Yleistä keskustelua musiikista ›

Tuli tuossa keikkojen äänenvoimakkuuksista keskustellessa tällainen ajatus mieleen.- Milloin voiman käyttö ja äänenvoimakkuus tulivat olennaiseksi osaksi rock’n’roll musiikkia? Minä luulen näet, että rokin kulta ajalla -50 ja -60 luvuilla näin ei vielä ollut. Jos tarkastelee vaikkapa paria tuon ajan orkesteria, Beatlesia ja Rolling Stonesia, ainakin minun mielestäni tuollaista voima = rok yhtälöä ei voi perustella millään tavalla.
 
Beatles oli aina se popimpi, ja Rollarit se rokimpi, rajumpi orkesteri. Mutta kun ottaa tarkastelun kohteeksi yksittäiset soittajat, mitä sitten?
 
Ringon soittotyyliä ei voi nykymittapuiden mukaan kai pitää minään hirveän rajuna, mutta on se vain raju kun vertaa sitä Charlie Watsiin. Watshan oli alkujaan tiemmä jatsi rumpali (korjatkoon joku jos olen väärässä). Mutta yleisöllä ei silti ollut mitään ongelmia hahmottaa Rollareita rajuina rokkareina, ja Beatlesia pop ryhmänä. Sama kun tarkastelee Paulin bassotteluja, ja vertaa niitä siihen tyylin mitä Bill Wyman käytti. Bill soitti hyvinkin kevyennäköisellä otteella, käytti ajoittain nauhatonta bassoakin, eikä se mitenkään vaikuttanut Rollareiden imagoon. Aikalaishaastatteluja lukiessa Rollareista puhutaan -60 luvulla "vaarallisen tuntuisena" bändinä. Mutta mistä tuo vaarallisuuden tunne tuli? Ei siis ainakaan soittotatsista, tai volumesta.
 
Äänenvoimakkuudet eivät kyseisillä orkestereilla voineet kauhean suuret olla, kun kitaristeill oli käytössä jotain 20-30w kompoja. Huippu PA kamoissa tehoja oli siinä 2*200w.
 
Mutta nykyään jos puhuu soittovoimakkuuksista, tai soittotatsista, törmää aina samaan vastaukseen. Se ei voi olla rokkia jos se soitetaan hiljaa, tai kevyellä tatsilla. Tällä asenteella Rollaritkin olisivat kai iskelmää tai korkeintaan poppia, jos he aloittelisivat nyt uraansa. Mutta miten tähän on tultu? Onko se vain niin, että seuraavan sukupolven on aina ohitettava edellinen? On aina oltava rajumpi, äänekkäämpi ollakseen rok. Se mikä kelpasi rokkina -50 luvulla, ei taatusti kelpaa nykyään.
 
Tämä on tavallaan ulkopuolisen tarkkailijan näkökulma asiaan, koska minä en ole koskaan ollut huolissani siitä olenko nyt varmasti rok. Se musiikki mitä soitan voi olla rokkia, tai voi olla olematta, minulle sillä ei ole mitään väliä. Mutta ihan soittotatsin, ja bändimmä keikoilla käyttämän äänenvoimakkuuden perusteella se ei todellakaan ole rokkia. Siis nykymittapuiden mukaan. Mutta miten te määrittelette rokin? Onko se sitä kun soittaa täysii, ja tosi lujaa? Vai tuleeko rokin "vaarallisuuden tunne" mielestäsi jostain muusta kuin volumesta? Ja jos tulee niin mistä? Vai onko mielestäsi koko rokki jo vanhentunut musiikkityyli, jota kuuntelevat vain tällaiset yli kolmekymppiset muumiot?
 
(Beatles ja Rollari asiat lehdistä ja kirjoista luettua. Jep, olen -71 syntynyt. En siis ehtinyt näkemään kumpaakaan livenä silloin aikanaan.) Toivottavasti kukaan ei hermostu näistä mielipiteistä, koska niitä ne nimenomaan ovat - mielipiteitä.

Ero Beatlesin ja Rollaattorien välillä on se että kun Fab Four laulaa "I want to hold your hand", Rollaattorit laulaa "Lets spend the night together"

Rollarit alkoi soittaa Keefin sanoin" full blaast " vuoden 1969 rundilla, johtuen siitä, että silloin tuli PA:t messiin. Tosin Rollarit ei koskaan ole ollut volyymi-bändi. Tosin joskus 70- luvulla kaiketi niilläkin lipsu saundien kustannuksella.
Olen antanut ittelleni ymmärtää, että möykkä alko tuleen silloin kun Hendrix ja Clapton rupes ruttaan putkia "namikat kaakossa". Olisko näin ?
 
Mutta Rock'n Roll = Chuck Berry+Buddy Holly+Elvis (kitaran soitto + bändin kokoonpano + rokki vokalisti ) IMO

Mutta Rock'n Roll = Chuck Berry+Buddy Holly+Elvis (kitaran soitto + bändin kokoonpano + rokki vokalisti ) IMO
 
Olen samoilla linjoilla. En kehtaa olla mainitsematta, että mm. CCR oli "kantrahtavuudestaan" huolimatta mielestäni aika rock. Esim. "Travelling Band"-kipaleessa on mun korvalle sopivaa, uskottavaa rähinää.

Olen samoilla linjoilla. En kehtaa olla mainitsematta, että mm. CCR oli "kantrahtavuudestaan" huolimatta mielestäni aika rock. Esim. "Travelling Band"-kipaleessa on mun korvalle sopivaa, uskottavaa rähinää.
 
Travelling Band:ssä on kyllä aivan MAHTAVA laulu huh !

Rollarit alkoi soittaa Keefin sanoin" full blaast " vuoden 1969 rundilla, johtuen siitä, että silloin tuli PA:t messiin. Tosin Rollarit ei koskaan ole ollut volyymi-bändi. Tosin joskus 70- luvulla kaiketi niilläkin lipsu saundien kustannuksella.
Olen antanut ittelleni ymmärtää, että möykkä alko tuleen silloin kun Hendrix ja Clapton rupes ruttaan putkia "namikat kaakossa". Olisko näin ?
 
Mutta Rock'n Roll = Chuck Berry+Buddy Holly+Elvis (kitaran soitto + bändin kokoonpano + rokki vokalisti ) IMO
 
Meinasin ottaa esimerkiksi noita Berryjä ja CCRiä, mutta ajattelin että yksinkertainen vastakkainasettelu toimisi tässä paremmin. Pointtihan yritti olla se volumen ja soittotatsin suhde rock musiikkiin. Mutta mielenkiintoisia näkökulmia, lisää vain.

Mutta Rock'n Roll = Chuck Berry+Buddy Holly+Elvis (kitaran soitto + bändin kokoonpano + rokki vokalisti ) IMO
 
Mun mielestä tämä määrittelee "alun" nykyiselle kitara- rokille. Ei kyllä ole mun itte keksimää, mutta en kyllä muista mistä olen määritelmän kuullut. Olen kyllä tämän kannalla.
 
Vastakkainasettelu Beatles ja Rollarit ei mielestäni kuvaa tätä volyymi asiaa. Näissä oli mielestäni jo alussa tehty image-sydeemi. Beatles oli "kiltti" ja RS "paha". Jälkeenpäin olemme kuulleet kaikkien herrojen näissä kahdessa bändissä olleen samaa "hörhö" porukkaa. Beatlesien loppuaikana kaiketi kuvastui herrojen tyyli ja suunta, joka lopulta johti koko bändin hajoamiseen. Rollarit taas oli ja on Richards'n "kitara-rokki-bändi", joka jatkaa rullaamistaan hautaansa.
 
Rollareissa oli mielestäni hetken valloilla, varsinkin livenä, tää "volyymi"-blues juttu ja se mielestäni liittyy aikaan jolloin Mick Taylor soitti ko. orkesterissa, olihan hän John Mayall'n oppipoikia (vrt. Clapton , Beck yms muut ).
 
Hendrix , Clapton yms. herrat johdattivat musan sinne suuntaan jossa tuli sitten Zeppeliiniä, Purplea, Motörheadia, Metallicaa yms.
 
Tämmöstä..

Voisko tämän kiteyttää näin "Blues Had a Baby and They Named It Rock & Roll"?
 
50-luvun Chicago-bluesissa oli olemassa ainakin suunnilleen se sähköinen bändi-kokoonpano, jolla tätä r & r-musaa on sittemmin tehty. Valkoiset pojat sitten viritteli omaa tältä (+ Country) pohjalta ja Jim Marshall kehitteli vielä tehokkaampia vahvistimia. Johan rupesi rokkaamaan hevisti.

Rock ŽnŽ Roll ja Rock ovat minusta kaksi eri asiaa.
50 ja 60-luvun alkupuolten musa oli Rock n Rollia ja siitä 60-luvun puolenvälin jälkeen alkoi musa muuttumaan rockiksi.
Ei se minusta ole niin paljon volyymista kuin asenteesta kiinni tämä rock-juttu. Rollarit olivat asenteeltaan mielestäni enemmän rock, kuin Beatles.

Rock ŽnŽ Roll ja Rock ovat minusta kaksi eri asiaa.
50 ja 60-luvun alkupuolten musa oli Rock n Rollia ja siitä 60-luvun puolenvälin jälkeen alkoi musa muuttumaan rockiksi.
Ei se minusta ole niin paljon volyymista kuin asenteesta kiinni tämä rock-juttu. Rollarit olivat asenteeltaan mielestäni enemmän rock, kuin Beatles.
 
Varmaan tosiaan näin. Minulla ne Rock'n'roll ja rock tuppaa sekoittumaan ehkä liikaa. Mutta joillekin se volyymi on ainoa oikea asenteen mittari. Olen yrittänyt mietiskellä olisiko muitakin olemassa.
 
Voiko siis hiljaa soittava bändi olla rock. Se kai on faktaa, että lujaa soittaminen ei automaattisesti tuo sitä rockia siihen musiikkiin. Muutenhan kaikki musiikki olisi nykypäivänä rockia.

Onko volyymi itsessään itsetarkoitus vai tuleeko "mekkala" siitä, että esim putkistyrkkari väännetään "kaakkoon" jotta saadaan oikea saundi ? Tässäpä pulma :)

Mutta joillekin se volyymi on ainoa oikea asenteen mittari.
 
Toivottavasti ei, sillä hyvät bändit ja biisit pitäis kuulostaa hyviltä vaikka ne soittais akustisesti.
 
EDIT: selkeytetty sanomaa

Toivottavasti ei sillä hyvät biisit pitäis kuulostaa hyviltä vaikka ne soittais akustisesti.
 
Nykyisin himassa joutuu kuunelemaan stereoita erittäin hillityllä volyymilla. Asia tulee ilmi myös tässä; kyllä hyvät biisit/hyvä musiikki toimii myös hiljaisella volyymilla (tosin se vaatii stereoilta tiettyä tasoa...).
 
Olen itse alkanut käymään keikoilla yleisönä 70-luvun lopulla ja tasaisesti on tapahtumien volyymi noussut. Miksi, en tiedä.
 
Lopputulos nykyään on se, että esim festareilla tulee niin lujaa, että sattuu...
 
Rock ei ole tätä. Tai ainakaan volyymi ei yksistään voi eikä saa määritellä rcokia...

Onko volyymi itsessään itsetarkoitus
 
Ylenpalttisen efektoinnin lisäksi hyvä tapa peittää soittomokat. Hiljaa (hyvin) soittaminen on äärimmäisen vaikeaa.
 
Ja tämmönenkin yhtälö kävi mielessä: isot kamat + iso stage = paljon jengiä = paljon tuloja.

Minun sanastossa Rock'n'Roll on sitä 50-luvun rämpyttelya missä tulee ilosta pianon pimputusta taustalla ja Rock on sitten sitä Rockkia (eli kiveä).

Minun sanastossa Rock'n'Roll on sitä 50-luvun rämpyttelya missä tulee ilosta pianon pimputusta taustalla ja Rock on sitten sitä Rockkia (eli kiveä).
 
Tuossa ylempänä jo myönnänkin sotkeneeni turhaan Rock'n'Rollin ja Rockin. Mutta entä se volumekysymys?

Kyllä Rockin pitää tuntua munaskuissa, ei siinä paljoo letti heilu jos bändi soittaa puhe-volumella.
 
Ja jos liian kova äänenpaine häiritsee, niin kyllähän sitä voi tulpat päässäkin kuunnella (niin epä-truemaista kuin se onkin). Eikös ne rokkikeikat miksatakkin sillain, että kuulostaa paremmalta tulpilla.

Minun sanastossa Rock'n'Roll on sitä 50-luvun rämpyttelya missä tulee ilosta pianon pimputusta taustalla ja Rock on sitten sitä Rockkia (eli kiveä).
 
Vaikka en nyt halua mikään skenepoliisi olla niin eiköhän rockissa ja rock'n rollissa ole kysymys aivan samasta asiasta. Lauloihan minihevari Dio jo aikoinaan "long live rock'n roll"
 
It?s the best that you can do
Like a sound that?s everywhere
I can hear it screaming through the air
Long live rock and roll

Kyllä Rockin pitää tuntua munaskuissa, ei siinä paljoo letti heilu jos bändi soittaa puhe-volumella.
 
Onhan se aika masentavaa jos musiikista ei saa mitään muuta irti kun äänenpaineen mutta toisaalta tykkääväthän kuurotkin käydä samasta syystä teknoluolissa.