Rock, pop, alternative ›

Paras pop-musiikkihan oli tehty 70-luvun loppuun mennessä. Sen jälkeen tehtyjä ei tarvitse kuunnella.No poikkeuksena tietysti Deep Purple ja sitten muutama blues-artisti, mutta se ei olekaan poppia, vai?

Tässä tapauksessa ainakin on, kun keskustelun lähtökohtana on Nick Hornbyn kirja. Siinä opuksessa käsitellään esim. Springsteeniä, Zeppeliniä, O.V. Wrightia, Dylania, Teenage Fanclubia, J. Geils Bandia, Velvelettesiä, Van Morrisonia ym. ja kaikki ovat mahtuneet popmusiikki -nimikkeen alle.
 
Rock- ja popmusiikkista tässä on joka tapauksessa tarkoitus puhua, sen kummemmin erittelemättä. Tiedän olevani useimpien mielestä väärässä, mutta minulle rokki ja poppi ovat käytännöllisesti katsoen synonyymejä.
 
Joo no noikin teki parhaansa jo 70-luvun loppuun mennessä. Sen jälkeinen kama on ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pelkästään säälittävää.

Joo no noikin teki parhaansa jo 70-luvun loppuun mennessä.
 
Joo, kyllä munkin mielestä Teenage Fanclub teki parhaat juttunsa 10 vuotta ennen bändin perustamista.
 
Sen jälkeinen kama on ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pelkästään säälittävää.
 
Tämä argumentointi vetää sanattomaksi.

Joo, kyllä munkin mielestä Teenage Fanclub teki parhaat juttunsa 10 vuotta ennen bändin perustamista.
 

 
Tämä argumentointi vetää sanattomaksi.
 
Mikä on Teenage Fanclub?Olen sanaton...ai jaa sekin oli mainittu tossa listassa.Ei varmaankaan mitenkään merkittävä...ainakaan mulle.Se mitä sanoin koski nimen omaan sitä musiikkia mikä on tehty 70-luvun loppuun mennessä.Jos Teenage Funclub ei kuulu siihen aikakauteen niin ei kai se ole minun vikani.Never heard.

Jos saan pyytää, niin jätetään ne omien suosikkien kehumiset ja muiden haukkumiset johonkin toiseen ketjuun, jooko?
 
Teenage Fanclub on minulle täysin uutta musiikkia, en tunne sitä kuin nimeltä. Nyt olin aktiivinen ja kuuntelin Pandorasta bändin biisin Everybody's fool. Kuulosti oikein hyvältä, voisin vaikka ostaa levyn. Mutta enpä varmaan koskaan osta, osittain siksi, että en omaa ennestään minkäänlaista tunnesidettä ko. bändiin. Eikä se nyt taida edes olla varsinaisesti uutta musiikkia, joten se siitä. Mutta ilmeisesti tarvitsen ostopäätöksen laukaisemiseksi jonkun muunkin syyn kuin pelkän musiikin. Outoa?

Mutta enpä varmaan koskaan osta, osittain siksi, että en omaa ennestään minkäänlaista tunnesidettä ko. bändiin.
 
Niin, harvemmin mihinkään bändiin on tunnesidettä ennen kuin siihen tutustuu ja sitä kuuntelee. Kriteerisi levyn ostamiselle ovat tosiaan aika oudot, jos hyvä musiikki ei riitä.

Niin, harvemmin mihinkään bändiin on tunnesidettä ennen kuin siihen tutustuu ja sitä kuuntelee. Kriteerisi levyn ostamiselle ovat tosiaan aika oudot, jos hyvä musiikki ei riitä.
 
Mikäli Teenage Funclub on mielestäsi hyvää musiikkia, se ei välttämättä ole sitä jonkin toisen mielestä.

Kriteerisi levyn ostamiselle ovat tosiaan aika oudot, jos hyvä musiikki ei riitä.
 
Tässä tapauksessa Teenage Fanclub kärsii siitä, että vaikka se kuulostikin ihan hyvältä ei sen edustama musiikkityyli herätä minussa muita tunteita kuin sen, että tätä on ihan mukava kuunnella. En saanut siitä samanlaisia väristyksiä kuin vaikka hieman aiemmin kuuntelemastani Hound Dog Taylorista. Tuskin kuuntelisin Teenage Fanclubia enää vuoden kuluttua.
 
Kuten tuolla aiemmin sanoin, niin minä haluan levyn, pelkkä musiikki ei riitä. Siksi on pakko priorisoida ja esim. Teenage Fanclub jää todennäköisesti ostamatta, vaikka hyvältä kuulostikin. Maailmassa on niin hemmetisti hyvää musiikkia.

Tässä tapauksessa Teenage Fanclub kärsii siitä, että vaikka se kuulostikin ihan hyvältä ei sen edustama musiikkityyli herätä minussa muita tunteita kuin sen, että tätä on ihan mukava kuunnella. En saanut siitä samanlaisia väristyksiä kuin vaikka hieman aiemmin kuuntelemastani Hound Dog Taylorista. Tuskin kuuntelisin Teenage Fanclubia enää vuoden kuluttua.
 
Kuten tuolla aiemmin sanoin, niin minä haluan levyn, pelkkä musiikki ei riitä. Siksi on pakko priorisoida ja esim. Teenage Fanclub jää todennäköisesti ostamatta, vaikka hyvältä kuulostikin. Maailmassa on niin hemmetisti hyvää musiikkia.
 
Toi on ihan totta.Ja nimenomaan sitä ennen vuotta 1980-tehtyä.

Kenkkuselle plussaa hyvästä keskustelunavauksesta.
 
Aloitin itse aktiivisen musiikin kuuntelun ja levyjen keräämisen 1990-luvun puolivälissä, ja lähdin silloin liikkeelle Fats Dominosta, Chuck Berrysta ja Little Richardista. Olin aika tarkka siitä, mitä kuuntelin, ja jossakin vaiheessa olin sitä mieltä, ettei mikään vuoden 1965 jälkeen tehty ollut oikein mistään kotoisin. No, sitten löysin "Revolverin" ja "Sgt. Pepperin", ja pian huomasin olevani pitkälti 1970-luvun puolella. The Clashin myötä alkoi myös punk rock kiinnostaa, ja sitten hyllyyn alkoi ilmestyä 1970-luvun lopussa ilmestyneitä levyjä.
 
Nyt olen alkanut hissukseen avartaa musiikkimakuani myös vuoden 1979 jälkeen ilmestyneisiin levyihin, ja huomannut myös "nykymusiikista" löytyvän melkoisia helmiä. Viime aikaisista hankinnoista pääosaa ovat jopa saattaneet näytellä 90- ja 2000-luvulla ilmestyneet kiekot (ainoastaan kasariallergiastani en ole oikein päässyt eroon). Luen säännöllisesti useita musiikkilehtiä, ja niistä tulee blokattua uusia, kiinnostavia artisteja. Myös töiden kautta törmää väkisinkin uutuuslevyihin.
 
Mikä on Teenage Fanclub?Olen sanaton...
 
Teenage Fanclub on Glasgow'sta kotoisin oleva yhtye, joka soittaa melodista poprockia ja kuuluu ainakin allekirjoittaneen suurimpiin suosikkeihin kautta aikain. Kannattaa etsiä käsiinsä vaikkapa erinomainen pitkäsoitto "Grand Prix", jossa kuuluu erinomaisesti "the Fanniesin" rakkaus 1960- ja 1970-lukuiseen poppiin, etenkin Big Stariin.
 
Ja kuinka ollakaan, löysin bändin nimenomaan Nick Hornbyn kautta = )
 
Esimerkiksi Eelsin Blinking Lights and Other Revelations vie ajatukseni aina vuoden 2005 kevääseen, mutta Beatlesin Abbey Road on vain loistava levy, jonka ostin vuonna 2006.
 
Minusta musiikin alkuperäisellä ilmestymisajankohdalla ei ole merkitystä tässä suhteessa. Esimerkiksi Stevie Wonderin "For Once in My Life" tuo minun mieleeni elävästi vuoden 2001 kipeät tapahtumat, ja kappale on kuitenkin äänitetty 1960-luvulla.

Ja kuinka ollakaan, löysin bändin nimenomaan Nick Hornbyn kautta = )
 
Vaikka Nick Hornby ei millään lailla ole suosikkikirjailijani -hänen kirjansa ovat enimmäkseen oikeastaan aika ärsyttäviä- niin pakko myöntää, että minunkin levyhyllyni on kasvanut mittaa Uskollisen äänentoiston takia...
 
Minusta musiikin alkuperäisellä ilmestymisajankohdalla ei ole merkitystä tässä suhteessa. Esimerkiksi Stevie Wonderin "For Once in My Life" tuo minun mieleeni elävästi vuoden 2001 kipeät tapahtumat, ja kappale on kuitenkin äänitetty 1960-luvulla.
 
Eihän sillä ole, jos ajatellaan ihan henkilökohtaisen elämän tasolla. Mutta sitten jonkinlaisen kollektiivisen kokemuksen, esim. oman kaveripiirin, koululuokan tjsp. kautta kulloisenkin aikakauden päivänpop aiheuttaa yhdenlaisia nostalgisia fiiliksiä. Sgt. Pepperiä kesällä -67 uimarannalla kuunnellut saa siitä varmaan hyvin toisenlaisia tuntemuksia kuin minä, joka kuulin sen -85 pimeimpään syksyaikaan. Silti minulla on hyvin henkilökohtainen suhde tuohon levyyn ja sen soidessa on tapahtunut monenmoista vielä nykyiseenkin elämään vaikuttavaa asiaa.
 
Meni vähän ohi aiheen, mutta niin aina käy ja niin pitääkin käydä.

Paras pop-musiikkihan oli tehty 70-luvun loppuun mennessä. Sen jälkeen tehtyjä ei tarvitse kuunnella.No poikkeuksena tietysti Deep Purple ja sitten muutama blues-artisti, mutta se ei olekaan poppia, vai?
 
Aikaan ennen vuotta 1980 mahtuu myös aika saakelisti huonoa musiikkia.
 
Niin, piti vielä täydentää, että henk. kohtaiset ja lähipiirin kollektiiviset innostumiset eivät jääneet Radioheadiin, vaan viime vuosina ovat 'kele, tää on vtn kova!-fiiliksiä kirvoittaneet mm. Hives, White Stripes, Strokes, Interpol, Afghan Whigs, Killers, Franz Ferdinand ja Magnetic Fields, muutamia mainitakseni.
 
sen edustama musiikkityyli herätä minussa muita tunteita kuin sen, että tätä on ihan mukava kuunnella.
 
Henk. kohtaisesti mulle tämä riittää ihan minkä hyvänsä bändin levyn ostamisen syyksi. Teenage Fanclubia suosittelen lämpimästi ja ekaksi vaikkapa Grand Prix-levyä.
 
Mainittakoon vielä täydennykseksi, että aloitin musiikin kuuntelun ja levyjen ostamisen vuonna 1973.

vaan viime vuosina ovat 'kele, tää on vtn kova!-fiiliksiä kirvoittaneet mm. Hives, White Stripes, Strokes, Interpol, Afghan Whigs, Killers, Franz Ferdinand ja Magnetic Fields, muutamia mainitakseni.
 
Tuossa listassa on viisi sellaista nimeä, joista minäkin olen jossain määrin innostunut. Silti ainoastaan kahden bändin levyn olen noista ostanut. Se saatanan bluesinnostus syö kiinnostuksen hyviinkin uusiin bändeihin... Jos pitää rahatilanteen takia valita Muddy Watersin ja Strokesin väliltä, niin kyllä siinä Strokes jää hopealle.
 
EDIT ja off-topic edelleen: Nyt soi Pandorassa Tom Verlainen From her fingers. Tämä on jo sellaista minulle uutta musiikkia, että aiheuttanee ostopäätöksen.

Tuossa listassa on viisi sellaista nimeä, joista minäkin olen jossain määrin innostunut. Silti ainoastaan kahden bändin levyn olen noista ostanut. Se saatanan bluesinnostus syö kiinnostuksen hyviinkin uusiin bändeihin... Jos pitää rahatilanteen takia valita Muddy Watersin ja Strokesin väliltä, niin kyllä siinä Strokes jää hopealle.
 
Ei se mitään, ei se Strokes mihinkään karkaa. Kaikki aikanaan. Kyllä mäkin muistan preferoineeni täydellistä Bowie-kokoelmaa Magazinen uusimpiin levyihin aikoinaan.
 
EDIT ja off-topic edelleen: Nyt soi Pandorassa Tom Verlainen From her fingers. Tämä on jo sellaista minulle uutta musiikkia, että aiheuttanee ostopäätöksen.
 
Onnittelen. Kai Television on tuttu?

Onnittelen. Kai Television on tuttu?
 
Joo, ihan sinun syytäsi, että olen Marquee moonia kuunnellut. En vielä ostanut...

Tässä tapauksessa Teenage Fanclub kärsii siitä, että vaikka se kuulostikin ihan hyvältä ei sen edustama musiikkityyli herätä minussa muita tunteita kuin sen, että tätä on ihan mukava kuunnella.
 
Okei, alan hiljalleen ymmärtää ajatuksiasi vaikken olekaan yhtään samalla aaltopituudella. Itse en vaan ymmärrä rajan vetämistä vuosiluvun mukaan. Kyllä minultakin jää moni ihan kivalta kuulostava artisti ostamatta ihan budjetinkin vuoksi, mutten pidä liian tiukkaa linjaa. En lajittele ostettavia levyjä musiikkityylin, julkaisuvuoden tai vastaavan perusteella, vaan toimin paljolti fiilispohjalta. Yksi aina ihmetyttänyt asia on se, että moni vetää rajan tarkalleen vuoteen 1980. Eli Joy Divisionin Unknown Pleasures on ihan okei, mutta Closer taas no-no...
 
Minusta musiikin alkuperäisellä ilmestymisajankohdalla ei ole merkitystä tässä suhteessa. Esimerkiksi Stevie Wonderin "For Once in My Life" tuo minun mieleeni elävästi vuoden 2001 kipeät tapahtumat, ja kappale on kuitenkin äänitetty 1960-luvulla.
 
On toki totta, että vanhatkin levyt voivat saada tunnesiteitä nykyisiin elämäntilanteisiin, kuten itselläni mm. Nick Draken levytykset ovat tehneet. Hain esimerkilläni lähinnä jotain sellaista yhteisöllisyyden tunnetta, josta Feggy aiemmin kirjoitti. Verratkaapa sitä, että odotatte jonkun levyn julkaisua kieli pitkällä kuukausitolkulla, ostatte sen lopulta julkaisupäivänä ja toteatte levyn viimein hyväksi lukuisten muiden fanien kanssa siihen että valikoitte levykaupan hyllystä nipun levyjä, jotka ovat olleet siellä aina saatavana. Nimenomaan tuoreeseen julkaisuun liittyvä odotus ja jännitys ovat jotain lyömättömän hienoa.

Itse en vaan ymmärrä rajan vetämistä vuosiluvun mukaan.
 
Korostan, että minä en vedä rajaa mihinkään vuoteen. Silti tosiasia on, että enemmistö ostamistani levyistä on vanhoja. Ja uudetkin ostamani levyt ovat enimmäkseen osastoa Deep Purple, Rolling Stones, Johnny Cash. Poikkeuksia tietysti löytyy, jos nyt muutaman esimerkin mainitsen, niin tuoreimmasta päästä Jo' Buddy, Berryman&Bullet ja pari demostudiosta tuttua bändiä, eli Silhuetti ja Grazy Mama & the Sidekicks.
 
Eli en ole ihan vielä jämähtänyt menneisyyteen.

Aikaan ennen vuotta 1980 mahtuu myös aika saakelisti huonoa musiikkia.
 
Totta, mutta paljon vähemmän huonoa kuin aikaan jälkeen 1980.

Totta, mutta paljon vähemmän huonoa kuin aikaan jälkeen 1980.
 
Ihan samalla tavalla voi sanoa mistä tahansa vuodesta. Mielipidekysymys. Musta 1920-, -30 ja -40-luvulla tehtiin hiano bluesia ja jatsia sun muuta, -50 ja -60-luvulla tehtiin saakelin hienoa musiikkia, vuosina 1970-77 taas aika paskaa progea, heviä ja tylsää boogieta. Sitten taas vuodesta 1977 johonkin 1982 tehtiin loistavaa musaa ja -80-luvun lopulla valtavirtamusa oli paskaa ja indiemusa osin hienoa. -90-luvulla oli enimmäkseen paskaa postgrungea sun muuta ja 2000-luvulla alkoi taas paranemaan, hevin nousua lukuunottamatta,