aivokuolio 25.09.2006 17:29:33 (muokattu 25.09.2006 17:32:05) | |
---|
Kun tuo edellinen PMMP-ketju käsitteli KK-levyä ja juttu lähti aikamoisille sivu-urillekin välillä, niin ajattelin lasauttaa uuden levyn kunniaksi tuliterän triidin. Jos on turha niin lock'n'lol. Pistetään nyt heti alkuun noita pakollisia infoja, itse levyhän ilmestyy tosiaan noin puolentoista kuukauden päästä eli marraskuun puolivälissä. Ensimmäinen single Henkilökohtaisesti soi jo radioissa ja video saa ensi-iltansa TÄNÄÄN Nelosella kello 22.55. Ja sitten siihen itse levyyn. Odotuksia? Meikäläinen kilahti bändiin jo ensimmäisen pitkäsoiton aikoihin, PMMP kun tuntui tuovan tähän kovin alakuloiseen suomiskeneemme jotain täysin uutta virtaa, sähäkkää sekopäisyyttä ja reipasta ravistelua. Naiivi pop-poljento yhdistyi herkullisesti harkitun rosoiseen tuotantoon ja mahtaviin sanoituksiin, mutta valitettavasti homma tuntui menevän aika monelta potentiaaliselta kuulijalta ohi suurimmaksi osaksi Rusketusraidat-hitin aiheuttamien traumojen takia, mikä onkin ymmärrettävää. Selkeä hittihän biisi on, mutta eipä se kuuntelua juurikaan kestänyt ja raita taitaakin olla yksi ensimmäisen pitkäsoiton heikoimmista esityksistä. Tosin onhan se hieman outoa puhua bändin "syrjimisestä" kun levykin möi aikoinaan kultaa. Kovemmat Kädet ilmestyi viime vuoden alkupuolella, ja voin kyllä ihan rehellisesti myöntää että alkuun levy oli aikamoinen pettymys. Aikaisempi riehuminen ja räkä oli vähentynyt huomattavasti, ja tilalla oli toinen toistaan traagisempia tarinoita. Levy ei tuntunut lämmittävän millään tavalla, ja ensimmäisen viikon kulutin lähinnä tuijotellen levyä halveksuvasti. Pikkuhiljaa paketti alkoi kuitenkin purkautumaan, ja niinhän siinä lopulta kävi - kuten monesti muulloinkin parhaiden levyjen kanssa - että levy juuttuikin soittimeen useaksi kuukaudeksi. Yhtään heikkoa raitaa levyltä ei löydy. "Jämä-Popstarseista" koottu porukka lasauttikin pöytään vuoden parhaan kotimaisen pitkäsoiton, ja jopa media lämpeni PMMP:lle. Kriitikot ylistivät levyä, bändi takoi keikkaa aivan järkyttäviä määriä, levy viipyi Listalla yli vuoden putkeen jonka johdosta bändi nappasikin 3 Emma-patsasta. Ja mitäs sitten? Kovemmat kädet ilmestyi aikoinaan hieman vaivihkaa mutta kolmatta pitkäsoittoa odottaakin huomattavasti isompi lauma musadiggareita. Toivottavasti tästä ei ole kuitenkaan seurannut sen suurempia paineita, eikä PMMP ole menettänyt mitään sille ominaisesta tyylistään. Ainakin keikoilla kuullut uudet biisit ovat vaikuttaneet laatutavaralta, ja tyypit ovat kyllä sen verran fiksuja ja oikealla tavalla vaatimattomia jonka johdosta levyä ei ole varmaankaan väännetty euronkuvat silmissä kiiluen. Senhän uskaltaa jo tässä vaiheessa sanoa että osa tyypeistä tulee kääntämään bändille selkänsä ja alkaa marmattaminen sen pilaantumisesta. Tämähän tapahtuu aina menestyksekkään ja yleisesti kehutun levyn jälkeen. No tulipa vuodatettua. Eniveis, päiviä lasketaan jo tuohon marraskuun puoliväliin ainakin täällä. 3 henkilöä tai 240 kg lihaa |
Planetist 25.09.2006 17:41:54 | |
---|
Innolla odottelen, kovemmat kädet oli pirun hyvä. "Henkilökohtaisesti" ei tosin ainakaan hurjan hyvältä minun korvaani kuulostanut. Mutta, Jori kuomaseni, sä oletkin aika vitusti erilainen. - Tempura
Kun ei Nissanissa ole nestekytkintä, niin täytyypä maalata akvarelli naapurin emännästä. - Miccomacho |
Jenka 25.09.2006 20:13:53 | |
---|
Mielenkiinnolla odotan, sillä tyttöjen molemmat levyt ovat olleet tämän vuoden kuunnelluimpia levyjä. Millään en jaksa uskoa, että tulevakaan levy olisi erityisen kehno, vaan yritänpä ottaa aika avoimin mielin sen vastaan. "Isot ihmiset ovat toden totta aivan käsittämättömiä" |
Artist 26.09.2006 10:15:11 (muokattu 26.09.2006 16:12:33) | |
---|
Odotan levyä, mutta erityisen innolla keikkoja, jossa PMMP on niinku oikeesti hyvä. Henkilökohtaisesti on mun mielestäni hyvä biisi, ainakin sen yhden kuulemiskerran perusteella. Edellinen lätty on tosiaan hyvä, joskin huippubiisejä saisi olla vielä enemmän. "Don't push me, cos I'm close to the edge" |
Hyvin todennäköisesti joutuu uuden PMMP:n ostamaan. Aiempiin verrattuna vielä ripaus luonnollisuutta lisää levyn sointiin, ja hyvä tulee. |
Pitkavirta 26.09.2006 13:14:49 (muokattu 26.09.2006 13:15:32) | |
---|
Oli jotenki tosi turha video. Tai tavallaan iha makee mut tylsä. Ja kun se nelosen idiootti spoilas sen koko jutun. Eikä biisikään nyt niin kummonen ollu. Odotan silti tulevaa plattaa toiveikkaana. Jotenki toi on vaan vähän enempi livebändi mun makuun. edit itteasiassa just näin: vielä ripaus luonnollisuutta lisää levyn sointiin |
absqua 26.09.2006 14:53:11 | |
---|
Hyvin todennäköisesti joutuu uuden PMMP:n ostamaan. Aiempiin verrattuna vielä ripaus luonnollisuutta lisää levyn sointiin, ja hyvä tulee. Niinpä. Jos vaikka päästäisivät vihdoin sen loistavan livebändinsä levyllekin soittamaan, mieluiten joka biisiin. Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy- |
juuso a 26.09.2006 14:53:32 | |
---|
Odotukset on kieltämättä korkealla loistavan Kovemmat kädet -plätän jälkeen. Saas nähdä miten neitokaisten käy.. "Huumori yllä ja eiku lisää paskaa housuun." |
Memu 26.09.2006 15:12:27 | |
---|
Tuo "Henkilökohtaisesti" kuulosti minun korvaan aivan Leevi & the Leavingsin biisiltä. Hyvältä siis. |
sientenystävä. 26.09.2006 15:41:47 | |
---|
Innolla odotan edellisen levyn tiimoilta! Loistavia kappaleitakin on monia (Oo siellä jossain mun, Päiväkoti..) Kaupalliset radiokanavat pitäisi kieltää Hessu Sopon mätäkumpareitten mukaan! |
Mortal Jane 26.09.2006 23:24:56 | |
---|
Tuo "Henkilökohtaisesti" kuulosti minun korvaan aivan Leevi & the Leavingsin biisiltä. Hyvältä siis. Vähä sama tuli. Kitaroista varmaan. "I'm old enough to be calm, calm enough to be dead, not smart enough to be scared of getting nowhere" |
Akiman 27.09.2006 06:13:26 | |
---|
Vähä sama tuli. Kitaroista varmaan. Mandoliineista. |
Exhausted 27.09.2006 11:23:41 | |
---|
Mulle tuli sama Leevi-assosiaatio tosta mandoliinista joka menee unisonossa laulun kanssa. Biisi on kyllä taas taattua laatua, vaikka sanoitukset on kyllä aika rankat, voi vähentää radiosoittoa konservatiivisimmilla radioasemilla. Promosinkussa on muuten tyttöjen itse käsin - henkilökohtaisesti - kirjoittamat nimmarit ja biisinnimi takakannessa. Aika jännä veto tuokin. |
Minstrel 27.09.2006 15:43:07 | |
---|
Onhan tämä vuoden mielenkiintoisimpia julkaisuja. Vähän kyllä jänskättääkin, sillä porukalla on varmasti melkoiset paineet julkaista Kovemmat käjet -tasolle yltävä levy. Toivottavasti ei mene yliyrittämiseksi. Toisaalta kyllähän sen monelta bändiltä epäonnistuneen kakkoslevynkin tekeminen varmasti loi paineita. Rusketusraidat-leimasta täytyi päästä eroon jne. Mikäs tässä on odotellessa, kun mitään erityisen huolestuttavia uutisia ei ole korviin kantautunut. Sinkkukin kuulostaa hyvältä, vaikkei se olekaan edellisen levyn sinkkujen veroinen. Lähinnä pelottaa se, että rima on niin korkealla kakkoslevyn jälkeen. Hyväkin levy voi osoittautua tässä tapauksessa pettymykseksi. "Sometimes you eat the bar, and sometimes, well, the bar eats you." |
MK73 27.09.2006 16:06:09 | |
---|
Mikäs tässä on odotellessa, kun mitään erityisen huolestuttavia uutisia ei ole korviin kantautunut. Sinkkukin kuulostaa hyvältä, vaikkei se olekaan edellisen levyn sinkkujen veroinen. Lähinnä pelottaa se, että rima on niin korkealla kakkoslevyn jälkeen. Hyväkin levy voi osoittautua tässä tapauksessa pettymykseksi. Meitsi kanssa odottelee levyä ihan avoimin mielin. Paula ja Mira ovat jotenkin niin välittömän ja rennon oloisia tyyppejä. Tuskin hekään ottavat ihmeempiä paineita, vaan tekevät fiiliksellä. Lopputulos on sitten sellainen kun se on. |
apua-mies 27.09.2006 16:18:38 | |
---|
mua itseäni ihmetyttää tän pmmp:n saama suuri hehkutus täällä muusikoiden.netissäkin. ei toi ole keskivertoa kummempi pop-akti. käsittämätöntä hypeä tämän kohdalla, olenko yksin mielipiteeni kanssa? |
Artist 27.09.2006 16:26:16 (muokattu 27.09.2006 16:27:24) | |
---|
mua itseäni ihmetyttää tän pmmp:n saama suuri hehkutus täällä muusikoiden.netissäkin. ei toi ole keskivertoa kummempi pop-akti. käsittämätöntä hypeä tämän kohdalla, olenko yksin mielipiteeni kanssa? Tuskin yksin olet. Mutta kummempiakin asioita hypetetään ja kylläpä PMMP vaan aika monelle (kuten minulle) on keskivertoa parempaa poppia. Itse en kyllä mielellään osallistu hypetykseen, koska kaikki hypettäminen on aina arveluttavaa. Kun "Kovemmat Kädet" ilmestyi, välttelin sen kuulemista melko pitkään ihan vain sen vuoksi, että monet tutut sitä kehuivat. "Don't push me, cos I'm close to the edge" |
MK73 27.09.2006 16:29:13 | |
---|
mua itseäni ihmetyttää tän pmmp:n saama suuri hehkutus täällä muusikoiden.netissäkin. ei toi ole keskivertoa kummempi pop-akti. käsittämätöntä hypeä tämän kohdalla, olenko yksin mielipiteeni kanssa? No ei PMMP minunkaan asteikolla yllä sinne kovimpaan kastiin. Keskivertoa erilaisempaa poppia kumminkin, joka erottuu edukseen massasta. En tosin ihmettele yhtään, että jollekin tämä kolahtaa ihan simona. |
papitsu 27.09.2006 17:52:21 | |
---|
mua itseäni ihmetyttää tän pmmp:n saama suuri hehkutus täällä muusikoiden.netissäkin. ei toi ole keskivertoa kummempi pop-akti. käsittämätöntä hypeä tämän kohdalla, olenko yksin mielipiteeni kanssa? Minuakin ihmetytti, kunnes näin livenä. Aivan loistava meininki tytöillä siellä lavalla. Ja löytyy nuitten (ei välttämättä ihan niin hyvien..) hittibiisien takaa aivan loistavaakin musiikkia. IMO. PUNK OUT WITH YOUR CUNT OUT!
M.A.C.H.O. # 7 "I eat green berets for breakfast. And right now I'm very hungry." | S.M.A.K | THV-klubi #42 |
aivokuolio 27.09.2006 20:40:32 | |
---|
Pikkulinnut lauloivat että uusi video Henkilökohtaisesti saattaisi löytyä YouTubesta. Itsehän en moisesta sen tarkemmin tiedä... 3 henkilöä tai 240 kg lihaa |