Aihe: Fiksua palautetta MSN MUSICilta 1 | |
---|---|
![]() 15.09.2006 17:17:24 | |
Ostin tässä msn musicilta yhden levyllisen musiikkia tuossa viikko sitten. Huomasin pian, että kappaleet olivat download-listassa kahteen kertaan, ja saldokin oli pienentynyt enemmän kuin yhden levyn verran. Tutkiskelin FAQ:t ja siellähän sanottiin että jos on ostanut kahteen kertaan saman kappaleen, on otettava yhteyttä asiakaspalveluun. No, pistin sinne sitten viestiä. Joskus muutaman päivän päästä tuli sitten vastaus. Siinä valitellaan, että heillä ei mitenkään voi olla tarjolla kaikkien artistien tuotantoja: "Artistien ja kappaleiden tarjonta riippuu levy yhtiöiden halukkuudesta antaan ne nettimyyntiin. Allekirjoitamme sopimuksia joko yhtiöiden koko tuotannolle tai välillä vain tietyille albumeille. Vaikka et olisikaan kirjautunut jäseneksi, voit aina tarkistaa tietyn artistin tai kappaleen saatavuus sivujenmme yläosassa sijaitsevan artistihaun avulla. Tavoitteemme on kuitenkin tarjota kaikki mielikappaleesi sivuillamme ja tiedostamme sen, että palvelumme on täysin luotettava vasta silloin kun pystymme tarjoamaan kaikki artistit ja kappaleet." Tämmöisestä vastauksesta tuli aika epätodellinen olo. Heti perässä oli kuitenkin oma ilmoitukseni: "Jostain syystä xxxxxxxx:n levy "xxxxxxxxxxx" on tuossa latautumassa tänne jo toista kertaa ja saldokin pieneni siinä määrin että näyttäisi kahdesta laskutetun." Onkohan niillä tietokone vastaamassa näihin? Laitoin heti uutta palautetta, siihen tuli automaattivastaus ja siihen se tuntuu jääneenkin. Ukoncete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají | |
![]() 15.09.2006 17:45:29 | |
No huh! MSN Musicin epäsuomea olevat ohjetekstit herättivät itsessänikin epäilyksen. Itse palvelu on kuitenkin alkuhankaluuksien jälkeen toiminut suht' hyvin. The fact that no one understands you doesn't make you an artist. | kuunneltua | |
![]() 16.09.2006 11:19:04 | |
Ostin tässä msn musicilta yhden levyllisen musiikkia tuossa viikko sitten. Huomasin pian, että kappaleet olivat download-listassa kahteen kertaan, ja saldokin oli pienentynyt enemmän kuin yhden levyn verran. Tutkiskelin FAQ:t ja siellähän sanottiin että jos on ostanut kahteen kertaan saman kappaleen, on otettava yhteyttä asiakaspalveluun. No, pistin sinne sitten viestiä. Joskus muutaman päivän päästä tuli sitten vastaus. Siinä valitellaan, että heillä ei mitenkään voi olla tarjolla kaikkien artistien tuotantoja: "Artistien ja kappaleiden tarjonta riippuu levy yhtiöiden halukkuudesta antaan ne nettimyyntiin. Allekirjoitamme sopimuksia joko yhtiöiden koko tuotannolle tai välillä vain tietyille albumeille. Vaikka et olisikaan kirjautunut jäseneksi, voit aina tarkistaa tietyn artistin tai kappaleen saatavuus sivujenmme yläosassa sijaitsevan artistihaun avulla. Tavoitteemme on kuitenkin tarjota kaikki mielikappaleesi sivuillamme ja tiedostamme sen, että palvelumme on täysin luotettava vasta silloin kun pystymme tarjoamaan kaikki artistit ja kappaleet." Tämmöisestä vastauksesta tuli aika epätodellinen olo. Heti perässä oli kuitenkin oma ilmoitukseni: "Jostain syystä xxxxxxxx:n levy "xxxxxxxxxxx" on tuossa latautumassa tänne jo toista kertaa ja saldokin pieneni siinä määrin että näyttäisi kahdesta laskutetun." Onkohan niillä tietokone vastaamassa näihin? Laitoin heti uutta palautetta, siihen tuli automaattivastaus ja siihen se tuntuu jääneenkin. Soita suoraan MS:lle jonnekin, missä on ihmisiä vastaamassa, ihan sama miten ylös tarvitsee mennä. Kun vaadit kovaan ääneen selvitystä, sanot että on raha kyseessä, etkä suostu lopettamaan ennen kuin sut on ohjattu jollekin ihmiselle joka osaa kertoa miten asia hoidetaan, kyllä siihen joku selko saadaan. Ei tossa pitäis olla enää kysymys edes rahasta, vaan periaatteesta, ei noin voi toimia perkele. | |
![]() 16.09.2006 11:26:42 | |
Soita suoraan MS:lle jonnekin, missä on ihmisiä vastaamassa, ihan sama miten ylös tarvitsee mennä. Kun vaadit kovaan ääneen selvitystä, sanot että on raha kyseessä, etkä suostu lopettamaan ennen kuin sut on ohjattu jollekin ihmiselle joka osaa kertoa miten asia hoidetaan, kyllä siihen joku selko saadaan. Ei tossa pitäis olla enää kysymys edes rahasta, vaan periaatteesta, ei noin voi toimia perkele. Nimenomaan, vaikkei kysymys olisikaan pelkästä rahasta, mutta periaatteesta sen asian pitää hoitua! Itsellä oli pankin kanssa vähän saman tyylinen tilanne, jossa oli kyse vain muutamasta eurosta, mutta periaatteesta halusin selvittää asian saada rahani takaisin, lopuksi pankinjohtaja sanoi ylimielisesti "minä en aikaani kuluta tuollaisen 8 euron takia" ja sain rahat takaisin! Joten taistele loppuun asti! Hasta la victoria siempre! =) "Mitä takoittaa groove?"
"Sen voi parhaiten selittää kahdella sanalla, Led Zeppelin " | |
![]() 16.09.2006 15:22:55 (muokattu 16.09.2006 15:23:08) | |
Soita suoraan MS:lle jonnekin, missä on ihmisiä vastaamassa, ihan sama miten ylös tarvitsee mennä. Kun vaadit kovaan ääneen selvitystä, sanot että on raha kyseessä, etkä suostu lopettamaan ennen kuin sut on ohjattu jollekin ihmiselle joka osaa kertoa miten asia hoidetaan, kyllä siihen joku selko saadaan. Ei tossa pitäis olla enää kysymys edes rahasta, vaan periaatteesta, ei noin voi toimia perkele. Mitä ylemmäksi soitat, sitä varmempi on nopea ratkaisu ongelmaan. | |
![]() 16.09.2006 23:22:16 | |
Mitä ylemmäksi soitat, sitä varmempi on nopea ratkaisu ongelmaan. Eipähän muuten ole helppo selvittää minne alkaa ottaa yhteyttä. MSN Music -palvelun jäljet johtavat jonnekin Englantiin. Suomen MSN-tiimi näyttäisi hoitavan lähinnä messenger-juttuja. Suomen Microsoft vastaa Microsoft-tuotteista. Heh heh... Ukoncete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají | |
![]() 17.09.2006 02:45:37 | |
Ei muuta kuin Bill Gatesiltä vaadit selitystä :) | |
![]() 17.09.2006 10:48:50 | |
Älä IKINÄ osta mitään digitaalisessa muodossa. Jos joku käy vittuileen niin kannattaa sanoa sille:"Dissected Corpse Emulation Wars" | |
![]() 17.09.2006 11:31:55 | |
Älä IKINÄ osta mitään digitaalisessa muodossa. Tuossa on tietty perä. Ainakaan digitaaliset mediat eivät ole tarpeeksi halpoja haittoihin nähden. Toistaiseksi ei ole mitään takeita mitä tapahtuu digitaalisille äänitteille, videoilla ja kirjoille kun koneesi hajoaa, joudut vaihtamaan tietokonetta jne. Joskus saat siirrettyä, joskus et. Tietokoneen hajoamisen takia olen taannoin menettänyt ostamani pari e-kirjaa eikä myyjä ole vastannut avunpyyntöihin. Toinen juttu on se, internetin kautta hankkiessa voi syntyä näitä ongelmatilanteita vaikka itse tuote ei olisikaan digitaalinen. Ukoncete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají | |
![]() 17.09.2006 12:56:15 | |
Voithan myös yrittää ottaa sivuilta selville jonkin englanninkielisen palauteosoitteen/vastuuhenkilön, ja yritellä sillä kielellä sinne, jos siellä oltaisiin vähemmän automatisoituja. "... yudoan o yunnustan dem yguduh ged ... LISN bud LISN ... tuds weer goin duhSIVILEYEzum " -e.e.cummings | |
![]() 17.09.2006 13:12:45 | |
Älä IKINÄ osta mitään digitaalisessa muodossa. Joo, ei mistään softistakaan kannata maksaa. Ne saa helpommin ja halvemmin ihan vertaisverkoista. Mikä järki? Cd-levyssäkin musiikki on digitaalisessa muodossa, vaikka itse levy ja muu tilpehööri ei olekaan. Ei mulle tuottanut mitään ongelmaa esim. ostaa PodXT:n modelpackit, vaikka mulle ei missään välissä mitään konkreettista tavaraa tullut. Konkreettiseksi tavara muuttui, kun kytkin virrat seuraavan kerran Podiin. Siellä se tieto oli. Sama pätee Mp3-musiikkiin. Siinä maksetaan musiikista, ei kansista tai levystä. Minä Rakenna itse pedaalisi Hyvää syksyä:( | |
![]() 17.09.2006 14:18:20 (muokattu 17.09.2006 14:25:00) | |
Ei mulle tuottanut mitään ongelmaa esim. ostaa PodXT:n modelpackit, vaikka mulle ei missään välissä mitään konkreettista tavaraa tullut. Konkreettiseksi tavara muuttui, kun kytkin virrat seuraavan kerran Podiin. Siellä se tieto oli. Sama pätee Mp3-musiikkiin. Siinä maksetaan musiikista, ei kansista tai levystä. Ohjelmistojen myynti on sen verran vakiintunutta, että se yleensä toimii, kunhan visusti tallettaa kaikki aktivointiavaimet sun muut. Taannoin opintojen takia hankkimani e-kirjat taas oli tehty kopiosuojauksen takia toimimaan vain tietyn sarjanumeroisessa adobe readerissä. Eli kun kone hajosi, vaikka itse kirjafailit sai talteen, niitä ei enää saanut auki. Myyjä ei vastaa tiedusteluihin Mp3-musiikin kanssa ollaan välitilassa. Ostetut kappaleet saa kopioida muutaman kerran. Saattaa vielä olla että saat ladata ne uudelleen, mutta kukaan ei takaa että myyjä on olemassa vuosienkin päästä. Kaikesta huolimatta on vielä näkemättä voitko vielä viiden tai kymmenen vuoden päästä kuunnella ostamiasi piisejä. Tietokoneesi ja mp3-soittimesi on vaihtunut, sallitut kopiontikerrat ovat menneet umpeen. Osa niistä on saattanut huveta jo tumpeloidessa. Niistä tekemäsi cd ei esimerkiksi toimikaan cd-soittimessasi (kokemusta on). Ainakin minä suhtaudun netistä ostettuun musiikkiin tilapäisenä (noin parin vuoden) investointina, en usko että ostamani musiikki toimii vielä vuosien päästä toisin kuin vinyylit ja cd:t. EDIT: En halua maalailla piruja seinälle. En ole tässä mitään vastaan. Hankin paljon kaikkea internetin kautta ja myös sähköisessä muodossa. Mutta katson siksi tuntevani myös puutteet ja varjopuolet. Eikä aineeton digitaalinen media ole tässä ainoa mörkö. Olen ostanut helsinkiläisestä kaupasta fyysisessä muodossa olevan ohjelmiston joka osoittautuikin jo aktivoiduksi. Ei myyjä siinäkään asiaa ratkaissut, vaan itse tappelin valmistajan kanssa viikon ennen kuin suostuivat antamaan uuden aktivointikoodin. Ukoncete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)