Aihe: Kuopion Henry's Pubin bändikisan finaali
1
Hammer Of The Gods
12.11.2003 22:50:46
Olikos kukaan seuraamassa tuota finaalia. Lähinnä kiinnostaisi kuulla mielipiteitä ja järkevää kritiikkiä illan esiintyjistä. Itse oli siellä heviretkueen kanssa soittamassa. Ensimmäisenä soitettiin ja viimeiseksi jäätiin, mutta eipä haittaa.. Ainakaan paljoa..
 
Itse tykkäsin eniten toiseksi sijoittuneen CHID:n persoonallisesta grunge-metalli-systeemistä (tai jostakin sellaisesta, vaikea määritellä). Hieman häiritsi se, että kaikki biisit, joita soittivat olivat mielestäni hiukan toistensa kuuloisia, mutta silti kiva fiilis oli sen poppoon soitossa.´
 
Antaa tulla mielipiteitä ja kritiikkiä siis!
Mitä helpommin, sitä helpommin!
Hermanni
13.11.2003 11:17:39
joo olin katsomassa. harvinaisen huono taso oli tänä vuonna. CHIDillä on kyllä ihan hyvä meininki, mutta biisit on kyllä pidemmän päälle aika huttua.
Hammer Of The Gods
13.11.2003 14:34:12
joo olin katsomassa. harvinaisen huono taso oli tänä vuonna. CHIDillä on kyllä ihan hyvä meininki, mutta biisit on kyllä pidemmän päälle aika huttua.
 
Niin oli! Viimevuotisessa kisassa olis tämänvuotiset bändit kyllä jääny aika pahasti jalkoihin...
Mitä helpommin, sitä helpommin!
Stain
13.11.2003 15:06:41
Miten sinne valitaan bändit? Pääseekö kuka tahansa?
Planned a show Treasoned my roots Ice cream snow See you in June
Hammer Of The Gods
13.11.2003 18:38:12
Miten sinne valitaan bändit? Pääseekö kuka tahansa?
 
Demokarsinta on eka vaihe, eli jonkinlainen tallenne pitää olla. Saapuneista demoista sitten valitsevat esikarsintaan pääsevät bändit.
Mitä helpommin, sitä helpommin!
Stain
13.11.2003 20:07:52
Demokarsinta on eka vaihe, eli jonkinlainen tallenne pitää olla. Saapuneista demoista sitten valitsevat esikarsintaan pääsevät bändit.
 
Okei. Eli seuraava kilpailu on noin vuoden kuluttua? Onko mitään tietoa milloin nuorisokeskus 44:sen bändikisa on?
Planned a show Treasoned my roots Ice cream snow See you in June
Stain
13.11.2003 21:24:09
Vau.. jos vaan sais demon väsättyä niin vois mennä voittamaan sen kilpailun :)
Planned a show Treasoned my roots Ice cream snow See you in June
Huevos
16.11.2003 02:17:55
 
 
mitäs bändejä siellä olikaa tänä vuonna?
Hammer Of The Gods
16.11.2003 11:52:01
Aalto, Kansallismaisema, Rainbowcrash, Chid, The Black List, Zero Dream, Veriapinat ja Normal Day?
 
Noista finaaliin pääsivät siis Rainbowcrash, Chid, Zero Dream ja The Black List. Paremmuusjärjestys tuossa edellä, voittajasta alkaen.
Mitä helpommin, sitä helpommin!
Huevos
16.11.2003 13:50:09
 
 
tarkotat varmaan zero DRAMA?
Stain
16.11.2003 17:09:23
Täytyy ilmeisesti olla hyvä demo, kun ovat noin vähän bändejä ottaneet soittamaan..
Planned a show Treasoned my roots Ice cream snow See you in June
Hammer Of The Gods
16.11.2003 19:07:42 (muokattu 16.11.2003 19:13:14)
tarkotat varmaan zero DRAMA?
 
Ei, vaan Zero Dream. Ainakin tuolla nimellä tuo orkesteri kulki läpi koko bändikisan.
 
Täytyy ilmeisesti olla hyvä demo, kun ovat noin vähän bändejä ottaneet soittamaan..
 
No niinkuin jo todettiin, niin taso jäi ainakin viime vuotisesta jonkin verran. Eivät ne demot (ainakaan meillä) mitenkään tajuttomia olleet! Olisi ollut kiva ihan vertailukohtana kuulla minkälaisia demoja ne muut bändit olivat sinne lähettäneet. En tiedä varmaksi oliko mukana ihan treenikämppä-äänitteitä. Omamme käytiin studiossa tekemässä. Kuulopuheiden mukaan treenikämppädemoillakin oli joku/jotkut bändit mukana. Äänitteen laatua tärkeämpi tekijä lienee ollut meininki ja biisien laatu...
Mitä helpommin, sitä helpommin!
Huevos
17.11.2003 12:51:01
 
 
Ei, vaan Zero Dream. Ainakin tuolla nimellä tuo orkesteri kulki läpi koko bändikisan.
 
ai? tiäksä zero draman? sellasta etelä-amerikka folk meininkiä? ne oli muistaakseni viime vuonna bändikisassa.
Hammer Of The Gods
17.11.2003 17:28:00
ai? tiäksä zero draman? sellasta etelä-amerikka folk meininkiä? ne oli muistaakseni viime vuonna bändikisassa.
 
En muista tuota Zero Dramaa, mutta tuo Zero Dream oli kuitenkin kaukana "etelä-amerikka folk"-meiningistä! Semmosta poppisheviä soittivat.
Mitä helpommin, sitä helpommin!
midprice
17.11.2003 21:53:08
 
 
Kuulopuheiden mukaan treenikämppädemoillakin oli joku/jotkut bändit mukana.
 
Juu ainakin vuosi sitten meidän orkka pääsi soittamaan ihan kasettinauhurilla tehdyllä treenislivedemolla
Stain
18.11.2003 22:04:52
Ilmoittaako ne muuten missään lehdessä että nyt ois bändikisa tulossa ja et demoja voi lähetellä niille päin?
Planned a show Treasoned my roots Ice cream snow See you in June
Hammer Of The Gods
18.11.2003 22:39:10
Ilmoittaako ne muuten missään lehdessä että nyt ois bändikisa tulossa ja et demoja voi lähetellä niille päin?
 
Enpä itse ainakaan huomannut. Henkan seinässä siinä ilkona on sellainen vitriini, jossa on aina kaiken maailman ilmoituksia tulevasta ohjelmasta ym. Siellä ainakin oli ilmoitus tällä kertaa.
Mitä helpommin, sitä helpommin!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)