Kitarat: kitarakamat ›

Jaa-a, jaa-a. Kyllähän juuri ajokortin saanut 18-kesänenkin suhaa ihan mielellään sillä DX-Corollalla, vaikka siinä onkin vaan 1,3 -litranen kone, surkeat kaarreominaisuudet ja kytkimessäkin on häikkää. Pääasia että on auto millä ajaa. Eikä sillon osaa kaivata parempaa, jos ei sellasesta tiedä.
 
Ei mun soittoinnostus siitä mihinkään kuollut, vaikka jouduinkin soittamaan Korean peleillä. Ja onhan mulla sellanen vieläkin, ja sitäkin soitan joka päivä. Kunhan oli kitara millä sai aikaan ääniä, ja osaava kaveri joka tiesi miten kitara säädetään. Toi oli varmaan se ratkaseva juttu, että sai ne ritsansa jonkinlaiseen trimmiin. Ei niinkään se mitä siinä lavassa luki.
 
Jep. Kai se on ihan sama mitä siinä lavassa lukee ja minä vuonna se on tehty, jos vermes on säädetty kunnolla ja soitto pelaa. Sormista se kuitenkin lähtee. Harrastaa voi muutenkin kuin isolla rahalla. Tietysti se pahin HB-ryönä ei ehkä toimi ihan samalla tavalla kuin ne kalliimmat, mutta voi niilläkin soittaa. Paremmat kamat sit kun on rahaa, jos harrastus on vielä voimissaan ja kiinnostusta riittää. Ammattijätkät sit erikseen. Niillä on pakko olla luotettavat vehkeet, ettei jää keikat tekemättä. Ei hinta tosin kyllä takaa sitäkään...
 
Kyllä noilla vintage-"ferrareilla" on munsta oma paikkansa. Jos se vuosiluku tai merkki tai ulkonäkö tai soittimeen liittyvä tarina tuo lisää fiilistä soittoon ja saa jopon keulimaan, niin varsinkin äänityshommissa se on vaan positiivista. Tarttuu narulle myös sitä soittajaa... Voi olla, että ihan saman soundin saisi irti jostain toisestakin soittimesta, mutta sitä fiilistä ei tommonen tusinatavara herätä samalla tavalla. Kokeilkaapa joskus! (Ja varmaan monet varsinkin vanhemman liiton jätkät ovatkin kokeilleet.) Eri asia on sitten haluaako niitä pitää matkassa bussin perällä talvisella lapinrundilla...