Aihe: Akustisen rakentajat hoi
1
spyykko
11.09.2006 17:44:10
 
Eikös täällä kukaan rakentele/askartele akustisia soittimia?Keskustelu tuntuu täällä painottuvan sähkökitaroiden rakenteluun. Kiinnostaisi kovasti rakentaa OIKEA,akustinen soitin.Mutta enpä tiedä onko se liian vaikeaa kun on käytössä vain perustyökaluja.Onko kukaan rakentanut klassista kitaraa kotikonstein?
 
Enpä ole rakentanut. Mielessä on ollut kyllä, mutta olen päättänyt lykätä projektia siihen asti että mulla on oma autotalli missä projekti saa olla rauhassa levällään, aikaa kun moiseen hommaan palaa ja osa työvaiheista vaikuttaa siltä ettei niiden onnistumista auta tieto siitä että kansalaisopiston rakentelukertaa loppuu vartin kuluttua :-)
 
Kovin kummoisia työkalujahan homma ei välttämättä vaadi. Noita vehkeitä on kuitenkin rakenneltu jo useamman sata vuotta, eli siis pitkälti ennen sähkötyökalujen keksimistä. Sen verran tuossa kannattaa varautua, että erilaisten jigien tekoon taitaa saada pistää aikaa yhden hutaisten tehdyn lankkukitaran verran.
 
Aiheesta löytyy erinomaisia kirjoja, hanki niitä käsiisi. Itse en ole lukenut kuin Tampereen kirjastosta löytyvän Johnatan Kinkeadin "Build Your Own Acoustic Guitar"in, mutta sekin oli täysvärikuvasivuineen äärimmäisen addiktoivaa luettavaa. William Cumpianon "Construction of the Steel-String Folk Guitar & the Classical Guitar" lienee kanssa varsin suositeltavaa luettavaa.
 
Nimimerkki MPU on muuten tehnyt akustisen basson ja Congi on tainnut tehdä useammankin akustisen kitaran.
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=31&t=93845
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=31&t=93440
 
Nii, ja miten niin sähkökitara on vähemmän _oikea_ soitin? Hä?
Ite olis taas tarvinnu tehdä
Hank Hill
12.09.2006 11:49:10
 
Nii, ja miten niin sähkökitara on vähemmän _oikea_ soitin? Hä?
 
Piti tarkoittamani että akustisen RAKENTAMINEN on oikeaa soitinrakentamista,verrattuna sähkökitaran väsäämiseen.
 
Pari juttua tuossa askarruttaa.Kopan puiden höyläys/hiominen ohueksi ja kaulan asennus.Sivut saa taivutettua saunaankiukaallakin,toivottavasti.Tai kyllä jostain kuumailmapuhaltimen saa lainaksi.Kaulassakin on kyllä enemmän tekemistä kuin sähkiksen,mutta kaularautaa ei klassisessa kitarassa tarvita joten se tasoittaa sitä urakkaa.
jarmos
12.09.2006 13:12:01

Outo määritelmä sinulla verrata sähkökitaraa ja akustista, molemmathan ovat akustisia soittimia.
 
No eipä tuon kaulanteko sen kummosempaa ole kuin sähkiksenkään.
Huomattavasti haastavampaa verrattuna lankkukitaraan kylläkin on podyn rakentaminen.
Huomispäivän murehtiminen ei poista huomisen murhetta, mutta se poistaa ilon tästä päivästä.
Hank Hill
12.09.2006 14:32:40
 
Outo määritelmä sinulla verrata sähkökitaraa ja akustista, molemmathan ovat akustisia soittimia.
 
Ei,sähkökitara ei ole sähkökitara vaan huono akustinen kitara jos soitat sitä ilman vahvistinta.Vahvistettunakin sähkökitara on periaatteessa akustinen soitin. Jos vaimennat kielet ja naputat bodya,kuuluu vahvistimesta ääntä johon vaikuttaa runko,eri asia on vaikuttaako runko kielten värähtelyyn,koska kielten värähtely vaikuttaa paljon heikommalla voimalla bodyyn kuin sormilla naputtelu,eikä sormien naputtelu runkoa vasten muuta ,ainakaan korvin kuultavasti,kielten värähtelyä ,magneettikenttää.
No,noin minä ajattelen ja saatan olla väärässä,niinkuin yleensä olen...
Psycho-Monkey
12.09.2006 17:36:48
Eikös täällä kukaan rakentele/askartele akustisia soittimia?Keskustelu tuntuu täällä painottuvan sähkökitaroiden rakenteluun. Kiinnostaisi kovasti rakentaa OIKEA,akustinen soitin.Mutta enpä tiedä onko se liian vaikeaa kun on käytössä vain perustyökaluja.Onko kukaan rakentanut klassista kitaraa kotikonstein?
 
Tottakai rakentaa... itse rakennan tällä hetkellä bouzoukia!!
IMIK #21 IKATA Soitinrakennus 05! "Most people wouldn't know good music if it came up and bit them in the ass." -Frank Zappa-
Fonisoul_
13.09.2006 00:34:32
Kunhan tuo basso valmistuu, niin tarkoitus olisi rakentaa Martin D-tyylinen teräskielinen akustinen kitara.
 
Vähän kyllä jännittää, onhan tuossa jo enemmän haastetta kuin lankuissa..
Soul with a capital "S"...
Piirakka
13.09.2006 14:23:40
Yhden D:n olen rakentanut täällä Ikatassa, on se ihan toista hommaa kuin lankun pykäys..
 
Voin kertoa lisää jos ketään kiinnostaa, tai siis kyselkää..
"I play stratocasters because no one good has ever played one!" "I chose not to tilu" "Edustan soittajana niinsanottua rävellys-koulukuntaa jonka Jimmy Page aikoinaan kehitti, muita edustajia muunmuassa Rory Gallagher ja Prince"
Piirakka
13.09.2006 16:03:49
kirjastoista saattaa löytyä hyviä kirjoja aiheesta, ja soitinrakentajat AMF sivuilla oli joskus ainakin Jyrki Pölkin lyhyt opas akustisen kitaran rakentamiseen. Pölkin juttu oli hyvä, niinkuin itse äijäkin, maanläheisesti tehty ilman turhaa hifistelyä ja rakentamisen vaikeuden korostamista..
 
Se on kuitenkin että "tehdään kitara", ei mitään paniikkia, ja tehdessä oppii.. Ja hetki menee kuitenkin ennenkuin Martinin kanssa kilpaillaan niin parempi vaan hyvällä fiiliksellä tehdä, seuraava soittimesi on AINA parempi kui edellinen..
 
Piirustukset on hyvä olla, AMF:ltä ja Liikasilta saa hyviä puita oikein sahattuina, siitä vaan ohentelemaan. Sivujen taivutusta kannattaa treenata halvoilla matskuilla, ne ruusupuiset pohja ja sivut saattaa olla helposti sen 200E kun taas koivustakin voi tehdä ja maksaa parikymppiä. Liikasilta tosiaan vain ruusupuuta, mahonkia, seetriä ja perinteisempiä.
"I play stratocasters because no one good has ever played one!" "I chose not to tilu" "Edustan soittajana niinsanottua rävellys-koulukuntaa jonka Jimmy Page aikoinaan kehitti, muita edustajia muunmuassa Rory Gallagher ja Prince"
Hank Hill
13.09.2006 16:52:08
 
Tottakai rakentaa... itse rakennan tällä hetkellä bouzoukia!!
 
Bouzoukia on tullut itsekin harkittua,ja mandoliinia,ja luuttua.Mutta ukulelestä kannattaisi varmaankin aloittaa,kun en mikän puuseppä ole
Juniper
13.09.2006 17:57:32
Keväällä aloitan akustisen jatsilootan tekemisen Benedetton mallin mukaan.
Nyt on sopivien puiden metsästys työn alla. Kansipuun löytäminen kun ei oo ihan helppoa...
Piirakka
13.09.2006 18:00:20
Lottosella tai Hennekenillä voisi olla. Aika kallista tuo hyvä kuusi, archtopaihio sen 200 euroa.. Meinasitko veistää itse, lottoselta saa noita laminoituja ja prässättyjäkin..
"I play stratocasters because no one good has ever played one!" "I chose not to tilu" "Edustan soittajana niinsanottua rävellys-koulukuntaa jonka Jimmy Page aikoinaan kehitti, muita edustajia muunmuassa Rory Gallagher ja Prince"
Juniper
13.09.2006 20:42:03
Lottosella tai Hennekenillä voisi olla. Aika kallista tuo hyvä kuusi, archtopaihio sen 200 euroa.. Meinasitko veistää itse, lottoselta saa noita laminoituja ja prässättyjäkin..
 
Itse meinasin veistää ja virittää :D Benedetton kirja on kyllä loistava teos aiheeseen liittyen.
Lottoselta ei liikene myyntiin asti kansipuuta. Anto kyllä tiedot saksalaiseen pajaan mistä saa.
Piirakka
14.09.2006 15:17:27
Hennekeniltä tai AMF:ltä kannattaa aihioita kysellä, tuet samalla suomalaista yrittäjyyttä ;)
"I play stratocasters because no one good has ever played one!" "I chose not to tilu" "Edustan soittajana niinsanottua rävellys-koulukuntaa jonka Jimmy Page aikoinaan kehitti, muita edustajia muunmuassa Rory Gallagher ja Prince"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)