Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Hoh, "rumpukapulat alkoivat hyppiä yksin ilman syytä".

Onko tää se sama kasetti jossa kerrottiin että kun Kiss oli Oulun jäähallissa keikalla (oisko ollut -83), hihhulijengi oli kiertänyt hallia ympäri ja rukoillut niin väkevästi että aina kun Kiss oli yrittänyt aloittaa kappaleen, oli se mennyt niin pieleen että se täytyi lopettaa ja aloittaa alusta. Viimein olivat joutuneet luovuttamaan kokonaan ja paikallinen lämmittelybändi joutui jatkamaan showta.
 
No, paikalla olleena tiedän kuitenkin että hihhulit olivat kuulleet Kissin roudareiden tekemää soundcheckiä, jossa ei useinkaan soitella biisejä kokonaan. Ja totta, soundcheckin jälkeen hyppäs Riff Raff lauteille, itse soitin tuolloin ko. bändissä. Mutta kyllä se Kiss rukouksista huolimatta illan pääesintyjänä keikan soitti. Tosin joku voima rukouksissa ilmeisesti oli, koska Kiss soitti tosi paskan keikan...

Siis onks tää Timo Närhi ollu siellä provinsissa ihan oikeesti ollu saaraamassa tyyliin "rock on pahasta"jne...

Oletteko huomanneet, että 95% teksteistä, jotka eivät ole aivan päivänselviä, voidaan tulkita huumeita käsitteleviksi?
 
Totta. Kyllähän esim. Beatlesinkin melkein kaikki biisit joidenkin mielestä kertovat huumeista.

Mitähän Närhi sanos kun kuulis Käärmenäyttelyn rippikoulunpappi kipaleen?....

"Kysymys. Ilmestyskirjan mukaan pedon luku on 666. Sekä heprean että kreikan kielissä kirjaimen w lukuarvo on 6.Webistä eli World Wide webiistä käytetään yleisesti nimitystä www. Siis www=6,6,6
 
Onko mahdollista, että internet on ilmestyskirjassa mainittu peto?"
 
PALAKAA ROVIOLLA, KERETTILÄISET! JESSE TULEE JA JESSE TAPPAA!

..Tuon "kasetin" väärinpäinkuunteleminen on muuten mielenkiintoinen kokemus, pitänee pitää joku päivä tässä Musta Messu se tausta"musiikkina". :D

Mitähän Närhi sanos kun kuulis Käärmenäyttelyn rippikoulunpappi kipaleen?....
 
Varmaa kävis itkemää ku tajuis et joku jaksaa vääntää tollasta perseilyä.

Mitähän Närhi sanos kun kuulis Käärmenäyttelyn rippikoulunpappi kipaleen?....
 
Se on muuten helevetin asiallinen biisi. Mikseristä löytyy myös tuollainen, missä morkataan erästä mielipuolista hihhulilahkoa:
 
http://www.mikseri.net/artists/veriryhma.47798.php

Kaikille rockin ja pahojen voimien välisestä yhteydestä kiinnostuneille voinee suositella melko vaihtelevantasoista novellikokoelmaa "Rock on rajaton kauhu", jossa on mukana kertomuksia mm. Stephen Kingilta. Kirja on vuodelta 1993, mutta sitä löytänee vielä kirjastoista.
 
"...Rock 'n Roll tarkoittaa esiaviollista yhdyntää auton takapenkillä..."
 
Kuten tuossa edempänä todetaankin, niin ei tässä kovin kauaksi totuudesta mennä. Termi on tosiaan viitannut piilomerkityksen kautta siihen kauneimpaan asiaan, jota mies ja nainen voivat yhdessä harrastaa: "rock me all night long" ja niin edespäin...
 
Tästä tuli kuitenkin mieleen, että pitäisi melkeen koota kokoelma, jossa olis pelkästään näitä rockin piiloviestein höystettyjä lauluja. niitä nyt kuitenkin on jonkin verran.
 
Ei huono ajatus! Ace Recordsiltahan onkin ilmestynyt tämäntyyppisiä, jonkin tietyn aiheen ympärille rakennettuja kokoelmia, kuten esimerkiksi 60-luvun makaaberia teinipoppia sisältävä "Death : the Grim Reaper's Greatest Hits".
 
Voi olla vitsikin, mutta jollakin sivulla oli maininta Britney Spearsin levyltä löytyvästä piiloviestistä: kun "Hit Me Baby One More Timea" soittaa väärinpäin, niin levyltä kuuluvat sanat "Sleep with me, I'm not too young" = )
 
Oikeastaan ainoa uusi/yllättävä juttu tuolla (jo iäkkäällä) kasetilla oli väite että Black Sabbathin konserteissa olisi ollut 1970-luvun alussa alttarikutsuja saatanalle...
Moderni myyttikö vain? Vai tietääkö joku kertoa tuollaista todellakin tapahtuneen?
 
Black Sabbathin kohdalla saatana-viittaukset olivat aika paljon levy-yhtiön keksimää markkinointihuttua: muistaakseni se esikoislevyn kansista löytyvä alassuin käännetty ristikin tuli mukaan levy-yhtiön myötävaikutuksella. Geezer Butler lienee ollut alkuperäismiehistöstä ainoa, jota okkultismi on kiinnostanut edes jollakin tasolla, eikä mitään alttarikutsuja ole käsittääkseni esitetty - elleivät läsnäolijat ole sitten tulkinneet väärin jotakin kohtaa.
 
Voi olla mahdollista, että tässä kasetilla Black Sabbath sekoitettaisiin toiseen 1970-luvun englantilaiseen heavy-yhtyeeseen eli leicesterilaiseen Black Widowiin. Black Widowin lavashowssa huipentuma taisi olla alastoman neitsyen "uhraaminen" mustassa messussa. Kappaleetkin olivat nimeltään jylhiä kuten "Come to Sabbath", "Attack of the Demon" sekä "Sacrifice" ja niissä vilisi mukana kaikenlaista Crowleyhyn ja muuhun sellaiseen viittaavaa kuvastoa.
 
"Come, come, come to the Sabbat, come to the Sabbat, Satan's there..."
 
Lienee tarpeetonta sanoa, etteivät Black Widowin kundit olleet sen enempää tosissaan kuin Sabbathinkaan tyypit, ja ilmeisesti debyyttilevyn jälkeen ryhmän ns. saatanallisia piirteitä ryhdyttiin ajamaan hissuksiin alas.

Kuten tuossa edempänä todetaankin, niin ei tässä kovin kauaksi totuudesta mennä. Termi on tosiaan viitannut piilomerkityksen kautta siihen kauneimpaan asiaan, jota mies ja nainen voivat yhdessä harrastaa: "rock me all night long" ja niin edespäin...
 
Kommenttina vaan, että myös jazz -sanalla on viitattu samaan. "Did you jazz her..." jne.

Kaikille rockin ja pahojen voimien välisestä yhteydestä kiinnostuneille voinee suositella melko vaihtelevantasoista novellikokoelmaa "Rock on rajaton kauhu", jossa on mukana kertomuksia mm. Stephen Kingilta. Kirja on vuodelta 1993, mutta sitä löytänee vielä kirjastoista.
 
"Melko vaihtelevantasoinen" on aika kauniisti muotoiltu. Toisella tavallakin sen voisi sanoa, esim. "täyttä skeidaa" tai "yksi kohtalainen juttu tuuban ohessa". Se kohtalainen oli novelli kaupungista, jossa vilisi kuolleita rocktähtiä. En muista kirjoittajaa, ei se King itse tainnut olla?

"Melko vaihtelevantasoinen" on aika kauniisti muotoiltu. Toisella tavallakin sen voisi sanoa, esim. "täyttä skeidaa" tai "yksi kohtalainen juttu tuuban ohessa". Se kohtalainen oli novelli kaupungista, jossa vilisi kuolleita rocktähtiä. En muista kirjoittajaa, ei se King itse tainnut olla?
 
Hmm. Mä diggasin tosta kirjasta. Ikää taisi olla jotain 16v, eli pannaanko iän piikkiin? :D

Se kohtalainen oli novelli kaupungista, jossa vilisi kuolleita rocktähtiä. En muista kirjoittajaa, ei se King itse tainnut olla?
 
Vuosia on tuon lukemisesta, mutta jostain syystä mieleni yhdistää Kingin juuri tuohon tarinaan. Tosin mieleni tekee tepposia muulloinkin. Tässäpä kuitenkin sisältö, valaiseeko?
 
Jeff Gelb (toim.)
 
Rock on rajaton kauhu. (Shock Rock, 1992). WSOY 1993.
 
Stephen King : Helvetin hyvä bändi (You Know They Got a Hell of a Band, 1992)
F. Paul Wilson : Bob Dylan, Troy Jonson ja Spiidikuningatar (Bob Dylan, Troy Jonson and the Speed Queen, 1992)
David J. Schow : Yliannostus (Odeed, 1992)
Nancy A. Collins : Vargr Rules! (Vargr Rule, 1992)
Ronald Kelly : Veriset mokkanahkakengät (Blood Suede Shoes, 1992)
Don D'Ammassa : Maksun aika (The Dead Beat Society, 1992)
Graham Masterton : Voodoon lapsi (Voodoo Child, 1992)
Paul Dale Anderson : Kevätjuhla (Rites of Spring, 1992)
Michael Garrett : Sille jota inhoan (Dedicated to the One I Loathe, 1992)
Brian Hodge : Sielunmessu (Requiem, 1992)
R. Patrick Gates : Heavy Metal (Heavy Metal, 1992)
Rex Miller : Bunky (Bunky, 1992)
Bill Mumy & Peter David : Musta viisysi (The Black '59, 1992)
Richard Christian Matheson : Bändärit (Groupies, 1992)
Michael Newton : Jälleennäkeminen (Reunion, 1992)
Mark Verheiden : Bootleg (Bootleg, 1992)
Ray Garton : Ihme keikka (Weird Gig, 1992)
John L. Byrne : Suden vaatteissa (Hide in Plain Sight, 1992)
Thomas Tessier : Lemmen orja (Addicted to Love, 1992)
John Shirley : Tulisielut (Flaming Telepaths, 1992)

Hmm. Mä diggasin tosta kirjasta. Ikää taisi olla jotain 16v, eli pannaanko iän piikkiin? :D
 
Tai sitten odotukseni olivat vain liian korkealla. Yhdistelmän rock ja kauhu kun luulisi saavan kirjailijat oikein kunnon vireeseen, kauhuelementtien yhdistely rockviihteessä kun on lähes aina ollut muotia. Muutamissa novelleissa oli ihan hyvä lähtöidea (se bootleg -juttu, samoin Hendrix ja "paluu menneisyyteen" -tarinat), mutta jotenkin nekin vain oli sössitty siten, että sen kummemmin kauhua kuin huumoriakaan niistä ei irronnut, saati kunnon tarinaa.
 
Esim. Stephen Kingin Christine on paljon parempi rock-kauhu -yhdistelmä. Mutta se onkin tietysti romaani; romaanin kirjoitus saattaa sittenkin olla helpompaa kuin hyvän novellin...
 
aikavaikea:
Tässäpä kuitenkin sisältö, valaiseeko?
 
Oiskoos se ollu sitten toi Helvetin hyvä bändi? En oo ihan varma. Tarina oli kyllä niin kingimäinen, että varmaan se on tuo.

Jos vielä palataan tuohon Jeff Gelbin kirjaan, niin kyllä siinä muutamia kelvollisia novelleja oli, vaikka en nyt niiden pelottavuudesta tiedä. Kun on tietyn kynnyksen ylittänyt, niin sen jälkeen kauhun on entistä vaikeampi kauhistuttaa aidosti.
 
Bill Mumyn ja Peter Davidin "Musta viisysi" oli muistaakseni aika hyvä tarina 50-luvun rokkarista, joka oli myynyt sielunsa paholaiselle, ja totesi siinä samalla, että valtaosa hänen kollegoistaan on pelkkiä pullamössöpoikia, mutta Jerry Lee Lewisin rikinkatkuisista esiintymisistä hän ei ole ihan varma... Myös John Shirleyn "Tulisielut" oli ihan näppärä novelli.
 
Stephen Kingin novelli ei sen sijaan vakuuttanut, vaikka perusidea ihan menettelevä olikin. Kinghän sivuaa populaarimusiikkia myös teoksessaan "Pedon sydän", jossa hengaillaan 60-luvun opiskelijakampuksella ja soitetaan muistaakseni ainakin Phil Ochsia.