Keskustelua raskaammasta musiikista ›

SLAYER - CHRIST ILLUSION 2006
 
Slayer on kuulunut jo yli 20 vuotta metallin arvostetuimpiin ryhmiin, ja kautta historian on Slayer toteuttanut omaa juttuaan jääräpäisesti ja kompromissittomasti. Bändin viimeisenä klassikkona pidetyn Seasons In The Abyssin jälkeen Slayer kokeili rajojaan 90-luvulla tehden parin albumin verran aiempaa hieman hidastempoisempaa ja tyyliltään simppelimpää runttausta Paul Bostaphin hääriessä rumpupatteriston takana, Dave Lombardon mittailessa kykyjänsä mm. Testamentissa.
2000-luvun alkuvuosien aikana oli Bostaphin vuoro siirtyä kilometritehtaalle, ja legendaarinen rumpukone Lombardo nähtiin taas verisateen keskellä tuplia poljeskelemassa. 2001 ilmestyi God Hates Us All-niminen studioalbumi, joka on Bostaphin viimeinen taidonnäyte Slayerissa. Albumi ei ainakaan allekirjoittaneelle maistunut sitten pätkän vertaa, ja Lombardon kanssa toteutettavaa uutta studioalbumia odotettiin kuin kuuta nousevaa.
 
Lopulta, syksyn suulla 2006 ilmestyi Christ Illusion levykauppoihin. Iron Maidenin tapaan Slayer oli pistänyt nettisivuilleen kuultaviksi parit biisit höyryäväntuoreelta kiekolta, ja allekirjoittanut toisin kuin Maidenin tapauksessa kuunteli näistä vain yhden. Tämän näytekappaleen pohjalta osasin odottaa perushyvää Slayeria, mutta sen kummemmin kappale ei sykähdyttänyt. Sittemmin se (Cult) on kylläkin noussut albumin parhaiden joukkoon. Christ Illusionia tuottamassa olivat Josh Abraham ja Rick Rubin. Tuotantopuolessa on onnistuttu, ja soundillisesti albumi on Slayerin paras. Kitarat murisevat Marshall-säröineen raskaasti ja dynaamisesti, Lombardon tiukka ja kuiva rumpusoundi erottuu edukseen, niin kuin aina ennenkin. Basso murisee kilpaa huutavan Tom Arayan kanssa, ja Hanneman/King-kaksikon ampiaissoolot tarjoavat hermomyrkkyä metallipäille - ihan niin kuin ennenkin.
 
Alussa Christ Illusion oli todellinen turpaanvetäjä ja ehdottoman kova kokonaisuus. Kaikista biiseistä Slayer-fanina repäisi hirveät fiilikset pintaan, eikä pahaa sanaa ollut sanottavana sitten mistään. Useamman viikon tauon jälkeen kun pamautti Illusionin soittimeen, paljastui todellinen tilanne. Eihän se albumi niin hyvä sitten ollutkaan. Kyse on Slayerista, joten hirveästi ei voi mennä pieleen, rummuissakin sentään itse Dave Lombardo. Kappaleiden joukosta löytyy todellisia helmiä, kuten Cult ja Jihad, ja erityisesti 80-luvunkin klassikot haastava Flesh Storm. Lisäksi albumilta löytyy kourallinen perusvarmoja Slayer-tappobiisejä, kuten Consfearacy, Skeleton Christ, Eyes Of The Insane. Kuitenkin suurta osaa kappalemateriaalista kuunnellessa iskee mieleen Se lause "Tämä on hyvää musiikkia, mutta ei erityistä Slayeria."
 
On totta, että bändi on parhaat päivänsä nähnyt. Slayer ei koskaan toipunut Dave Lombardon potkuista, eikä Christ Illusionkaan kovin kumarrettavaksi "paluulevyksi" jää. Pintapuolisesti kaikki näyttää olevan kohdallaan, mutta pinnan alta se jokin puskee ikävää fiilistä pintaan. Tässäkö kaikki?
Bändi, joka on levyttänyt Reign In Bloodin, South Of Heavenin ja Seasons In The Abyssin kaltaisia metallimaailmaa tärisyttäneitä klassikoita, tuskin voi mitenkään päästä uudella albumillaan vanhojen tasolle. Jos se on mahdollista, ainakin erittäin harvassa. Kuitenkin Iron Maidenin kuluvana vuonna ilmestynyt tuore kiekko pyyhki bändin vanhoilla levyillä lattiaa, propsit siitä heille. Slayerilla yritystä löytyy, ja biiseistäkin löytyy ainesta, mutta silti sitä albumin loppua kohden mennessä huomaa miettivänsä, milloin tämä jo loppuu. En missään nimessä kyseenalaista Slayerin kykyjä; on mahdollista, joskin epätodennäköistä että bändi jokusen vuoden kuluttua rypistää ilmoille toisen South of Heavenin. Mutta Slayerin teho on aina ollut pitkälti livekeikoissa, joten suosittelen että uudempien kiekkojen päiväkautisten luukutusten sijasta käväisette todistamassa aktin livenä. Sitä tietä minä bändiin rakastuin, ja Sauna Open Air 2005 oli ensimmäinen metalli-keikkani. Sanomattakin selvää että se Angel Of Death on vieläkin kovin. Ehkä.
 
80-luvun klassikot jäävät kauaksi taakse. Bostaph-ajan albumit tällä kuitenkin lyödään, ja kokonaisuuden sisältäessä kuitenkin muutamia mahtavia kappaleita ja muutenkin runsaasti perushyvää Slayeria, ei kokonaisarvosana voi olla huonompi tai parempi kuin 3/5.