 BigPapa19.09.2006 07:21:49 | |
|---|---|
Jimmie Vaughan Anson Funderburgh Ronnie Earl Bob Margolin Peter Green Kitaroita pitää soittaa.Ne tykkää siitä. | |
 Tsugu Way19.09.2006 17:17:50 | |
cläpän vuosikymmenet: '60s-clapton is GOD '70s-eka puolisko jees (kokkelit astu kuvioihin) '80s-ihan p..seestä '90s-jotain hyvääki '00s-nojoo, elossa vielä... (nähty oikein livenä asti, meni kyl vähän viihteen puolelle ne biisivalinnat..muuten ok) '10s-bluusia enemmän toivottavasti?! En voi olla kirjoittamatta omaa vastinettani tuohon vuosikymmenarvioon. Selvennykseksi laitettakoon, että olen valtaisa Clapton-fani. Eric on minulle suurin ja merkittävin yksittäinen artisti, kitaristiesikuva ja Jumala! En ole jaksanut tähän ketjuun aiemmin vastata, kun ei tahdo enää jaksaa tätä "onko clapton bluesia"-juttua. Mutta anyway, asiaan: 60-luku: Kitarajumala ja bändisoittoaikaa. Clapton olisi jäänyt legendaksi, vaikka ura olisi päättynyt heti 60-luvun loputtua. Viiden vuoden aikana käsittämättömän monta loistavaa bändiä ja vielä useampia klassikkolevyjä. Blueasbreaker with Eric Clapton-levyllä Eric loi standardin valkoiselle blueskitaroinnille. Levy sopii valkoisen blueskitaran lyhyeksi oppimääräksi. Cream oli ensimmäinen todellinen superbändi. Kolme soittajaa, jotka olivat sen hetken kukin maailman paras omassa instrumentissaan. Wheels of Fire ja Disraeli Gears ehdottomia Aution Saaren Levyjä. Ja myös Blind Faithin ainoaksi jäänyt levy oli upea. Mahtava uran aloitusvuosikymmen! 70-luku: Sooloartisti-uran merkittävimmät klassikot tällä vuosikymmenellä. Bluesin lisäksi levyillä paljon vaikutteita reggaesta, countrystä. gospelista jne. Täydellisiä klassikko-biisejä, kuten Derek-taiteilijanimellä levytetty Layla ja omalla nimellä Cocaine, Wonderfull Tonight, Let It Grow. 70-luvun parhaat klassikko levyt: Layla and Assorted LOve Songs, 461 Ocean Boulevard, Slowhand. Upea vuosikymmen tämäkin! 80-luku Tällä AOR-vuosikymmenellä Ericin, Phil Collinsin, Elton Johnin ja vaikkapa Tina Turnerin levyt kuulostivat hyvin pitkälti samalta. Taisivatpa kyseiset artistit vieraillakin ristiin toistensa levyillä. Huonoja ja keskitasoisia aikuisrock-levyjä enimmäkseen. Täydellisenä poikkeuksena 1989 ilmestynyt Journeyman-levy, jolla kuullaan mm. myöhempien aikojen klassikko Bad Love. Upea levy pelastaa vaatimattoman vuosikymmen. 90-luku Sekava vuosikymmen. Hyviä blues-levyjä kuten Unplugged ja From The Gradle sekä vaatimattomampaa omaa soolotuotantoa kuten Pilgrim. Kuitenkin selvää piristymistä kokonaisuudessaan verrattuna edelliseen vuosikymmenykseen. 00-luku Vuoronperään näköjään omaa AOR-soolotuotantoa (Reptile ja Back Home), Blues-covereita (Robert Johnson-levyt) ja kimppalevyjä (B.B King ja J.J. Cale). Kypsymistä kaikenkaikkiaan. Upeat kaksi Suomen keikkaa tällä vuosituhannella. Kypsynyt itsevarmuus näyttää nostavan tämän vuosikymmenen kolmanneksi parhaaksi herran uralla. Jep jep.. Tässäpä minun vaatimaton mielipiteeni.. Jos se ei svengaa, se ei ole minkään arvoinen. (Duke Ellington) | |
 Manicci21.09.2006 00:04:26 | |
Se Mid Boostihan on ihan jees ja kätevä. Sen mitä oon videoista katellu, niin Clapa heittää se nollissa/lähes nollissa kaikki normi jutut, mutta sit buustaa soolot sun muut sillä. Kätevämpää kun joidenkin muiden juttujen kans sählääminen. How blue can you get? | |
 colosseum22.09.2006 21:18:47 | |
Jossain Mojossa Cläpä tunnustaa arvostavansa nykykitaristeista Robert Crayta eniten. Tällä on kuulemma eniten voimaa sormissaan; Erkki ei enää pysty pääsemään samaan. Clapton on Blues, sitä en kiistä ollenkaan. Mutta Mojo-lausunnot kertovat enemmän hollywood-tyyppisestä meiningistä, pieni piiri seurapiirimuusikkoja kehuvat toisiaan ja soittavat toistensa levyillä ja keikoilla. Claptonin lausunto Robert Craysta kertoo hyvin missä todellisuudessa starat elävät, ainostaan superstarat noteerataan. Muuten, Cray on mielestäni hyvä kitaristi ja laulaja, levyjä löytyy hyllystä useampiakin. Kultsalla vuonna ´85 Cray oli mielestäni parempi kuin itseni keikalle houkuttelema Duke Robillard. Claptonin strato-soundista en pidä, todella tylsä ja mitäänsanomaton. Cream-comeback Albert Hallissa oli hieno kokemus, minulle heikoin lenki oli kyllä Eric Clapton, ehkä juuri tuon kitarasoundin takia ja toiseksi White Room ilman vahvaa wah-wahia on kuin Whole Lotta Love ilman kitarasooloa. | |
| BigPapa 23.09.2006 22:18:12 | |
Claptonin strato-soundista en pidä, todella tylsä ja mitäänsanomaton. Cream-comeback Albert Hallissa oli hieno kokemus, minulle heikoin lenki oli kyllä Eric Clapton, ehkä juuri tuon kitarasoundin takia. Olen eri mieltä, mutta sehän on vaan mun mielipiteeni. Kitaroita pitää soittaa.Ne tykkää siitä. | |
 Ossi24.09.2006 01:33:50 | |
Olen eri mieltä, mutta sehän on vaan mun mielipiteeni. Niin minäkin. Oli kyse kenestä hyvänsä, itse musa kiinnostaa ilman muuta eniten, mutta kieltämättä kitaranrämpyttäjänä kiinnitän huomiota soundiinkin ;P Claptonhan on nykyään enemmänkin biisintekijä ja laulaja kuin kitaralegenda, eli siis niingo oikea muusikko. Ja kuten oon tullut todenneeksi jo aikoja sitten, minusta Clapton on tänään parempi laulaja kuin kitaristi. Mikä on sinänsä mielenkiintoista. Turhan moni 60-luvun artisteista on jo mullan alla ja muutamat kieppuu siinä rajoilla. Aika hienoa, että joku on sentään siinä määrin järjenihminen, että on osannut ottaa kiinni elämänsyjästä. Ehh.. kieltämättä rupiset Bluesbreakers-soundit napsahtivat mullekin aikoinaan, mutta ajat muuttuvat. Hyvä Stratosoundi toimii aina. Jos musa on muuten kohdillaan... Lift your other foot up
And fall on your ass
Get back up
Put your teeth in a glass
Aint ever been nothin quite like this
Its a magical thing called the wilbury twist | |
 buju24.09.2006 15:25:21 | |
Mistäköhän johtuu että Claptonista puhuttaessa muistetaan aina mainita että: valkoiseksi mieheksi tosi kova bluesmies? Mitäs jos puhuttais mustista ja valkoisista samaan hengenvetoon? Vähän sama kun heittäis että: punapartaiseksi ihan helvetin kova bluesmies. Itselle moisista lausahduksista tulee mieleen että kun Clapton ei pärjää vertailussa mustiin miehiin niin todetaan nyt sitten että.... Ja ennen kun joku tosi fanittaja hermostuu tahdon huomauttaa että, itse pidän Claptonia paljon parempana kitaristina kuin itse olen, joten tarkoitukseni EI ole haukkua Claptonia. Damn right, I´ve got the blues | |
 Vasu24.09.2006 16:15:40 | |
Mut onks oikeestaan ykskään valkoinen blues kitaristi saanut samallaista tunnetta soittoonsa kuin kuin Esim. Albert King, BB King tai vaik Muddy Waters? Jimmie Vaughan Anson Funderburgh Ronnie Earl Bob Margolin Eric Clapton Niin ja mitä "valkoisen" ja "mustan" blues kitaristin tässä tapauksessa erottaa on ennenkaikkea eri ikäkaudet ja varsinkin eri kulttuuri tausta. esim. B.B Kingin ja Eric Claptonin saama kulttuuri perintö on varmasti totaalisesti erilainen, mutta silti Eric Claptonin soittama blues on minusta aivan samanarvoista kuin B.B. Kingin. Se mikä Claptonissa useimpia (minä mukaanlukien) häiritsee on hänen soittama muunlainenkin musiikki. | |
| BigPapa 24.09.2006 16:58:50 (muokattu 24.09.2006 17:13:55) | |
Jimmie Vaughan Anson Funderburgh Ronnie Earl Bob Margolin Peter Green Eric Clapton Hollywood Fats Stevie Ray Vaughan Junior Watson Johnny Winter Duke Robillard Albert Järvinen Jarkka Rissanen Ykä Putkinen Heikki Silvennoinen Chris Duarte Charlie Baty Jeff Healey Harvey Mandel Kitaroita pitää soittaa.Ne tykkää siitä. | |
 Turder25.09.2006 15:25:17 | |
Minkäslaisia ovat nuo Claptonin konsertti-DVD:t? Onko jokin niistä selkeästi parempi vaiko kaikki suht. samanlaista tavaraa? | |
 Gona25.09.2006 20:50:18 | |
Jimmie Vaughan Anson Funderburgh Ronnie Earl Bob Margolin Peter Green Eric Clapton Hollywood Fats Stevie Ray Vaughan Junior Watson Johnny Winter Duke Robillard Albert Järvinen Jarkka Rissanen Ykä Putkinen Heikki Silvennoinen Chris Duarte Charlie Baty Jeff Healey Harvey Mandel Tosta kun vaihtaa Silvennoisen Ville Leppäseen niin saattaisin minäkin allekirjoittaa... Pukama Jenkka... Jees... "Devil got my women, I hope..." | |
 Veikko25.09.2006 21:10:28 | |
Tosta kun vaihtaa Silvennoisen Ville Leppäseen niin saattaisin minäkin allekirjoittaa... Pukama Jenkka... Jees... Leppänen on kyllä ihan käsittämättömän hieno soittaja ja laulaja. "Herra on minun paimeneni - Mister is my cowboy!" -Jukka Emil Vanaja | |
 mcmies25.09.2006 22:02:35 | |
Ton listan lisättynä Leppäsen Villellä allekirjoitan minäkin! | |
| BigPapa 25.09.2006 22:02:42 (muokattu 26.09.2006 22:40:02) | |
Jimmie Vaughan Anson Funderburgh Ronnie Earl Bob Margolin Peter Green Eric Clapton Hollywood Fats Stevie Ray Vaughan Junior Watson Johnny Winter Duke Robillard Albert Järvinen Jarkka Rissanen Ykä Putkinen Heikki Silvennoinen Chris Duarte Charlie Baty Jeff Healey Harvey Mandel Ville Leppänen Michael Bloomfied Elvin Bishop Billy Gibbons Duane Allman Dicky Betts Rick Derringer Buzzy Feiten Ron Thompson Katos kun jäi Ville pois. Kitaroita pitää soittaa.Ne tykkää siitä. | |
| mcmies 25.09.2006 22:05:22 (muokattu 25.09.2006 22:05:47) | |
Ainiin, Billy Gibbons ja Duane Allman. | |
| Ocean Boulevard 26.09.2006 18:41:18 | |
Minkäslaisia ovat nuo Claptonin konsertti-DVD:t? Onko jokin niistä selkeästi parempi vaiko kaikki suht. samanlaista tavaraa? Katsoin taannoin Live In Hyde Park-konsertin. Muutama tunnetumpi biisi ja loput vähän tuntemattomampia. Ei mielestäni parasta Claptonia. Oikeastaan ensimmäistä kertaa en pitänyt Claptonin stratosoundista. Kuulosti jotenkin aivan käsittämättömän kireältä sooloissa. Aika rutiinisuoritus kaikenkaikkiaan. Faneille kait pakkokatsottava. | |
| colosseum 30.09.2006 00:59:45 | |
Eric Clapton Niin ja mitä "valkoisen" ja "mustan" blues kitaristin tässä tapauksessa erottaa on ennenkaikkea eri ikäkaudet ja varsinkin eri kulttuuri tausta. esim. B.B Kingin ja Eric Claptonin saama kulttuuri perintö on varmasti totaalisesti erilainen, mutta silti Eric Claptonin soittama blues on minusta aivan samanarvoista kuin B.B. Kingin. Se mikä Claptonissa useimpia (minä mukaanlukien) häiritsee on hänen soittama muunlainenkin musiikki. Ei se ole Claptonin yksinoikeus, kyllä esim. B.B Kingin levyillä 70-luvulla ainakin minun makuuni soi liian usein jousikvartetto. | |
| colosseum 30.09.2006 01:18:30 | |
Jimmie Vaughan Anson Funderburgh Ronnie Earl Bob Margolin Peter Green Eric Clapton Hollywood Fats Stevie Ray Vaughan Junior Watson Johnny Winter Duke Robillard Albert Järvinen Jarkka Rissanen Ykä Putkinen Heikki Silvennoinen Chris Duarte Charlie Baty Jeff Healey Harvey Mandel Ville Leppänen Michael Bloomfied Elvin Bishop Billy Gibbons Duane Allman Dicky Betts Rick Derringer Buzzy Feiten Ron Thompson Katos kun jäi Ville pois. Mites Lindholm, "Just" on just semmoinen strato-soundinen levy minun makuuni, toinen tulee mieleen, James Thackery, erikoinen ja samaa sarjaa Roy Buchanan sekä Danny Gatton. | |
 Tasapaino30.09.2006 01:37:14 | |
No siittä lähtee. Alppu Kingiä olen paljon kuunnellut, mutta kyllä tämä kolahtaa kovemmin kuin yksikään Kingin lauluista tai sooloista. Kuka ihmeen hullu vielä väittää, ettei Claptonilta lähde blues tunteella? http://www.youtube.com/watch?v=OsHsMuCNmyw Se ottaa ken ottaa ja joskus voipi ottaa kunnon shamanistisen kännin ja olla lähempänä esi-isiä, mutta silloin soittamiset voi sitten jättää muille. | |
| Manicci 30.09.2006 17:29:23 | |
No siittä lähtee. Alppu Kingiä olen paljon kuunnellut, mutta kyllä tämä kolahtaa kovemmin kuin yksikään Kingin lauluista tai sooloista. Kuka ihmeen hullu vielä väittää, ettei Claptonilta lähde blues tunteella? http://www.youtube.com/watch?v=OsHsMuCNmyw Toivottavasti ei tuon videon jälkeen enään kukaan :) How blue can you get? | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)