Kitarat: soittaminen ›

Minulla oli lapsena erilaisia Casion yms pilipali urkuja joita tuli pimputeltua tai oikeestaan leikittyä niillä. Kaikki nokkahuilun ja pianon pimputtelu kiinnosti, oikeestaan mikä vaan soitin mistä lähti ääntä oli pakko saada käsiin ja soittaa/ränkätä sillä jotain niin että kaikki ympärillä olevat hermostuivat.
 
Pääsin 15 vuotiaana ekoihin töihin ja ostin rahoilla ensimmäisen kitarani, koska vanhempani eivät pitäneet ajatuksesta että taloon tuodaan sellainen mölytoosa ;).

Apinoin veljeäni.

kaveri meinas ruveta bassoo rimputtelemaa ni mie sitte ajattelin jotta kitara... ja niinpä sitten sain sen kitaran joululahjaks porukoilta - 3kk ennen ku kaveri sai basson. tästä siis aikaa vajaat kaks vuotta. eikä kaduta!

Joskus koulussa musan tunnilla soitettiin jotain smoke on the wateria ja siitä sitten jonkun ajan päästä hommasin kitaran ja sitten pistettiin kavereiden kanssa "bändi" (josta ei ikinä tullut mitään valmista) pystyyn. Tästä on nyt vajaa kolme vuotta aikaa.

Isä on soittanut kitaraa niin kauan kuin muistan ja broidi aloitti myös nuorena kitaransoiton. Itseäni touhu ei innostanut.
 
Parikymppisenä innostuin baarissa soittelemaan ilmakitaraa ja se oli niin lystiä, että hommasin ekan akustiseni jo pari vuotta myöhemmin. No se jäi kyllä keräämään pölyä muutamaksi vuodeksi, kunnes toissa vuonna innostuin taas soittelemaan. Nyt ilmakitara ei enää pystynyt kilpailemaan oikean laitteen rinnalla, vaikka baarissa edelleen tulee kaivettua ilmaversiota esiin. Viime talvena siirryinkin sitten sähköaikaan ja nyt tulee soiteltua enimmäkseen telecasteria.

Aika perinteisellä tavalla lähti liikkeele mun soittaminen. Istuin himassa ja kuuntelin Wyldeä, Dimeä, Hammettia ja muita loistavia kitaristeja ja sitten heräs ajatus että jos itekki osais. Nyt soittamisesta on tullu elämäntapa se on vaan pakko joka päivä soittaa, mutta mikäs siinä kun mielelläni sitä teen.

Se taisi olla rippileirillä päälle vuosi sitten, kun minulla oli kohtuullisen tylsää katsellessani muiden lentopallopeliä. Joku sitten toi seurakunnan akustisen siihen minun viereeni ja sanoi että vahdi tätä. Antoi vielä plektrankin. Kitarassa oli jäljellä 3 kieltä ja se ei ollut virettä nähnytkään. Siinä sitten aikani vääntelin viritystappeja jotta saisin sen omasta mielestäni loogiseen vireeseen. Soittelin aikani ja koitin soittaa joitakin helppoja melodioita. "Täähän on helppoa", ajattelin kun Breaking the Law:n riffi kajahti Landolasta.
Muistin sitten että minun huoneeni nurkassahan on kotona huoneeni nurkassa on landola jossa oli myöskin vain kolme kieltä jäljellä. Rippileiriltä vapauduttuani kävin soitinkaupasta hakemassa kielet ja aloin soittelemaan helppoja melodioita. Jossakin vaiheessa taisin vieläpä tajuta ettei se olekaan niin helppoa kuin rippileirillä luulin.
 
Rippileirin vika. Ilman sitä en ehkä olisi tässä hulluudessa mukana.

Pitkään olin miettiny instrumentin vaihtoa koska rumpalit eivät ole(ainakaan mun mielestä) yhtä suosittuja ja kuuluisia kuin kitaristit tai laulajat. No laulajaksi minusta ei ollut joten kuudennella luokalla eräästä musiikintunnistani alkoi rakkain harrastukseni ikinä - kitaran kidutus (12 settiin siirtymisestä lähtien se on ollut lähinnä sormien kidutusta..) Hyvä että silloinen musiikinopettajani laittoi koko luokan harjoitelemaan E,A ja D-duureja...

Törmäsin taas yhteen aloittelevaan bändiin ja vuosia kestäneen empiirisen tutkimuksen jälkeen olen todennut, että nykypäivänä 85% aloittelevista kitaristeista voidaan jakaa kahteen tyyppiin:
 
1)Alexi LAiho tyypit
-nämä kitaristit ovat kuunnelleet CoBia, ostaneet oman ESP:n Flying V tyylisen skeban ja nyt junttaavat "heviä". tilutilu. Ja kaikki muu paitsi hevi on paskaa.
 
2)Jimi Hendrix tyypit
-nämä 13 vuotiaat jannut taas ovat "blues"-miehiä henkeen ja vereen. Ne on lainannut kirjastosta Jimin Greatest Hits tablakirjan ja opetelleet Purple Hazen intron. Ja kaikki muu paitsi 60/70-luvun rokki on paskaa.

Joskus palosammuttimena ruinasin lelukitaran ja rämppäsin sitä ihan tosissaan, ja 6- vuotiaana alkoi jo kitaratunnit. Kuitenkin motivaatio puuttui 12- vuotiaaksi asti ja oppiminen oli mitä oli mikä v*tuttaa nyt. Preteeninä iski sitten nuo rock- kappaleet, ja soitin niitä sitten akustisella sormilla, ironista kyllä. Nyt olen 17 ja sain keväällä ekan sähkökitarani :D.

Törmäsin taas yhteen aloittelevaan bändiin ja vuosia kestäneen empiirisen tutkimuksen jälkeen olen todennut, että nykypäivänä 85% aloittelevista kitaristeista voidaan jakaa kahteen tyyppiin:
 
1)Alexi LAiho tyypit
-nämä kitaristit ovat kuunnelleet CoBia, ostaneet oman ESP:n Flying V tyylisen skeban ja nyt junttaavat "heviä". tilutilu. Ja kaikki muu paitsi hevi on paskaa.
 
2)Jimi Hendrix tyypit
-nämä 13 vuotiaat jannut taas ovat "blues"-miehiä henkeen ja vereen. Ne on lainannut kirjastosta Jimin Greatest Hits tablakirjan ja opetelleet Purple Hazen intron. Ja kaikki muu paitsi 60/70-luvun rokki on paskaa.
 
Hmm... Lisäisin tuohon vielä kolmanneksi Iron Maiden tyypit. Hekin tuntuvat muodostavan selkeästi oman heimonsa. Pukeutuvat yleensä Iron Maidenin T-paitoihin, ja omistavat Fender Stratocasterin, tai vastaavanlaisen kopion. Eivät välttämättä ole niin kiinnostuneita tiluilusta tahi bluesista, mutta puolestaan viljelevät autuaasti vitossointuja joka paikkaan.

1)Alexi LAiho tyypit
-nämä kitaristit ovat kuunnelleet CoBia, ostaneet oman ESP:n RR-kopio -tyylisen skeban ja nyt junttaavat "heviä". tilutilu. Ja kaikki muu paitsi hevi on paskaa.

Entä jos on molempia :D No ei nyt aivan, en ainakaan tunnusta...

Kuuluin ryhmään yksi. Siis kun tuli omaa kiinnostusta kitaransoittoon mukaan.

Hmm... Lisäisin tuohon vielä kolmanneksi Iron Maiden tyypit. Hekin tuntuvat muodostavan selkeästi oman heimonsa. Pukeutuvat yleensä Iron Maidenin T-paitoihin, ja omistavat Fender Stratocasterin, tai vastaavanlaisen kopion. Eivät välttämättä ole niin kiinnostuneita tiluilusta tahi bluesista, mutta puolestaan viljelevät autuaasti vitossointuja joka paikkaan.
 
tät's me! vaikka nyt onki ac/dc hell's bells - paita päällä, mut maiteni! siihen ryhmään en kyllä kuulu joka ei todista mitään muuta musiikkia ku maitenii, sapatti on aina ollu yks toine kova!
 
sitte vielä nää paranoidityypit mitkä ostaa jonku paskan iban (huom! paskan iban, on niitä hyviäkin)/charvel-jacksonin/ yamahan tai muun vastaavan harley bentonin ja opettelee soittamaan paranoidin ja heittää skeban sitte nurkkaa ku ei tullu lasta eikä paskaa. kaikki musiikki menee ja hevi on paskaa. tähän ryhmään en itse kuulu, mutta tiedän pari tällaista.
 
EDIT: ja sitten sellainen hauska ryhmä joka ensin kuului laiho / maiden - ryhmään mutta kun ei oppinut käyttämään plektraa, siirtyi kevyempää råkkänrålliin ja sanoo heviä paskaksi eikä osaa soittaa mitään ja kaikista vähän sooloja ja omistaa jonku paskan peavey - kitaran. myös maahanmuuttaja osaksi. puhuu vikisevällä äänenmurrossoundilla ja hokee turhan usein "v*ttu mä vedän sitä ja tätä turpiin ja syötän sille sen hampaat!". paskanen kiharaletti joka täynnä hilsettä/ rasvaa / merieläviä, koska ui jamaikalta suomeen. omassa koulussaan ylemmän luokka - asteen kiertävä vitsi. polttaa tupakkaa koska muutkin. vetää minua turpaan jos näkee tämän tekstin (hohoo).

Kuuntelin Ozzyn Randy tribuutti levyä ja pakkoha sitä oli. Ja kaverin kaa viel haluttiin perustaa bändiki

9-vuotiaana tajusin, että partio ei ole cool. Isä osti kitaran ja menin kitaratunneille.

Miulle hankittiin syystä tai toisesta nailonkielinen akustinen, kun olin 14-vuotias tai jotain sinnepäin. Ränkkäsin aikani ja jätin kitaran pölyttymään nurkkaan vuodeksi. Tartuin sitten uudestaan ja soittelin korvakuulolta erilaisia lastenlauluja, kuten Iron Mania. Jatkoin niin kauan kunnes yksi virityskoneiston tapeista irtosi (siinä meni D-kieli ja myöhemmin meni myös matala E). Kaksi joulua sitten sain ostettua teräskielisen akustisen.
 
Ostoslistalla ovat sähkökitara ja mahdollisesti -basso (olkoot vaikka vinkkinä pääkaupunkiseutulaisille). Bassokitarasta innostuin Jethro Tullin myötä, ja jos bändisoittoa ajatellaan, sopisin parhaiten basistiksi. Harjoitellaan nyt ensin sitä kitaraa vielä vähän aikaa.

Joskus pikkuskidinä isä osti kitaran, ku ei jaksanu kuunnella kattiloiden hakkausta :D Siitä se sitte lähti...