Tanssimusiikki ›

Eräs lehti teki minusta jutun pari vuotta sitten ja muutamat kaverit sanoivat luettuaan sen jutun että siinä oli oikein katkeroitunut muusikko.
Tietenkin juttua oli vähän leikelty ja muutama tärkeä seikka jäänyt pois joten asiayhteys oli muutamissa kohden väärä.
Mutta näin jälkeenpäin ajatellen miksen voisi olla katkeroitunut vanha muusikko? Jos asiaa tarkastellaan niistä kohdista jotka tätä katkeroitumista ovat aiheuttaneet niin punnitsee asiaa miten päin vaan niitä on enemmän kuin hyviä puolia.
No mitä ? Vuosien ajaminen,roudaus, epäsäännöllinen elämä ym. ovat vieneet terveyden. Perhe elämä kärsi niin paljon että erohan siinä oli edessä. Lasten kasvaminen jäi näkemättä ja se on suurin "vääryys" mikä kalvaa vielä tänä päivänäkin. Turakaisten suunsoitto, tärkeiden työntekijöiden pätemisen tarve, silloin tällöin työkavereiden liiallinen "innostuminen" ..kaidalle polulle myös kalvoi mieltä joskus.
Silloin kun muut jäivät viettämään kesäiltaa niin itse piti lähteä töihin. Muistutan että siihen aikaan tehtiin kapakkaa 5-7 iltaa viikossa joten paljon vapaa aikaa ei jäänyt. Monesti oli vaikeaa lähteä töihin kun muut jäivät viettämään kivaa aikaa.
Ajaminen tien päällä vaikka olisi tullut "ämmiä" parireen kanssa taivaalta. Silti piti aina lähteä. Juhla pyhät kaikki menivät töissä. Pahimmassa tapauksessa joululomaa jäi jouluaatto, ei muuta. Vietä siinä perhe elämää sitten. Kaikki muut juhlapyhäthän menivät muutenkin töissä.
Ystäviä ei ollut oikeastaan ollenkaan ellei lukuun ottanut työkavereita jotka aina eivät olleet edes kavereita. Riippui usein siitä kuinka paljon keikkaa tehtiin. Joskus sanoinkin ilkeyksissäni että kaverit rakensivat talonsa minun työpanoksellani.
Nyt joku "viisas" tulee ja sanoo että mitäs menit. Kuvitelkaapa tilanne, olette siinä juuri 20 ikävuoden tienoilla. Ei ole mitään koulutusta ja aikoinaan koulunkäynti ei maistunut. Mitäs lähdet tekemään? kaivamaan paskaojaa?. Sitten pääset kapakka bändiin soittamaan. Yhtäkkiä ympärillä on jengiä.on naisia joka illalle ja elämä on yhtä juhlaa. Sitä kestää aikansa kunnes ikä alkaa tehdä tehtävänsä. Alkaa perhe elämä ja ei oikein jaksa lähteä tien päälle. Yhtäkkiä huomaatkin ettei ole mitään koulutusta jolla hakea muita töitä ja vähän liian vanha opiskelemaankin.
Siinä sitten oletkin solmussa. Pakko jatkaa keikkaa vaikka ei aina jaksaisi. Liimataiset ovat vieneet voimat tapella oikeuksistaan ja yhteen aikaan ei niitä oikeuksia oikein ollutkaan. Pääasia oli että se että oli töitä ja nuorena ei välittänytkään vaikka joku "kusetti" vähän väliä. Saihan olla "kunkku" lavalla,muulla ei väliä.
Kovan tien kulkeneena on luonnollista että joillekin tulee tunne katkeroituneesta muusikosta,koska tottahan se osaltaan on. Se on vienyt niin paljon pois että sitä kun ei saa takaisin niin se katkeroittaa mielen välillä.
No löytyykö urasta mitään hyvää? Lukemattomat muistot jotka silloin joskus eivät olleet mukavia, niille nauretaan nykyään kippurassa eikä ole todellisia työkavereita kohtaan katkeruuksia. Aina olen moikannut ja jutellut jos aikaa on jäänyt. Muutamien kanssa pidetään säännöllisesti yhteyksiä. Tosi kaverisuhteet eivät kuole koskaan. Liimatais jutut on "feidautuneet" jo aikaa sitten eikä ne koskaan olleetkaan mitään oikeita kavereita.
Ihmisten kanssa työskenteleminen on kasvattanut sellaisen mielenlujuuden että ihan pienistä jutuista ei hätkähdä.
Paljon muistoja ja kokemuksia jotka ovat kasvattaneet ihmisenä parempaan ja vahvempaan suuntaan. Olen saanut etuoikeuden nähdä maata ja ihmisiä paljon johon kaikki eivät koskaan saa tilaisuutta.
Tämän "vuodatuksen" eräs tarkoitus on myös se että etenkin nuoret muusikon alut eivät menisi "halpaan" hienon elämän toivossa. Muusikon elämä on paljon muutakin kuin glamouria ,naisia ja bileitä ilta illan jälkeen. Vanhempana tuo elämän tyyli alkaa maksaa veroansa. Myös pintansa pitäminen kaikenmaailman "Liimataisten" kanssa vie voimia.
Kun täälläkin "vanhat" parrat joskus vähän kovemmin sanoin sanoo sanottavansa niin niissä on totta toinen puoli. Niiden tarkoitus on pohjimmiltaan hyvä, varoittaa nuorempia tämän alan vaaroista ja karikoista. Tämä tästä tänään.
Silti kaikille turvallista matkaa,minne sitten olettekin menossa, ja olkaahan kunnolla.

Huh. Hatunnosto kaikille tuollaisen polun tallanneille.
 
On se hyvä, että on pysytellyt päivätyössä duunissa, jossa silloin tällöin kokee olevansa pro.
 
Edellä kuvatussa menossa olisin jo R.I.P.
 
Pieni, mukava, helppo keikka Baronin tapaan silloin tällöin ei katkeroita.

Tollaseks mä oon kuvitellutkin. Houkuttelee!

"Jos jonkun muun homman löydät, niin ota se" (eräs paikallinen rumpali)
 
"Kannattaako ryhtyä ammattimuusikoksi: no ei todellakaan!" (eräs toinen paikallinen, kotimaan tasolla mainetta niittänyt rumpali)
 
"Henkilökohtaisesti en voi suositella tätä hommaa kenellekään (monessa sopassa keitetty kitaristi Raoul Björkenheimer. Lehdessä, ei päin naamaa)
 
"Ei se kannata, ne etelän heput on sua paljon parempia" (entinen soitonopettajani)
 
Sitten:
 
"Ei tuo kuullostanut kovin vakuuttavalta, mutta sähän ootkin jazz-rumpali" (rockin soiton jälkeen eräs paikallinen kitaristi)
 
"Tuossa beatin soitossa sulla on vielä tekemistä" (eräs paikallinen rumpali)
 
Mutta:
 
"Sulla olisi varmaan paljon annettavaa rock-puolella" (eräs jazzpianisti)
 
"Tuossa jazzin soitossa teillä on vielä vähän pallo hukassa, rock-homma toimi paremmin" (kts. ensimmäinen kommentti)
 
Uskotaan, uskotaan. Nimim. paperit ensin.
 
EDIT: viimeisen lauseen sivusta:
 
"käy se koulu ensin" (viimeisin soitonopettajani)
 
"no jos siinä pari vuotta menee niin käy se koulu ensin" (eräs toinen samanlainen)
 
Sekä sokerina pohjalla, eräs kaverini kerran:
 
"Mieti, jos huomenna yht'äkkiä katkeaisi sormet, ei tarvitsisi soittaa enää ikinä!"
 
Lordille täältäkin plussa.

Niin totta, niin totta, Muusikon tilalle voisi vaihtaa myös myyntimiehen yms. markkinointihenkilön..Itse taistelin 12 vuotta myyntimies / myyntipäällikkö - muusikko helvetissä. Uskokaa tai älkää eräänä vuonna teimme lähes 200 keikkaa ympäri Suomen ja samalla toimin menestyksekkäästi alansa johtavassa yrityksessä edustajana. Silloin ei ollut kännyköitä yms. eli saatoin pakoilla keikoilla useita päiviä kateissa ja sitten paikata hommat, mutta vaikeaa oli, etenkin esimiesten kateus. Sitten järkiinnyin ja lopetin markkinointihommat ja keskityin soittoon. Enkä vielä ole katunut muuta kuin miksen tehnyt sitä aiemmin. Piti kai luoda perusinfrakstuuri asuntoineen jne. Leipä kyllä oheni, mutta toisaalta sen laatu parani.

Eräs lehti teki minusta jutun pari vuotta sitten ja muutamat kaverit sanoivat luettuaan sen jutun että siinä oli oikein katkeroitunut muusikko.
Tietenkin juttua oli vähän leikelty ja muutama tärkeä seikka jäänyt pois joten asiayhteys oli muutamissa kohden väärä.
Mutta näin jälkeenpäin ajatellen miksen voisi olla katkeroitunut vanha muusikko? Jos asiaa tarkastellaan niistä kohdista jotka tätä katkeroitumista ovat aiheuttaneet niin punnitsee asiaa miten päin vaan niitä on enemmän kuin hyviä puolia.
No mitä ? Vuosien ajaminen,roudaus, epäsäännöllinen elämä ym. ovat vieneet terveyden. Perhe elämä kärsi niin paljon että erohan siinä oli edessä. Lasten kasvaminen jäi näkemättä ja se on suurin "vääryys" mikä kalvaa vielä tänä päivänäkin. Turakaisten suunsoitto, tärkeiden työntekijöiden pätemisen tarve, silloin tällöin työkavereiden liiallinen "innostuminen" ..kaidalle polulle myös kalvoi mieltä joskus.
Silloin kun muut jäivät viettämään kesäiltaa niin itse piti lähteä töihin. Muistutan että siihen aikaan tehtiin kapakkaa 5-7 iltaa viikossa joten paljon vapaa aikaa ei jäänyt. Monesti oli vaikeaa lähteä töihin kun muut jäivät viettämään kivaa aikaa.
Ajaminen tien päällä vaikka olisi tullut "ämmiä" parireen kanssa taivaalta. Silti piti aina lähteä. Juhla pyhät kaikki menivät töissä. Pahimmassa tapauksessa joululomaa jäi jouluaatto, ei muuta. Vietä siinä perhe elämää sitten. Kaikki muut juhlapyhäthän menivät muutenkin töissä.
Ystäviä ei ollut oikeastaan ollenkaan ellei lukuun ottanut työkavereita jotka aina eivät olleet edes kavereita. Riippui usein siitä kuinka paljon keikkaa tehtiin. Joskus sanoinkin ilkeyksissäni että kaverit rakensivat talonsa minun työpanoksellani.
Nyt joku "viisas" tulee ja sanoo että mitäs menit. Kuvitelkaapa tilanne, olette siinä juuri 20 ikävuoden tienoilla. Ei ole mitään koulutusta ja aikoinaan koulunkäynti ei maistunut. Mitäs lähdet tekemään? kaivamaan paskaojaa?. Sitten pääset kapakka bändiin soittamaan. Yhtäkkiä ympärillä on jengiä.on naisia joka illalle ja elämä on yhtä juhlaa. Sitä kestää aikansa kunnes ikä alkaa tehdä tehtävänsä. Alkaa perhe elämä ja ei oikein jaksa lähteä tien päälle. Yhtäkkiä huomaatkin ettei ole mitään koulutusta jolla hakea muita töitä ja vähän liian vanha opiskelemaankin.
Siinä sitten oletkin solmussa. Pakko jatkaa keikkaa vaikka ei aina jaksaisi. Liimataiset ovat vieneet voimat tapella oikeuksistaan ja yhteen aikaan ei niitä oikeuksia oikein ollutkaan. Pääasia oli että se että oli töitä ja nuorena ei välittänytkään vaikka joku "kusetti" vähän väliä. Saihan olla "kunkku" lavalla,muulla ei väliä.
Kovan tien kulkeneena on luonnollista että joillekin tulee tunne katkeroituneesta muusikosta,koska tottahan se osaltaan on. Se on vienyt niin paljon pois että sitä kun ei saa takaisin niin se katkeroittaa mielen välillä.
No löytyykö urasta mitään hyvää? Lukemattomat muistot jotka silloin joskus eivät olleet mukavia, niille nauretaan nykyään kippurassa eikä ole todellisia työkavereita kohtaan katkeruuksia. Aina olen moikannut ja jutellut jos aikaa on jäänyt. Muutamien kanssa pidetään säännöllisesti yhteyksiä. Tosi kaverisuhteet eivät kuole koskaan. Liimatais jutut on "feidautuneet" jo aikaa sitten eikä ne koskaan olleetkaan mitään oikeita kavereita.
Ihmisten kanssa työskenteleminen on kasvattanut sellaisen mielenlujuuden että ihan pienistä jutuista ei hätkähdä.
Paljon muistoja ja kokemuksia jotka ovat kasvattaneet ihmisenä parempaan ja vahvempaan suuntaan. Olen saanut etuoikeuden nähdä maata ja ihmisiä paljon johon kaikki eivät koskaan saa tilaisuutta.
Tämän "vuodatuksen" eräs tarkoitus on myös se että etenkin nuoret muusikon alut eivät menisi "halpaan" hienon elämän toivossa. Muusikon elämä on paljon muutakin kuin glamouria ,naisia ja bileitä ilta illan jälkeen. Vanhempana tuo elämän tyyli alkaa maksaa veroansa. Myös pintansa pitäminen kaikenmaailman "Liimataisten" kanssa vie voimia.
Kun täälläkin "vanhat" parrat joskus vähän kovemmin sanoin sanoo sanottavansa niin niissä on totta toinen puoli. Niiden tarkoitus on pohjimmiltaan hyvä, varoittaa nuorempia tämän alan vaaroista ja karikoista. Tämä tästä tänään.
Silti kaikille turvallista matkaa,minne sitten olettekin menossa, ja olkaahan kunnolla.
 
NYYH niitä vanhoja muistoja paitsi ei illalla soittaminen silloin mitenkään juhlimista estäny.Siinähän se soitto meni juhlinnan sivussa vaikka joskus joku muusikko tulikin vähän myöhässä niin muut yritti paikata.

Synkistelin mietteisäni tuossa äsken , mutta luovuin, kun hieman aiemmin kepukasta hieman juovuin. Soitin haitaría; ajatus pelasi, mutta sormet ei totellleet mietteitäni näppäimistöillä.

.... Leipä kyllä oheni, mutta toisaalta sen laatu parani.
 
Sama täällä. Loorti on hyvällä asialla. Ensin luulin, että se heittää sitä samaa itkua, mitä kaikki muutkin vanha esat, mutta kokonaanluetuna tossa on tolkkunsa. Mun oli sinänsä helppo lähtee tekeen sitä, mitä nyt teen, kun tiesin ihan tarkkaan mitä on edessä enkä odottanut liikoja.

Sama täällä. Loorti on hyvällä asialla. Ensin luulin, että se heittää sitä samaa itkua, mitä kaikki muutkin vanha esat, mutta kokonaanluetuna tossa on tolkkunsa..
 
Hienoja juttuja aina heittää joo...

Noh, täytyy pikku hiljaa alkaa uskomaan että teitä ammattimuusikoita yksinkertaisesti vituttaa ammattimuusikkona oleminen. Nyt se on kuultu joko kaikilta kerran, tai sitten joiltakin useampaan ketaan. Uskotaan!
Seuraavaksi mieleen nousee kysymys, vituttaako myös soittaminen kaiken kaikkiaan, ja vituttaako jo pelkkä musiikki sinänsä? Toisaalta satan kyllä ymmärtää asenteen jos ei tämä musisointi jollekin ole antanut yhtään mitään. Ei kunniaa, ei mainetta, ei rahaa, eikä minkäänlaista tyydytystä. Jos ei ihminen saa mitään tyydytystä tekemisistään niin joko tekee koko ajan vääriä asioita tai sitten liian vähän asioita. Näin sen täytyy olla.

Noh, täytyy pikku hiljaa alkaa uskomaan että teitä ammattimuusikoita yksinkertaisesti vituttaa ammattimuusikkona oleminen. Nyt se on kuultu joko kaikilta kerran, tai sitten joiltakin useampaan ketaan. Uskotaan!
 
Niin - ei mua ainakaan.
 
Seuraavaksi mieleen nousee...Ei kunniaa, ei mainetta, ei rahaa, eikä minkäänlaista tyydytystä. Jos ei ihminen saa mitään tyydytystä tekemisistään niin joko tekee koko ajan vääriä asioita tai sitten liian vähän asioita. Näin sen täytyy olla.
 
+++ Kaikki on ihan itsestä kiinni.

Lordille plussat, oma pelimannitaival on liki yksi yhteen , katkera en jaksa olla , kyyninen joskus tosin, se kyllä tosin on läheistä sukua katkeruudelle.

Vaikea ala, ja vaikeammaksi muuttuu. Soittaminen on lähes aina kivaa ja soittajat lähes poikkeuksetta mainioita hahmoja.
Alalle valikoituu ne, jotka siinä pärjää. Luonnollisesti.

Kyllä Jon Lord puhuu asiaa ja tuntuu tietävän, mitä meidän päissä liikkuu, Noin se menee iloineen ja ennen kaikkea suruineen.

Vaikea ala, ja vaikeammaksi muuttuu. Soittaminen on lähes aina kivaa ja soittajat lähes poikkeuksetta mainioita hahmoja.
Alalle valikoituu ne, jotka siinä pärjää. Luonnollisesti.
 
Mitäpähän tähän enää lisäisi, totta ja faktaa.

Mitäpähän tähän enää lisäisi, totta ja faktaa.
 
Kyllähän toi Lordin kertomus on yhtä juhlaa, jos vertaan nykyiseen duuniini: Iltoja, öitä, viikonloppuja duunissa, reissuja ympäri Suomen ilman että saa yhtään olla tähtenä.

Kyllähän toi Lordin kertomus on yhtä juhlaa, jos vertaan nykyiseen duuniini: Iltoja, öitä, viikonloppuja duunissa, reissuja ympäri Suomen ilman että saa yhtään olla tähtenä.
 
Monissa duuneissä on puolensa. Muusikonduunissakin, ne hyvät muistot ja fiilikset saa helposti unohtamaan ne paskat puolet, liimataiset ja viikkojen kotoapoissaolot.

Itse olen katkera Suomen puolustusvoimille. Siinä meni kolme vuotta ennen inttiä muusikkona kivasti ja jopa oli jopa motivaatiota. Kapakkikeikkaa oli 3-6 iltaa viikossa.... Sitten kun laittoi Protoon jossain Rovajärvellä kitkaketjuja keskellä yötä 30 asteen pakkasessa ja pimeessä ja joku vitun ylikessu siinä korvan juuressa huusi kitarisat pihalla että vai ollaan sitä muka joku muusikko saatana... niin "Pohjolan Yön" taika haihtui!
 
Olen monesti katunut että kerroin olevani "muusikko" mennessäni inttiin! Se yksi vitun ylikessu kun otti sen takia hampaisiinsa niin siinä sitä sitten oltiin! Vielä intin jälkeen rimpuilin parin polakin kanssa muutaman kuukauden kapakoissa... mutta sitten oli itsetunto jo niin alhaalla että oli pakko miettiä jotain ihan muuta! Nyt on taas ihan kiva soitella! Sillon nuorena sitä oli kai vaan joku herkkä?

Vittu näitä joitain savolaisia! Pyysivät minua markkinatapahtumaan soittamaan tähän aivan lähelle haitaria klo 10.00-15.00, mutta kun pyysin rahaa keikasta, niin sanoivat, että ei me pystytä sellaisia maksaan. Vitun urpo oli sekin joka puhelimella mulle soitti. Suoraan sanoen turpaan pitäisi vetää.