Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Minulla oli joskus aikaisemmin onni soitella seitsemänkymmentäluvun alkupuolella tehdyllä Framus merkkisellä kitaralla.
 
Kitaran erikoisuuksiin kuului ehdottamasti kaula - se näytti tehdyn vähintään paristakymmenestä ohuesta "puuviipaleesta". Itse kaula näytti samalta kuin vaneri näyttää sivultapäin katsottuna, millin paksuisia tummempia ja vaaleampia juovia kaulan pituussuunnassa.
 
Nykyisessä kitarassani kaula on yhtä zipaletta, ja minulla on sellainen käsitys, että kitarojen kaulat ovat pääsääntöisesti yhdestä kappaleesta vesitettyjä (noin niinkuin pituus suunnassa, lapa voi sitten olla liimattu).
 
Jostain olen lukenut, että tuollainen useammasta siivusta laminoitu kaula säilyisi paremmin vääntyilemättä, pitäneekö paikkansa? Tuon kyseisen Framuksen kaulan voinee sanoa olevan kaikin puolin suora, huolimatta siitä, että sitä kuulemma on aikoinaan säilytetty vuosikausia kellarissa ja ties missä muissa epäkelvoissa paikoissa.
 
Kitaran tekemisessä, jonka olen ikuisuusproktikseni ottanut, minua arvelluttaa kaikista eniten nähkääs juuri tuo kaula. Kaulafobia johtunee pitkälti siitä, etten voi soittaessa sietää huonoja kauloja. Kaulan propeliudesta aiheutavat särinät ja epävireisyys ovat pahimpia painajaisiani.
 
Niinpä. Onko kukaan arvon forumisteista rakentanut jonkin sortin laminaattikaulaa ja mitkä ovat kokemukset siitä? Ylipäänsä olisin kiinnostunut kuulemaan tarinoita kauloista, sen valmistamisen sudenkuopista ynnä hyväksi havaituista kikoista.
 
Ja sille joka sanoo: "kaiken maailman laminoinnit syövät sustainia", minä sanon: "en välitä". Toisekseen, siinä nimenomaisessa Framusissa josta kerroin, on ehdottomasti kaunein soundi mitä olen kitarasta akustisena kuullut lähtevät.

Jos kaulafobia vaivaa, niin kannattaa harjoitella höyläilyä ennenkuin iskee näppinsä siihen kuningaslautaan josta pitäisi kitara tulla. Kun laudan muotoilu todella hyväksi kaulaksi on vaikeata.

Jostain olen lukenut, että tuollainen useammasta siivusta laminoitu kaula säilyisi paremmin vääntyilemättä, pitäneekö paikkansa?
 
Pitää paikkansa. Varsinkin jos laminaatin osien syyt on sovitettu kunnolla tai jos osia on monta.
 
Yhdestä puusta veistetyn kaulan vakaudesta voi olla (lähes) täysin varma vain jos aihio on neljännessahattua suorasyistä ja hyvin kuivattua puuta (en puutu tässä suurten tehtaiden käyttämien ikäännytysmenetelmien vaikutukseen, varsinkaan kun en niistä mitn tiedä :).
 
Laminoinnin etuna on myöskin mahdollisuus kääntää syyt, jolloin päästään mahdollisimman lähelle neljännessahauksen vaikutusta.
 
Helpoin tietämäni tapa kaulalaminaatin tekemiseen on höylätä lauta, sahata siitä kolme soiroa (jotka käännetään niin että syyt ovat mahdollisimman hyvin kohtisuorassa otelaudan alle jäävään pintaan nähden) ja liimata soirot toisiinsa kiinni. Tämän jälkeen lapa voidaan "halkaista" irti ja liimata käännettynä. Myös liimakaulan vaatima vahvennus (onkohan toi suomea?) voidaan ottaa samasta aihiosta.
 
Mielenkiintoisia kaulalaminaatteja on ainakin Alembicin sivuilla (http://www.alembic.com/).

Mielenkiintoisia kaulalaminaatteja on ainakin Alembicin sivuilla (http://www.alembic.com/).
 
Vrajalan tekstiin lisäystä: Alembicin lisäksi muitakin valmistajia on inspiroinu tuo laminointi, ja juuri varsinkin "käännetyin syin" joka lisää huomattavasti mm. vääntöjäykkyyttä. Varsinkin ns. neck-through eli läpirungon kauloissa on enemminkin sääntö se, että kaula(ja rungon läpi tuleva osa) on laminoitu, ja kovin usein on käytetty 5 palaa. Myös eräs tunnettu valmistaja käytti kymmenkunta vuotta 3 palasta laminoitua kaulaa, mutta palasi taas "yleisön pyynnöstä" vanhaan yhdestä palasta sahattuun kaulaan. Toinen tunnettu valmistaja on koko ajan käyttänyt tuota yksipuista kaulaa.. Syy siihen, että suuret tehtaat eivät kovin mielellään sarjatuotannossa suosi useasta palasta laminoitua kaulaa, on tuotantotekninen, sillä laminointi, ja varsinkin puiden käsittely sitä varten on useamman työvaiheen vaativaa ja sitä kautta valmistuskustannuksia lisäävää. Tosin se mahdollistaa puutavaran tarkemman käytön, mutta tämä säästö ei ilmeisestikään ole niin merkittävä, että laminoidut kaulat sarjatuotantokitaroissa olisivat kilpailukykyisiä tuotannollisesti. Soundillisesti en uskalla sanoa mitään... odotetaan vaan kiltisti josko joskus tulisi faktatietoa. Tosin tässäpä threadissa varmaan voi sanoa, että soittimien soundi toki riippuu osistansa _mutta_ siinä on niin paljon muutakin ns. "henkimaailman hommaa" jota ei pysty mittauksilla osoittamaan. Sama pätee sähkösoittimien mikrofoneihin, tuossa kun Gypsyn kanssa keskusteltiin niin lueskelin D.Brosnacin kitaraelektroniikkateosta jossa mainittu setä ihmettelee pitkät tarinat sitä, miksi PAF-humbukkeri kuulostaa jumalaiselta joissain kitaroissa ja taas joissain keskivertoa huonommalta..miettikääpä sitä, kuten juontaja asian esittäis. ;)

Tuli mieleen, että onko tuo SUPER-jäykkyys pelkästään toivottu ominaisuus. Kitaran kaulanhan pitää olla aavistuksen kaareva. Tuo kaarevuus johtuu kielien vetovoimasta ja estää sen, että kielet rämisevät soitettaessa nauhoihin. Kaarevuutta rajoitettaan kaularaudalla.
 
Tuntuu siltä, että täysin suorassa kaulassa kielet rämisevät nauhoihin tai sitten tallasta on kielten korkeus säädettävä todella korkeaksi.

Tuli mieleen, että onko tuo SUPER-jäykkyys pelkästään toivottu ominaisuus.
 
Ei. Tein itse Telen jossa kaula "maailman parhaasta vaahterasta". Hienosti soi, varmaan vie soundia hyvin runkoon, mutta perhana, on niin kovaa ettei meinaa reliefiä saada, kaularautaakin voi pitää lähes auki! Tällä hetkellä kielinä 10-heavy bottom. Tiedä sitten pitäiskö vaihtaa vaikka 12-settiin.

Minulla oli joskus aikaisemmin onni soitella seitsemänkymmentäluvun alkupuolella tehdyllä Framus merkkisellä kitaralla.
 
Kitaran erikoisuuksiin kuului ehdottamasti kaula - se näytti tehdyn vähintään paristakymmenestä ohuesta "puuviipaleesta"..
 
No tällainen Framuksella syntynyt ajattelutapa ja laminaattikäytäntö kantaa hedelmää vielä tänäkin päivänä. Pitää muistaa että Warwick polveutuu suoraan Framuksen tehtaista. Fred A. Wilfer perusti Framuksen tehtaat 1946 ja kun tehdas sittemmin 70-luvulla meni konkurssiin niin poika Peter Wilfer perusti Warwick'in tehtaat 1982 samoille raunioille. Kuten kaikki tiedämme niin Warwick käyttää menestyksellisesti tätä laminaattitekniikkaa ja on jopa tehnyt siitä taidelajin.

Tällä hetkellä kielinä 10-heavy bottom. Tiedä sitten pitäiskö vaihtaa vaikka 12-settiin.
 
Eikös Telet ole kelattu 13-14 seteille?

Tuli mieleen, että onko tuo SUPER-jäykkyys pelkästään toivottu ominaisuus. Kitaran kaulanhan pitää olla aavistuksen kaareva. Tuo kaarevuus johtuu kielien vetovoimasta ja estää sen, että kielet rämisevät soitettaessa nauhoihin. Kaarevuutta rajoitettaan kaularaudalla.
 
Tuntuu siltä, että täysin suorassa kaulassa kielet rämisevät nauhoihin tai sitten tallasta on kielten korkeus säädettävä todella korkeaksi.
 
Tätä ongelmaa varten on kehitetty 2-toiminen kaularauta. Joissain erittäin jäykissä kauloissa (usein komposiitteja) käytetään kaularautaa, jolla annetaan kaulalle pelkkää reliefiä, eli perinteisen kaularaudan virka on ikäänkuin nurinkuristettu.
 
Ja sitten vähän MUTUa:
Väittäisin, että kaulan pituussuunnassa olevien liimasaumojen määrä ei ainakaan kovilla liimoilla huononna sustainia, koska liiman tiheys on suurempi kuin puun (joskaan absorptiosta on vaikea mennä sanomaan mitään). Äänen väriin nämä saumat todennäköisesti vaikuttavat, koska ne muuttavat kaulan koostumusta, jolloin absorbtio- ja resonanssiominaisuudet muuttuvat.
 
Toisaalta jälkimmäiset ominaisuudet vaikuttavat ensimmäisiin...

Eikös Telet ole kelattu 13-14 seteille?
 
Ei.

Eikös Telet ole kelattu 13-14 seteille?
 
En tiedä miten kelattu, mutta tuo telehän on itse tehty...
 
EDIT: Isäntä ehti ite väliin.

Ei.
 
Harmi.

Harmi.
 
Onko? Ohuemmilla kielillä on mahdollisuus vaikka vähän venyttääkin välillä? ;o)

Onko? Ohuemmilla kielillä on mahdollisuus vaikka vähän venyttääkin välillä? ;o)
 
Sormivoimien puutetta.

Sormivoimien puutetta.
 
Nii, pitäis varmaan olla rumpali niin ois voimaa.

Nii, pitäis varmaan olla rumpali niin ois voimaa.
 
Hoho. Ensin vaikka 012 ja siitä sitte pikkuhiljaa...

Hoho. Ensin vaikka 012 ja siitä sitte pikkuhiljaa...
 
Kyllä tuo mun itsetehty soi kympeilläkin, ei tartte isontaa kieliä ainakaan soundin takia niin kuin joissakin onnettomissa fenkuissa ;o)
 
Mutta tokihan voisi sitä reliefiä saada enemmän noilla kielillä.
 
Kuriositeettinä mainittakoon, että taannoin lukemassani Kenny Wayne Spephardin haastattelussa poika (vielä silloin) totesi, että joka päivä pitää soitttaa pitkä tovi 13-setillä, että pysyy sormissa voimat, päivänkin soittamattomuus kostautuu heti ja soitto ei enää suju. Mutta eikös se SRV:kin käyttänyt niitä 13-14 settejä pääasiassa vain studiossa? Livenä oli vähän ohkaisempaa?