa toi huonon mielen.

Hei ihan tosi nyt. Blur vs. Oasis = 77'punk?
Vanhoilla punkkareillakaan ei ole oikeutta heittää noin huonoja huulia. Menee kaikki katukreddu ja millä se pesä sitten sieltä lostarista hoidetaan himaan.
 
Joo, olet oikeassa. Toi oli oikeastaan tarkoitettu kainalojutuksi, jonka todennäköisesti jää pois (niin kävikin muistaakseni) ja siksi vedetty aika väkisin ja vasemmalla kädellä. Itse asiassa alkuperäisessä versiossa oli huomautus että tää on varmaan ihan tarpeeton. Silloin kun juttu kirjoitettiin, muodissa oli tälläiset entä tällä hetkellä? - kainalojutut, jotka ei mua suuremmin koskaan innostaneet.

Kummallinen ajattelutapa. Sä haluat ohittaa suuren määrän hienoa musiikkia siksi, että nykymusiikki on sulattanut siitä itseensä vaikutteita.
 
En suinkaan ohittaa, sanoinhan kuitenkin kuunnelleeni ns. perusbändejä. Jostain The Clash'istä pidän kovastikin, ja jossain vaiheessa Pellen ja Maukan biisit olivat kovia juttuja. En toistaiseksi ole jaksanut perehtyä 'tarkemmin' eli kuunnella läpi kaikkia sinkun b-puolia ;)
 
Tolla kommentilla nykymusiikkiin sulautumisesta tarkoitan sitä, että punkin henkeen vannovat jäärät toitottavat punkin kuuntelun olevan "edellytys nykymusiikin ymmärtämiselle." Uskon oman pintapuolisen perehtymiseni ja nykybändien seuraamisen kuitenkin riittävän punkin keskeisten elementtien ja merkityksen ymmärtämiseen ilman hakaneulan iskemistä poskeeni heh.