Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Täytyy sanoa, että Iron Maiden teki sen mitä en olisi enää uskonut. Teki levyn, joka on Somewhere In Timen tasoinen. Nyt voin sanoa, että koko levy on avautunut ja mikään biisi ei ole huono. Veikkaan, että tämä albumi tulee kestämään vielä paljon kuunteluakin, koska kappaleet ovat noin pitkiä eivätkä niin helposti "sisäistettäviä" kuin vaikka Fear Of The Darkilla.

Taitaa mennä keskimäärin laulumelodiat matalammalta, joten jää tulkinnalle ja äänen soinnille tilaa paremmin. Tuo pelottaakin nyky-Maidenissa, kun suuri osa hevikohtien melodioista pysyttelee aika lailla Brucen äänen ylärajalla.
 
Näin muuten taitaa olla, olet nero. Kiitos. Tuo on ainut "häiritsevä" tekijä tällä uudella maidenilla, että liikutaan siinä rajamailla liikaa. Samaa oli havaittavissa Dancella.

Mua ihmetyttää tuo Somewhere In Timen hehkutus. Sanoisin että IMO selvästi heikoin levy noista seittemästä ekasta. Vaan onhan siinäkin hetkensä, mutta vaikkapa Piece Of Mind ja Seventh Son on paljon tasaisempia paketteja.
 
Kuten sanottu, makuja on monia :)

Levy tuli hankittua. Paikallisessa Kodin Ykkösessä oli laitettu komeasti koko Maidenin tuotanto esille juhlapäivän kunniaksi. Parin kuuntelukerran jälkeen voin sanoa, että kyseessä on ainakin hyvä levy. Vielä ei ole tarvinnut kerätä leukaa tai persettä lattialta, mutta senkin aika tulee varmasti joskus. Laiton lätyn hyllyyn kasvamaan ja Tyranny Of Soulsin pyörimään soittimeen. Ja kyllähän se Brucen laulu kuulostaa tässä mielestäni paljon miellyttävämmältä.

Mua ihmetyttää tuo Somewhere In Timen hehkutus. Sanoisin että IMO selvästi heikoin levy noista seittemästä ekasta. Vaan onhan siinäkin hetkensä, mutta vaikkapa Piece Of Mind ja Seventh Son on paljon tasaisempia paketteja.
 
Kuten sanottu, makuja on monia :)
 
Tätä olenkin jo odottanut, eli koska aletaan mollaamaan vanhoja lättyjä uuden OMO (sekä kirjo- että valkopesu) hienon albumin kustannuksella.

Tätä olenkin jo odottanut, eli koska aletaan mollaamaan vanhoja lättyjä uuden OMO (sekä kirjo- että valkopesu) hienon albumin kustannuksella.
 
Taas se rheinone tääl kännissä söhlää...

brighter than thousand suns on sellanen biisi jota vituttaa kuunnella, se on niin mahtava että ei voi kun ihmetellä miten jotku kykenee tekemään tollasia mestariteoksia.

Kerran ehdin pyöräyttää töissä läpi tuon kiekon, ja kyllähän tuo erittäin kovalta vaikuttaa. Runsaasti pitempiä kappaleita, mikä ei ole ollenkaan huono asia Maidenin tapauksessa. Pitää ehdottomasti ostaa jahka palkan saa.
 
Muutenkin on Irska kolahtanut ihan kunnolla viime aikoina, vielä noista klassikoista olisi Killers, Somewhere in Time ja Seventh Son of a Seventh Son ostamatta. Kyllä sitä voi ihminen olla väärässä, aiemmin olin pitänyt orkesteria lähinnä hassuna junttihevinä. Viimeistään Powerslaven päättävä upea Rime of the Ancient Mariner -eepos käänsi kelkan täysin.
 
Noh, aina ajoittain on mukava huomata olleensa väärässä. Up the Irons!

Tänään kuuntelin kaverilla kerran läpi tuon A Matter OF LIfe And Deathin ja täytyy kyllä sanoa, että olen hieman pettynyt. Riffit olivat tylsiä ja biisien kulku ennalta arvattava. Soolot jäivät turhan laimeiksi ja kuullostivat kovin hätäisesti soitetuilta. Biisien kompit muistuttivat liikaa toisiaan ja McBrainin fillit kuullostivat täysin samlta (ainaiset samat tom tomit). Minua jäi myös suuresti häiritsemään biisieb introt, jotka kaikki (näin muistelisin) olivat hitaita näppäilyjä.
 
En tarkoita, että levy huono olisi, esim. viimeinen kipale (The Legacy) oli aivan mahtava. Suorastaan parhautta, ja olihan siinä pari muutakin kova vetoa. Mutta kokonaisuus oli siis hieman tylsä ja ennlta arvattava.
 
Ei kuulu siis IrMa:n parhaisiin levyihin, mutta ei se huonoinkaan, erittäin keskinkertainen sanoisin. Levyn kokonaisuus vaikuttaa kovin hätiseltä ja se on ennalta arvattava. Plussaa sataa syntikoiden määrästä.
 
***

Kolme kertaa olen tuon kuunnellut tänään läpi, ja lisää vain tekee mieli kuunnella. Tasaisen vahvoja biisejä, oikeastaan vain Out of the shadows vaikuttaa toistaiseksi hieman heikommalta pätkältä, mutta onhan siinäkin hyviä ne instrumentaaliosuudet. These colours, Brighter, Pilgrim ja For the greater ovat tähän mennessä vakuuttaneet eniten.
 
Tykkään myös niistä pitkistä introista, sillä ne toimivat hyvinä suvantokohtina, joita ei muuten paljoa levyltä löydy. Armotonta paahtamista kun tällainen ei-tr00-hevari jaksa kuunnella kuin pieninä annoksina kerrallaan. Ne introt luovat myös sitä hienoa, eeppistä tunnelmaa, joka on tämän levyn suuri vahvuus.
 
Dance of deathinhän tämä päihittää helposti. Vaikka pääelementit ovat samat, tämä on vain tyylikkäämpi ja tasaisempi kokonaisuus. Sanoituksetkin ovat maanläheisempiä. Siinä mukana tulleessa DVD-dokumentissa Maiden-tyypit muuten valaisivat hyvin sanoitusten taustojakin, ja nyt ne tuntuvat paljon järkevämmiltä. En ole kuitenkaan koskaan pitänyt Harrisia minään rock-lyriikan mestarina :)
 
E: Ja tuohon 7th son/SIT -kiistaan sanottakoon, että 7th son on Maidenin paras ja SIT siellä keskivaiheilla. Tää uusi voisi löytyä hyvinkin korkealta...

Taitaa mennä keskimäärin laulumelodiat matalammalta, joten jää tulkinnalle ja äänen soinnille tilaa paremmin. Tuo pelottaakin nyky-Maidenissa, kun suuri osa hevikohtien melodioista pysyttelee aika lailla Brucen äänen ylärajalla.
 
Jep, vetelee Bruce nykypäivänä paremmin Boeingin ohjaimia kuin ylärekisteriä, eihän siitä mihinkään pääse. Ei kovin eläväistä se osasto, mikä kyllä tässä osoitteessa syö levyn nautinnollisuutta väistämättä. Kuunnellessa huomas välillä hokeneensa mielessään, että "Bruce, hiljaa s****na!", etenkin kun muun bändin sointi (ja sävellyspuoli) on ottanut aimo harppauksen rikkaampaan suuntaan ja siihen uppoutuisi mieluusti. Brucen soololevyillähän tilanne on melkeimpä toisin päin, tai ei oikeastaan edes ole, hitto vie. Sävellysten ja laulujen välillä on parempi balanssi.
 
Vielä jäi varaa tehdä astetta täydellisempi päätösalbumi IM-uralle.

Miun mielestä Brucen laulusuoritukset tällä levyllä ovat paremmat, kuin kertaakaan tällä vuosituhannella, paitsi ehkä soololevyllä. Dancella oli huomattavasti kireämmän kuuloista ylärekisterin tuottamista, kuin AMOLAD:illa. Kuuntelin erityisesti lauluun keskittyen For The Greater Good Of God:in. Laulu kuulostaa mielestäni oikein hyvältä. Brighter Than A Thousand Sunsissa tekee välillä tiukkaa, mutta jollain tavalla biisin sanomaa ajatellen "epätoivoisen" kuuloinen laulu sopii niihin muutamaan kohtaan. Nyt tätä kirjoittaessani pärähti soimaan Lord Of Light ja edelleen komeasti Bruce mielestäni klaaraa korkeat ja kovat kohdat! Mielipiteitä on monia, mutta viimevuosien suorituksiin nähden tällä levyllä Bruce toimii!

Kyllähän levy kuulostaa hyvältä. Se eka biisin mollaamani duuriosa ennen kertsiäkin alko kolahtaa ja biisi onkin melkoinen rokkibiisi :-) Muusta mitä nyt äkkisiltään mainitisi on tuo Out Of The Shadows joka kyllä uppoaa. Toki siitä vähän tulee Brucen soolotkin mieleen, mutta istuu hyvin levylle. Soundit on aika monipuoliset (kitaroissa) ja syntsat tukee biisejä. Vähän ois vivahteita sinne Seventh Soniin ja Somewhereen, mitkä on vain hyviä asioita. Jotain vähän erikoisempiakin ratkaisuja on käytössä mutta ne todennäköisesti tulee vain kasvamaan levyn kuuntelun myötä paremmiksi. Ekka kuulemalta voi tuntua hassulle mutta kyllä ne siitä avautuu ja biisit alkaa upota kuin vanhemmat legendat "itsestään selvästi" päähän. Melkoisia eepoksia ovat mutta eivät tylsistytä. Kyllä kyllä. Ja soolotkin on kohillaan, kuten biisinkirjoitus harmonioiden ja melodioiden osalta. Minkäs teet kun sävellys on timangia ja äijjät soittaa vaan niin pirun hyvin. Kolinabassokin on miksattu tosi hyvin esiin, ei 3 kitaraa peitä sitä ja toisaalta kitaratkin erottuu.
 
Aika monipuolista viihdettä koko rahalla ja tässä vaiheessa kyllä pistäisin 5/5 kehiin. Se onko tää paras levy selviää ajan myötä. Itte kun tykkään kaikista levyistä, vaikka kokonaisuudet vaihteleekin vahvasti (jotku on kokonaan timangia, joissakin on taasen enempi keskikastin biisejä - tosin joka lätyllä on vähintään pari ihan killeriä). Ei ole helppoa laittaa järjestykseen, eikä kyllä tarvikaan. Kaikella on aikansa ja paikkansa :-) Tää rulaa nyt ja eksynee soittoon vielä myöhemminkin.

Allright you opossumit!
 
Onpa ollut aika saunottamista tämän levyn osalta ja nostivatpa levystä liikkuneet kommentit odotusarvot levyn suhteen pilviin.
 
Äijien soitannosta on sanottava heti alkuun, että mitään sanottavaa muutosta ei ole tapahtunut: 'arry on 'arry, Nicko on entisellään, Janick yhtä surkea sooloissa kuin aikaisemminkin, Adrian on täysin lieskoissa ja Dave oma itsensä. Puheet Brucen laskeutumisesta alarekisteriin ovat täyttä sontaa. Kokeilkaapa vetää noita biisejä. Ei siellä alarekisterissä juuri liikuta! Onko jopa niin, että Bruce on aikoinaan "Air raid siren" -aikoinaan vetänyt studiossa jopa liian korkealta. Jos ajatellaan vaikka Live after deathin avausraitaa, niin onhan se Aces high aikasen noloa kuunneltavaa.
 
Biiseistä avausraita noudattelee viime levyjen trendiä hutaisten tehdyistä nopeista radioista. Miettikääpä: Wicker Man, Wildest dreams, Different world! Jos ko. biisit olisi jättänyt levyiltään olisivat ne vain nostaneet levyjen tasoa.
 
Onneksi tuo Different worldin 4,17 on pian ohitse ja vanha pääseekin varsinaisen ytimen kimppuun.
 
Pyörää ei keksitä uudelleen, eli vanhan kertausta on mukana (luonnollisesti) paljon niin biisien rakenteissa kuin melodioissakin. Se ei kuitenkaan nouse häiritseväksi, sillä siihen on tottunut NPFTD-ajoista lähtien:-)
 
Biiseistä parin-kolmen kuuntelukerran jälkeen vahvimman jäljen ovat jättäneet "These colours..." (pre-chorus on päräyttävä!), "The pilgrim" (hyvää riffittelyä), "Brighter..." (kertosäe tarttuu tehokkaasti päähän) sekä "The legacy" (akustisuus pukee Irmaa yllättävän hyvin...). Sen sijaan "The longest day" ei nyt ihan hypen väärtti ole joskin sentään hyvä veto, ei siinä mtn!
 
Ilahduttavaa on, että DoD ja BNW ovat kaukana takana. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että vaikka tämä olisi objektiivisestikin arvioiden miten hyvä ei SSoSS:n tai SIT:n sfääreihin enää ylletä. Se johtuu jo ihan siitäkin, että kyseiset rieskat olivat koko genren kannalta niin järeitä merkkipaaluja että samaa merkityksellisyyttä mihinkään levyyn on paha saada.
 
Uuden levyn hyvyys tulee esille kun miettii mitä muut, uudet tai vanhemmat bändit julkaisevat näinä aikoina. Hiljaista pitelee, paitsi Maidenillä! Up the irons!

Ensimmäistä kertaa paraikaa kuuntelen. Kaksi ekaa biisiä oli aika pelottavan heikkoja. Brighter Than A Thousand Suns kuulostaa onneksi paremmalta. Toivottavasti loppulevy on tätä tasoa, muuten täytyy huuhdella pettymys korvista Seventh Sonilla.

Edit: Tuleeko kenellekään The Legacyn yhdestä riffistä mieleen Black Sabbathin Black Sabbath?
 
Heh. Ei muuten ollut levyn ainoa kohta jossa jokin toinen bändi nostaa päätään. 'For the Greater Good of God' väläyttää Alice Cooperin 'Welcome to My Nightmarea', 'Lord of Light'n säkeistö on silkkaa Iced Earthia (oliskohan 'Birth of the Wicked' lähimpänä). Mutta niin, mitäs väliä noilla on. Taitaa sitä paitsi olla enimmäkseen kuulijan korvissa tuollaiset.
 
Brucen äänestä sen verran, että ei vaan toimi 'The Legacyn' kertsissä. Muuten ei kyllä pahemmin särähdä täällä päässä. Ja levy vaan paranee!

Kokeilkaapa vetää noita biisejä. Ei siellä alarekisterissä juuri liikuta! Onko jopa niin, että Bruce on aikoinaan "Air raid siren" -aikoinaan vetänyt studiossa jopa liian korkealta. Jos ajatellaan vaikka Live after deathin avausraitaa, niin onhan se Aces high aikasen noloa kuunneltavaa.
 
Tuossa on varmaan parikin vasta- tai myötävaikuttavaa voimaa:
 
- Bruce on oppinut hallitsemaan jä säilyttämään ääntään paremmin, eikä bändi enää biletä LAD:in aikojen tavoin
- Samalla, iän myötä kuitenkin ylärekisteri väkisin kiristyy
- Maiden on DOD:illa ja uusimmalla ruvennut kirjoittamaan biisejä, joissa laulu pysyy keskimäärin korkeammalla, kuin vanhojen aikojen hiteissä. Ennen olivat poikkeuksia kuten esim. Aces High, The Duellists etc.
- Soololevyillä harrastetaan alasviritettyjä kitaroita, jolloin laulumelodiatkin tippuvat

Eh... täällä on taas tätä porukkaa, joka on kuunnellut levyn kerran tai kaksi ja ovat jo valmiit antamaan levylle 6/5 ja sanomaan että se on Maidenin paras. Vastahan se levy julkaistiin, joten eikö kannattaisi säilyttää joku suhteellisuudentaju? Päivän kuuntelun jälkeen voi tuskin vielä asettaa levyä mihinkään lokeroon Maiden-levyjen parhausasteikossa.

Tänään kuuntelin kaverilla kerran läpi tuon A Matter OF LIfe And Deathin ja täytyy kyllä sanoa, että olen hieman pettynyt.
 
Meilläpäin ei ole tapana heittää arvioita jos levy on kuunneltu kerran läpi...etenkin kun tässä tapauksessa levyn luonne tuntuu olevan sen verran progressiiviseen vivahtava että vaatii useamman kuuntelun.
 
E:typo