mr_b 10.11.2003 13:34:32 | |
---|
Käytin tässä vuosia Helsingin Procenterin (hmm, nykyisin F-musiikki) myymiä halpiskapuloita, taisivat olla LA Specialeja. Ihan hyvin kestivät, samalla lailla kuin aikaisemmin käytetyt "merkki"kapulat ja rahaa säästyi. Sitten tuli parin vuoden tauko ja nyt kun on taas syksyn soitellut aktiivisesti niin vanhat kapulavarastot ehtyivät ja piti lähteä ostoksille. Mutta: en tiedä, onko fazun myymien halpiksien laatu tippunut jyrkästi tai onko lihavien lapsosten nostelu tehnyt minusta yhtäkkiä sikavahvan, mutta joka tapauksessa nyt menee kapuloita palasiksi 3-4 per treeni. Ja musiikki on kuitenkin aika kaukana rymistelystä. Alkaa olla jo hiukan hintavaa. Taitaa näin aluksi olla syytä vaihtaa kapulatoimittajaa. Joten: mistäs muualta Helsingin kaupoista saa jotain muuta 2-luokan kapulasarjaa (5B tai vastaava), ei mitään puolalaisia vaan jonkun merkkivalmistajan jämiä. Ei nyt jaksa tehdä taasen kierrosta joka puolella, juuri tuli tehtyä marakasseja hakiessa (ei löytynyt). Vai pitäisiköhän näitäkin ostaa laatikoittain jostain Thomannilla. (Ja kyllä, osaan valita mahdollisimman hyvät kapulat, suoraan menevät puunsyyt, ei oksanpaikkoja yms. Ja ei, en ala käyttää Aheadeja. Ankeat.) Jesus Built My Hotrod! |
tuukkah 10.11.2003 16:16:46 (muokattu 10.11.2003 16:17:40) | |
---|
Omassa käytössäni olen huomannut, etteivät erinäiset halpiskapulat ole ostamisen arvoisia. Mokomat kun tuppaavat menemään rikki viimeistään viikon sisällä ostopäivästä. Musamaailmasta ostetut järeät "Hard Rock"-kapulat levisivät heti seuraavien treenien ekan biisin kolmannella minuutilla... Eikä musiikki ollut mitenkään mättövoittoista. Levytukusta saa Taman kapuloita, joilla olen pärjäillyt viimeisen vuoden ajan mainiosti. Ovat tukevia, eivätkä katkeile. Tippi saattaa kulua nopeasti, jos kovaa hakkaa isoja peltejä, mutta muuten varsin mainioita kapuloita. Taitavat vielä olla jatkuvassa tajouksessa, hintaa muistaakseni n. 8 euron luokkaa. Äläkä koske niihin Aheadeihin, joudut vielä helvettiin. edit. Muistin juuri itsekin nuorempana käyttäneeni noita LA Specialeja! Olivat hinta-laatusuhteiltaan mainioita kapuloita. miks mustat tyypit on keksiny kaikki hyvät jutut? |
puufin 10.11.2003 16:26:01 | |
---|
Kellään mitään tietoa Millenium kapuloista? Tilasin thomanilta jotain 2,66e kapuloita muutaman parin testattavaksi=) Varmaa menee aika nopeesti säpäleiks mut eipä tuo haittaa. |
HCW 10.11.2003 16:40:01 | |
---|
Tuttu tilas joskus noita Millenium kapuloita 10 paria.Treeneissä meni 3-4 paria,eli ei kovin kestäviä (Tuttu on vielä tanssimusa miehiä ja soittotatsi on todella herkkä, ei lyö kovaa) Joten osta jotain muuta. Itse käytän Vic firthin 7A ja 5A sekä Zildjanin 2B. Toisaalta noissa merkki kapuloissa laatu ei ole aina parasta. |
WyW 10.11.2003 16:59:45 | |
---|
Mä just ostin Vaterin stikkejä ja totesin että ne on oikeita halpiskapuloita. Siis hinta/laatu. Yks pari kestää aivan helvetin kauan (heviä, väh. 2kk) ja ne on vielä hyvät kouraan. Kyllä parihinta voi aluks tuntua hurjalta, mut kun kauan kauan sitten hain kolme paria joista vielä yksi on avaamatta, niin tarviiko enempiä sanoa. Pööp. |
Eipä ole vielä hyviä halppis kapuloita tullut vastaan. Tämähän hetkinen "must" kapula on promarkin 5b muistaakseni, perus vinkkinä kapulat yleensä hajoo koska pääsevät kuivumaan eli kannatas pitää kapuloita "kosteassa" tilassa ehkä jopa kastella :) |
Mikko A 10.11.2003 20:11:58 | |
---|
Eipä ole vielä hyviä halppis kapuloita tullut vastaan. Tämähän hetkinen "must" kapula on promarkin 5b muistaakseni, perus vinkkinä kapulat yleensä hajoo koska pääsevät kuivumaan eli kannatas pitää kapuloita "kosteassa" tilassa ehkä jopa kastella :) Jos kapuloita kastelee tai ne pääsee kostumaan, niin niistä tulee vinoja. Allekirjoittaneella joskus kun kädet hikos soittaessa niin jo sen vuoksi alko kepit taipua! Mutta miten joku voi rikkoa kapuloita 3-4 paria per treenit??!! En varmasti ikinä tule käsittämään tätä. En edes muista, millon oon viimeks ostanu kapuloita... Kaks paria ollu aktiivisssa käytössä (Lue: treeneissä mukana) jo aika kauan ja molemmat vielä täysin soitettavassa kunnossa, toiset lähes käyttämättömät. "We call him the boss because he keeps a steady beat." |
halodrummer 10.11.2003 20:35:38 | |
---|
Mutta miten joku voi rikkoa kapuloita 3-4 paria per treenit??!! Niinpä niin. Oma ennätys on kaksi kapulaa samana päivänä. Itse asiassa ne ovat ainoat kapulat mitä olen hajottanu ja onhan sitä tullut muutaman kerran paukutettua. Niistäkin lensi toisesta palanen laulajan silmään :) (toivottavasti hymiö ei vaikuta vahingoniloiselta.)
"Kuka ihmisten kuningas on tunteidensa valtias? Kuka viisauden rakastaja rakkautensa ruhtinas? Ei yksikään." A.W. Yrjänä |
Bacchus 10.11.2003 20:40:43 | |
---|
Hyvää ja halpista ei ole. ! |
halodrummer 10.11.2003 20:46:13 | |
---|
Hyvää ja halpista ei ole. Aivan. "Kuka ihmisten kuningas on tunteidensa valtias? Kuka viisauden rakastaja rakkautensa ruhtinas? Ei yksikään." A.W. Yrjänä |
Paas 10.11.2003 21:01:34 (muokattu 10.11.2003 21:04:52) | |
---|
Hyvää ja halpista ei ole. Hyvää löytyy ja myös halpista mutta nuo ominaisuudet eivät löydy samasta tuotteesta. Tuli hieman rakasteltua sitä pilkkua :) Takatukat kunniaan! |
halodrummer 10.11.2003 21:06:14 | |
---|
Hyvää löytyy ja myös halpista mutta nuo ominaisuudet eivät löydy samasta tuotteesta. Tuli hieman rakasteltua sitä pilkkua :) Oikein, se alkaa olla aika kulunut vuosien käytöstä. Pilkku siis... "Kuka ihmisten kuningas on tunteidensa valtias? Kuka viisauden rakastaja rakkautensa ruhtinas? Ei yksikään." A.W. Yrjänä |
SnErA 10.11.2003 21:25:32 | |
---|
Jos kapuloita kastelee tai ne pääsee kostumaan, niin niistä tulee vinoja. Allekirjoittaneella joskus kun kädet hikos soittaessa niin jo sen vuoksi alko kepit taipua! Mutta miten joku voi rikkoa kapuloita 3-4 paria per treenit??!! En varmasti ikinä tule käsittämään tätä. En edes muista, millon oon viimeks ostanu kapuloita... Kaks paria ollu aktiivisssa käytössä (Lue: treeneissä mukana) jo aika kauan ja molemmat vielä täysin soitettavassa kunnossa, toiset lähes käyttämättömät. Jaa en oo huomannut että olisi vinoja tullut , paino tosin tuntuu lisääntyvän. Tai sitten se tämä "kierot savolaiset syndrooma" jolloin vastakkaisuudet kumoavat toisensa... |
JanneeBDB 10.11.2003 21:39:13 | |
---|
Kellään mitään tietoa Millenium kapuloista? Tilasin thomanilta jotain 2,66e kapuloita muutaman parin testattavaksi=) Varmaa menee aika nopeesti säpäleiks mut eipä tuo haittaa. Minä erehdyin kerran tilaaman yhden parin noita millenium kapuloita, 5b taisi olla koko. Ja ääääh. Soitin niillä minuutin ja en ole sen jälkeen niihin koskenut :P Aivan kauheat palikat. hyih. Ollaan eilen olisimme. |
mr_b 10.11.2003 23:10:57 (muokattu 10.11.2003 23:18:26) | |
---|
Mutta miten joku voi rikkoa kapuloita 3-4 paria per treenit??!! 3-4 *kapulaa* per treeni eli siis 1 1/2 - 2 paria :-) Mutta sekin on ihan tarpeeksi... Hmh, täytyykö tästä nyt oikeasti alkaa ostaa hintavia kapuloita, eivät ne(kään) muistaakseni kauhean kestäviä olleet. En minä oleta hyvää saavani halvemmalla, mutta ennen olen ainakin saanut tyydyttävää tavaraa... Muistan vielä ihka ensimmäiset kapulani, ylpeänä ostin jostain MusiikkiFazulta, erh, 1985(?). Hienot tummanruskeat olivat ja ajattelin soittaa niillä pitkään. Hajosivat ensimmäisissä treeneissä kun soitin ensimmäistä kertaa elämässäni rumpuja. Kauhea draama. Itse asiassa vanhempani muuttivat tässä keväällä ja löysin autotallin nurkasta vanhan ison lääkärilaukun täynnä poikkinaista amerikkaista hikkoria, tuhon satoa vuosilta 1985 - 1990. Enkä minä *oikeasti* edes soita lujaa. Ja vielä ohimennen: tulee mieleen tarina jostain hevirumpalista (Tarot?), joka tuhosi suunnilleen yhden *pellin* per treeni/keikka/kuukausi/jotain. Oli muistaakseni sponsorisopimus Paisteen(?) kanssa ja valmistaja ei millään voinut uskoa tilannetta vaan lähetti kauheita tutkimusryhmiä katsomaan, miten joku hullu suomalainen voi onnistua tuollaisessa. Urbaani legenda ehkä, mutta se vasta olisi kallista treenaamista. Jesus Built My Hotrod! |
jussiohman 10.11.2003 23:49:41 | |
---|
Mulla on ollu parit L.A.Specialit. Mä en nää missään kapuloissa laadullisesti mitään eroa. Kuhan on sopiva size. "Jorma tiesi tekevänsä vainajaa, kun nappas lapiolla takaraivon halaki!" |
halodrummer 10.11.2003 23:52:43 | |
---|
Merkkikapuloissa ei mielestäni ole pahemmin eroja, itse käytän Promarkin keppejä. Joitakin halpakapuloita on ollut ja ne hajoaa kyllä välittömästi käsiin, kirjaimellisesti. "Kuka ihmisten kuningas on tunteidensa valtias? Kuka viisauden rakastaja rakkautensa ruhtinas? Ei yksikään." A.W. Yrjänä |
bluesman86 11.11.2003 08:09:57 | |
---|
pro markit menee iha semmoseks hakkeeks eikä kestä kun kaks viikkoo mun käytössä(tosin hakkaan rimshotteja melkein koko ajan), tän hetkinen vic firtin pari on kestänyt pari kuukautta. ja kaikki halpikset mitä oon koittanu niin on menny ihan silpuks tai sit ne ei oo sopinu kätee. Rock Rock |
miän vain 11.11.2003 08:43:04 | |
---|
Muistanpa etä L.A. Special oli tosiaan joskus hyvä merkki, halpa ja kestävä. Sitten sille tapahtui äkisti jotain - soittotuntuma muuttui kummalliseksi ja kestävyys putosi lähelle nollaa. Tyhmä juttu. Noita Taman tammisia kulutan. Hintalaatu on niissä kohdallaan, ainakin Levytukusta kun ostaa. Muualla on näkynyt kalliimmallla samoja. |
Ben 11.11.2003 10:36:04 | |
---|
Hakekaa Vatereita. Halkeilevat vähemmän kuin muut, kuluvat sillee tasasesti. Haitsu jalka usein täynnä sellasta ihan pientä sahanpurua ku on vetäny. En tiedä onko enää mut Deluxella oli joku aika sit vielä 8,5e jotain tosi hyviä malleja.(Chad Smith signature, just mulle) Eivätkä normaali hintaisinakaan sen kalliimpia kuin muut. |