Ei rokkari tämäkään, mutta Andysta tuli mieleen, että joku klassisen musiikin kitaristi putosi jumalattoman korkealta parvekkeelta, jäi henkiin on on jatkanut soittouraansa. Hämäriä mielikuvia: 90-luku, Jyväskylä, viides kerros? Täsmentäköön joku parempimuistinen. Kyllä, näin on. oli joskus 90-luvun ihan alussa. todistin kyseistä tapahtumaa ihan livenä (kuka haluaa koskettaa minua). asuin ja asun vieläkin siinä viereisessä talossa. oltiin talon muiden lasten kanssa leikkimässä pihalla ja yhtäkkiä kuuluu huutoa ja nähdään heebon tippuvan viereisen talon ylimmän kerroksen parvekkeelta. se on kuudes tai setsemäs kerros jos oikein muistan. muistan, että tyyppi sai tarrattua vieressä kulkeviin tikkaisiin (thank god hänelle) ja näin hidasti hieman vauhtia. aika rytinällä tultiin kuitenkin alas lumikinokseen. ei uskallettu mennä ihan viereen kyyläämään, mutta muistan, että kaverin sormet olivat aivan veressä. onneksi pihassa oli joitain aikuisia, jotka soittivat ambulanssin. kaikki tapahtui aika nopeasti, enkä muista kaikkia yksityiskohtia. en kuitenkaan traumatisoitunut kokemuksestani, ainakaan tietääkseni. |