Lyriikka ›

Raja välillä toden ja unen
hämärtyy,
olen valveilla vieläkin,
en tahdo nukahtaa, enkä herättää
mitä pelkäsin,
olen elänyt yhtä päivää
yhtä kauan, kuin voin muistaa nyt,
olen antanut unen tulla ja mennä
niinkuin olen lähtenyt..
 
satu kirjojaan vailla
kaipaa,
kuvittajaa, kuvittelijaa,
kuvitelma mieltäni painaa,
etsien yhä
sanan painajaa,
kuka kuulisi mielen niin häilyvän,
miten painuisi kiinni ja pysyvän..
voisi todeksi muuttaa, jos unta se on,
miten uskoisin itseni, kohtalon..
 
ei ole sellaista painajaista,
josta tahtoisin nousta ja unohtua,
ei ole sellaista kirjailijaa,
joka mieltään ei kieltäisi kuvitelmana,
ei ole sellaista sanaa, ei ole
edes sellaisia sanoja,
joilla kertoisin kaiken,
että voisit ajatuksiani seurata..
 
valhe vaarojen maassa,
ei ole valkoinen, edes musta,
ei minustakaan,
mutta kaikki se tuska,
jonka tunnen,
velvoittaa mua kirjoittamaan,
kumpa saattaisin loppuun,
joskus lauseen, jonka kerran aloitin,
kumpa tuntisin itseni, edes kokonaan,
niin, että tietäisin..
 
Miksi muuttuu mieli, kuinka voisin olla läsnä nyt,
olen lähelläsi, silti luotasi pois eksynyt,
en tunne aikaa, jonka tunnet,
mikä tuntemaan sut saa,
en saata täältä asti,
koskettaa, sua koskaan,
milloinkaan..
 
(Kuinka voisinkaan..)
 

 
Olen alkanut aamuni jostain
ja matkani vapaasta tahdosta
tulikin yö,
joka hämärän rajoilla kulkee,
tai riipii, kun ikävä
sieluni kasvoille lyö,
miten tuntisin aikani,
aikanaan päättyvän,
niin kuin ennalta aavistetaan,
kansan taruissa ainakin,
jokainen meistä kai tietää
sen tavallaan,
 
en tahtonut päättää, en
lopettaa,
tahtomattansa jokainen aloittaa,
kuolla elämän nälkään
ei tahto taivu,
mieli ruokkii kulkijaa,
nyt en unesta tiedä en todestakaan,
ehkä oletkin unta,
jos unta vain saan,
ehkä nukahdan heräten tästä..
huomaan painajaisen
tuudittavaan..
 

 
Miksi muuttuu mieli..
 

 
eläessäni rajamailla,
epätoivoni kiinni sinusta,
samasta syystä, miksi kaipaat
ihmisyyttä, rakasta,
en uskonut uneen, jota katsoit
uneen, jossa kaiken näit,
se oli sinulle totta ja todellisuus,
silti niin kauaksi
minusta jäit,
 
Olin niin kuin se kirjain,
joka lauseen päättää
kun tietää tarkoituksen,
tai viimeinen sivu, jossa
vastaukset ratkaisee
arvoituksen,
juuri se sivu, jota koskaan
tahtonut en katsoa,
ehkä olisin tiennyt,
mutten uskaltanut
ymmärtää vastausta,
 
valehtelin joskus,
ettet lähelleni näkisi milloinkaan,
ettet katsoisi untani, jossa
kirjoittaja
tuskaansa kaipaa,
se on sisäinen pakko
ja käteni tahtovat
vielä lauseen lopettaa,
se jää minulta kesken,
jos tuskani lakkaa,
siksi en voi unohtaa,
 
tätä mieltäni, ikävää,
joka tarinat tuulesta tempaa omakseen,
yhden maailman äänen, ennen kuin
tarina loppuansa enteilee,
se on mieleni hinta,
jonka maksan
jääden aikaan kaukaiseen,
kovin kauaksi sinusta
niin
sieluuni kerran kirjoitettiin..
 
miksi muuttuu mieli..
 
-------------------------------------------------