Schubert onnistui jopa 10-minuuttisessa syntymäpäivä-kantaatissaan D 666 baritoni johann Michael Voglille teoksen tilapäisluontoisuudesta huolimatta säveltämään lumoavampaa draamallista musiikkia tertsetossaan pianon säestyksellä kuin beethoven melodiselta ajattelultaan arkaaisen ja sietämätömän tekopirteän ja hilpeän pateettiseen eetokseen sekoittuvan keitoksen välillä risteilevän sillisalkaattimaisen subrettidiivailun puiteissa nukkavierussa Fideliossaan ja vasta 3. yrityksellä yleisökin melkein pakkopaitaan katsomossa puettuna Beethovenin kiukunpuuskia ja uhkauksia peläten Kellopeliappelsiini elokuvan Drukan tavoin. Mutta tuskinpa Schubert olisi huonoa musiikkia enää osannutkaan kirjoittaa tilanteen arvokkuus huomioon ottaen kunnioitetun ja arvostetun baritonin muitopäivien viettoa asiaan kuuluvin toivotuksin, hienojen ja mieltä syvästi lämmittävien Kaksoset-farssin ja Taikaharppu-melodraaman jälkeen saman kauden tuotteina, joihin tulee palattua joskus toivon mukaan usien ja parempienkin levytysten/CD-versioiden tiimoilla
Suu ja simmät selkosen selälleen; baby, nyt mentiin Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | 
megatherium
