Rock, pop, alternative ›

Minä olen pärjännyt suhteellisen hyvin. Sen jälkeen kun teininä löysin muutaman mahtavan 60- 80- luvuilla jyränneen bändin musiikin, olen verrannut yleensä kaikkea uutta kuulemaani musiikkia näihin vanhojen (mutta kenties vielä toiminnassa olevien) yhtyeiden musiikkiin ja usein todennut, että ei ole hirveän hyvää. Silloin tällöin tulee hyvä uusi biisi radiosta ns. uudelta/uudehkolta bändiltä, yhtenä esimerkkinä parin vuoden takainen Franz Ferdinandin hitti Take Me Out, joka herättää mielenkiinnon yhtyeen muuta tuotantoa kohtaan, ehkä niin paljon, että voisin harkita jopa levyn ostoa. Tätä tosin tapahtuu nykyään todella harvoin. Viime vuosina suurin osa löytämistäni uusista artisteista/bändeistä on aloittanut levytysuransa 1950-80- luvulla. Mutta toisaalta oma musiikkimaku voi aina yllättää..

Kaikki kulkee sykleissä. Maailmassa on vielä loputtomasti mielenkiintoista minulle uutta vanhaa musiikkia kuultavaksi ja mainiota uutta uutta musiikkia tunkee korviin joka puolelta. Ja samalla on oikein mukavaa palata vanhojen puhkikuunneltujen äänitteiden pariin ja pyörittää niitä soittimessa vielä kerran ja sitten vielä uudestaan pari kertaa.
 
Puh, ei tähän touhuun ihmisikä riitä. Eikä palkka.
 
(Nyt juuri kiinnostaisi: Nick Cave, Can, Tuomari Nurmio, vanha blues, vanha ska, 90-luvun alun rap)

Itselläni uuden musiikin löytäminen menee usein näin: Innostun jostain uudesta bändistä ja kun alan kaivella taustoja ja vaikutteita sieltä löytyy usein uusia tai vanhoja itselleni ennestään tuntemattomia mielenkiintoisia bändejä. Näihin tulee innolla tutustuttua ja kehä jatkuu loputtomiin...Itse en välttämättä pärjäisi ilman uutta popmusiikkia, niin paljon hienoja levyjä on tehty 90'/00'-luvuilla, niinkuin myöskin ennen sitä. Uudesta popmusiikista puhuttuassa joutuu ehkä tekemään vähän enemmän töitä löytääkseen ne helmet, joita on kyllä yllinkyllin.

Vieläköhän joku jaksaa lukea toisen lainauksen avausviestissä mainitusta Hornbyn kirjasta...:
 
"Tietenkin ymmärrän ihmisiä, jotka halveksivat popmusiikkia. Tiedän, että se on suureksi osaksi, melkein kokonaan, karkeaa, mielikuvituksetonta, huonosti kirjoitettua, mielistelevää, tuotettua, sisällötöntä, jankkaavaa ja naiivia (vaikka ainakin neljää edellisistä adjektiiveista voisi käyttää kuvaamaan popmusikkia vastaan kohdistettuja jakuvia hyökkäyksiä, joita yhä löytyy hienostelevista aikakaus- ja sanomalehdistä.) Uskokaa pois, tiedän myös, että Cole Porter on "parempi" kuin Madonna tai Travis, että suurin osa poplauluista on, kyynistä kyllä, kirjoitettu minua kolmekymmentä vuotta nuoremmalle kohderyhmälle ja että popmusiikin kulta-aika oli joka tapauksessa 35 vuotta sitten, eikä sen jälkeen ole ilmestynyt juuri mitään vähänkään arvokasta. Sattuu vain olemaan niin, että kuulin radiosta yhden biisin ja ostin cd:n, ja nyt minun täytyy kuunnella sitä kymmenen tai viisitoista kertaa päivässä.
 
Sen tähden en ymmärräkään ihmisiä, joiden mielestä nykypäivän popmusiikki (luen siihen kuuluvaksi myös soulin, reggaen, kantrin, rockin - kaiken musiikin, jota voidaan pitää yksinkertaisena) on heidän alapuolellaan tai he ovat jättäneet sen taakseen tai sitten se on aina ollut jossain kaukana heidän ulottumattomissaan; eivätkö he siis koskaan kuuntele uusia lauluja, eivätkä ainakaan nauti niistä, onko kaikki mitä he viheltelevät tai hyräilevät sävelletty vuosia sitten, kymmeniä vuosia sitten, satoja vuosia sitten? Eivätkö he todellakaan suo itselleen sitä iloa, että opettelisivat ulkoa erilaisia sävelmiä (nautinto, josta muuten heidän sukupolvensa on ehkä ensimmäisenä ihmiskunnan historiassa luopunut) koska pelkäävät antavansa vaikutelman, etteivät tiedä, kuka Harold Bloom on? Vau, he ovat varmaan varsinaisia juhlien ilopillereitä."

Ja pakkohan oli googlettaa Harold Bloom, josta en ollut koskaan kuullutkaan.
 
Näinhän siinä kävi itse kullekin...

Vau, he ovat varmaan varsinaisia juhlien ilopillereitä.
 
No sanotaanko vaikka niin, että juhlien ilopillerinä oleminen ei varsinaisesti ole se päämäärä mihin mä elämässäni tähtään.
 
Ja kun nyt ollaan muusikoiden.netissä, täytyy muistaa se että säveltaiteen tehtävänä on myös tarjota inspiraatiota omaan tekemiseen. Sävellyksiin, sanoituksiin ja kaikkeen muuhunkin. Ja siinä mä koen, että tollanen vanhempi kama (tai ainakin vanhojen jäärien tekemä musa) toimii paremmin. Yleensäkin kuuntelen mieluummin sellasia ihmisiä jotka on kulkeneet kauan mun mukanani ja olleet pitkään osa mun elämääni kuin jotain uusia satunnaistuttavuuksia. Ihan sama pätee musiikkiin.

Ja kun nyt ollaan muusikoiden.netissä, täytyy muistaa se että säveltaiteen tehtävänä on myös tarjota inspiraatiota omaan tekemiseen
 
Miksi ihmeessä? Eikö muusikko voi kuunnella levyjä ihan fiilispohjalta? En minä ikinä kuuntele musiikkia ideoiden ja inspiksen takia. Minä (ja varmasti moni muu) haen musasta tunnelmaa ja tuntemuksia huolimatta siitä, inspiroiko se minua tekemään omaa juttua.
 
Yleensäkin kuuntelen mieluummin sellasia ihmisiä jotka on kulkeneet kauan mun mukanani ja olleet pitkään osa mun elämääni kuin jotain uusia satunnaistuttavuuksia. Ihan sama pätee musiikkiin.
 
Suljetko siis pois mahdollisuuden, että tapaat vielä hienon henkilön, josta voi tulla osa elämääsi tulevaisuudessa?

Miksi ihmeessä? Eikö muusikko voi kuunnella levyjä ihan fiilispohjalta? En minä ikinä kuuntele musiikkia ideoiden ja inspiksen takia. Minä (ja varmasti moni muu) haen musasta tunnelmaa ja tuntemuksia huolimatta siitä, inspiroiko se minua tekemään omaa juttua.
 
No totta hitossa musiikkia voi kuunnella fiilispohjalta. Mutta sille en mahda mitään, että ne ideat ja inspiraatiot seuraa toisinaan väistämättä. Joskus sitä toivoskin, että pystys kuuntelemaan musiikkia ns. pelkkänä musiikkina.
 
Tarkotus oli lähinnä alleviivata sitä pointtia, että myöskään muusikkona ja biisintekijänä (tai jonkinnäkösenä muka-semmosena kumminkin) en koe jääväni mistään paitsi jos ja kun jätän uuden musiikin rauhaan.
 
Suljetko siis pois mahdollisuuden, että tapaat vielä hienon henkilön, josta voi tulla osa elämääsi tulevaisuudessa?
 
No tää menee nyt Sinkkulanka-osastolle, mutta ehkäpä sellanenkin vaara on olemassa.

Joskus sitä toivoskin, että pystys kuuntelemaan musiikkia ns. pelkkänä musiikkina.

 
Noin pitäisi ehdottomasti olla, ainakin toisinaan. Jos musiikin kuuntelu menee pelkäksi analysoimiseksi (esim. pelkkään miettimiseen miten mikäkin kohta soitetaan tai mistä tämä bändi on ottanut vaikutteensa/juttunsa varastanut) jää puhdas innostuminen ja hillitön diggailu kokematta.
 
Ja vähän aikaisempaan viestiini liittyen tuossa on yksi syy siihen miksi nuorena innostui paljon kovemmin ja varsinkin paljon helpommin hehkuttamaan "maailman parhaita biisejä ja bändejä" kuin nykyään; silloin ei musiikkiin vielä suhtautunut niin analyyttisesti, koska ei ollut vielä niin paljon kokemuspohjaa erilaisesta musiikista kuin nykyään, kaikki oli uutta. Olisi tärkeää, että musiikinkin suhteen pystyisi aina säilyttämään edes pienen murusen sellaista lapsenuskoa ja varauksetonta hullaantumista.

Tarkotus oli lähinnä alleviivata sitä pointtia, että myöskään muusikkona ja biisintekijänä (tai jonkinnäkösenä muka-semmosena kumminkin) en koe jääväni mistään paitsi jos ja kun jätän uuden musiikin rauhaan.
 
Lainaan sinua ketjun alusta:
Tossa about vuoden -95 jälkeen en oo tutustunut oikeastaan mihinkään uuteen bändiin enkä seurannut mitään musalehtiä tai vastaavia.
 
Jos et tosiaan ole edes vaivautunut tutustumaan viimeisen kymmenen vuoden sisällä julkaistuun tavaraaan, niin miten voit olettaa, ettet voi saada inspiraatiota uudemmasta musiikista? Enkä hyväksy argumenttia tyyliin "no se nyt vaan on niin". Kyllä minunkin kuuntelemiseni rajoittui aikanaan klassikkokamaan ja luulin sen tarjoavan kaiken mahdollisen. Myöhemmin tajusin, että esimerkiksi Elliott Smith ja The Flaming Lips ovat vaikuttaneet hitosti siihen, mitä itsekseni rämpyttelen. Jopa paljon enemmän kuin vanha suosikkini Queen.

Mä pyrin aktiivisesti kuuntelemaan musiikin tuorein korvin eli vaan fiilistelemään ja katsomaan toimiiko vai ei. Analysointi (tyylilaji, vaikutteet, sanoitukset jne.) tulee kuvaan siinä tapauksessa jos teen ko. levystä analyysin eli kirjoitan siitä arvostelun. Noin muuten vältän kyllä miettimästä mitään sointurakenteisiin, soundeihin jne. liittyviä asioita ellen halua opetella biisiä soittomielessä.
 
Ehkä juuri tästä syystä innostun uusista bändeistä riippumatta siitä miten täydellisen omaperäisiä tai ei ne ovat. Jos biisit ja soitto toimii, se riittää. Ellei sitten kysessä ole ihan yksi yhteen kopio.

Jos et tosiaan ole edes vaivautunut tutustumaan viimeisen kymmenen vuoden sisällä julkaistuun tavaraaan, niin miten voit olettaa, ettet voi saada inspiraatiota uudemmasta musiikista?
 
En mä sanonut, etten olis tutustunut mihinkään kymmenen vuoden sisällä julkastuun. Suljin vielä pois rockabillyn ja sen johdannaiset...
 
Kyllä mulla on hyllyssä viimisen kymmenen vuoden aikana julkastuja levyjä, ja aika hiton iso kasa onkin. Siis muutakin kuin rockabillyä, japanilaista tyttösurffia ja vampyyrikantria... Mutta ne on kaikki ns. vanhojen jäärien tekemiä. Sellasten, joita mä oon digannut kauan.
 
En mä tiedä mikä siinä on kun uudet nimet ei vaan puhuttele. Kai se on monien tekijöiden summa. Oma henkinen vajavaisuus luultavasti pääsyypäänä. Mutta eipä niillä syillä loppujenlopuksi oo niin väliä, kun tulos on kuitenkin se mikä on.
 
Piti oikeen tarkistaa levyhyllystä: Mulla ei kerta kaikkiaan ole yhtään sellasen mainstreamimpaa suuntausta edustavan bändin tai artistin levyä, joka olis breikannut viimisen 15 vuoden aikana. Jollei Latvian euroviisuihme Brainstormin levyä lasketa, heh.

Noin muuten vältän kyllä miettimästä mitään sointurakenteisiin, soundeihin jne. liittyviä asioita ellen halua opetella biisiä soittomielessä.
 
Tämä on kyllä tauti, joka riivaa omaa musan kuuntelua. Ovatko keksineet uusia sointukiertoja? ovat soundit tuoreita?
 
Eikö jonkun tietyn kauden popmusiikin pistäminen viivan alle ole vähän samaa kuin joskus YLE luokittelu levyjä kansalle sopivaksi ja sivistäväksi tai sitten ei.

Hmm... Kyllä ainakin itse pärjään jonkin matkaa ilman "uutta" musiikkia, mutta lähinnä kun olen löytänyt jonkun "uuden" bändin, niin tajuan, että kuinka paljon paremmin Rollarit teki "sen" aikaisemmin...
 
Siis onhan tuo kierrättäminen todella olennainen osa nykyaikaista musiikkia, ihannoin suuresti tapaa jolla esmes. The Darkness ja Wolfmother kierrättää "vanhoja" juttuja, kuulostaen silti niin kovin tuoreelta, mutta mutta...

Siis onhan tuo kierrättäminen todella olennainen osa nykyaikaista musiikkia, ihannoin suuresti tapaa jolla esmes. The Darkness ja Wolfmother kierrättää "vanhoja" juttuja, kuulostaen silti niin kovin tuoreelta, mutta mutta...
 
Eiks Rollarit kierrättäneet vanhoja juttuja? Tai ihan mikä tahansa muu popmusiikkia soittava yhtye?
 
Toki nykyään kierrätetään varmaan kierrätyksien kierräytstä, mutta sehän on vain ekologista. Building on tradition, kato.

Popista en tiedä, mutta nykyään tehdään parempaa musiikkia kuin koskaan.
 
EDIT: tämän ketjun lukeminen oli järkytys.

Popista en tiedä, mutta nykyään tehdään parempaa musiikkia kuin koskaan.
 
Kuten jo pariin kertaan on tullut esille, niin tässä tapauksessa pop tulee käsittää hyvin laajasti. Nick Hornby: (luen siihen kuuluvaksi myös soulin, reggaen, kantrin, rockin - kaiken musiikin, jota voidaan pitää yksinkertaisena)
 
EDIT: tämän ketjun lukeminen oli järkytys.
 
Millä tavalla?

Popista en tiedä, mutta nykyään tehdään parempaa musiikkia kuin koskaan.
 
EDIT: tämän ketjun lukeminen oli järkytys.
 
Järkytys on myöskin lukea tuo yllä oleva.Nykyään tehdään suurimmaksi osaksi todella huonoa ja ala-arvoista musiikkia.

Nykyään tehdään suurimmaksi osaksi todella huonoa ja ala-arvoista musiikkia.
 
Turhahan sinun kanssasi on käydä juupas-eipäs -kiistelyyn, mutta otin muutaman esimerkin omasta levyhyllystäni suht' tuoreesta omasta mielestäni melko hyvästä "pop"musiikista (toivottavasti tämä ei nyt kuitenkaan mene omien suosikkien listaukseen): Hellacopters, Hives, Aavikko, White Stripes, System of a Down, Flaming Sideburns, Tiny Tones, Jon Spencer Blues Explotition, 20 miles, Bob Log III, Cosmo Jones Beat Machine, Liekki.
 
Voi tietysti aiheellisesti kysyä tarjoavatko nuokaan mitään oikeasti uutta, mutta ovat mielestäni aika hyvää musiikkia. Vaikka itse enemmän vanhaa musiikkia kuuntelenkin, niin kaiken uuden tyrmääminen on ihan yhtä älytöntä kuin kaiken vanhankin. Kuten täälläkin on taittu jo useaan kertaan mainita, niin musiikkia tehdään myös ns. valtavirran ulkopuolella ja sieltä löytyy varmasti hyvää kamaa kaikille. Eri asia on sitten kuka siihen jaksaa perehtyä, koska vanhassakin riittää tutkimista.