Muusikoiden.net
20.04.2024
 
Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Androids - kuka muistaa?
1 2
Pacer
15.09.2006 11:08:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muistaako kukaan Androids-nimistä bändiä, joka vaikutti
kai joskus 80-luvun loppupuolella Suomessa? Bändi julkaisi
yhden albumin ja pari maxi-singleä. Yhdessä vaiheessa he
esiintyivät TV2:n musiikkiohjelmissa. Joku joskus mainitsi,
että liittyivät jotenkin Johnny Lee Michaelsiin. Sittemmin ei
ole aiheesta juuri mitään kuulunut/näkynyt. Musiikki oli
mielestäni ihan mukiinmenevää hard rockia tai tukkaheviä.
Parin näkemäni videon perusteella meininki oli muutenkin
sellaista Bon Jovi -osastoa. Juuri muuta en heistä tiedäkään.
 
If I can't go to heaven, let me go to hell
HaloOfFlies
15.09.2006 11:25:15
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muistaako kukaan Androids-nimistä bändiä, joka vaikutti
kai joskus 80-luvun loppupuolella Suomessa? Bändi julkaisi
yhden albumin ja pari maxi-singleä. Yhdessä vaiheessa he
esiintyivät TV2:n musiikkiohjelmissa. Joku joskus mainitsi,
että liittyivät jotenkin Johnny Lee Michaelsiin. Sittemmin ei
ole aiheesta juuri mitään kuulunut/näkynyt. Musiikki oli
mielestäni ihan mukiinmenevää hard rockia tai tukkaheviä.
Parin näkemäni videon perusteella meininki oli muutenkin
sellaista Bon Jovi -osastoa. Juuri muuta en heistä tiedäkään.

Muistan kyseisen poppoon, oli yksi suosikeista pikkupoikana. Juurikin noissa TV2:n musaohjelmissa tuli nähtyä. Biisejä en nyt muista. Eikös osa tästä bändistä muodostanut myöhemmin Jackflash-nimisen bändin? Run For The Money oli ihan pirun kova biisi.
 
It's always funny until someone gets hurt, and then it's just hilarious. S.M.A.K.-jäsen #5
slowdive
15.09.2006 12:27:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muistan kyseisen poppoon, oli yksi suosikeista pikkupoikana. Biisejä en nyt muista
 
Ihan sama juttu. Muistan nimen, ja sen että tykkäsin, yhtään biisiä vaan en. Olisi hauska kyllä kuulla. Muistan jostain Suosikista että se oli Johnny Lee Michaels & Androids, mutta muuttuiko nimi/kokoonpano sittemmin; sitä ei jaksa enää muistaa. Sen muistan että Johnny Lee Michaelsilla oli tolkuttoman iso tukka.
 
Eikös osa tästä bändistä muodostanut myöhemmin Jackflash-nimisen bändin? Run For The Money oli ihan pirun kova biisi.
 
Tämä oli taas ihan kauheaa kuraa! Jossain muistelen että kansainvälistä läpimurtoa odotettelivat suhteellisen kiihkeästi? Meinasikohan ne sitä sitten sitten ihan sillä yhden oton, huulisynkka-miten-sattuu-videolla missä pukeutumiseenkin oli panostettu salihousujen verran?
 
"One good thing about music, when it hits you, you feel no pain." (Bob Marley)
Cimble
15.09.2006 16:09:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllä toki jotenkin muistaa... Johnny Lee Michaels alias Jouni Turpeinen kumppaneineen oli semmosta glamrockpoppia. Pojilla oli erittäin tiukat mustat farkut ja silkkiröyhelöpaitaa sekä huivia. Puhumattakaan vahvoista meikeistä ja stetsoneista. Vähän semmoinen kilttien poikien Hanoi Rocks. En tiedä tai muista niiden suosiosta, taisivat olla studiovideoineen joissain sen ajan rock-ohjelmissa ja keikkailivat vissiin ainakin ympäri Suomea.
 
Itse muistan kun olin pikkupoikana Vieremän raveissa (älkää kysykö miksi), niin Johnny Lee Michaels & Androids oli soittamassa siellä. Ajankohta oli jotain ehkä -86. Muistan miten tytöt kiljui ja minä vaan tuijotin haavi auki bändiä! Keikan jälkeen kiipesin jotenkin lavalle ja napsautin sormella rumpukalvoo ihan hypnoosissa. Roudari siinä sitten työn touhussa tiuskaisi ettei niihin saa koskea..! Mulla oli taskussa kynä ja jostain maasta löysin paperia, joten sitten päädyin pyytämään nimmarit pojilta ja oottelin kiltisti tyttövaltaisessa jonossa vuorooni. Muistan miten tuo keikka jäi mieleen pyörimään pitkäaikaisena levottomuutena. Se oli muutenkin sitä aikaa kun rock alkoi valtaamaan kasvavan pojan mieltä... ;) Ja tässä tulos, minusta tulikin heavyrock-rumpali... Oi voi!
 
Tämän jälkeenhän Johnny Lee-Jouni vissiin on tuottanu ja äänittäny paljon artisteja, ja säveltäny esim. telkkarisarjoihin. Ja kerkes olemaan Kata Kärkkäisen kans naimisissa.
 
Mika Antero
15.09.2006 16:19:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ostin taannoin kirppikseltä niiden Let it all out -vinyylin. Siitä on aika vaikea löytää mitään hyvää sanottavaa.
 
Mutta eikös Johnny Lee Michaels ollut ennen tuota Sound Storm Shockissa, ja se taisi olla vähän räväkämpää menoa. Vai kultaako aika taas muistot?
 
Silvio Dante
15.09.2006 17:03:06 (muokattu 15.09.2006 17:07:25)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muistan kyseisen poppoon, oli yksi suosikeista pikkupoikana. Juurikin noissa TV2:n musaohjelmissa tuli nähtyä. Biisejä en nyt muista. Eikös osa tästä bändistä muodostanut myöhemmin Jackflash-nimisen bändin? Run For The Money oli ihan pirun kova biisi.
 
Olihan siinä pieni yhteys: Jara Jokivalli toimi Jackflashin liverumpalina, Jara soitti jossain vaiheessa Androidsissa rumpuja. Jackflashin ainukaisella lätyllä rumpuja soittaa Esa Palosaari joka oli bändin solisti.
 
Johnny Lee Michaels & Androids ja Androids tais olla niinku kaks eri juttua. Ainakin solisti oli eri ukko. Nää Androids ukot vaikuttaa edelleen erinäisissä bändeissä. Esim. solisti Tommy Eriksson vääntää progea Ageness nimisessä poppoossa.
 
E: hommatkaa nämä Too Hot To Rock DVD:t käsiinne jos vanhanliiton suomi-hevi/hard rock kiinnostaa. Kahdella DVD:llä pauttiarallaa sata musavideoo, 1980 alusta lähtien ja uusimmat jostain 90-luvun alkupuolelta. Esitysten taso on... no, sanotaanko vaihteleva.
 
Aijai!
Silvio Dante
15.09.2006 17:06:21 (muokattu 15.09.2006 17:06:38)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

E: sekoilua
 
Aijai!
Mika Antero
15.09.2006 17:07:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Esim. solisti Tommy Eriksson vääntää progea Ageness nimisessä poppoossa.
 
Katos helkkaria. Noidenkin levy löytyy hyllystä. Onko tämä Eriksson siis = Scarlette?
 
Silvio Dante
15.09.2006 17:07:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Katos helkkaria. Noidenkin levy löytyy hyllystä. Onko tämä Eriksson siis = Scarlette?
 
Jep. Sama kaveri.
 
Aijai!
Silvio Dante
15.09.2006 17:09:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mutta eikös Johnny Lee Michaels ollut ennen tuota Sound Storm Shockissa, ja se taisi olla vähän räväkämpää menoa. Vai kultaako aika taas muistot?
 
Tuossa voi hyvinkin olla siitä kyse.
 
Aijai!
the Gas Fuzz
19.09.2006 11:29:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jouni lee turpeinen ja sound storm shocks ja ennen sitä tahi sen jälkeen oli se androids. visuaalisestihan se oli ihan näyttävää livenä mut musa ei oikein silloin uponnut, näin siis kerran livenä. on mulla yks sinkkukin tuolla jossain,täytyis kait kuunnella joskus uudestaan se.
 
sirdickyj
19.09.2006 12:31:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olihan siinä pieni yhteys: Jara Jokivalli toimi Jackflashin liverumpalina, Jara soitti jossain vaiheessa Androidsissa rumpuja. Jackflashin ainukaisella lätyllä rumpuja soittaa Esa Palosaari joka oli bändin solisti.
 
Myös Androidsissa Jara oli pelkästään live-rumpali.
 
Johnny Lee Michaels & Androids ja Androids tais olla niinku kaks eri juttua. Ainakin solisti oli eri ukko. Nää Androids ukot vaikuttaa edelleen erinäisissä bändeissä. Esim. solisti Tommy Eriksson vääntää progea Ageness nimisessä poppoossa.
 
Ei kun kyllä se oli sama bändi, paitsi että Eriksson vaihtoi kitaransoiton laulusolistin hommiin, ja kitaristiksi sitten tuohon Androidsiin tuli Ade Manninen ja sen jälkeen Tatu Mannberg. Johnny Lee Michaels-aikana rumpalina oli se joku Bone, mikä ei tainnu soittaa kumminkaan enää Androidsin levyllä, vai oliks niitä levyjä kakskin? Yhessä ainakin on konerummut.
 
Nykyäänhän sitten Androidsin basisti Jone Ullakko taas pyörittää Jone's Bros-bändiään jo toistakymmentä vuotta, ja Eriksson taas tosiaan sitä Agenessia. Ade Manninen on semmosessa hienossa bändissä kun Monsterball, missä on mukana myös Tipe Johnson ja jo täälläkin mainitun Jackflash-yhtyeen kitaristi Petteri Hirvanen, sekä bassossa JohnVihervä. Rumpalia en muista, mutta tsekatkaa bändi, jos sattuu kohdalle. Hyvää peruskamaa. Androidsin kosketinsoittaja Veskun saattaa joku muistaa pikkuhitistä "Viisi laiskaa auringossa", jonka teki Pienet Miehet-bändi, joskus 8-köötluvun lopulla tais sekin olla. Mannberg taitaa olla kateissa nykyään. Jara Jokivalli on lopettanut soittohommat, mikä on harmi, koska omalla tavallaan se oli helvetin kova rumpali.
 
E: hommatkaa nämä Too Hot To Rock DVD:t käsiinne jos vanhanliiton suomi-hevi/hard rock kiinnostaa. Kahdella DVD:llä pauttiarallaa sata musavideoo, 1980 alusta lähtien ja uusimmat jostain 90-luvun alkupuolelta. Esitysten taso on... no, sanotaanko vaihteleva.
 
Pataan!
sirdickyj
19.09.2006 12:32:10

Juurikin Androids kuuluu tuossa yhteydessä siihen parhaaseen kolmannekseen.
 
Pataan!
Lonesome
19.09.2006 13:04:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muistan kyseisen poppoon, oli yksi suosikeista pikkupoikana. Juurikin noissa TV2:n musaohjelmissa tuli nähtyä. Biisejä en nyt muista.
 
Muistan sen kun muistelen...
 
Jossain TV:n ohjelmassa taisi tulla biisi "Same As You" tai sinne päin. Tykästyin kovasti kurkoon "rock" meininkiin. Anttilasta löytyi LP myöhemmin kympillä ja taisin ostaa kasettinakin kahdella markalla!
 
Tällainen musa ei suomalaisten esittämänä mennyt jakeluun 80-luvulla sitten ollenkaan, vaikka Bon Jovi ja kumppanit oli täälläkin suosittuja. Ulkomaista sen piti olla. Nyt meillä on tätä metalli-skeneä joka lähtöön. Jopa tällaista "lällympää" riittää vientiin saakka... :)
 
"When I was stone blue, rock & roll sure helped me through" Dave "Lonesome" Peverett/Foghat
sirdickyj
19.09.2006 13:09:19

Jep. Ja erona moniin nykypyrkyreihin on, että Androids osasi oikeasti soittaa ja laulaa.
 
Pataan!
Lonesome
19.09.2006 13:47:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jep. Ja erona moniin nykypyrkyreihin on, että Androids osasi oikeasti soittaa ja laulaa.
 
Tuon Androidsin LP:n tuotantoon oli käytetty massia varmasti murto-osa verrattuna ajan ulkomaisiin yrittäjiin. Silti homma toimi, imo. Ehkä juuri sen "oikean" osaamisen perusteella. Näistä nykyisistä yrittäjistä on havainnot niin hajanaisia, että enpä sano niistä mittään. Vaan hyvähän se on että vienti vetää...
 
Muistuupa nyt mieleen lehtihaastattelu, jossa Androidsit suunnilleen totesivat, että yleisönsä koostuu tytöistä ja "hifisteistä", jotka diggailee hyviä soundeja & soittotaitoa. Ei ollut vaan noita tytteleitä tarpeeksi ja hifistitkin taisi olla harvassa.
 
Jopa "muusikoiden.net" olisi saattanut kohdata ongelmia tuohon aikaan pelkän nimensä perusteella. Kunnon rokkari nimittäin poisti varmistimen, astui kaksi askelta taakse ja laukaisi, kuullessaan sanan "muusikko". ;)
 
"When I was stone blue, rock & roll sure helped me through" Dave "Lonesome" Peverett/Foghat
2541
19.09.2006 14:08:08
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Androidsista muistaa basisti-Jonen Rickenbacker -basson mitä tuli kuolattua Suosikin kuvasta. Tommy Erikssonin mukanaolo olikin täysi yllätys, olihan mies tehnyt ihan täyttä progea jo Scarabissa ennen Androidsia.
 
sirdickyj
19.09.2006 14:10:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Androidsista muistaa basisti-Jonen Rickenbacker -basson mitä tuli kuolattua Suosikin kuvasta. Tommy Erikssonin mukanaolo olikin täysi yllätys, olihan mies tehnyt ihan täyttä progea jo Scarabissa ennen Androidsia.
 
Eikös se Agenesskin ole sitten taas progea?
 
Pataan!
2541
19.09.2006 14:13:36
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikös se Agenesskin ole sitten taas progea?
 
No sitäpä itteään. Joskus omistin sekä Scarabin että Agenessin levyn/levyjä ja yritin hieman diggailla, mutta kaikella kunnioituksella Erikssonia kohtaan hommasta jäi hieman väkinäinen maku. Parempaa se kuitenkin oli kuin monet Englanin neoprogeilijat ala Pendragon.
 
Notefix
19.09.2006 14:34:40 (muokattu 19.09.2006 14:35:17)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

oli se joku Bone, mikä ei tainnu soittaa kumminkaan enää Androidsin levyllä, vai oliks niitä levyjä kakskin? Yhessä ainakin on konerummut.

Hmmm, kyl se joku Bone tais muistaakseni jotain haitsuja soittaa...hehe, yllättävän moni tollasenkin bändin muistaa, vaikka ei se aikanaan kai oikein soittoa saanut.
 
"Layers of layers of shit!"
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «