Tanssimusiikki ›

Itse olen katkera Suomen puolustusvoimille. Siinä meni kolme vuotta ennen inttiä muusikkona kivasti ja jopa oli jopa motivaatiota. Kapakkikeikkaa oli 3-6 iltaa viikossa.... Sitten kun laittoi Protoon jossain Rovajärvellä kitkaketjuja keskellä yötä 30 asteen pakkasessa ja pimeessä ja joku vitun ylikessu siinä korvan juuressa huusi kitarisat pihalla että vai ollaan sitä muka joku muusikko saatana... niin "Pohjolan Yön" taika haihtui!
 
Aika monet muusikot on sluibailleet tuosta

Aika monet muusikot on sluibailleet tuosta
 
Kyllä minunkin armeija-aikanani noita pikkuhitlereitä riitti aivan äärettömään vitutukseen asti.

Vittu näitä joitain savolaisia! Pyysivät minua markkinatapahtumaan soittamaan tähän aivan lähelle haitaria klo 10.00-15.00, mutta kun pyysin rahaa keikasta, niin sanoivat, että ei me pystytä sellaisia maksaan. Vitun urpo oli sekin joka puhelimella mulle soitti. Suoraan sanoen turpaan pitäisi vetää.
 
Tämä on niin tuttua...niin tuttua!
 
Esim. entisessä työpaikassani sai aina olla joka vitun kiehussa joita henkilökunnalle tai joillekin vitun vieraille järjestettiin aina ilmaiseksi laulattamassa ja illistelemässä jotain sketsiä tai jotain temppuratoja tekemässä. Kerran sanoin sitten että saatana! Minen enää rupea ilmaseksi omalla ajalla... kun saapi tehdä jo työssään sitä ihan tarpeeksi kaiket illat ja juhlapyhät.
 
Huvitoimikunnassa oli yksi hieroja, joka oli ehkä pahin pomojen perseennuolija jota on olemassa ,siihen että kyllä sinun nyt pittää ja että sen verran pitää olla sullakin "talkoohenkeä" että tämä nyt taas hoidetaan! Minä sanoin sillon sille että senkus ite hierot siellä vaan ilmaseksi niitä perkeleitä niin paljon kun sinun mielestäsi omaasi "talkoohenkeesi" kuuluu! Tämän hierojan osallistumisprosentti suunnitelupalavereihin ja niissä ylimpänä äänessä olemisessa oli 100%... mutta osallistumisprosentti itse aina järjestettyihin tapahtumiin oli siellä passiivipuolella taydet 100%!
 
Se hieroja jäi monttu auki asiaa "miettimään"! Sitten se meni tietenkin raportoimaan itkua tihraten meikäläisestä esinaiselle ja... sitten mulle laitettiin piiiiiiiiiiiiiiiitkä miinus kirjaan!

Mitäpähän tuohon voisi lisätä....niin, se on siinä koko karmeudessaan ja glooriassaan
 
Yleensäkin nuorena miehenä oli vaikea lähteä mihin työhön tahansa kun muut jäivät viettämään viikonloppua/iltaa. Nimimerkillä vuorotöissä tehtaalla kesät ja harjoittelujaksot.
 
Sen verta pitkään on tullut jo keikoillakin koluttua, että en ammatikseni lähtisi kiertämään, jos nyt edes edellytyksiä olisikaan. Armeijakin menisi varmaan lupsakammin harrastuksena kuin pakkopullana :)
 
Monia paskamaisiakin reissuja on matkaan mahtunut, mutta jälkeenpäin niillekkin voi vain naureskella. Ainakin ne ovat rikastuttaneet tätä eloa suuresti enkä vaihtaisi niitä kokemuksia pois mistään hinnasta. Olisipa kirjallisia taipumuksia edes jonkin verran. Voisi väsätä vaikka millaisia tarinoita keikkareissuilta.
 
Suurin palkka keikoilta on kuitenkin se, että näkee ihmisten naamoilta tyytyväisen ilmeen. Olemmehan niin hulluja, että reissaamme pitkin pimeitä öitä viihdyttämässä tavallisia suomalaisia tanssijoita. Ilman tanssimuusikoita/soittajia elämä olisi huomattavasti tylsempää peräkylillä.
 
ps. Tänne pystyy kirjoittamaan myös ilman lainausta. Ei välttämättä kannata noita pitkiä tekstejä lainata mukaan, varsinkin jos itse heittää perään vain yhden lauseen.

Tuossa lordin kirjoituksessa oli suurinpiirtein kaikki kokemukset omalta osaltanikin vaikkakin lauteiden toiselta puolelta eli tekniikan tontilta. Ainoa ero oikeastaan on se, että illan kunkkuna ei tullut oltua.
Hyviäkin hetkiä matkanvarrelle on tullut ja oli vain opittava nauttimaan siitä kun artistilla meni hyvin.

Mä en tiedä, onko mulla kieroutunut mielikuvitus, mutta joskus tulee "vallan tunne" kun saa ison jengin, jossa joskus voi olla silmäätekeviäkin, hetkuttelemaan ja nytkyttelemään itseään mun musan tahdissa.

Mä en tiedä, onko mulla kieroutunut mielikuvitus, mutta joskus tulee "vallan tunne" kun saa ison jengin, jossa joskus voi olla silmäätekeviäkin, hetkuttelemaan ja nytkyttelemään itseään mun musan tahdissa.
 
Jotain samantyylistä olen havainnut omalta kohdaltani. Semmoiset ihmiset, jotka eivät normaalitilanteessa tunne missään tapauksessa, ovat ylintä ystävää ja perseserkkua ja paukuntarjoajaa, jos on hyvä meininki keikalla. Tapauksia ja nimiä on kymmeniä. Erinomainen esimerkki on eräs paikkakunnalta toisaalle siirtynyt ravintolayrittäjä.
 
Tuolla kun viikkoja ja jopa kuukausia soitti jossain maalaiskaupungissa, niin parin viikon jälkeenhän tuli ensimmäiset kutsut rotareihin, pankinjohtajan luo kahville, osuuskaupan saunalle jatkoille jne. Tämä on niin pientä niin pientä. Viikon päästä ei sitten tunneta. HOHO.

Mä en tiedä, onko mulla kieroutunut mielikuvitus, mutta joskus tulee "vallan tunne" kun saa ison jengin, jossa joskus voi olla silmäätekeviäkin, hetkuttelemaan ja nytkyttelemään itseään mun musan tahdissa.
 
Onhan se hieno tunne! Mikäs sen mukavampi meininki kun saa bändin kanssa joskus vetää "dirlandaata" vastaanottavalle yleisölle?

Suurin palkka keikoilta on kuitenkin se, että näkee ihmisten naamoilta tyytyväisen ilmeen. Olemmehan niin hulluja, että reissaamme pitkin pimeitä öitä viihdyttämässä tavallisia suomalaisia tanssijoita. Ilman tanssimuusikoita/soittajia elämä olisi huomattavasti tylsempää peräkylillä.
 
Tämä on yks suuri juttu, minkä tähden tuo homma on niin mukavaa. Itelle lisäks jo pelkkä musisointi luo yleensä hyvää mieltä. Melko nuorihan olen vielä, mutta vaikka tiedän myös homman varjopuolista, niin silti veri vetäis ammattilaisuuden puolelle. Tällä hetkellä tuo ei oo vielä taloudellisesti mahdollista, mut aika näyttää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
 
Se on hyvä, että te vanhat kehäketut annatte noita kokemuksen opettamia varoituksen sanoja, mut toisaalta minkä sitä sisimmälleen mahtaa...

Muusikkous ja yleensä soittaminen on ylivoimaisesti parasta mitä housut jalassa voi tehdä.
 
Älä epäröi, 10 vuoden kuluttua se voi olla jo myöhäistä.

Vittu näitä joitain savolaisia! Pyysivät minua markkinatapahtumaan soittamaan tähän aivan lähelle haitaria klo 10.00-15.00, mutta kun pyysin rahaa keikasta, niin sanoivat, että ei me pystytä sellaisia maksaan. Vitun urpo oli sekin joka puhelimella mulle soitti. Suoraan sanoen turpaan pitäisi vetää.
 
Sama tilanne mulla on tullut tuon kurtun kanssa jo kahdesti, vaikka en ole kuin pari vuotta nyt aktiivisemmin haitaria soittanut. "Haitarimusiikki kuuluis tähän tilanteeeseen..." ja blaa,blaa , mutta kun rahasta mainitsee niin ei se sitten niin tärkeätä olekaan.
Toinen juttu mikä jotenkin sapettaa on tää ihmisten lyhytjännitteisyys kuunnella, ensin sanotaan että "vetäseppäs se "Sirkkojen tanssi", niin kun on kolme neljä tahtia alusta vetänyt niin jo keskustellaankin sokoksen jauhelihatarjouksista.

No huh...

Mä alotin hyvin nuorena, en olisi kapakkaan edes sisälle päässyt. Pitkiä päiviä on ollut, hyvin harvoin vapaata. Glamouria ehkä 1% ajasta. Juhlissa ja kapakoissa en ole juurikaan käynyt ja muutenkin pyhät sun muut on usein menneet töissä, usein 10-23->

Mutta mä olen suurimmaksi nauttinut joka hetkestä. Mulla on koko ajan sellanen olo että en ole menettänyt mitään. Homma on ollut antoisaa ja vieläkin on kiva herätä aamulla tietoisena siitä että pääsee sorvin ääreen. Paljon on muistoja ja hyviä hetkiä tallessa ja ne muutamat huonotkin muuttuvat hauskoiksi jälkeenpäin. Tokihan sitä löytyy valittamisen aiheita vaikka kuinka paljon, mutta yleensä niille voi tehdä jotain, tai sitten mennä vaan eteenpäin.

Eli, halusin vaan pistää vähän erilaisnekin näkökulman tähän keskusteluun, ettei tule vaan yhtä totuutta.

Muusikkous ja yleensä soittaminen on ylivoimaisesti parasta mitä housut jalassa voi tehdä.
 
Älä epäröi, 10 vuoden kuluttua se voi olla jo myöhäistä.
 
Mulla meni tää vaan vikapäin, että tuli ensin perhe ja sitten haaveet. Tää rajottaa aikast paljon. Emäntä on ollu viimeset 7 vuotta kotona ja lähti nyt opiskelemaan. Taloudellinen toimeentulo on ollut ja on vielä toistaiseks vastakin täysin mun harteilla. Ei pysty ottamaan liian suuria riskejä... 5 henkisen perheen elättäminen yksinään vaatii kuitenkin tietyn vakauden ja varmuuden.

Pitäähän sitä taustamusiikkia olla, että voi keskustella :) No joo, tää on taas sitä katkeruutta keikkapaikoilta, kun tullaan tanssiravintolaan keskustelemaan.
 
Enpä tarkoittanut tuota missään keikkapaikoilla tapahtuneeksi vaan ihan tässä ns. "perhe-sukulais-ja tuttavapiireissä" .

Enpä tarkoittanut tuota missään keikkapaikoilla tapahtuneeksi vaan ihan tässä ns. "perhe-sukulais-ja tuttavapiireissä" .
 
Heh...tiedän tunteen. Minä en enään edes suostu soittamaan kotona tai sukulaisilla mitään härveliä..siis ainakaan käskettäessä/pyydettäessä :)

Monta kymmentä kertaa on käynyt piru mielessä kun jotkut sukulaiset tms. ovat pyytäneet "soittamaan kitaraa" juhliinsa että mitäs jos menis ja pelkästään kompaisi pokkana "pelastusarmeijatyylillä" muutaman tunnin tuttuja ralleja ilman laulua! Kai sekin riittäisi taustamusiikiksi keskustelulle?

Monta kymmentä kertaa on käynyt piru mielessä kun jotkut sukulaiset tms. ovat pyytäneet "soittamaan kitaraa" juhliinsa että mitäs jos menis ja pelkästään kompaisi pokkana "pelastusarmeijatyylillä" muutaman tunnin tuttuja ralleja ilman laulua! Kai sekin riittäisi taustamusiikiksi keskustelulle?
 
Just.
 
Virhe! Turha tai liian lyhyt kirjoitus!

Monta kymmentä kertaa on käynyt piru mielessä kun jotkut sukulaiset tms. ovat pyytäneet "soittamaan kitaraa" juhliinsa että mitäs jos menis ja pelkästään kompaisi pokkana "pelastusarmeijatyylillä" muutaman tunnin tuttuja ralleja ilman laulua! Kai sekin riittäisi taustamusiikiksi keskustelulle?
 
Toisaalta oon aatellu että sen esityksen pitäis olla sitten kai kertakaikkiaan niin tyrmäävä että suut menisivät hetkeksi tukkoon tai pullakahveet väärään kurkkuun.-

Toisaalta oon aatellu että sen esityksen pitäis olla sitten kai kertakaikkiaan niin tyrmäävä että suut menisivät hetkeksi tukkoon tai pullakahveet väärään kurkkuun.-
 
Lisää hanurinsoiton joukkoon jotain yllätyksellistä performanssi-tyyppistä riehumista niin eiköhän se jollain tavalla säväytä!