Kitarat: kitarakamat ›

Nyt ovat asiat sillä tolalla, että meikäläisen logiikka loppuu kesken. Nyt viisaammat valottakaa.
 
Omistuksessani on kaksi sähkökitaraa. Toinen niistä on Tokai LS-70, eli japanilaisvalmisteinen LP-kopio, jonka tallamikkinä toimii keskitehoinen Seymour Duncan '59 Model. Toinen puolestaan niin ikään japanilainen Soloist-kopio, Charvel 650XL, jossa tallamikkinä on suhteellisen kuuma DiMarzio Evo 2. Mielenkiintoisin seikka näiden kitaroiden välillä on se, että vahvistimeni nykyisillä asetuksilla siinä missä Charvelin hönkä riittää mainiosti linjalle Rainbow-AC/DC-Gunnarit, Tokai puolestaan puskee sellaista jytinää, että oksat pois. Siis sen verran high gainista tavarasta on kyse, että voidaan vetää huoletta mitä vain Lordista Killswitch Engageen. Vahvistin on siis Peavey Classic 50 -nuppi, josta middlet täysillä, trebleä ja bassoa järkevästi sekä särö kello kahdessa. Tämä kaikki toistuu Engl 2x12 V30-kaapin kautta.
 
Tokain valtakauden aikana on talossa ehtinyt pesiä kaksi muutakin superstratoa, jotka molemmat ovat hävinneet ulostulossa Tokaille. Keskimmäinen niistä, saarnirunkoinen Ibanez RG620 oli kaikkein heikoin. Tallamikkinä siinä oli DiMarzio Fred - samaa tasoa '59:n kanssa - mutta höngän määrä oli suhteessa niin pieni, että olisi voinut luulla kitarassa olevan yksikelaiset mikit. Tosin kitaralla oli muutenkin vähän sointiongelmia, dead spotteja sun muuta mukavaa.
 
Mutta tuota, varsinaiseen asiaan. Minun ajatusmaailmani mukaan kitarat ja saundit ovat vähän ristissä. Mitkä kaikki seikat sitten vaikuttavat siihen, kuinka paljon kitara päästää itsestään hönkää ulos? Kuitenkin tuo Charvel on kovin laadukas kitara, joka soi niin hyvin, kuin tuonsorttiselta kitaralta voi odottaa. Kuitenkin se tallamikkien tehoerosta huolimatta häviää ulostulossa toiselle hyväsointiselle kitaralle, Tokaille.
 
Tyhjä pääni ei tiedä aiheesta oikeastaan mitään. Dorkia spekulaatioitakaan en uskalla heittää. Kaipaan faktaa!

Puulajilla ja laadulla on oikeasti väliä. Tokai on ilmeisesti mahonkia, ja Charvel mitä? Leppää, lehmusta? Joka tapauksessa mahonki soi todella voimakkaasti, ja mikkien korkeudella voi vaikuttaa jonkin verran ulostuloon. Kovasti keskiääniä tuuttaavat mikit säröytyvät vähän helpommin kuin tosi scoopit. Itse asiassa mulla oli yhdessä kitarassa DiMarzion Steve's Special, jossa oli tosi paljon hönkää, mutta se oli vähän scoopattu eikä sen takia säröytynyt niin helposti ja pysyi selkeänä vaikka säröä oli aivan järjetön määrä. Kuka tykkää ja kuka ei, mä tykkäsin. Joku muu jatkakoon.
 
Edit: Kovasti odotan koska joku pelaa sen floikkakortin, ja sitten alkaa tappelu..

Puulajilla ja laadulla on oikeasti väliä. Tokai on ilmeisesti mahonkia, ja Charvel mitä? Leppää, lehmusta? Joka tapauksessa mahonki soi todella voimakkaasti, ja mikkien korkeudella voi vaikuttaa jonkin verran ulostuloon. Kovasti keskiääniä tuuttaavat mikit säröytyvät vähän helpommin kuin tosi scoopit. Itse asiassa mulla oli yhdessä kitarassa DiMarzion Steve's Special, jossa oli tosi paljon hönkää, mutta se oli vähän scoopattu eikä sen takia säröytynyt niin helposti ja pysyi selkeänä vaikka säröä oli aivan järjetön määrä. Kuka tykkää ja kuka ei, mä tykkäsin.
 
Joo, Tokai on mahonkia vaahterakannella. Charvelista en osaa oikein sanoa, kun eri lähteissä annetaan vähän eroavia tietoja. Hyvä veikkaus runkomateriaaliksi olisi lehmus tai poppeli, mutta kaula (ja sitä myöten bodyn keskus) on joka tapauksessa vaahteraa. Mitä mikkeihin tulee, niin '59 on juurikin lievästi scoopattu, mutta Evo 2 taas erittäin keskialuevoittoinen, jopa tavan Evoa enemmän. Tässä on osasyy siihen, miksi raavin päätäni asian kanssa. Kummassakaan kitarassa ei ole soinnissa valittamista, mikit kompensoivat toisiaan niin ulostulon kuin taajuuskäyränkin osalta, mutta silti gainin määrässä on uskomaton ero.
 
Kovasti odotan koska joku pelaa sen floikkakortin, ja sitten alkaa tappelu..
 
Olin jo melkein valmis pelaamaan sen itsekin, mutta jotenkin on vaan vaikea uskoa, että sillä varsinaisen höngän määrään noin räikeä vaikutus olisi.

Ainiin tässä oli ´59 vs. Evo, no sepä ihmetyttää muakin. Kokeile vaihtaa kitaroiden mikkejä ja katso mitä tapahtuu. Varmasti saat tiukempaa faktatietoa, kun kukaan täältä ruudun takaa osaa sulle kertoa. Mä veikkaisin, että bodyn materiaalilla on tässä aika iso vaikutus. Ei ne mikit katsos ole ainoa mikä soundiin vaikuttaa. Kyllä kaverin kokomahonkinen Jackson soi akustisesti paljon voimakkaammin, kuin mun pieni kevyt lepästä tehty Musarin Silhouette Special.
 
on vaan vaikea uskoa, että sillä varsinaisen höngän määrään noin räikeä vaikutus olisi.
Ei sillä olekaan. Enemmän se sustainiin vaikuttaa, eikä siihenkään ihan hirveästi.

Hmjoo, kovaa akustisesti soiva ei tarkoita että olisi sähköillä rajusointinen. Tai tietysti tarkoittaa, mutta:
saattaa puuttua sitä alapään jytkettä, murinaa jota on sitten kepissä joka ei soi akustisesti niin railakkaasti. Sähköillä sitten murinakeppi pieksee railattajan ulos kisasta.
 
Ja se jytke puuttuu hyvin monesta "hyvästäkin" kepistä.

Mitkä kaikki seikat sitten vaikuttavat siihen, kuinka paljon kitara päästää itsestään hönkää ulos?
 
Mikkivalmistajat ilmoittavat usein outputit suhteessa omaan mallistoonsa, eli se X merkin überhot mikki voi olla toiselle vasta se mistä lähdetään liikkeelle jne. Kitaran omaa hönkää mitatessa olisi siis hyvä jos mikit olisivat samat tai edes jollain mittarilla mitattuna samankaltaiset.
 
Mutta jos oletetaan että mikit itsellään antavat samankaltaista sävyä ja voimaa ulos, niin tuon jälkeen vaikuttanee esim:
- mikin sijainti ja asento (vrt. SG ja LP, missä kaulamikit eri kohdilla)
- kielten materiaali & paksuus (nailonkieli soi aika hiljaa sähkiksessä :)
- kielten etäisyys mikeistä/magneeteista
- tallan leveys suhteessa mikin rakenteeseen (eli osuvatko kaikki kielet mikin kannalta oikealle kohdalle jne. vrt. F-spaced ja normi mikit)
 
em. lisäksi volyymiin vaikuttaa toki kaikki muu kitaran rakenteeseen liittyvä kuten puut/materiaalit, toteutustapa, pintakäsittely, potikoiden vuoto, sähköjen kunto, liittimien laatu, piuhat yms yms yms.
 
Suhteellisen monta muuttujaa siis, eli joku asiaan enemmän vihkiytynyt jatkakoon...

Ainiin tässä oli ´59 vs. Evo, no sepä ihmetyttää muakin. Kokeile vaihtaa kitaroiden mikkejä ja katso mitä tapahtuu. Varmasti saat tiukempaa faktatietoa, kun kukaan täältä ruudun takaa osaa sulle kertoa.
 
Jos en muulla tavoin saa selkoa tuosta, niin pitänee yrittää. Kolvailutaitoni ovat kuitenkin sen verran ruosteessa, että en riskeeraa, ennen kuin hommaan ne kuumat yksikelaiset Charveliin.
 
Mä veikkaisin, että bodyn materiaalilla on tässä aika iso vaikutus. Ei ne mikit katsos ole ainoa mikä soundiin vaikuttaa. Kyllä kaverin kokomahonkinen Jackson soi akustisesti paljon voimakkaammin, kuin mun pieni kevyt lepästä tehty Musarin Silhouette Special.
 
Tottakai saundiin vaikuttaa kaikki mahdollinen, mutta minulle tuli vähän puun takaa se, että pelkästään mikkien ulostulo ei enää määrittelekään sitä, kuinka paljon etuaste säröytyy.
 
EDIT: Oho, Kalmin teksti jäi huomaamatta. Painan plussaa, vaikka nuo seikat ovat suurelta osin varmistettuja. :)

Erittäin mielenkiintoinen aihe, ja hyviä kirjoituksia.
 
Edesmenneessä Ibanezin JS-700 kepakossa mikit olivat ruuvattu kiinni puuhun, sen sijaan että olisivat olleet ns. kelluvat.
En ole niin laaja-alaisesti päässyt testailemaan, mutta väkisin mieleen tulee että Ibassani puun vaikutus saundiin oli voimakkaampi kuin kelluva-mikkisissä kitaroissa.
 
Kommentteja olisi tähän kiva kuulla.

mikkien korkeudella voi vaikuttaa jonkin verran ulostuloon
Vähättelyä, se vaikuttaa ihan sikana. Sopivan korkeuden olen omiin kitaroihini löytänyt jostain 4mm ja 15mm väliltä. Noissa on samalla mikillä aivan eri ääripäiden gainit.
 
Ja tietysti eri mikrofonit tuovat eri kitaroiden piirteet eri tavoin esiin, ja eri vahvistimet vielä poimivat niistä omat olennaisimmat piirteensä. Siksi eri kitaroissa toimii hyvin ihan eri mikrofonit.

Mä sanoisin, että syy voisi olla joko:
 
1. Kaulan materiaali, tai
2. Kaulaliitos.
 
Mulla ainakin nimittäin neckthru-Carvin tuntuisi puskevan ihan hitosti enemmän ulostuloa, kuin viimeksi omistamani Ibanez Jpmp3 (pulttikaulainen). Molemmat siis floikkakitaroita, joten itse en näkisi floikkaa syypäänä tuohon (floikkahan on muuten oikeastaan samalla tavalla paaluilla kiinni kuin tuneomatic). Carvinissa on siis 5pc kaula, koa/vaahtera/bubinga (tai ehkä wenge, en ole ihan varma), Ibanezissa oli 1pc vaahterakaula. Siinä Jpm:ssä tosin oli myös se Steve's Special tallassa.
 
E: Carvinissa siis on body koaa ja AAAA loimuvaahterakansi, ja siinä vielä välissä pieni kerros normaalia vaahteraa. Ibanez oli lehmusta. Ibanezissa oli myös maalit pinnassa, ja tuossa Carvinissa on pelkät lakat.
 
Kuitenkin usein kuulee väitettävän, että kaulapuu vaikuttaisi enemmän sointiin kuin runkopuu.

Itse asiassa tuossa värkkäillessäni sain kuin sainkin kitarat parempaan balanssiin säätelemällä mikkien korkeutta. Mutta edelleenkään Charvel ei mene ulostulossa Tokain ohi, vaikka se oli periaatteessa koko homman nimi. :)
 
Mä sanoisin, että syy voisi olla joko:
 
1. Kaulan materiaali, tai
2. Kaulaliitos.
 
Epäilen kumpaakaan, sillä neck-thru se on tuo Charvelkin. Siitä en tiedä, moniosainen kaula on, mutta mitä luultavimmin vaahteraa.

Mä lähtisin tätä ongelmaa ratkomaan aivan perusteista eli siitä, mikä määrää kuinka suuri signaali mikistä lähtee ulos. Tähänhän vaikuttaa A) se, kuinka voimakas on mikin magneettikenttä, B) kuinka monta kierrosta on käämissä ja C) kuinka suurta liikettä kieli tekee magneettikentässä värähdellessään. Unohdetaan A ja B ja keskitytään C:hen.
 
Rankasti yksinkertaistaen kitaran runko ja kielet muodostavat värähtelevän kokonaisuuden, joka absorboi jollain aikavälillä soittajan liikkeelle saaman kielen värähdysenergian ja jos toisessa kitarassa runko absorboi suuremman osan kielen energiasta kuin toisessa niin luonnollisesti kokonaisenergiasta jää pienenpi osuus värähtelevälle kielelle kuin tässä toisessa kitarassa. Koska taas verrattuna värähtelevän kielen massaan rungon paino on suunnaton kummassakin tapauksessa niin voimme jättää rungon värähtelyn (eli käytännössä mikin oman värähtelyn) huomiotta kun mietitään kuinka suurta liikettä itse kieli tekee magneettikentässä.
 
Eli näillä eväillä näkisin, että toisessa vaihtoehdossa kielen värähtelyenergia on suurempi kuin toisessa eli se jossa kieli värähtelee suuremmalla amplitudilla ja runko pienemmällä tuottaa voimakkaamman sähköisen soinnin.

Mulla oli EVH Wolfgang Special USA, runko lehmusta ja mikit pultattu suoraan kiinni runkoon eikä niillä muovihärpäkkeillä kuten normaalisti. Jytää lähti ihan sikana.
Se on edelleen voimakassointisin kitara, joka mulla on ollut, R.I.P. ja ITQ.
 
Sitten taas oli Ibanez S540QMFTR, jossa oli Duncanin Invaderit, ja se keppi kuulosti munattomalta ja heikolta.
 
Oli Jacksonin RR3, joka oli kanssa aika munaton tapaus. Murisi kyllä, mutta aika heikko silti.
 
Charvelin 4 oli suht hyvä, harmittaa kun tuli myytyä se joskus kauan sitten.
 
Jackson JDR-94 ei auttanut edes mikin vaihto. Paska mikä paska.
 
ESP Neckthru Horizon floikkakeppi oli niin hyvä, että vieläkin itkettää kun piti se myydä. siinä kepissä tuli kokeiltua eri mikkejä, ja kaikilla potki pirun hyvin.
 
Ibanezin RG540 myynti harmittaa ihan saakelisti, mikkien vaihdon jälkeen siitä tuli ihan kelvollinen vehje.
 
BC Richin halpisritsoja on muutama, ja pitäs heittää takkaan, ei niillä juuri mitään tee. Olisikin varaa BC Richin Custom shop USA vehkeisiin..
 
Ltd K-500 yllätti positiivisesti. Ei raaski luopua, tää jyrisee hyvin.
 
Se on tullut huomattua, että pulttikaulan ja liimakaulan ero ei ole oleellinen.
Sustainia ja jytää lähtee hyvin tehdystä pulttikaulaisesta ihan samalla tavalla.
 
Saas nähdä millaisen tekeleen saan tehtyä kurssilla. Jos siitä tulee huono, niin en kerro siitä yhtään mitään kenellekään koskaan.

..Eli näillä eväillä näkisin, että toisessa vaihtoehdossa kielen värähtelyenergia on suurempi kuin toisessa eli se jossa kieli värähtelee suuremmalla amplitudilla ja runko pienemmällä tuottaa voimakkaamman sähköisen soinnin.
 
Eikös tässä päästä helposti takaisin mikin asennuskohdan vaikutukseen -> kun kieli värähtelee isommalla liikkeellä kauempana tallasta, niin sentin tai parin siirtymä lähellä tallaa vaikuttanee outputtiin enemmän kuin materiaalit tai kitaran muoto yhteensä (ellei mennä ihan äärimmäisyyksiin tyyliin balsa Vs. wolframikitara tms.)?
 
Eli jos kahdessa kitarassa on samat kielisetit, sama vire, samat mikit/sähköt, mikit samalla etäisyydellä kielistä ja identtisesti kohdistettuna kielien alle, niin se kitara kummassa on mikit kauempana tallasta antaa aavistuksen isompaa signaalia ulos? Kiinni tallassa=näkkärisoundi, lähellä kaulaa=tuhti sointi!

Eikös tässä päästä helposti takaisin mikin asennuskohdan vaikutukseen -> kun kieli värähtelee isommalla liikkeellä kauempana tallasta, niin sentin tai parin siirtymä lähellä tallaa vaikuttanee outputtiin enemmän kuin materiaalit tai kitaran muoto yhteensä (ellei mennä ihan äärimmäisyyksiin tyyliin balsa Vs. wolframikitara tms.)?
 
Eli jos kahdessa kitarassa on samat kielisetit, sama vire, samat mikit/sähköt, mikit samalla etäisyydellä kielistä ja identtisesti kohdistettuna kielien alle, niin se kitara kummassa on mikit kauempana tallasta antaa aavistuksen isompaa signaalia ulos? Kiinni tallassa=näkkärisoundi, lähellä kaulaa=tuhti sointi!
 
Noinhan se juuri vaikuttaa. Siksi juuri mikeistä onkin eritehoiset versiot tallaan ja kaulaan koska tallamikissä täytyy olla enemmän potkua tai muuten ne ei ole balanssissa keskenään.

Onko tässä siis kyse hevi-stratocaster kitarasta ja Les Paul-kopiosta? Minä sanoisin että ylivoimaisesti suurimman vaikutuksen tekee talla. Les Paul-tyyppinen talla aikaansaa kovemman signaalin kuin jousten varassa oleva talla, vaikka se olisi kuinka lukittu paikoilleen.
Viuluissa ja muissakin on tallan periaate se että kielet ovat kiinni jossain tallan takana ja sitten kulkevat tallan yli, kun strato-tyyppisessä tallassa kielet työntyvät esiin itse tallasta.

sentin tai parin siirtymä lähellä tallaa
Juu, mutta paljon vähemmän kuin puolen sentin nosto.
 
Voiko tämä olla mahdollista että kenellekään muulle ei tule mieleenkään pohtia mikrofonien etäisyyttä ongelman lähteenä?! Enitenhän se tuohon asiaan vaikuttaa.
 
PeteH tuossa esittikin teoreettisen lähestymisen kulmakivet, ja varmasti tarkoitti kohdassa A) magneettikentän vahvuutta kielen etäisyydellä mikrofonista.

Voiko tämä olla mahdollista että kenellekään muulle ei tule mieleenkään pohtia mikrofonien etäisyyttä ongelman lähteenä?! Enitenhän se tuohon asiaan vaikuttaa.

 
No johan tuo mainittiin heti tuolla alussa =>"kielten etäisyys mikeistä/magneeteista"
 
(ajattelin että tämä on niin itsestäänselvyys, että ei kaipaa isompaa selvitystä..)

mä olen huomannut vähän samaa ilmiötä, mun ontoksi koverrettu lessu tuuttaa SD:n Customilla paljon enemmän gainia kun SG Dimarzion X2N:n kanssa.. kielet ja mikkien etäisyydet kielistä on samat. Tallat ja Stop-barit on niinikään samat. Kitaroiden painossa ei ole suurta eroa.
 
Kyllä tolla lankullakin siis jotain tekemistä asian kanssa on.