Kitarat: kitarakamat ›

Varmaan se vuosikerta keppi olisi kaikille mieleen mutta kuinka moni tarvitsee oikeasti Ferraria kun Toyotallakin pääsee senverta kuin kyvyt antavat periksi.
 
Mm... Mutta samalla voisi kysyä, että tarvitsetko sinä sitä Toyotaakaan? Ainahan voit kävellä. Ja jos vaikka on sellainen tilanne, että et kerkeä töihin ilman autoa, voit vaihtaa työpaikkaa tai jäädä työttömäksi. Kyllä sinä hengissä pysyt, mutta ei ole välttämättä yhtä mukavaa elää köyhänä ja työttömänä syömällä huonolaatuista ruokaa . Ihan yhtälailla voisi sanoa, että se parempi (kalliimpi/mukavampi) kitara on yhtälailla hyödyllinen/hyödytön, se mukavoittaa yhtälailla kuin hyvä ruoka, sänky ja kaikki muukin.

Sen takia, että Fenderi on vaan parempi.
 
Virhe! Tyhjä tai liian lyh

Noh... mikä kenellekkin on kallista.. Ostin Gibson Les Paul Customin vuonna-83 16-vuotiaana 2700mk, eli se on maksanut minulle n.19e/vuosi, en osaa tuota kyllä vieläkään pitää mitenkään huonona päätöksenä... Tuossa iässä kun ne rahat tuppasivat muuten valumaan kaikkeen vähemmän järkevään. Oletan jopa että saisin myydessä enemmän kuin tuon alle 500e. Mielestäni järkevä päätös edelleen, riippumatta siittä saanko siittä "irti" kaikkea.
 
Tuskimpa harmittelisin vaikka olisin ostanut tuosta alkaen LP:n/vuosi, sama raha menee savuna ilmaan esim tupakoimalla, tai sit putoaa sen uuden Toyöötan arvosta.
 
En vieläkään osaa sanoa aloittelijalle neuvoksi kuin saman mitä itse silloin sain, eli osta hyvä, laadukas, vintagemallinen kitara käytettynä. Sillä soittelee vaikka lopunikänsä ja tuskimpa joutuu katumaan.

Tuskimpa harmittelisin vaikka olisin ostanut tuosta alkaen LP:n/vuosi, sama raha menee savuna ilmaan esim tupakoimalla, tai sit putoaa sen uuden Toyöötan arvosta.
 
En vieläkään osaa sanoa aloittelijalle neuvoksi kuin saman mitä itse silloin sain, eli osta hyvä, laadukas, vintagemallinen kitara käytettynä. Sillä soittelee vaikka lopunikänsä ja tuskimpa joutuu katumaan.
 
Näinpä. Lisäksi vähä ihmettelen tuota lähtöasetelmaa..Kyllä itse kukin saa omilla rahoillaan ostaa vaikka LP Supremen tai PRS Modern Eaglen eikä se multa pois ole..Ja ihan riippumatta siitä, minkä tasoinen virtuoosi sattuu olemaan. Oon aikoinani noita kalliita laatukitaroita välitelly jopa yhelle täysin soittotaidottomalle kaverille, se arvosti kitaraa käsityö-taideteoksena tjsp.
Kukin tulkoon uskollaan autuaaks, mutta itse näkisin, että niin hyvät työkalut ku suinkin on varaa, kannattaa olla sen jälkeen, kun on päättäny vähän pidempään harrastaa. Ammattimiehet on sitten toki oma lukunsa..

Noh... mikä kenellekkin on kallista.. Ostin Gibson Les Paul Customin vuonna-83 16-vuotiaana 2700mk, eli se on maksanut minulle n.19e/vuosi, en osaa tuota kyllä vieläkään pitää mitenkään huonona päätöksenä... Tuossa iässä kun ne rahat tuppasivat muuten valumaan kaikkeen vähemmän järkevään. Oletan jopa että saisin myydessä enemmän kuin tuon alle 500e. Mielestäni järkevä päätös edelleen, riippumatta siittä saanko siittä "irti" kaikkea.
 
Ymmärrän pointtisi, mutta ota huomioon inflaatio ja rahanarvon muuttuminen. 3000mk vuonna -83 on aivan eri asia kuin 500e nykyään.

Oon aikoinani noita kalliita laatukitaroita välitelly jopa yhelle täysin soittotaidottomalle kaverille, se arvosti kitaraa käsityö-taideteoksena tjsp.
 
Niin.. ja aina vaan uudelleen ihmettelen näissä pohdinnoissa.. Pitäisikö tuntea jotain syyllisyyttä jos tuntee "soittotaitoihinsa" verrattuna "liian hyvän" kitaran, tai jotenkin hölmöksi itsensä jos kitaraa arvostaa myös esineenä? Pitäisikö uudessa autossa tuntea "Tää on kyllä ihan liian hyvä ja kallis meikäläisen ajotaitoihin nähden.."

Ymmärrän pointtisi, mutta ota huomioon inflaatio ja rahanarvon muuttuminen. 3000mk vuonna -83 on aivan eri asia kuin 500e nykyään.
 
Ihan varmasti, mutta tekeekö se mielestäsi päätöksestäni huonon?

Ihan varmasti, mutta tekeekö se mielestäsi päätöksestäni huonon?
 
Ei lainkaan. Hyvä päätös, niinkuin totesin jo edellisen topikin ensimmäisessä lauseessa.

Ymmärrän pointtisi, mutta ota huomioon inflaatio ja rahanarvon muuttuminen. 3000mk vuonna -83 on aivan eri asia kuin 500e nykyään.
 
Toki toki, mutta silti.. Niinku Les Fender asian esitti, ei se itse asiaa muuta mikskään, kyllä tuollanen 70-80- luvulla ostettu "laatukitara tahi -basso" varmasti on keskiverto inflaation kestänyt, jotkut merkit ja mallit on jopa kovasti arvossa kohonneet.
Jos sallitaan, en malta olla lainaamatta koko lailla monta kertaa esittämääni juttua..
Guitar Trader, Vintage Bulletin antaa esim. 1967 mahonkiselle Gibson Flying V:lle prosenttinousua viimeiseltä 15 vuodelta peräti 567%.. Ja onpa niit joitain muitakin "nousijoita".
Itse aikoinaan tuolla välittelyalalla olleena (tosin etupäässä fiksaajana ja virittelijänä) on noita jokusia "namipaloja" tullu nähtyä. Tosin edelleenkin kallein koskaan hyppysissä pitämäni soitin ei ole sähkökitara...eikä myöskään basso.

Joo, olishan se tietysti ollu ihan kiva jos olis ollu heti varaa ostella merkkivehkeitä. Mutta kun ei ollu, niin piti soitella Hondoilla sitten.
 
Joo, kyllä tuon eteen tuli paljon MSL-studion nurmikkoa leikattua ja talvisin oli"diili" lumitöistä ymymym. Tampereen musiikin työntekijät tapasivat tervehtiä silloin "Kato! Mitä lumilinko=) En P****le kadu;)

Juu kyllähän niistä HB:stäkin ääni lähtee ja mä väitän, että nuista laatusoittimien parhaudesta noin 50% on psykologista ja loput itse laatua. Itselläkin on ESP Eclipse ja onhan sillä ihan eri fiilis vedellä kuin jollain ritsalla. Laatu on aina laatua.

Varmaan se vuosikerta keppi olisi kaikille mieleen mutta kuinka moni tarvitsee oikeasti Ferraria kun Toyotallakin pääsee senverta kuin kyvyt antavat periksi.
 
Ne tarvii, jotka haluu.

Joo, kyllä tuon eteen tuli paljon MSL-studion nurmikkoa leikattua ja talvisin oli"diili" lumitöistä ymymym. Tampereen musiikin työntekijät tapasivat tervehtiä silloin "Kato! Mitä lumilinko=) En P****le kadu;)
 
Muah..kyllä sitä juu on kaikenmoisia virityksiä ollu, tullu ja tarvittu.. 8)
Mikään toki ei olis ehken ollu miellyttävämpää, ku että olis tosiaan älynny joitakin "kauppakohteita" jättää itelle.. ;)
Mutta, jälkiviisaus ei oo edes viisautta.. Humppamiehen Les Pauli kummittelee, samoin ku meidän kitaristilla on kaks ikuisen kirouksen aihetta..

Varmaan se vuosikerta keppi olisi kaikille mieleen mutta kuinka moni tarvitsee oikeasti Ferraria kun Toyotallakin pääsee senverta kuin kyvyt antavat periksi.
 
Tässä täytyy muistaa se, että vaikka kahden samankaltaisen soittimen ulostulevan äänen ero vahvistuksen ja sitä seuraavien prosessien jälkeen olisikin aivan olematon, niin tuskinpa kukaan täällä soittaa vahvistinta, tai prosessoreja, vaan kitaraa. Vähäisellä arvokitarakokemuksellani voin (omasta puolestani) sanoa, että se mitä tapahtuu soittajan ja bulkkikitaran välillä on eri asia, kuin se, mitä tapahtuu soittajan ja hyvän "arvokitaran" välillä.
 
Kyseessä on mielestäni ennen kaikkea soittajan ja soittimen välinen vuorovaikutus, eikä ulostuleva soundi. ja jos kokee Gibsonin, tai 60 -lukulaisen fenkun inspiroivan itseä soittajana enemmän, niin hyvin pian se heijastuu myös soittimella aikaansaatuun lopputulokseen.

Varmaan se vuosikerta keppi olisi kaikille mieleen mutta kuinka moni tarvitsee oikeasti Ferraria kun Toyotallakin pääsee senverta kuin kyvyt antavat periksi.
 
Yhtä lailla puhuttelee ottaa kolmen tonnin Les Paul käteen kuin istua aitoon urheiluautoon. Kyse ei ole järjen käytöstä, leluja pitää hankkia jos siihen on mahdollisuus, kerran täällä vaan ollaan.

Vapour puhuu viisaita!
 
Itsekkin olen huomannut että tärkeintä on se miltä soittaminen tuntuu. Jos kitara on huono ja siinä on joku selkeä ongelma joka ärsyttää ja vaatii huomiota lähes jatkuvasti, soitto harvemmin on nautinnollista eikä sitä siis tule tehtyä yhtä pitkiä aikoja yhtä usein. Ongelmattoman kitaran saa mielestäni n.800 eurolla. Ongelmattomasta Floy Rose kitarasta pitää maksaakkin jo enemmän.
 
Järjellä perusteltava osuus loppuukin siihen. Se, että kitarassa on loimuvaahterakansi abalonebindingillä ei varmastikkaan paranna soittotuntumaa tahi soudia lainkaan. Itse olen kuitenki valmis maksamaan kyseisistä ominaisuuksista paljonkin rahaa Kitara on nimittäin myös tunne esine ja mitä enemmän siitä tykkää, sen enemmän sitä tulee soitettua.
 
Kun taas puhutaan kahdesta samoilla spekseillä varustetusta kitarasta missä ainut ero on lavassa lukeva esim. ltd/esp, suurin ero löytyy varmasti ostajan korvien välistä. Tieto siitä että kitara on valmistettu "valikoiduista ja laadukkaista" puista saa taas aikaan tietynlaista luottamusta kitaraa kohtaan ainakin omalla kohdallani. Puhtaasti psykologista siis.
 
Jo pariin kertaan sanottu "mihinkäs muuhun sitä rahaa käyttäisi" toimii myös omalla kohdallani. Monesti huomaa että raha vain häviää johonkin jos sitä ei sijoita. Ja toistaiseksi paras sijoituskohde on ainua todellinen harrastukseni.

Ongelmattoman kitaran saa mielestäni n.800 eurolla. Ongelmattomasta Floy Rose kitarasta pitää maksaakkin jo enemmän.
 
Oppoppo... Minun kitara makso vähän vajaat 800 floikalla ja on täysin ongelmaton.

Mikäpä kitara on kyseessä? Tosiaan taitaa Ibanezin verstaalta tulla ihan kelvollisia floikkakeppejä halvemmallakin nyt ku ajattelee.

Noh... mikä kenellekkin on kallista.. Ostin Gibson Les Paul Customin vuonna-83 16-vuotiaana 2700mk, eli se on maksanut minulle n.19e/vuosi, en osaa tuota kyllä vieläkään pitää mitenkään huonona päätöksenä... Tuossa iässä kun ne rahat tuppasivat muuten valumaan kaikkeen vähemmän järkevään. Oletan jopa että saisin myydessä enemmän kuin tuon alle 500e. Mielestäni järkevä päätös edelleen, riippumatta siittä saanko siittä "irti" kaikkea.
 
Tuskimpa harmittelisin vaikka olisin ostanut tuosta alkaen LP:n/vuosi, sama raha menee savuna ilmaan esim tupakoimalla, tai sit putoaa sen uuden Toyöötan arvosta.
 
En vieläkään osaa sanoa aloittelijalle neuvoksi kuin saman mitä itse silloin sain, eli osta hyvä, laadukas, vintagemallinen kitara käytettynä. Sillä soittelee vaikka lopunikänsä ja tuskimpa joutuu katumaan.
 
Jep! Hyvä pointti! Oma heittoni on tähän lisäten, että se EHKÄ hieman vihlooo kun aloitteleva kitaristi joutuu soittamaan jollakin vit...n ritsalla joka kuulostaa paskalta eikä ollenkaan sovi käteen ja soitettavuuskin on penaalista jne. jne. (omakoht. kokemuksia vuodelta -77) Siinä voi into soittamiseen laantua aika nopeaan! Itse soitin sormien nivelet kipeiksi, kun sain ensimmäisen Gibson LP:n (-80) jossa oli niin helvetin hyvä kaulaprofiili yms. Nykyäänkin sama meno jatkuu ja näitä Les Pauleja on muutama lisää...